Savonlinnassa ohjeistuksen mukaan ei siunattaisi myöskään sotatilanteessa kaatunutta vainajaa jäljelle jääneessä juuri tunnistettavassa tunnisteesta palaneessa laatassa ja sen ympärillä olleesta maasta kerätyssä aineksesta.
Kyllä polttaminen nopeuttaa maaksi tulemista eikä luonto saa osaansa mutta erikoisen arvoista on tunnistaa julmuus ja teologinen äiskäröinti asiassa.
No, vuoden odotamme ja kuulemme onko poisnukkuneiden asiaan löytynyt uutta kerrottavaa kun pastoraalinen ymmärtäminen ei riitä ja Ihmisten yhdenvertainen kohtelu kuoleman jälkeen tuottaa ylitsepääsemätöntä vaikeutta.
Tarvitaanko tähän Teologista Tiedekuntaa. Mielestäni ei tarvita.
Nyt kyllä oikaiset ja tulkitset. Mitään liittymäkohtaa sotatilanteissa kaatuneisiin ei asiassa ole.
Teologinen tiedekunta ei voi päättää kirkollisista toimituksista. Käytännöt tuntuvat kovin vaihtelevilta eri paikkakunnilla. Tarvittaisiin yhtenäiset ohjeet vähintäänkin hiippakunnittain tai mieluiten koko ev.lut. kirkon tasoisesti. Olisiko oikea elin asiasta päättämään piispainkokous? Itse kuulun Kuopion hiippakunnan papistoon ja olen kahdessa eri seurakunnassa suorittanut omaisten pyynnön mukaisesti hautaan siunaamisen jo tuhkatulle vainajalle kokematta mitään epäröintiä sen paremmin ao. kirkkoherrojen kuin tuomiokapitulinkaan taholta.
Teologisen Tiedekunnan ja kirkkomme suhde on mielenkiintoinen kun sinne kirkkomme pappi tai Piispa ei pääse hartauttauttansa suorittamaan. Kyse on autonomiasta laitoksessa.
Inkrediteettikysymys saa vastauksensa siinä miten seurakunnan papiksi tullaan. Saa nähdä miten Eduskunta vastaa kysymykseen miten Valtiovallan tulee olla kirkkolain säätäjän asemassa.