Villafranca de los Barros, 4.4.2022
Päätimme jäädä samaan hotelliin, niin vältymme jatkuvalta pakkaamiselta. Paahtoleipä- ja mehuaamiaisen jälkeen Paula vei meidät sinne, mistä oli meidät poiminut edellisenä päivänä, n. 5-6 km kaupungista etelään. Vasta siellä Tuikku huomasi, että hänellä oli jalassa tavalliset kävelykengät ja vaelluskengät olivat hotellilla. Ongelma ei kuitenkaan ollut suuri: Olimme jo aikaisemmin sopineet, että Paula menee odottamaan meitä sinne, missä vaellusreitti tulee kaupunkiin, jotta voimme mennä yhdessä ruokakauppaan ostamaan evästä. Päivän mittaan ei olisi mahdollisuuksia päästä ravintolalounaalle. Paulalla oli siis hyvin aikaa hakea Tuikun kengät.
Näimme kaupungilla pari naisvaeltajaa, joista toinen oli hyytävän kylmästä tuulesta huolimatta pukeutunut shortseihin. Hyvin vähän tuntui vaeltajia olevan liikkeellä. Olimme nähneet vain joitakin yksittäisiä tapauksia.
Paula lähti takaisin hotellille, Tuikku ja minä jatkoimme keltaisten nuolten ja simpukkamerkkien seuraamista. Päästyämme kaupungin ulkopuolelle kävelimme uskomattoman laajojen viiniviljelysten keskellä. Koko seuraavien 15 kilometrin matkalla ei joitakin pieniä oliivipuuryhmiä lukuun ottamatta ollut mitään muuta kuin viiniköynnösten runkoja. Maisema oli tasaista. Jossakin kaukana näkyi vuoria, mutta niille oli matkaa ainakin 10-15 km joka suuntaan. Oli siinä tuulella tilaa puhaltaa. Ja kyllä se puhalsikin. Ei edes vaellustakin huppu meinannut pysyä päässä. Enimmän aikaa oli pilvistä. Lämpötila nousi hädin tuskin 10:n yläpuolelle. Tien varressa oli iso aurinkopaneli ja sen alla pieni koppimainen rakennus, joka ehkä liittyi jotenkin kastelusysteemeihin. Sen takaseinällä oli riittävästi tuulensuojaa, että saimme syödyksi eväitämme.
Iltapäivällä näimme kaksi vaeltajaa, tanskalaisen naisen (tämä oli se Villafrancan shortsinainen) ja saksalaismiehen. He kertoivat aloittaneensa torstaina Sevillasta, eli he olisivat kävelleet 30-40 km päiviä. Heidän päämääränään oli olla Santiagossa 24/4. Todella pitkiä päivämatkoja joutuisivat tekemään.
Nämä vaeltajat lopettivat taukonsa hieman ennen meitä, seurasimme heitä muutama sata metriä perässä. Tulimme hetken kuluttua epäselvästi merkittyyn risteykseen. Kun oikeanpuoleinen reitti näytti menevän aika pahasti väärään suuntaan, ja kun vaeltajaystävämme valitsivat vasemman reitin, seurasimme heitä, he kun olivat kuulemma vaeltaneet Santiagoon jo edellisenä vuonna. Pian löysimme kuitenkin itsemme aivan eri paikasta kuin missä meidän opaskirjan kartan mukaan piti olla. Kuljimme pientä hiekkatietä moottoritien laidassa, kun se sentään meni oikeaan suuntaan. Pian tie kuitenkin loppui, ja jouduimme kävelemään muutama sata metriä savista maata (onneksi ei ollut satanut) viiniköynnösrunkojen seassa, ennen kuin päädyimme poikittaiselle tielle, jolta Paula pelasti meidät paikannusohjelman avulla. Hän vei meidät oikeaan paikkaan, josta kävelimme vielä pari kilometriä uudelle poikittaistielle, josta on sitten helppo jatkaa seuraavana päivänä.
Suurin osa päivän kävelystä oli kovaa hiekkatietä, mikä rasitti kovasti jalkoja ja jalkapohjia, vaikka matkaa ei taaskaan tullut paljon pariakymmentä kilometriä enempää. Kova tie, kova tuuli ja loppuvaiheen sekoilut veivät mehut. Mukava tulla hotellille lepäilemään viiden maissa.
