Suomalaisten vapaaehtoisten SS-miesten teot ovat olleet luupin alla. Näyttöä sotarikoksista on etsitty päiväkirjoista ja kirjeistä. Viimeksi sunnuntain Hesari julkaisi aiheesta laajan, viiden sivun artikkelin.
Lars Kihlström luki Kansallisarkistossa isänsä, SS-mies Lennart Kihlströmin päiväkirjaa. Jutusta käy ilmi, että nuorempi Kihlström, 1970-luvun taistolaiskommunisti, oli etäisissä väleissä isäänsä. Epäilys isän mahdollisista sotarikoksista painoi.
Hänet pysäytti päiväkirjan merkintä 2. päivä heinäkuuta kohdalla: ”Ammuttiin neljä juutalaista.” Pienikokoisessa päiväkirjassa on kullekin päivälle varattu kolme riviä. Siksi merkinnät ovat niukkoja. Kokonaisuudessaan päivän merkintä kuuluu:
”Lyhyt marssimatka. Tie täynnä kolonnia. Ammuttiin neljä juutalaista. Yövyttiin teiden risteykseen.”
Ei lähempiä selityksiä. Näyttää kuitenkin pahalta. Kihlströmin joukko on tehnyt sotarikoksen. Hesarin artikkelin lukija jää kysymään, olivatko kaikki tekoon osallistuneet suomalaisia, kun kerran artikkeli koskee suomalaisten SS-miesten sotarikoksia?
_ _ _
Selitys tulee rivien välissä myöhemmin. Tykistöupseerin koulutuksen Suomessa saanut Lennart Kihlström sijoitettiin SS-Wiking-divisioonan kenttätykistörykmentti 5:een yhdessä kuuden muun suomalaisen kanssa, oman patterinsa ainoana suomalaisena. Suomalaisessa kenttätykistörykmentissä oli noin 1800 miestä.
Patteristo vastaa jalkaväen pataljoonaa ja siinä on tavallisesti kolme tulipatteria, kussakin patterissa ehkä 100-150 miestä. Kun Kihlström käyttää me-passiivia ”ammuttiin”, viittaako hän siinä omaan patteriinsa? Onko Kihlström – yksi sadasta miehestä – osallistunut juutalaisten ampumiseen? Voi olla. Joka tapauksessa HS:n artikkeli pitää Kihlströmiä osallisena tekoon.
_ _ _
Artikkeli poimii toisen merkinnän sotapäiväkirjasta 4. heinäkuuta 1941 kohdalta: ”Tarnopolin yli. Vihollisen kanssa yhteenotto. Tykistö kunnostautui. 6 kaatunutta. Yli sata ryssää ammuttiin. Takaisin T:n ylitse.”
Hesarin artikkeli tulkitsee päiväkirjamerkintää niin, että kyseessä saattoi olla sotavankien ampuminen – sotarikos. Toimittaja vie tulkinnan varsin pitkälle.
Mitä merkinnästä on luettavissa? Kihlströmin kenttätykkipatteri on joen ylityksen yhteydessä ollut taistelussa venäläisen joukkoyksikön kanssa. Kihlströmin joukkoyksiköstä kaatuu kuusi miestä, venäläisiä ammuttiin yli sata.
Mihin viittaa venäläisten ampuminen? Kun kyse on tykistöstä, on luontevaa ajatella, että tykit ampuivat tulivalmistelun venäläisten asemiin. Tässä ammunnassa kuoli yli sata? Taistelussa saattaa kuolla sotilaita molemmin puolin, jopa yli sata, ilman että kyse on sotarikoksesta.
_ _ _
Isoisäni Jussi Lappi-Seppälä kirjoittaa muistelmissaan (Elävältä se maistui. Kirjayhtymä. Helsinki 1972. S. 11) vanhimmasta veljestään Laurista (1894-1935): ”Lauri oli aikamoinen boheemi, ailahtelevainen taiteellinen sielu…Lauri lähti jääkäriksi Saksaan, mutta palasi retkeltä hiljaisesti ja huomaamattomasti jouduttuaan omaperäisten mielipiteittensä vuoksi epäsuosioon jääkärien parissa.”
Hän jatkaa: ”Hämmästyttävän samankaltainen kohtalo oli vuosikymmeniä myöhemmin Laurin monipuolisesti lahjakkaalla pojalla Sakari Lappi-Seppälällä (1920-1966): huikentelevainen, mutta taiteellinen luonne, epäonnistunut sotakoulutusretki SS-Saksaan, vaikea sairaus ja kuolema kesken parhaan miehuusiän.”
