Kirjoitin viisi vuotta sitten (19.12.2017) blogiini tekstin, joka on jälleen ajankohtainen, kahdesta syystä. Ensinnäkin oikeusprosessi Helsingin Sanomia vastaan salaisten papereiden julkaisemisesta on ollut julkisuudessa. Toiseksi turvallisuustilanne Euroopassa ja Suomen lähialueilla osoittaa, että salaisiksi luokitelluilla sotilastiedustelun asiakirjoilla on merkitystä maan turvallisuudelle. Naamiot ovat pudonneet ja Venäjän taholta on ”hyvä varautua vähän kaikenlaisiin ilmiöihin ja ilkeyksiin”, kuten Tasavallan presidentti Niinistö totesi presidentti Putinin pitämästä puheesta, kun tämä julisti neljän Ukrainan alueen tulleen liitetyksi osaksi Venäjää (HS 1.10.2022). Ei ole aihetta sinisilmäisyyteen turvallisuustilanteesta.
_ _ _
Tästä alkaa viiden vuoden takainen blogitekstini:
”Metsän keskellä, kallion uumenissa Jyväskylän Tikkakoskella sijaitsee Puolustusvoimien Viestikoekeskus, josta juuri kukaan ei tiedä mitään. Sillä on erittäin salainen tehtävä. Suomen sotilastiedustelu.”
Ei, kyse ei ole Ilkka Remeksen trillerin kiihdytyksestä kliimaksiin, jonka jälkeen seuraa sankaritöitä, vieraan vallan vetäytyminen ja Suomen pelastuminen.
Kyse on Helsingin Sanomien selvityksestä otsikolla Suomen salaisin paikka. Sen varjolla lehti on julkaissut STL II –punaleimalla varustettujen paperien tietoja (16.12.1917).
Pääesikunta teki Keskusrikospoliisille tutkintapyynnön. Tasavallan presidentti puuttui asiaan ja piti sitä vakavana. Toimittaja Laura Halminen alkoi vasaroida kotonaan tietokoneen kovalevyä, joka syttyi savuten palamaan ja palokunta kutsuttiin paikalle. Poliisi sai tiedon asiasta ja teki kotietsinnän, koska oli pelko todistusaineiston hävittämisestä.
_ _ _
Päätoimittaja Kaius Niemi perustelee avoimessa kirjeessään (18.12.) lukijoille salaisten asiakirjojen julkaisemista viitaten lehden 128-vuotiseen historiaa suomalaisen yhteiskunnan rakentajana ja vakuuttaa lehden pyrkimystä kunnioittaa suomalaisten maanpuolustustahtoa.
Hän sanoo, että salaisten asiakirjojen ja luottamuksellisten lähteiden käyttö on toimituksissa arkipäivää. Lukijapalaute osoitti hänelle kuitenkin, että jokin oli mennyt vikaan. Erityisesti sotilastiedustelua koskevien paljastusten yhteys valmisteilla olevaan tiedustelulakiin jäi tekstissä liian vähälle. ”Toimituksellekin on selvää, että on syytä katsoa peiliin.”
Oliko nöyrtyminen vain tilapäistä ja katsottiinko peiliin, kun artikkelin jatko-osa halutaan kuitenkin julkaista myöhemmin?
_ _ _
Onko lukijoiden oikeus tietää riittävä ja ainoa motiivi julkaista tietoa, josta voi seurata pitkiä tuomioita? Valtion turvallisuutta vaarantavien tietojen julkaiseminen voi rinnastua maanpetokselliseen toimintaan.
Tämän päivän Hesarissa entinen päätoimittaja Janne Virkkunen toteaa, että sananvapautta pitää puolustaa lujasti. ”Ei ole demokratiaa ilman sananvapautta eikä sananvapautta ilman demokratiaa.” Tähän lisäisin, ettei ole demokratiaa ilman itsenäisyyttä eikä itsenäisyyttä ilman uskottavaa maanpuolustusta.
Puolustusjärjestelyihin liittyvien salaisuuksien julkistaminen saattaa vahingoittaa puolustusta. Tätäkö lehti haluaa? Silloin se on viemässä pohjaa myös demokratialta ja sananvapaudelta.
_ _ _
Rohkenen ääneen pohtia, voiko lehdellä olla sananvapauden puolustamisen lisäksi muitakin motiiveja laulaa punaleimaisia tietoja. Otsikointia ja kuvitusta myöten jutulla on aika iltapäivälehtimäinen ilme. Onko pois suljettua, että toimittajilla oli halu sensaatioon, ehkä saada joku arvostettu journalistipalkinto? – Janne Virkkunen viittaa Edward Snowdenin vuotojen julkaisemiseen The Guardian ja Washington Post –lehdissä. Tästä hyvästä ne saivat Pulizer-palkinnon 2014.
Tässä on se ero, ettei Suomen sotilastiedustelussa ole mitään rikollista eikä kansalaisten turvallisuutta uhkaavaa, jonka vuoksi salaista tietoa olisi otettava luupin alle.
Entä voiko lehdellä olla pyrkimys miellyttää jotain tahoa, jonka intresseissä on sotilassalaisuuksien paljastuminen? En välitä viedä tätä ajatuskulkua eteenpäin. Sen sijaan tuon esille sen mahdollisuuden, että lehti noudattaa ansaintalogiikkaansa. Iltapäivälehtimäiset skuupit saattavat lisätä lukijoita ja siten lehden levikkiä. Tässä tapauksessa vaikutus on saattanut olla käänteinen ja lehti menettänyt tilaajia.