Kuvia neljänneltä vaelluspäivältä:
– Ukrainan sotaan otetaan kantaa täälläkin.
– Evästauko tuulensuojassa.
– Rannatonta lakeutta.
Mérida, 5.4.22
Santiagon tien vaelluksen voi tehdä kävellen, polkupyörällä tai ratsain. Autolla ajo ei ole sallittujen joukossa. Siksi Paula ei ole oikeutettu yöpymään pyhiinvaeltajille tarkoitetuissa majapaikoissa, vaan joudumme majoittumaan pienissä hotelleissa ja majataloissa. Onneksi niitäkin löytyy aika hyvin.
Tämän päivän vaelluksesta ei ole paljoa kerrottavaa, vaikka matkaa tulikin 18 km. Ensin kävelimme melkein 10 km viivasuoraa hiekkatietä, jota reunustivat viiniviljelykset edellisen päivän tapaan; oliivipuumetsiköitä oli tosin enemmän. Yöstä lähtien oli satanut, ja hiekkatie paljastuikin savitieksi. Vähän aikaa käveltyämme pinta alkoi pehmetä, ja kenkiin rupesi tarttumaan savimöykkyjä. Kun kengät alkoivat painaa liikaa, pysähdyimme hakkaamaan ylimääräisiä möykkyjä pois kävelysauvoilla. Näimme 3 muuta vaeltajaa. Kaksi eläkeikää lähestyvää naista tarpoi sitkeästi savikossa. Pitkä laiha mies käveli shortseissa, paljaat jalat polviin asti kurassa, kengistä ja sukista puhumattakaan.
Vihdoin tie kääntyi vasemmalle, ja pian oltiinkin Torremejían pikkukaupungin laidalla. Tapasimme Paulan, ja söimme yhdessä lounaan. Seuraavat 7 km kävelimme savisia polkuja tien vieressä, osittain itse tiellä. Onneksi piennar oli leveä. Ja koko ajan satoi; ei rankasti, mutta sen verran kuitenkin, että sadeasu oli tarpeen. Vajaa 10 km ennen Méridaa polku erkani maantiestä. Nyt oli pakko soittaa Paula hakemaan; muuten päivästä olisi tullut melkein 30 kilometrin mittainen.
Siinä aika lähellä oli hotelli, johon majoituimme. Totesimme, että suihkusta ei tullut lämmintä vettä, huoneessa oli 14 astetta, lämmityslaite ei toiminut, ja kylpypyyhkeet olivat vain vähän suurempia kuin mihin olemme tottuneet käsipyyhkeinä. Paras oli kuitenkin vasta tulossa. Emme saaneet auton ovia lukkoon. Niihin tuli todella mystinen vika, jollaiseen en ole törmännyt koskaan aikaisemmin. Takaovet olivat lukossa kuten pitikin, mutta kun vei käden kuljettajan oven kahvalle, kaikki lukot aukenivat. Kahvaa ei siis tarvinnut edes kääntää; riitti, että vei käden kevyesti kahvalle. Soitimme autonvuokrausfirmaan, joka hinautti auton Toyota-korjaamolle Méridaan. Tämä tapahtui illansuussa, joten ainakaan tänään autoa ei saa takaisin, toivottavasti huomenna.
Se hotellihuone muuten, sen saimme vaihdettua.
Näistä linkeistä pääset lahjoittamaan tämän vuoden Yhteisvastuukeräykseen (vuoden teema: Valoisampi tulevaisuus nuorille) ja/tai Syöpäsäätiölle syöpätautien tutkimukseen:
https://yhteisvastuu.ekansio.com/yhteisvastuukerays/?id=1216&lang=fi
https://syopasaatio.fi/lahjoita/kertalahjoitus/
Jatkuvan sateen takia otin tänään vain 1 kuvan, nimittäin lounasannoksestani. Vaeltajan ei pitäisi syödä liikaa lounaalla, mutta tänään sorruin paistettuihin kananmuniin, ranskalaisiin ja vasikkaan. Valitettavasti kuvan jälkikäsittely epäonnistui eikä sitä saanut liitetyksi mukaan. Syyksi iPad arveli palvelimen ylikuormitusta.