Sakari Lappi-Seppälä joutui lähtemään Saksasta loppuvuodesta 1942. Sodan päätyttyä julkaistiin hänen muistelmansa Haudat Dnjeprin varrella: SS-miehen päiväkirjan lehtiä (1945).
Sakari Lappi-Seppälä oli mukana Talvisodassa ja tuli 21-vuotiaana vapaaehtoisena SS-divisioonaan. Haavoituttuaan marraskuussa 1941 hän oli pitkiä aikoja sairaalassa. Lappi-Seppälä kertoo, kuinka hän puhui tuttavilleen sodan aikana näkemistään sotarikoksista ja kirjoitti niistä sodan jälkeen, kun se oli mahdollista.
Lappi-Seppälä todisti juutalaisten joukkomurhaa Tarnapolissa Puolassa. Paikalla olleet suomalaiset kieltäytyivät ampumasta.
Lappi-Seppälä ei erityisesti ihannoi suomalaisia. Hän tuntee toveruutta vain pariin samanmieliseen. Hän kuvaa muiden kansallisuuksien edustajien kärsimystä ja tuntee myötätuntoa sorrettuja kohtaan. Hän kuvaa ilotaloja, joissa miehitettyjen maiden naisten on pakko työskennellä, sekä saksalaisten SS-miesten homoseksuaalisia suhteita.
Lappi-Seppälä kuvaa poliittisia ristiriitoja suomalaisten keskuudessa ja kritisoi natsimielisiä sekä heitä, jotka haluavat etuja ja siksi ilmiantavat suomalaisia saksalaisille.
Miksi Sakari Lappi-Seppälä osoitti kriittisyyttä SS-Saksaa kohtaan? Omien kokemusten lisäksi siihen saattoi vaikuttaa nuoremman veljen, Sampon (1922– 31.10.1944) kaatuminen vänrikkinä Lapin sodassa. Lisäksi on todettava, että Sakari L-S toimi sodan jälkeen Hotelli Tornin markkinointipäällikkönä. Vuosina 1941-44 hotelliin oli majoittunut Wehrmachtin henkilökuntaa ja 1944-47 Valvontakomissio ev. Zdanovin johdolla.
_ _ _
HS:n artikkeli kritisoi André Swanströmin tavoin Mauno Jokipiin Panttipataljoona-tutkimusta vuodelta 1969 suomalaisten roolia kaunistelevaksi tilaustyöksi ja valkopesuksi. Jokipii kun toteaa: ”Wikingin suomalaiset eivät ole mikäli lähteistä ja kertomuksista tiedetään missään joutuneet itse osallistumaan julmuuksien toimeenpanoon.”
_ _ _
Jokipiin muotoilu ”missään” on selvästikin liian ehdoton.Suomalaiset vapaaehtoiset ovat hvyinkin osallistuneet osana muuta joukkoa myös sotarikoksiin. Poikkesivatko suomalaiset vapaaehtoiset sitten mitenkään saksalaisista SS-miehistä, jotka olivat natseja?
André Swanström (Suomalaiset SS-miehet, politiikka ja uskonto. SKHS. 2017) on käynyt lävitse 1 169 suomalaisen vapaaehtoisen SS-miehen palvelussitoumukset.
Selkeästi fasistista poliittista kantaa edustavia oli 537 (45,9 %). Perinteiset valtapuolueet olivat heikosti edustettuina SS-miesten keskuudessa (Kokoomus 5,0 %, Maalaisliitto 0,9 %, Edistyspuolue 0,4 %, Ruotsalainen kansanpuolue 0,3 % ja Sosiaalidemokraatit 0,2 %).
”Jos isänmaalliset ja geneeriset oikeistolaiset luetaan yhteen selkeästi fasististen SS-miesten kanssa, saadaan fasistisen oikeiston lukumääräksi 649, mikä tekee 55,5 %. Palvelussitoumusten avulla pystytään selvittämään yhteensä 746 miehen poliittinen kanta. 423 miehen kohdalla poliittinen kanta jää avoimeksi. … Ei poliittista kantaa tai kanta tuntematon toteutuu siis 423 miehen kohdalla, mikä tekee 36,2 %”. Suomalaiset SS-miehet eivät täyttäneet sitä saksalaisten asettamaa tavoitetta, että 80% olisi fasisteja.
