Elämme informaatiotulvan aikaa. Saamme kautta maailman tietoa tapahtumista, joihin emme kykene vaikuttamaan. Uutisissa kerrotaan mm. lähialueille rakennettavista hotelleista. Pandemiasta johtuvan turistikadon vuoksi sijoitusten oletetaan tuottavan vasta 20 vuoden viiveellä. Mistä rahat, kysytään. Yksityisiltä, vastataan. Vastauksen epämääräisyys luo mielikuvan rahanpesusta. Pyöriikö talous tappiolla vai myydäänkö hotellit lähiaikoina? Jos näin käy niin ainakin raha puhdistuu.
Entä oman maamme uutiset? NATOn edustajat vierailivat maassamme. Fenno-voimalaan liittyvät turvallisuusjärjestelmät ovat puutteellisia, hankkeella on kahden miljardin rahoitusvaje, pääurakoitsija on laiminlyönyt lähes kolmen miljoonan valtionverot ja jättänyt veroilmoitukset tekemättä. Hanke edellyttää 10-vuotista sitoutumista venäläiseen uraanitoimitukseen. Samalla kun raakapuun kuljetus loppuu Saimaan kanavalla Venäjä ilmoittaa kaasuhanan sulkemisesta Moldovassa, mikäli maa ei suostu vaadittuihin hinnankorotuksiin.
Suuria uutisia, mutta miten ne liittyvät suomalaisiin? Suomalaiset ovat suurin hotelleja käyttävä ryhmä lähialueella. Suhteemme NATOon ratkaistaan Moskovassa, koska Moskova pelkää NATOn laajentumista ja suomalaiset Ukrainan kohtaloa. Fenno-voimalan kohtalo puolestaan riippuu Washingtonista eli mahdollisista kansainvälisistä talouspakotteista. Karkeasti arvioiden suomalaiset eivät päätä itseään koskevista asioista, vaan ovat ainoastaan käyttäjän ja maksajan roolissa.
Entä pikku ongelmamme, kuten työttömyys, energian turvaaminen, työvoiman ja -tarpeen kohtaaminen jne.? Aikanaan tuhansien nuorten kouluttajana toimineena minulta vielä vuosien jälkeen yritykset tiedustelevat uusien koulutettavien työntekijöiden perään. Päätin tehdä asialle jotakin. Viikossa parin tunnin soittokierros alan yrityksiin tuotti 40-50 yhdistettyä koulutus-, harjoittelu- ja työpaikkaa. Tavoitteellisesti ja valtakunnallisesti tehtynä 100-kertainen määrä olisi yhtä helposti saavutettavissa. Yhteiskunnallekaan järjestely ei maksaisi senttiäkään, koska rahat ovat jo olemassa ja loput maksaa yrittäjä. Asiasta toimeen. Soittoni paikalliselle työllisyysvastaavalle ohjautui puhelinvastaajaan. Saman toistuessa keskus ilmoitti tiedusteltaessa, ettei ao. viranomaisella ole sihteeriä. Tiedusteluuni soittopyynnön jättämisestä kysyttiin: ”Enkö voi yhdistää heti, koska ao. henkilö on paikalla?” Kuinka yksinkertaista! Puheluun ei kuitenkaan vastattu ja soitto palautui taas keskukseen. Puhelun siirtäminen toiselle 300:sta virastossa työskentelevästä henkilöstä ei onnistunut, koska päätösvalta kuului vain yhdelle. Päädyin sähköpostin lähettämiseen, johon – toiseenkaan – ei koskaan tullut vastausta. Tehtäväkseni jäi ilmoittaa yrityksille, ettei ainakaan Helsingin kaupungin työllistämisvastaavalla ole kiinnostusta yritysten tarpeille.
Tapahtuma palautti mieleeni 1960-luvun keskustelun erään opetusministeriön korkean viranomaisen kanssa. Hän kertoi 2/3-osan virkamiehistä etsivän syitä suhtautua kielteisesti erilaisiin pyyntöihin. Vain 1/3-osa pyrki hänen mukaansa etsimään ratkaisuja tulkinnallisista säädöksistä huolimatta. Selvää on, ettei kansainväliseen turvallisuuteen, maamme energian omavaraisuuteen ja yritysten tai kansalaisten työllistämiseen liittyviin kysymyksiin sovellu kuvatunlainen asenne. Suomalaisilta ei odoteta päätöksiä. Reagoimme vain toisten tekemisiin.
Tuskin mitään on tehtävissä. Vetoaminen Tolstoihin tai Gandhiin vuorisaarnan oppien soveltamiseksi saa monen mielestä Raamatunkin kuulostamaan sadulta, Voltairen sanojen mukaan jopa vain ”suutarien ja räätälien juttukirjalta”. Toisaalta eiväthän lapsetkaan siteeraa satusetä Andersenin satua Kuninkaan uudet vaatteet. Sitä tekevät – yllätys, yllätys – enimmäkseen taloustieteilijät ja valtiomiehet. Tämä koskee kaikkia vakavasti otettavia kirjailijoita tai käsikirjoittajia. Hyvän kuvan toden ja epätoden välillä antaa talousmahtien kokousta kuvaava elokuva Tunnustukset, jossa päättäjät toteavat, että ”työttömyyden taittaminen ja talouskasvun palauttaminen ovat satuja, joilla pelaamme aikaa… ja jolla me poliitikot satuilemme peittääksemme tietämättömyytemme”.
Oltakoon fiktiosta mitä mieltä hyvänsä niin ne eivät välttämättä juuri poikkea todellisuudesta, joka kertoo esim. Amazonin suuromistaja J. Bezos´ín kasvattavan omaisuuttaan n. 10 miljoonan dollarin tuntivauhdilla ja jonka ex-vaimo MacKenzie Scott lahjoittaa useita miljardeja hänen yön tuntienkin aikana kasvavasta osakepotistaan. ((HS 11.9.2021 Emil Elo). Todellisuus on usein satuakin ihmeellisempää.
Ehkä meidän tulisi saduista ja stereotyypeistä vapautuneina uskoa miestä, joka kehotti ensin etsimään oikeudenmukaisuutta (lue Jumalan valtakuntaa), niin kaikki se, mitä syötte, juotte ja päällenne puette eli kaikki sosiaalinen hyvä teille sen ohessa annetaan. Satuilun ja demokratian aika on ohi. On faktojen ja vuorisaarnan (lue suoran demokratian) aika.