”Arvostan avioliittoinstituutiota korkealle, mutta en katso muutoksen olevan uhka miehen ja naisen väliselle avioliitolle, entinen Turun piispa kommentoi Kotimaa-lehdelle”
Miten se nyt edes voisi olla? Kuvitteleeko joku aikuisten oikeasti, että heterot lopettavat menemästä naimisiin sen perusteella, miksi homojen parisuhdetta kutsutaan?
Kun ei ole kysymys siitä. Eikä kukaan ole väittänyt että tuo olisi tässä se huolen aihe. Eli vastaus on: ei, kukaan ei kuvittele että heterot lopettavat naimisiinmenon. Ainakaan ihan heti. Mutta avioliittoinstituution tulevaisuus on muutenkin epävarma, koska sen alkuperäinen tarkoitus on yhä enemmän hukassa.
Avioliitto, siis instituutio, ei ole koskaan aiemmin historiassa perustunut pelkästään sille, että ”rakastetaan niin paljon ettei haluta ikinä erota.” Jos siitä poistuu kokonaan sen ja siihen sitoutumisen velvoittavuus, niin se ei kestä. Siis instituutiona.
Eikä siinä ole sellaisena mitään järkeäkään. Ei mitään tarkoitusta.
Paitsi että miehen ja naisen sitoutumisella on edelleen se tarkoitus ja velvoite. Ja se perustuu siihen, että kun ollaan ”suhteessa” ja harjoitetaan säännöllisesti seksiä, on todennäköistä, että jossain vaiheessa syntyy lapsia. Tätä varten on se sitoutumisen velvoite.
Ja tämän takia on täysin perusteltua, että on erityinen ihmissuhdeinstituutio sellaisia ihmissuhteita varten, joista syntyy luonnollisesti lapsia. Siksi ettei lapsia tehtäisi vahingossa siellä sun täällä, ja luodaan jälkikasvulle vakaa kasvuympäristö.
Jos avioliiton tärkeimmäksi sisällöksi muodostuu se, että ”kaksi aikuista on onnellisia yhdessä”, se hajoaa tunnepohjaiseen anarkiaan.
Olisi parempi jättää avioliitto rauhaan, toteuttamaan sitä tärkeää tehtävää jota varten se on luotu. Ja luoda sitten muita ihmissuhdeinstituutioita sellaisia ihmissuhteita varten, joista ei voi syntyä lapsia tai ei haluta lapsia. Eli tehtäisiin vaikka rekisteröidystä parisuhteesta ”tasa-arvoinen” ja jätetään avioliitto rauhaan.
Mutta asiat menee niinkuin menee. Tämänkin seuraukset nähdään ehkä vasta parin sukupolven jälkeen.
http://soilihaverinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/133846-homoliitto-ei-tayta-avioliiton-yhteiskunnallista-tehtavaa
Kiitos Sari selkeästä kommentistasi.
Kiitos Sari, hyvin perusteltu.
Jos avioliitto on vain lasten tekemistä varten niin miksi lapsentekoiän ylittäneitä heteroita vihitään avioliittoon, esim. viisi-kuusikymppisiä?
Meni kyllä mulla nyt järkytyksen puolelle!
Siis siltä osin, mitä otsikossa kerrotaan.
Vähästäpä sinä järkytyt. Jos lakimuutos hyväksytään, miten se koskettaa sinun omaa elämääsi?
Fiksut miehet ja fiksun miehen mielipiteet järkyttävät?
Ensinnäkin, käytin tarkoituksella sanaa ”järkytys”, sillä harvat uskaltavat ilmaista tai sanoittaa sitä todellista tuntoaan niin vahvana, mille heistä asia näyttäytyy. Jos se sanoisi jollain muulla tavalla, joutuisi mahdollisesti boikottilistalle. Parempi sanoa ´kesysti´.
Fiksuus, siinä olisi toinen teema, jonka sisältöä olisi mielenkiintoistakin pohdiskella, mutta luovutan kuitenkin sopivan saunaraukeana tällä kertaa, vaikka aihetta saattaisi olla kyllä mielenkiintoistakin työstää.