_ _ _
Saksalaiset SS-joukot tunnustivat kristinuskon sijasta germaanista uskontoa. Saksalaisissa SS-joukoissa ei ollut sotilaspappeja. Ulkomaalaisista vapaaehtoisista suomalaiset Ensio Pihkala ja Kalervo Kurkiala olivat ensimmäiset sotilaspapit. Heidän jälkeensä tuli muita sotilaspappeja esimerkiksi ranskalaiseen, ukrainalaiseen ja norjalaiseen SS-joukkoon (Swanström 2017).
Jääkärikapteeni Kalervo Kurkiala oli toiminut sotilaspappina Suomen armeijassa talvi- ja jatkosodan alussa. Hän oli osallisena itä-Karjalan miehitysalueen kastekiistassa, vastakkaisella puolella kuin Mannerheim sekä kenttäpiispa Björklund, ja väistyi Saksaan (Juha Poteri. Suomen sotilaspapisto 100 vuotta. 2018). Vaikka Kurkiala oli äärioikeistolainen, on hän todennäköisesti toiminut suomalaisen sotilaspastorin tavoin, pitänyt hartauksia, siunannut vainajia ja kirjoittanut kirjeitä kaatuneiden omaisille.
_ _ _
Eräs erottava tekijä Suomen armeijan ja muiden Saksan rinnalla taistelleiden maiden välillä oli suhtautuminen juutalaisiin.
Yli 300 Suomen juutalaista sotilasta ja parikymmentä lottaa taisteli sodissa 1939-1945 yhdessä muiden suomalaisten kanssa. Sotilaista kaatui 22 ja haavoittui noin 40. Syvärillä toimi kenttäsynagoga, jossa Isak Smolar toimitti hartauksia. (Juha Poteri. Suomen sotilaspapisto 100 vuotta. 2018. Seppo Simolan kainaloartikkeli, S. 170)
Viereisellä rintamanosalla taisteli saksalainen rykmentti.
Hjalmar Siilasvuon johtamassa III Armeijakunnassa taisteli paljon Suomen juutalaisia. III AK oli alistettu kenraali Nikolaus von Falkenhorstin johtamien saksalaisten esikunnalle Pohjois-Suomessa.
Juutalaiset olivat saaneet kansalaisoikeudet Suomen itsenäisyyden alussa. Suomen marsalkka ja Tasavallan presidentti Mannerheim vieraili Helsingin synagogassa 6.12.1944 ja lahjoitti sinne laakeriseppeleen juutalaisten kaatuneiden ja sotaveteraanien muistoksi.
_ _ _
Suomessa oli ainakin jossain määrin antisemitismiä, mutta myös myönteistä suhtautumista juutalaisiin. Pääministeri Rangell vastasi Heinrich Himmlerin tiedusteluun juutalaisten luovuttamisesta: ”Wir haben keine Judenfrage” – ”Meillä ei ole juutalaisongelmaa”.
Onko joillakin, esimerkiksi talvisodassa taistelleilla ja sitten SS-miehiksi lähteneillä, ollut vastoin natsiaatetta neutraali tai peräti myönteinen käsitys juutalaisista?
– – –
Jälkikirjoitus 23.3.
Euroopassa ja maailmalla hätkähdyttävästi nouseva juutalaisvastaisuus – ja yleensä eri kansanryhmiin kohdistuneet ihmisarvon loukkaukset – muistuttavat, etteivät antisemitismi tai juutalaisten vainoaminen rajoitu vain menneisyyden SS-Saksaan.
Ihminen on manipuloitavissa vihaan ja hirmutekoihin nykyisenä some-aikana tehokkaammin kuin koskaan ennen. Ajattelun ääripäät korostuvat ja maltillinen harkinta sekä toisen kunnioittaminen vähenevät. Jeesuksen opetus rakastaa lähimmäistä – vieläpä vihamiestä – on polttavan ajankohtainen.
Tuula hei, muistan kyllä herkkyytesi näissä asioissa. Kenestä teistä puhut? Minua voit sinutellakin.
Tuomioistuimia ei tässä tarvita. Tutkimuksen mukaan suuri osa oli kansallissosialismin kannattajia. Kiellätkö senkin? Osa oli nuoria seikkailijoita. Mutta kun Saksassa on todistettu, että Wehrmacht järjestelmällisesti teloitti juutalaiset Itärintamalla, väitätkö, että saksalaiskomennossa olleitten suomalaisten ei olisi tarvinnut siihen osallistua?