_ _ _
Usein on todettu, ettei Hesari julkaissut mitään sellaista, jota vieraan vallan tiedustelu ei jo tietäisi. Onhan Ilkka Remeksen kirjoissa Horna, Jäätyvä helvetti, Kiirastuli ja Vapaudenristi käsitelty samantapaisia aiheita. Remes taisi saada tämän aihepiirin jo käsiteltyä ja siirtyy uusiin aiheisiin. Tärkeämpää kuin nyt julki tulleiden tietojen merkittävyys on periaate, miten suhtaudutaan turvaluokiteltuun tietoon. Jokaiselta pitäisi edellyttää lakien noudattamista tässäkin asiassa.
Jossakin on tietolähde, joka laulaa sisäpiirin tietoa. Tämä on vuoto, joka pitää selvittää ja tukkia. Lähdesuoja suojelee kuitenkin vuotajaa.
Nähtävästi ihmisen yksityisyyteen liittyvät asiat – kuten terveys, uskontokunta, parisuhde – ovat tarkemmin varjeltuja ja sanktioituja salaisuuksia kuin tiedot sotilaallisesta puolustuksesta. Viimeksi mainitut saattavat kuitenkin kovan paikan tullen pelastaa satojatuhansia ihmishenkiä, demokratian ja vielä sen tiukasti puolustetun sananvapaudenkin.
Niinistö käytti turhan kilttiä ilmaisua (”ilkeyksiä”), kun kyse on terrorismista.
Pienen maan naurettava ”sotilaallinen tiedustelu”.
On selvää, että jokainen salaiseksi leimattu asiakirja on tarkoitettu vain asianomaisten viranomaisten käyttöön. Jo pelkkä sellaisen hallussapito on rikos sille, joka ei virkansa puolesta ole oikeutettu ko. papereita käsittelemään, julkaisusta puhumattakaan. Jo pelkkä Viestikoekeskuksen sijainnin paljastaminen on perimmältään Suomen turvallisuuden vaarantamista, olkoonkin, että potentiaalisen vihollisen sotilastiedustelu sen varmasti tietää ilman sanomalehtiartikkelin apuakin. Suurin syyllinen tässä tapauksessa on tietenkin se puolustusvoimien työntekijä, joka on vuodon tehnyt mahdolliseksi, mutta myös vuodon hyväksikäyttö osoittaa epäisänmaallista mielenlaatua.
Olen blogistin kanssa täsmälleen samaa mieltä. Hyvä ja tarpeellinen kirjoitus.
Hesari on toisaalta taluodellista tuottoa tavoitteleva toimija, eli haluaa julkaista asioita, jotka herättävät kiinnostusta, joka siis edesauttaa Hesarin taloudellista menestymistä.
Toisaalta Hesari on myös ideologisesti suuntautunut, joten sillä on myös tietynlaista ”agendaa”, jota se haluaa edistää. Se on siten myös poliittinen toimija. Tämä ilmenee useammassa artikkeleisa ja niiden milestäni yksinkertaistavassa tomituksellisessa otteessa: niistä puuttuu eri osapuolten näkemysten tasapainoinen esille tuominen, joka heijastaa lehden poliittista suuntautuneisuutta.
Onko blogistin esille tuomassa asiassa kysymys jommasta kummasta tai sitten osin molellista, on varmasti kysymys, joka on monen mieleen juolahtanut. Itse en siihen vahvasti osaa kantaa ottaa.
”KR 1933/-38
Mark. 4:22 Sillä ei mikään ole salattuna muuta varten, kuin että se tulisi ilmi, eikä kätkettynä muuta varten, kuin tullakseen julki.
Rinnakkaisviitteet (KR 1933/-38)
Saarn. 12:14 Sillä Jumala tuo kaikki teot tuomiolle, joka kohtaa kaikkea salassa olevaa, olkoon se hyvää tai pahaa.
Matt. 10:26 Älkää siis peljätkö heitä. Sillä ei ole mitään peitettyä, mikä ei tule paljastetuksi, eikä mitään salattua, mikä ei tule tunnetuksi.
Luuk. 12:2 Ei ole mitään peitettyä, mikä ei tule paljastetuksi, eikä mitään salattua, mikä ei tule tunnetuksi.
1Tim. 5:25 samoin myös hyvät teot ovat ilmeiset, eivätkä nekään, jotka eivät ole ilmeisiä, voi salassa pysyä.
Biblia (1776)
Mark. 4:22 Sillä ei ole mitään peitetty, jota ei ilmoiteta, eikä ole salaista, vaan että se julki tulis. ”
Ilmeisesti se, mikä ei kestä päivänvaloa, ei ole Jumalasta.
Aiotko jatkaa Mikkelistä käsin Kotimaan blogistina Pekka?
Huomasin seurakuntatyössä sen, että sananvapauttani rajoitti melkoisesti se, että jouduin ottamaan työkavereiden mielipiteet huomioon ja siinä huomasin , että kirjoittaminen piti jättää.
Katsotaan nyt rauhassa vaaliprosessi ensin.