Muinaisina aikoina seksuaalialueen synnit hyväksytettiin kehittämällä epäjumalia, joilla oli kaikkinaisia siveettömiä suhteita. Nykyään sama tehtävä on asetettu viihdeteollisuudelle. Seksuaalialueen synneistä ei voi nauttia kokosydämisesti, vaikka saisi puolelleen kaikki ihmiset, sillä jokainen ihminen ei voi olla tietämättä Jumalasta, joka on asettanut lakinsa väärintekijöiden, myös pakanoiden, sydämiin. Homoseksuaalinen avioliittolaki on vain yritys hiljentää tätä sisäistä ääntä ja vaientaa Jumalan seurakunta.
Muistutetaan kuitenkin, että tässä on kyse maallisesta lainsäädännöstä ja sopimuksesta joka solmitaan valtion virastossa (maistraatti). Teemu Venäläinen voisi ehkä luopua siitä ajatuksesta, että kaikki ihmiset jakaisivat samanlaisen mielikuvitusmaailman erilaisine sääntöineen kuin hän.
Minä ainakaan en perusta omaa elämääni jonkun toisen ihmisen kuvitteleman yliluonnollisen hahmon kuviteltuihin tahdonilmaisuihin.
”Minä ainakaan en perusta omaa elämääni jonkun toisen ihmisen kuvitteleman yliluonnollisen hahmon kuviteltuihin tahdonilmaisuihin.”
Täällä on useita kommentoijia, jotka ajattelevat ylläolevan lainauksen mukaisesti, mutta kuitenkin he ottavat ahkerasti kantaa kirkon tekemisiin/tekemättä jättämisiin ja arvoivat tarkoin piispojen tekemisiä/lausuntoja jne. Onko siinä jokin ristiriita, sillä jos ei usko Jumalan olemassaoloon, Raamatun ilmoitukseen jne, niin kuinka voi ottaa kantaa tai olla neuvomassa muita siitä, mitä kristinusko mistäkin asiasta Raamatussa sanoo? Mielipiteen ilmaisun oikeus on tietysti kaikilla, mutta jos ei usko Raamatun Jumalaan, niin kuinka hän voi mitätöidä heidän näkemyksensä, jotka perustelevat mielipiteensä Raamatun sanalla. Näkemysten perustat ovat erilaiset.
Lienemme yhtä mieltä siitä, että uskonnoissa on kyse konstruktiosta, joka on puhtaasti uskon varassa. Koko tarina lähtien Jeesuksen jumalaisesta alkuperästä ja neitseellisestä syntymästä päätyen pelastuksen ja iankaikkisen elämän saavuttamiseen on aistihavaintojemme ulottumattomissa ja puhtaasi uskon varassa. Ne ovat olemassa vain jos uskomme niihin.
Tässä ei sinänsä ole mitään pahaa. Jokaisella ihmisellä on oikeus uskoa asioihin, jotka ovat yliluonnollisia tai omalla järjellä selittämättömissä. Uskon, että se luo jonkinlaista turvallisuutta tai ainakin turvallisuuden tunnetta. Minäkin uskon johonkin. Uskon kohtaloon. Uskon, että tapahtui mitä tapahtui, kaikella on tarkoitus ja lopulta asiat kääntyvät parhain päin. Se antaa minulle paljon optimismia kun uskon siihen, että pahoja asioita ei tapahdu ilman syytä.
Sen sijaan, että sellaista ajatusta en hyväksy, että joku ihminen tulisi sanomaan minulle vaikkapa siten, että minä en voi elää parisuhteessa mieheni kanssa, koska tämä ihminen on mielessään kehitellyt tällaisen jumalan ja hänen jumalansa asettaa minun elämääni tällaisia rajoitteita. Uskonto ei tule käyttää vallan välineenä kontrolloidaksemme uskosta osattomien elämää.
Minä olen mielestäni aika vähän keskustellut täällä kristinuskon sisällöstä ja siitä, miten kunkin tulee uskoa. Enemmän olen ottanut kantaa yhteiskunnallisiin asioihin kuten siviiliavioliittoihin. Toisinaan olen käynyt raamattukeskustelu siitä, mitä Raamattu sanoo homoista.
