Cáceres, 10.4.22
Totuttuun tapaan aloitimme kävelyn aamupäivällä sieltä, mihin se edellisenä iltana jäi, t.s. Cáceresin pohjoislaidalta. Muutaman sata metriä käveltyämme olimme jo maaseudulla, mutta valitettavasti ensimmäiset kilometrit olivat tienlaitakävelyä. Useimmat vastaantulevat autoilijat antoivat reilusti tilaa, mutta piennar oli kapea, joten jos toisesta suunnasta tuli auto samaan aikaan, auto meni aika läheltä.
Vihdoin reitti vaihtui hiekkatieksi. Näimme muutaman muunkin vaeltajan, jotkut jalan, toiset pyörällä. Lähes poikkeuksetta he toivottivat ”buen camino” ohi polkiessaan.
Hieman puolenpäivän jälkeen tulimme Casar de Cáceresiin, jossa Paula oli odottamassa, ja menimme heti ensimmäiseen ravintolaan pääkadun varrella. Siellä oli lounasvarauksia niin paljon, että jouduimme syömään baarin puolella. Espanjassa sunnuntailounas nautitaan mielellään ”ulkona”, lapset mukana tietysti.
Baari täyttyi pikkuhiljaa, ja meteli oli sanoinkuvaamaton. En meinannut kuulla edes Paulan ääntä, joka istui minua vastapäätä, ja se on paljon sanottu se. Espanjalaiset ovat kovaäänisiä, eikä ravintolatiloissa ole seinillä mitään pehmeää vaimentamassa ääntä. Poislähtiessä saimme Tuikun kanssa vielä leimat pyhiinvaeltajanpasseihimme erään toisen asiakkaan, vanhan papan, vähän avustaessa.
Kaupungin kävelykeskusta oli tupaten täynnä, pieniä lapsia oli paljon, lähtiessämme jatkamaan matkaa. Kaupungin pääkatu vaihtui leveäksi hiekkatieksi. Vielä muutama asuinrakennus ja maatila, ja sitten ei yhtään mitään. Vain silmänkantamattomiin avautuvia laidunmaita ja hyvin harvakseen karjanhoitoon liittyviä talousrakennuksia. Aurinko paistoi koko ajan, ja lämpötila oli yli 20 asteen. Kävelimme ilman takkia, ja lisäilimme välillä aurinkovoidetta käsivarsiin, naamaan ja niskaan. Paula saattoi meitä vajaan tunnin.
Tästä tuli peräti 28 kilometrin päivä, sillä lähestyessämme Alcántara II:n patojärveä, missä meidän piti tavata Paula, oli rautatien tasoristeys muutettu sillaksi, ei samassa paikassa, vaan kauempana, ja siitä tuli ylimääräistä kiertoa. Kello oli taas yli 6, ennen kuin olimme Paulan turvallisessa kyydissä ja matkalla takaisin Cáceresiin, sillä olimme päättäneet viettää vielä kolmannen yön samassa hotellissa. Huomenna sitten vaihdamme majapaikkaan.
Tämä oli juhlapäivä, sillä olemme nyt päässeet yli puolenvälin vaelluksessamme. Olemme tulleet Monesteriosta n. 210 km, Salamancaan on jäljellä n. 190 km. Lisäksi sain tietää, että olen voittanut lotossa 10 €. Niinpä tarjosin matkaseurueellemme lasilliset cavaa, ja vielä jäi yksi euro jäljelle.
Cañaveral, 11.4.22
Heräsin yöllä, eikä meinannut tulla uni uudelleen silmään, kun ajattelin, miten tämän päivän vaellus alkaisi. Heti alussa olisi muutaman kilometrin tienlaitakävely, johon sisältyisi mm. sillat Almonte- ja Tajo-jokien yli. Tekojärvi on syntynyt näiden jokien patoamisesta. Olimme ajaneet reitin edellisenä iltana hotellille palatessamme. Se oli mutkainen, piennar oli kapeimmillaan vain n. 20-30 cm, ja espanjalaiset ajavat tunnetusti kovaa. Lisäksi oli luvassa sadetta.
Aamulla tein päätöksen. Voi olla, etten pääse muutenkaan Salamancaan, mutta sitten en ainakaan pääsisi, jos tapattaisin itseni turhien riskien takia. Lisäksi minulla oli vaelluskaverini turvallisuus huolehdittavana. Olen tähän asti ollut erittäin tarkka siitä, että aloitamme aamuisin täsmälleen siitä, mihin edellisenä iltana jäätiin. Mutta nyt nautimme Paulan turvallisesta kyydistä, ja aloitimme vaelluksen vasta siellä, missä reitti erkani maantiestä. Kuljimme 3 tuntia pusikkoisen ylätasangon halki, missä välillä näkyi laiduntavia lehmiä ja lampaita.
Alkuiltapäivästä tulimme Cañaveralin laitamille. Seurasi kilometrin mittainen yhtämittainen nousu, ensin hiekkapolkua, sitten pääkatua. Tavattiin Paula, ja syötiin yhdessä lounas. Oli tarkoitus jatkaa kävelyä, mutta kun poistuimme ravintolasta, oli ruvennut satamaan. Päätimmekin, että etsimme paikkakunnalta yösijan. Hetki piti kuitenkin odottaa autossa, sillä sade äityi niin rankaksi, ettei tuulilasin läpi nähnyt mitään. Meitä säälittivät vaeltajat, jotka sillä hetkellä olivat tuulisella ylätasangolla matkalla Cañaveraliin.
Majoituimme Hostal Malagaan pääkadun varella. Sade oli lakannut, ja päätimme Tuikun kanssa kävellä vielä muutaman kilometrin, koska seuraavastakin päivästä oli ennustettu märkää. Sade alkoi melkein heti uudelleen. Kävelimme vain tunnin, 4-5 km, ja Paula haki meidät takaisin hostelliin. Olimme kävelleet tänään vain noin 15 km. Huoneemme on asiallinen, mutta tätä kirjoittaessa emme vielä ole saaneet ilmalämpöpumppua toimimaan, vaikka isäntä on jo kerran käynyt katsomassa sitä. Huoneessa on 17 astetta. Lähdemme kohta syömään, ja pyydämme isäntää katsomaan laitetta vielä kerran.
Nyt isäntä toi huoneeseen kaasulämmittimen. Kun huone on lämmin, sammutamme sen ja siirrämme käytävään.
Hyväntekeväisyyslinkkien osoitteet
Näistä linkeistä pääset lahjoittamaan tämän vuoden Yhteisvastuukeräykseen (vuoden teema: Valoisampi tulevaisuus nuorille) ja/tai Syöpäsäätiölle syöpätautien tutkimukseen:
https://yhteisvastuu.ekansio.com/yhteisvastuukerays/?id=1216&lang=fi
https://syopasaatio.fi/lahjoita/kertalahjoitus/
Kuvat:
– Alcántaran patojärvi
– Tätä tietä emme halunneet kävellä
– Lähestymme Cañaveralia
– Santiagon tie voi välillä olla kallioista
