Extremaduran maakunta, Espanja, 3.3.2020
Muutamaan otteeseen paleli yöllä, mutta nukahdin aina nopeasti uudelleen. Heräsin sitten kuuden maissa, ja seitsemältä olin jo lähibaarissa aamiaisella. Tilasin vaihteeksi juustosämpylän. Rouva halkaisi ison sämpylän, paahtoi puolikkaat ja leikkasi minulle sitten muutaman palan tuorejuustoa. Sämpylä, lasi oikeaa puristettua appelsiinimehua (ei mistään tiivisteestä tehtyä) ja Colacao (kaakaojuoma) kuumaan veteen sekoitettuna maksoivat 3,90 €.
Ensimmäiset 3 päivää olin kävellyt samoilla vanhoilla kengillä kuin edellisillä Santiagon vaelluksillani, koska luotan niihin enemmän. Nyt kun kriittiset ensimmäiset päivät ovat ohi, ja kun vanhat kengät eivät mitenkään kestä Santiagoon asti (olen kävellyt niillä toista tuhatta kilometriä Santiagon reiteillä, ja mökillä olen pitänyt niitä metsätöissä), laitoin tänään jalkaan uudet kengät, joita toki olin ajanut sisään jo kotimaassa. Vasen nilkka alkoi vaivata melkein saman tien, kun lähdin liikkeelle. Enpä tiedä, johtuiko se kengistä. Tuskinpa jalat niin nopeasti reagoisivat. Todennäköisempää on mielestäni, että jalka oli rasittunut eilisestä pitkästä päivästä. Tilanne paranikin, kun pääsin hiekkatielle.
Korkkitamminiityt alkoivat heti asutuksen loputtua. Vanha puolalaismies, jonka olin tavannut yömajassa pari päivää aikaisemmin, pyyhkäisi minusta ohi. Kun tulin maatalolle, jossa oli sikoja ja lampaita molemmin puolin tietä, velimies soitti Mikkelistä ja kyseli kuulumisia.
Reitti meni suurimman osan aikaa alaspäin. Lopulta tulin purolaaksoon, joka oli melkein 100 m alempana kuin Almadén, ja sitten alkoi nousu. Ei yhtämittainen, vaan välillä mentiin hieman alaspäin ihan kuin vauhtia ottamaan, ja sitten taas noustiin. Hyvä jos 10 m pääsi kulkemaan, kun taas piti pysähtyä nojaamaan sauvoihin. Hiki valui solkenaan. Nousua purolaaksosta tuli opaskirjan mukaan 137 metriä. Sitten seurasi jyrkkä ja kivinen laskeutuminen kohti El Real de la Jaraa.
Ennen kaupunkia minut tavoitti Claudia, joka oli ollut viime yön samassa majapaikassa. Hänellä oli aikomus kävellä Monesterioon, mistä tulisi 34 km:n päivä. Hyväkuntoinen hän tuntui olevankin. Totesin sen, kun kävelimme hetken yhdessä, ennen kuin jäin pitämään taukoa. Ennen kuin pääsin jatkamaan matkaa, olivat myös hollantilaispapat ja Lake Superior kävelleet ohitse.
Puolenpäivän maissa, 14 km käveltyäni, tulin El Real de la Jaraan. En millään halunnut majoittua niin aikaisin. Muistin erään vaelluspäivän Portugalissa viime huhtikuussa. Majoituin jo puoli kahden maissa, ja iltapäivä/ilta olivat kuolettavan pitkästyttäviä. Niinpä päätin, että syön kaupungissa lounaan, ja jatkan matkaa. Opaskirjan mukaan 11,5 km:n päässä oli hotelli moottoritien taukopaikan yhteydessä.
Kadun laidassa oli 2 kahvilabaaria. Olin kuitenkin kyllästynyt bocadilloihin, ja kun mainosten mukaan kaupungissa oli ravintoloitakin, kävelin eteenpäin. Katu oli loputtoman pitkä, ja vihdoin huomasin kauhukseni, että kaupunkialue alkoi loppua eikä ravintoloista merkkiäkään. En millään jaksanut palata takaisin kivettyä katua, ylämäkeä. Nyt oli vain pärjättävä suolapähkinöillä, sianrasvachipseillä ja Kalevin suklaalevyllä. Vettä minulla toki oli myös.
Nilkka oli taas alkanut oireilla, kun ensin oli ollut 4 km kovaa hiekkatietä ennen El Real de la Jaraa, sitten kaupungin kivetyt kadut ja sitten taas kovaa hiekkatietä. Andalusian ja Extremaduran maakuntien rajalla vaihdoin kenkiä. En varsinaisesti syyttänyt uusia kenkiä tilanteesta, mutta vanhoissa on enemmän vartta, ja ajattelin, että ne tukisivat nilkkaa paremmin. Siinä istuessani hollantilaispapat menivät taas ohitse. He olivat ilmeisesti olleet kaupungissa lounaalla. Hekin kertoivat kävelevänsä Monesterioon asti. Kovia pappoja. He olivatkin sitten viimeiset vaeltajat, mitkä näin tänään. Suurin osa tutuistani oli kertonut jäävänsä El Real de la Jaraan. Alla muuten kuva papoista ja keskiaikaisen linnan raunioista.
Ei auttanut kenkien vaihto. Koko matka hotellille oli kovaa hiekkatietä. Tien reuna oli vähän pehmeämpi. Kävelin siinä aina kun mahdollista. Kovaa ei voinut kävellä. Tauoilla hieroin nilkkaa. Maisemat sinänsä olivat kauniit, dehesas-maastoa melkein koko matka. Taivas oli aika paljon pilvessä, mutta sen verran paistoi kuitenkin, että poltin kämmenselkäni, kun en muistanut laittaa aurinkorasvaa kuin naamaan.
Tulin hotellille melko tarkkaan kello 4. Huone maksoi 35 €. Kävin syömässä paistetut munat, ranskalaisia ja iberianpossua. Kaupasta ostin vähän evästä iltapalaksi ja aamiaiseksi.
Päivälle tuli pituutta 25,5 km. Nyt on matkaa jäljellä enää alle 900 km. Kuten aikaisemminkin kovan rasituksen jälkeen, minulle tuli kylmä olo, ja sitten alkoi kuumottaa. Taidan ottaa varmuuden vuoksi ibuprofeenia yötä vasten ja uskoisin olevani aamulla taas kunnossa, mitä nyt lihakset saattavat olla kipeät, vaikka teenkin vielä venytyksiä ennen nukkumaan menoa.
Hyväntekeväisyyslinkkien osoitteet
https://yhteisvastuu.ekansio.com/yhteisvastuukerays/?id=1216&lang=fi
https://www.syopasaatio.fi/lahjoita/
Kiva seurata matkaa!