Salme, ne ihmiset ja mieleipiteet ja opit,joihin otetaan kantaa ovat olemassa vaikka niiden takana ei Jumalaa oliskaan. On siis otettu kantaa näihin olemassaoleviin!
Jaaha Salme, sieltäpä se jokapäiväinen ikävä vihjailu ja kanssakeskustelijoita leimaamaan pyrkivä kommenttisi jälleen tuli. Varmasti niistä ”useista keskustelijoista” voi kirjoittaa myös nimellä, niin jokainen voi sitten itse tarkistaa, onko Salme onnistunut näkemään pään sisään oikein. Tai sitten voi kirjoittaa asioita ja pyrkiä siihen fiksumpaan puheeseen kirkossa.
Jani, voithan tulkita kommenttini noinkin, mutta tulkinta ei vastaa ollenkaan sitä, mitä kirjoitin. En vihjaillut ikävästi enkä leimannut kanssakeskustelijoita, sillä monet ovat ihan itse kertoneet, etteivät usko Jumalan olemassaoloon vaan pitävät häntä mielikuvituksen tuotteena, satuolentona, jonka kuviteltuihin tahdonilmaisuihin ei tarvitse suhtautua vakavasti.
Toivon, ettet sinäkään leimaisi minun mielipiteitäni vihjailuiksi tms. vaan että kommentoimme fiksusti.
Janille Salmen arvostelusta:
Ei tarvitse mennä kenenkään päänsisään eikä arvuutella. Kommentteja lukemalla ja niiden perusteella voi tehdä juuri sen johtopäätöksen, josta Salme kirjoittaa.
Salme ja Tuire, no mutta, jos se on noin selvää kaikille, niin tokihan sen sitten voi sanoa ihan nimillä. Minulle se ei ole selvää ja kun piispojen kannanottoja kommentoin enkä ole kirkon jäsen. Ei meitä täällä kovin montaa taida olla. Enpä minä silti jaa Jusun ajatusta ja kommenttia. Sama juttu vastikään kun Salmen kommentoit niistä, jotka täällä kirjoittelevat ja joita ei taida sovinnon rakentaminen kiinnosta. Silkkaa vihjailua ja leimaamista. Eilen sentään aprikoit, löydänkö esim. minä kirkosta mitään sanottavaa. Sillä kertaa mainitsit nimeni, kiitos Sonjan, niin saatoin hieman virkistää muistiasi. Mutta hyvä, kukin tyylillään, minä en vain pidä vihjailusta, mutta ehkä se on sitä fiksumpaa puhetta, jota pitäisi opetella.
Jani, voit olla ihan rauhassa. Minä en ole missään väittänyt, että sinä et uskoisi Raamatun ilmoitukseen tms. Ihan itse vastasit kommenttiini. Täällä saavat kommentoida niin vapaa-ajattelijat kuin kaikki muutkin. Kiinnitin huomiota vain siihen, että myöskään Raamatun ilmoituksen pohjalta mielipiteensä muodostavien kommentit ovat varteenotettavia eikä ole fiksua leimata niitä huuhaaksi satuiluksi tms.
Ps. Samalla kun olen sitä mieltä, että kommentointivapaus ja kommentteihin vastaaminen on kaikille mahdollista, toivon, että myös minä saan kommentoida oman vakaumukseni mukaan ilman turhia vääntöjä. Myös minun mielipiteeni ovat arvokkaita vaikka ne eivät kaikkia miellyttäiskään. 🙂
Niin Salme, et ole sanonut minusta etkä kenestäkään muustakaan mitään. Niinhän se menee kun vihjailee sovintohaluttomista, piispojen lausuntoja tarkoin arvioivista, jotka ajattelevat Jusun kuvaamalla tavalla ja milloin mistäkin. Jos minä nyt kirjoitan täällä ahkerast kommentoivista lähetysjärjestöjä puolustavista naishenkilöistä, jotka mm. väittävät pk-seudun seurakuntien lähetysmäärärahapäätöksiä kiristämiseksi niin enhän minä sinusta siinä kirjoita ollenkaan. Ja jos minä sitten siihen samaan yhteyteen laittelen erinäisiä leimaavia tai muusta yhteydestä napattuja kielteisiä määreitä ja kyseenalaistuksia niin sehän on tosi fiksua puhetta eikä koske ketään.
