Usean henkilön kuolemaan johtaneet hyökkäykset satiirilehden toimitukseen ja juutalaiskauppaan Pariisissa käynnistivät ensin voimakkaan sananvapauden puolustamisen ja väkivallan vastustamisen. Miljoonien ihmisten marssi ja kymmenien maiden johtajien mukana oleminen oli vaikuttavaa ja toivoa herättävää.
Kun muutamia päiviä ehti kulua tapahtumista ja marssista, alettiin keskustella varsinkin sananvapaudesta laajemmin ja vähän syvälliisemmin. Huomattiin sekin, että monen marssilla mukana olleen valtiomiehen omassa maassa sananvapaus ei ole edes kuollut kirjain.
Toki puhuttiin myös islamin uhasta ja antisemitismin nousun mahdollisuudesta.
Väkivallan pesäkkeitä on eri puolilla maailmaa, viattomat ihmiset kärsivät ja heitä surmataan. Uskonnot näyttävät liittyvän keskeisesti näihin yhteydenottoihin.
Uskontoja käytetään hyväksi, kun etsitään politiikalle ja vallan halulle, jopa väkivallalle perusteluja. Se ei ole kristityillekään vierasta.
Voiko jumalaa pilkata ja tarvitseeko jumala puolustajia? Tarvitaanko sananvapautta pilkkaamista varten?
Miksi edes yrittää pilkata toisen uskonnon jumalaa tai toisen ihmisen vakaumusta? Jumalan sijaan kohteena on ihminen: pyritään iskemään ihmisen sielun ytimeen, kuten piispa Kaarlo Kalliala kirjoitti kolumnissaan.
Uskontojen ja erilaisten kulttuurien kanssa eläminen on arkipäivää myös Suomessa ja tulevaisuudessa vielä enemmän. Uskontojen välinen keskustelu on välttämätöntä rauhantyötä.
Sosiaalinen media on tuonut Suomeenkin räävittömän tavan kirjoittaa. Voisimmeko olla ylipäätään pilkkaamatta ja vähättelemättä toisiamme?
Sananvapauteen liittyy myös vastuu. Suomessa sananvapautta säätelevät monet lait. Kunnian loukkaaminen ja kiihotus kansanryhmää vastaan on kriminalisoitu, toimittajilla on etiketti, jotta ennen kutsuttiin ”hyväksi lehtimiestavaksi”.
Suomessa on ollut tapana pitää sanaa arvossaan. ”Miehen sanaan voi luottaa.” Uskon, että myös naisen sanaan. Kuvaa pidetään sanan veroisena.
Jos itse käyttäydymme fiksusti, voimme edellyttää sitä muiltakin.
Ihminen mielellään laittaa omia mielipiteitään jumalan suuhun. Mutta miten kuuluukaan 2. käsky: Älä käytä väärin Herran, Jumalasi nimeä.
Katekismuksessa siitä sanotaan muun muassa: ”Kun Jumalan nimissä tai häneen vedoten ajamme omia etujamme tai alistamme toisia, käytämme hänen nimeään väärin.”
”Sosiaalinen media on tuonut Suomeenkin räävittömän tavan kirjoittaa. Voisimmeko olla ylipäätään pilkkaamatta ja vähättelemättä toisiamme?
Sananvapauteen liittyy myös vastuu.” blogisti
Juuri näin.
Jumala isolla J.llä ei tarvitse lain turvaa, mutta häneen uskovat tarvitsevat. Enkä kylläkään tunne mitään tarvetta pilkata myöskään pienen j:n jumalia, kuten esim. Krishnaa tai Vishnua, vaikka pidänkin viimemainittuja vain fiktiivisinä hahmoina ja paheksun syvästi sitä, että näiden jumalien palvojat törkeästi syrjivät kastittomia.
Sivistynyt, ajatteleva ihminen ei pilkkaa ketään. Arvostava, kuunteleva ote toisinajattelijoita kohtaan johtaa pidemmälle kuin pilkka.
Kiistatilanteessa siitä irrottautuva ja joustavin on aina moraalinen voittaja.