Tullessani kuutisen vuotta sitten valituksi Espoon tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntaneuvostoon, sain paristakin suunnasta huolenpitävää opastusta, että vaikuttaminen seurakunnan linjauksiin on aikaa vievää ja vaarana on turhautuminen. Ohjeistus on varmasti ollut tarpeen, sillä itse lähdin mukaan luottamushenkilöksi juuri tekemään muutosta.
Näin ja näen seurakunnan vapaaehtoistyössä suuren potentiaalin, jota kirkko ei ole osannut kunnolla hyödyntää. Vaikkakin pieniä askeleita oikeaan suuntaan on otettu. Mutta kuten eräs luottamushenkilökollegani on sanonut, kirkolla menee vielä liian hyvin, jotta esimerkiksi vapaaehtoistyöhön satsattaisiin täysillä.
Karistaessani passiiviseurakuntalaisen viitan harteiltani, saatoin samoin harmitella kuinka puutteellisesti kirkko oli hoitanut oman imagomarkkinointinsa. Toiminta oli varsin monipuolista ja erinomaista, mutta viestintä tavoitti lähinnä aktiiviseurakuntalaiset. Julkisen median varassa elävä passiiviseurakuntalainen elää varsin rajoittuneessa mielikuvassa kirkon toiminnan ja palveluiden suhteen
Hyvin nopeasti pääsin erilaisiin työryhmiin: vapaaehtoistoiminnan työryhmä, sosiaalisen median työryhmä sekä aluetoiminnan kehittämisen työryhmä. Varsin usein kaava oli samankaltainen. Työryhmä uurasti varsin ahkerasti saaden rohkeita uudistuksia esittelevän loppuraportin. Siitä käytiin aikapulan takia suppea lähetekeskustelu seurakuntaneuvostossa, mutta loppuraporttia ei enää koskaan nostettu esiin. Väkisinkin nousi mieleen ajatus, tehtiinkö tässä nyt selonteko selonteon vuoksi? Että jotain ikään kuin on tehty, vaikka todellista tarkoitusta muutokseen ei ole.
Toisaalta motivaatiota nostatti sekä muiden luottamushenkilöiden että seurakunnan työntekijöiden kanssa käydyt keskustelut, joissa toisaalta annettiin ajatuksilleni tukea ja mikä tärkeintä, saattoi huomata joissain sivulauseissa, että myös uudistuksiin konservatiivisesti suhtautuvat henkilöt ilmaisivat pientä lähestymistä.
Ja varmasti myös omat särmäni osaltaan hioutuivat pehmämmiksi.
Luottamushenkilötyön kannalta pidän verkostoitumista varsin tärkeänä osana. Itse löysin Helsingin seurakuntayhtymästä varsin paljon vastakaikua omille pohdinnoilleni ja itse asiassa valmiita toimintamalleja. Monella sektorilla pääkaupunkiseudulla tehdään varmaan hyvää yhteistyötä, mutta luottamushenkilöiden osalta se on valitettavasti jäänyt luottamushenkilöiden oman aktiivisuuden varaan.
Pidän tärkeänä, että rajoja rikkoenkin luottamushenkilö menee rohkeasti sinne, mistä uusia ajatuksia on saatavissa ja missä keskustellaan jo tehdyistä kokeiluista. Esimerkkinä mainitsen osallistumiseni aivan erinomaiseen seurakunnan viestijöiden lauantaiseminaariin, missä näin, että esimerkiksi live-striimauksen alueella Helsinki on Espoota askeleen pidemmällä. Ja mietintämyssyyn taas jäi, tarvitseeko meidän kaikkea opetalla itse alusta vai voimmeko niin sanotusti parastaa itsellemme hyväksi havaitut käytänteet?
Kaksi vuotta sitten luottamustoimeni laajeni, kun seurakuntaneuvoston rinnalle tuli kirkkovaltuusto. Ja vuoden 2016 alusta kaksi uutta työryhmää: Espoon seurakuntayhtymän talous- ja strategiatyöryhmä sekä Espoon tuomiokirkkoseurakunnan strategiaryhmä, minkä tehtävänä on sanoittaa päästrategia käytäntöön. Nyt oltiin niin sanotusti vallan ytimessä.
On rehellisesti sanottava, että työskentely Espoon seurakunnan yhteisessä strategiaryhmässä, jossa on 1-2 edustajaa kustakin Espoon alueseurakunnasta, yksi pappi ja pari virkamiestä, on varsin erilaista päätöksentekoa, kuin mihin olen siviilielämässä tottunut. Sanojen nyanssipainoja mietitään hyvin tarkasti ja kompromisseja joudutaan tekemään. Yhtä kaikki jonkinasteinen henkinen yksimielisyys suunnasta, johon seurakuntaa haluttiin viedä, on tehnyt työryhmän työstä varsin antoisan. Etenkin, kun itse sain upotettua tekstiin toivomani linjaukset vapaaehtoistyöhön sekä vision, että strategiakauden päätyttyä seurakuntalaiset olisivat oppineet, että meistä jokainen on seurakunnan viestijä. Kulunutta, mutta edelleen osuvaan fraasia käyttäen ”seurakunta olemme me.” Kuulostaa simppeliltä, mutta rehellisyyden nimissä on sanottava, että tavoite on erittäin haastava. Toisaalta sanotaan, että strategiassa hyvä vision tulee olla hieman utopistinen, mutta kuitenkin saavutettavissa.
Seurakuntayhtymän laatima strategia hyväksyttiin Espoon seurakuntayhtymän yhteisessä kirkkovaltuustossa viime keskiviikkona. Nyt eri seurakunta-alueiden tehtävänä on ollut ennen kesää kirjoittaa aluekohtaiset tulevaisuusasiakirjat, joissa yhtymän päästrategia konkretisoidaan käytännön tasolle.
Ja eritoten tämän työryhmän työskentely on ollut palkitsevaa.
Vaikka luottamuskauden kuluessa on tuntunut, että erilaisten työryhmien toiminta on ollut hyödytöntä, niin huomaan nyt kuinka niistä varisseet siemenet ovat löytäneet hedelmällisen maanperän ja nousseet orastavaan kasvuun.
Seurakuntalaiva – se kuitenkin liikkuu.
PS. pari viikkoa sitten perustettiin ET:lle uusi some-työryhmä. Olen mukana – tietysti 
Kiitos seurakunnassa tapahtuvan ruohonjuuritason työskentelyn tunnelmien kuvauksesta. Hiljaa hyvä tulee.