Jani, leppoisaa vikkonloppua sinulle!
Jos olen täällä häiriöksi, niin uskon Ylläpidon huomauttavan asiasta.
Kiitos, Salme! Kommentointisi ja sen tyyli kannustavat minua jatkamaan, ottamaan kantaa ja osallistumaan keskusteluihin täällä.
”Manus manum lavat” tulee mieleeni.
Entiseltä piispalta on mielestäni valitettavasti ollut useamman vuoden Jumalan Sana hukassa. Rukoilen, että hän löytäisi uudelleen Tien.
Minun mielestäni toisten ihmisten uskon kyseenalaistaminen on ylimielistä. Rukoilen, että Mirja pääsisi eroon tästä synnistä.
Tarkkaan ottaen, eikös seuraava ilmaisukin ole toisen uskon kyseenalaistamista kun kertoo toisen uskon olevan ”ihmisen kuvitteleman yliluonnollisen hahmon kuviteltuja tahdonilmaisuja”?
Ateistin näkökulmasta Jumalaa ei ole olemassa. Ateistille Jumala on uskovaisen ihmisen kuvittelema hahmo, jolla uskovainen ihminen katsoo olevan myös erilaisia mielipiteitä erilaisista eettisistä kysymyksistä. Jumala on antanut uskovaiselle esimerkiksi kymmenen käskyä sekä määrännyt hänet lähestystyöhön tekemään kaikki kansat hänen opetuslapsikseen.
Uskovainen ihminen uskoo, että Jumala on olemassa ja uskoo, että hän saa Jumalan lupaaman palkinnon jos toimii siten, kuin uskoo Jumalan hänen tahtovan toimia. Mutta ei uskovainen ihminen silti pysty osoittamaan ateistille, että Jumala olisi olemassa, koska Jumala ei ole ihmisaisten havaittavissa. Jumala on vain jotain mihin pitää uskoa.
En minä tuota kommenttia tarkoita millään pahalla eikä missään tapauksessa ivallisena. Tarkoitan vain sitä, että Jumala ja hänen tahtonsa on olemassa vain jos niihin uskoo ja lisäksi jokainen voi uskoa hieman erilaiseen Jumalaan ja kuvitella hänelle hieman erilaisen tahdon. Esimerkiksi jonkun Jumala kieltää jyrkästi erään nimeltä mainitsemattoman seksinharrastamisen ja toisen ihmisen Jumala suhtautuu siihen sallivasti.
Minusta se ei ole toisen ihmisen uskon ja vakaumuksen kyseenalaistamista, että minä itse en usko tähän hahmoon ja sanon sen ääneen.
Mihin perustat elämäsi Jusu, itsesi vai Jumalan tahdolle?
En ainakaan sinun Jumalasi tahdolle. Muilta osin minun elämäni ja vakaumukseni on oma asiani enkä lähde siitä tämän enempää avautumaan. Tässä uutisessa ei ole kyse minusta vaan tämä uutinen koskettaa kansanedustaja Kantolan näkemystä samaa sukupuolta olevien henkilöiden siviiliavioliittoihin.
Tämä pappiskansanedustajia koskeva uutinen olisi voitu otsikoida kyllä toisinkin. Esimerkiksi ”3/4 pappiskansanedustajista kannattaa miehen ja naisen välistä avioliittokäsitystä”
Veikkaan, että kaikki pappiskansanedustajat kannattavat miehen ja naisen välistä avioliittoa. Minäkin kannatan sitä.
Niin. Kristillinen avioliittokäsitys pitää sisällään vain miehen ja naisen välisen liiton.
Sikäli Kantola ei kannata kristillistä avioliittokäsitystä.
Mikko,
Mielestäni Kantola ei ole esittänyt muutosta kristilliseen avioliittokäsitykseen. Myöskään tuolla lakialoitteella ei oteta kantaa siihen, mitä kirkossa tapahtuu.