HP! Minun ajatusmallini on sellainen, että poismenneitä ei tarvitse enää syyllistää eikä tuomita, koka he ovat jo Vanhurskaan tuomarin kihlakunnassa. Siellä tuomiot tapahtuvat totuudenmukaisesti ei aihetodistein.
Jos et käsittänyt sitä poikajuttua huumoriksi, en voi mitään.
Hesekiel 18. Biblian mukaan: 18. Mutta hänen isänsä, joka paljon väkivaltaa ja suurta vääryyttä tehnyt on veljeänsä vastaan, ja kansansa seassa tehnyt on sitä mikä ei kelpaa, katso, hänen pitää kuoleman pahan tekonsa tähden.
19. Niin te sanotte: miksi ei pojan pidä kantaman isänsä pahaa tekoa? että hän on tehnyt oikein ja hyvin, pitänyt ja tehnyt kaikki minun säätyni, niin hän saa totisesti elää.
20. Sillä se sielu, joka syntiä tekee, sen pitää kuoleman; ei pojan pidä kantaman isänsä syntiä, eikä isän pojan syntiä; mutta vanhurskaan vanhurskaus pitää hänen itse päällänsä oleman, ja väärän pahuus pitää hänen päällänsä oleman.
LAURI,
Mitä halusit ”poikajutun huumorilla” sanoa eli viestittää?
Minä puolestani en todellakaan halua ”poismenneitä syyllistää tai tuomita”. Mutta emmekö sentään voisi keskustella Suomen ja maailman historiasta ihan kaikkina aikoina? Niistäkin ajoista, joitten toimijat jo ovat kuolleet.
Ajatukset näyttävät kulkevan niin, että kaikki jotka olivat silloin siellä ovat syyllisiä, koska eivät pysty mainettaan palauttamaan.
LAURI,
kumpaankaan kysymykseeni et vastaa: Mitä tarkoitit poikajutulla, vai etkö mitään? Ja toinen kysymys: saako esimerkiksi vuodesta 1918 keskustella, vaikka kaikki sen toimijat ovat kuolleet?
Onko joku väittänyt, että KAIKKI SS-miehet olisivat syyllistyneet juutalaismurhiin. Sellaista minä en ole huomannut.
Sillä on varmasti suurempi merkitys Juutalaisten silmissä, että uskallamme myöntää, että suomalaiset sotilaat ovat saattaneet osallistua Saksan rintamalla holokaustiin, kuin sillä , että väitämme kivenkovaan ettei niin ollut. Varsinkaan kun kukaan ei ole enää siitä kertomassa. Sen myöntäminen ei pitäisi romuttaa mitään meidän veteraaniemme arvosta.
Pitää paikkansa, suomalaiset sotilaat ovat saattaneet osallistua Saksan rintamalla holokaustiin. Nähtävästi ainakin heidän SS-yksikkönsä on tehnyt niin. Yleistämisessä on kuitenkin virhemahdollisuus.
Pekka Särkiö: ”Totaalikieltäytyminen siihen aikaan nähtiin kannanottona puolustustaistelua vastaan ja Neuvostoliiton puolelle asettumisena. Se merkitsi monelle ankaraa rangaistusta.”
Päämajan jatkosodan alussa antaman käskyn mukaan totaalikieltäytyjät tuli asettaa syytteeseen kenttäoikeudessa. Heidän määrästään ei ole tarkkaa tietoa, mutta arvioiden mukaan heidät lienee laskettu muutamissa sadoissa. Valtaosa oli syvästi uskovaisia.
Kieltäytyjät tuomittiin yleensä vankeuteen tai passitettiin joukko-osastoihin esimerkiksi sairaankuljetus- tai huoltotehtäviin.
”Vuoden 1942 jälkeen Jehovan todistajat kieltäytyivät totaalisesti kaikesta sotaa ja puolustuslaitosta hyödyttävästä työstä. Seurauksena oli vankilakierre.” (Kalevi Kalemaa, Sankareita vai pelkureita, s. 169).
Toinen, Jehovantodistajia suurempi ryhmä olivat sotapalvelusta pakoilleet ns. käpykaartilaiset, joiden motiivina oli usein poliittinen vakaumus.
Käpykaartilaiset jakautuivat kolmeen ryhmään: poliittisesti aktiiviset, rikolliset ja passiiviset pakoilijat. Poliiitisista syistä sotaa vastustaneiden lukumääräinen erottelu koko karkurijoukosta on valistuneen arvauksen varassa.