Minulla oli ilo ja kunnia osallistua Uusi testamentti 2020 -käännöshankkeeseen toisena kääntäjistä. Tittelini oli ”kielellinen asiantuntija”. Se tarkoitti sitä, että työstin eksegeettisen asiantuntijan, Niko Huttusen, laatimaa sanasanaista käännöstä luettavaan muotoon.
Tekstin matka raakasuomesta digisuomeksi oli pitkä ja vaiheikas. Kyse ei ollut pelkästä viilaamisesta tai hiomisesta. Sanasanainen käännös, jota sain eteeni, oli sellaista puutavaraa, että usein piti kaivaa esiin saha tai kirves, ennen kuin oli höylän ja lopulta hiekkapaperin vuoro. Näissä viimeisissä, hienommissa työvaiheissa olivat mukana myös hankkeen ekumeeninen ohjausryhmä ja Suomen Pipliaseuran projektiryhmä – sekä tietysti kaikki ne kolmetuhatta lukijaa, jotka osallistuivat käännöksen testaamiseen.
Jo minun työni merkitsi sanasanaisen käännöksen täydellistä uudelleenkirjoitusta. Nikon käännös oli lähtökohta, jossa kerrottiin, mikä ajatus minun olisi tarkoitus ilmaista toisin sanoin. Miksi näin? Eikö sanasanainen raamatunkäännös olisi paras, niin kuin monet tuntuvat ajattelevan? Mihin kielellistä asiantuntijaa oikeastaan tarvittiin?
Tavallinen raamatunlukija ei varmasti osaa kuvitella, millaista sanatarkka koineekreikan suomennos todella on. Kielten rakenteet ovat niin erilaiset, että suoraan kääntämällä syntyy todella kummallista suomea. Erityisesti Paavalin kirjeissä on pitkiä ja kimurantteja virkkeitä, jotka sanasanaisina käännöksinä ovat täysin lukukelvottomia. Otetaan esimerkkivirke Paavalin kirjeestä heprealaisille, toisen luvun jakeet 2–4:
”Sillä jos enkelien kautta puhuttu sana tuli vahvaksi ja jokainen rikkomus ja epäkuuliaisuus sai koston palkan, kuinka me välinpitämättömiksi tultuamme sellaisesta pelastuksesta pakenemme [rangaistusta], joka alun otettuaan tullakseen puhutuksi Herran kautta vahvistettiin meitä varten kuunnelleiden toimesta, kun Jumala yhdessä [heidän kanssaan] todisti merkein ja ihmein ja moninaisin voimateoin ja Pyhän Hengen jakamisin hänen tahtonsa mukaan?”
Näin siis käänsi Niko, ja minun tehtäväni oli ottaa tästä tolkkua ja sanoa sama niin, että muutkin ymmärtävät. Tältä samat jakeet kuulostavat lopullisessa käännöksessä:
”Paikkansa pitäväksi osoittautui jo se sana, jonka enkelit toivat. Kaikki rikkomukset ja kaikenlainen tottelemattomuus saivat palkkansa. Kuinka voisimme välttää rangaistuksen, jos emme välitä siitä pelastuksen sanomasta, josta Herra ensimmäisenä kertoi? Ne, jotka kuuntelivat häntä, ovat asian meille vahvistaneet. Jumala taas vahvisti heidän todistuksensa monenlaisin merkein, ihmein ja voimateoin ja jakoi näin Pyhän Hengen lahjoja mielensä mukaan.”
Kivempi lukea ja helpompi ymmärtää, eikö? Otetaan tähän toinen, hiukan erilainen esimerkki sanatarkan ja ymmärrettävän käännöksen välisestä erosta. Apostolien tekojen 17. luvussa Paavali yrittää puhua ateenalaisia sanomansa kannattajiksi. Jakeet 32-33 kuuluvat vuoden 1992 käännöksen mukaan näin: ”Jotkut ivailivat Paavalia, kun kuulivat hänen puhuvan kuolleiden ylösnousemuksesta, toiset taas sanoivat: ’Kenties saamme kuulla sinulta tästä vielä toistekin.’ Niin Paavali lähti heidän luotaan.”
Paavalin lähdössä ei tunnu olevan kauheasti järkeä. Jotkut tosin pilkkaavat häntä, mutta vaikuttaa kuitenkin siltä, että jotkut muut olisivat kiinnostuneita kuulemaan lisää. Miksei tämä riitä Paavalille? Oikea vastaus on, että 92 kääntää liian sananmukaisesti. Nikon käännöksessä ateenalaisten repliikkiin on liitetty alaviite, josta paljastuu, että se on oikeasti vain kohtelias tapa kieltäytyä jatkamasta keskustelua. Siksi muotoilin repliikin niin, että tämä tulee selväksi: ”Ehkä jatketaan tästä aiheesta toisella kertaa.”
Samassa luvussa on jo aiemmin, jakeessa 18, kiinnostava repliikki, jossa ateenalaiset niin ikään vähättelevät Paavalia. Nikon käännöksessä repliikki kuuluu: ”Mitä tahtoneekaan tämä varis sanoa?” Alaviitteessä on taas lisätietoa: linnun nimeen sisältyy kreikaksi viittaus siementen nokkimiseen, mikä puolestaan on Paavalin tapauksessa merkki siitä, että ateenalaiset pitävät hänen oppiaan epäjohdonmukaisena ja sekavana. Paavali ikään kuin nokkii tiedonjyviä sieltä täältä.
Kirkkoraamattu 92 tavoittaakin tämän merkityksen mainiosti: ”Minkähän tiedonjyvän tuokin luulee noukkineensa?” Tämä oli minusta niin hyvin sanottu, että tuntui vaikealta keksiä mitään omaa versiota, joka olisi lähellekään yhtä hyvä. En kuitenkaan halunnut suosiolla kopioida vanhaa, joten oli pakko yrittää. Tähän päädyin: ”Mitä tuo tiedonjyviä nokkiva varis oikein raakkuu?”
On tässä ainakin se etu, että se on lähempänä alkutekstiä kuin kirkkoraamatun sinänsä hyvä repliikki. Tässä kohdassa sananmukaisuus ei johda harhaan niin kuin jakeessa 32.
Tuomas Juntunen
UT2020-käännöshankkeen kielellinen asiantuntija