Kantola on vain ilmaissut mielipiteenään, että valtion virastoston (maistraatti) tulisi hyväksyä siviiliavioliittojen solmiminen sekä mies/naisparien että samaa sukupuolta olevien parien välille. Hän on ottanut kantaa sen puolesta, että tästä yhteiskunnallisesta instituutiosta tulisi tehdä riippumaton henkilön puolison sukupuolesta.
Muut pappiskansanedustajat Simo Rundgren (kesk.), Kimmo Kivelä (ps.) ja Anssi Joutsenlahti (ps.) vastustavat lakiesitystä.
Onko tarkoituksenhakuinen otsikko?? Tosiaan 3/4 vastustaa lakialoitetta eli homoliittoja.
Miten voisit tietää millainen ”Jumalani” on? Todistit juuri, että olet tietoinen Jumalasta, jota emme voi ravistella tietoisuudestamme kuin itsepetoksen kautta vedoten luomiimme epäjumaliin, naturalistisiin konstruktioihin tai tietämättömyyteen.
En näe edellytyksiä jatkaa keskustelua sinun vakaumuksesti soveltamisesta minun elämääni. Ehdotan, että pistämme sen keskustelun nyt parkkiin.
Mitä enemmän yhteiskuntamme moraalilakia johdatetaan viihteen lisäksi lainsäädännön avulla jumalattomaan/epäjumaliseen pimeyteen, kansakuntamme ei kestä sanomaa Kristuksesta, maailman valkeudesta, joka oli valmis kuolemaan jokaisen ihmisen puolesta pelastaakseen heidät yhteyteensä. Kansakunta, jossa ihmisarvo ei perustu Jumalaan luomistekoihin, on vaikea nähdä arvoa sikiöille, kehitysvammaisille, pidättyväisyydelle… Perustus, joka lasketaan nautinnolle ja tehokkuudelle pettää ihmisen.
Eikö juuri Jeesuksen omissa sanoissa puhuta siitä mille perustalle ihmisen tulisi elämänsä rakentaa?
Hyvin tiivistetty.
Kommenttini oli Teemulle
Kantola on yhtä sokea kuin useimmat muutkin koko avioliittolakikeskustelun perimmäisistä piilomotiiveista. Jos tavoitteena olisi vain tasa-arvo, laajennettaisiin rekisteröidyn parisuhteen oikeuksia avioliiton tasolle. Se olisi psykologisesti paljon helpompaa konservatiiveille ja siksi helpompi viedä läpi – ja tasa-arvo toteutuisi. Tämä ei kuitenkaan riitä, koska taustalla on orwellilainen tarve manipuloida ihmisten ajattelua muuttamalla vakiintuneen, keskeisen suomenkielen sanan merkitystä valtiovallan päätöksellä. Mitään niin propagandistista päätöstä ei eduskunta ole toistaiseksi koskaan (onneksi) tehnyt. Totalitaarisissa valtioissa ne sen sijaan ovat arkipäivää.
Kaikille yhtäläisen avioliittolain kannattaminen ei tarvitse mitään piilomotiiveja. Ihmisten yhdenvertaista kohtelua kun on se, että heitä koskevat samat lait, hänen henkilökohtaiseen ominaisuuteensa katsomatta. Yksi niistä on uskonnollinen vakamus tai sen puute ja toinen on ihmisen seksuaalinen suuntautuminen. Juuri sillä tavalla lainsäädäntö on järjestetty muutenkin. Ei ole huoneenvuokralakia erikseen samaa sukupuolta oleville pareille jne. Orwellilaista on pikemminkin pyrkimys hämärtää yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon idea: kaikki ovat tasa-arvoisia, jotkut ovat vain tasa-arvoisempia kuin toiset. Ja mitä totalitaarisin valtioihin tulee: tasa-arvoisen avioliittolain hyväksyneitä maita ovat mm. Norja, Tanska, Ruotsi, Uruguay, Iso-Britannia, Hollanti, Belgia, Ranska, Espanja… ei kuulosta totalitarististen valtioiden listalta.
Kylläpäs Paakkanen on kehitellyt melkoista propagandistista retoriikkaa. Jos nyt hyppään sen ylitse ja kysyn, mikä on tämän orwelilaisen manipuloinnin motiivi? Mitä ihmisten tämän sanan muuttamisella tapahtuvalla ajattelun manipuloinnilla tavoiteellaan?