Se löytyi-kampanja muistuttaa puoluetelttaa torilla. Teltan ympärille on kokoontunut kymmenkunta paikallista puolueaktiivia, uskollisista uskollisimmat, jotka juttelevat keskenään. Valavat ja vahvistavat toistensa uskoa.
Jokunen puolueen jäsen ja vanha kannattaja saattaa poiketa vaihtamaan muutaman sanan ja juoda kupposen kahvia. Ohikulkijat kulkevat ohi. Ketään ulkopuolista ei kiinnosta.
Se löytyy-kampanja laittaa kysymään, kenelle se oikein on tarkoitettu? Onko fundis-kristillisten tuntuma tavalliseen läpimaallistuneeseen normitallaajaan tosiaan näin tavattoman hukassa?
Minulle tulee kampanjasta mieleen kauppakeskuksen ulko-ovella standeineen ja raamattu-esitteineen päivystävät Majakka-seurakuntalaiset. Sinänsä sääli, mutta en ole koskaan nähnyt kenenkään siihen pysähtyvän.
Se löytyy-kampanjan keskeinen ongelma on, että sen ovat laatineet uskovat toisille tosiuskoville. Se tavoittaa ne, jotka jo kampanja-aktiivien tavoin lujassa uskossa.
Uskonasioista varovasti kiinnostuneen, epävarman ja hapuilevan tämä puolihurmoksellinen hengellisyys hukkaa.
Joka kotiin jaetussa missiolehdykäisessä keskeisellä sijalla ovat todistuspuheenvuorot. Niissä korostuu kertakaikkinen uskoontulo, hetkellinen hengellinen rysäys ja täydellinen uskonvarmuus.
Entä jos uskaltaudut kampanjakahvilaan? Kuluuko kauan, kun ensimmäinen tulee kysymään oletko jo uudestisyntynyt?
Kristinuskosta kampanja antaa ahtaan ja kovin kapean käsityksen. Se tuo mieleen vanhat jeesus-traktaatit lyhtypylväissä. Eikä ihme, kun katsoo, ketä se löytyy-kampanjan takaa löytyy.
Sieltä löytyy todellista hurlumhei-meininkiä: ennen muuta helluntailaiset kielilläpuhumiseen ja henkikasteineen, adventisteja, babtisteja, vapaa seurakuntia joka lähtöön, River-seurakuntia, karismaattisuutta.
Jotenkin vielä ymmärtää, että mukaan ovat menneet viidesläiset (paitsi miksi muutoin maltillinen ja järkevä Raamattuopisto?). Tässähän on selkeää 1960-luvun evankeliointihenkeä telttakokouksineen ja tahdonratkaisuineen. Mutta mitä mukana tekevät esimerkiksi Rauhan Sana ja Uusheräys?
Vielä enemmän ihmetyttää, että osa normiluterilaisista seurakunnista on lähtenyt tähän hölynpölyyn. Omanikin. En minä halua tukea mitään missiota, rukousvartiota tai todistuspuheenvuoroja. Mission rukousverkostoissa rukoillaan ”Suomen kansan puolesta”. Väkisin tulee mieleen joku Oulun profetia 1960-luvulta.
Kansankirkon seurakunnille luvataan muun muassa laaja medianäkyvyys, maakunnallinen suurtapahtuma ja banderolleja, mainospohjia, roll-uppeja (mitä ne ovat?) ja julisteita. Entä ihmeparantumiset?
Kaikki tietysti maksaa, mutta rahaa suurempi haitta on se, että kaikki tämä krääsä ja kaupallistaminen ovat mahdollisimman kaukana mentaalisesti siitä kristinuskosta, mitä Jeesus Nasaretilainen ja alkuseurakunta julistivat.
Kansankirkon ryhmistä mukana siis ovat kaikkein konservatiivisimmat. Näkyvyyttä kampanja epäilemättä tuo. Kolme miljoonaa euroa takaa sen.
”Se löytyi”-kampanjassa on lisäksi eräs muu kiinnostava pointti. Kampanjan takana on IRR-TV, joka taas vuosikausia on rahoittanut konkurssikypsää Alfa-tv:tä lähinnä kristityiltä kerätyillä rahoilla.
Sekä IRR-TV että Alfa-TV edustavat kaikkein konservatiivisinta kristillisyyttä Suomessa. Mielenkiintoista sikäli, että seurakuntavaalit ja Se löytyi-kampanja ajoittuvat päällekkäin.
Sattumako? En usko. Sillä kansankirkon seurakunnat, jotka osallistuvat Se löytyi-2022 kampanjaan, joutuvat samalla allekirjoittamaan yhteystyösopimuksen konservatiivisen IRR-TV:n kanssa. Moni riviseurakuntalainen luulee, että tietyntyyppinen materiaali, jota seurakunnan toimesta jaetaan on seurakunnan tuottamaa, mutta eipä olekaan.
Riitta S, minusta näyttää teologina siltä, että tässä keskusteluketjussa on vastakkain, osin keskustelun sisäisen logiikan vuoksi, kaksi tai kolme, oikeastaan neljä, erilaista luterilaisuuden sisäistä kysymyksenasettelua. Ensimmäinen on klassinen kysymyksenasettelu: painotetaanko enemmän armonvälineiden, tässä kasteen ja julistetun sanan, pelastavaa uskoa vaikuttavaa luonnetta vaiko armonvälineitä käyttävien ihmisten vastaanottavaa uskoa. Edellinen on ”evankelisempi”, jälkimmäinen ”pietistisempi” korostus.
Toinen kysymyksenasettelu on modernimpi: painotetaanko ns. uuskansankirkollista vai uuspietististä näkökulmaa: edellisessä tehdään armonvälineiden vaikuttavuudesta se johtopäätös, että uskoa ei pitäisi kovin kysellä ja jälkimmäisessä vaaditaan tietoista uskoa.
Kolmas kysymyksenasettelu on evankelioimisliikkeiden itsensä sisällä oleva ristiriita: onko ihmisellä jollakin tavoin vapaa tahto uskonratkaisun tekoon vaiko ei, ja onko tämä ristiriita opillisesti tärkeä vaiko ei? Omien havaintojeni mukaan hajontaa on jopa kirkon sisällä toimivien liikkeiden sisällä.
Neljäs kysymys koskee uskon empiirisyyttä eli sitä, näkyykö usko jollakin havaittavissa ja koettavissa olevalla tavalla. Herätysliikepietismissä on kauan vastattu tähän myönteisesti: alkoholisti raitistuu, koreasti pukeutuja yksinkertaistaa vaatepartensa ja meikki katoaa kasvoilta jne. Evankeliointiliikkeet ja karismaatikot pitävät näiden asemesta enemmän esillä elämänmuutosta, erehtymistä, paranemista jne. Kirkollisemmassa valtavirrassa otetaan tällaiseen uskon mainostamiseen sitä enemmän etäisyyttä mitä uuskansankirkollisemmasta ja ”liberaaliteologisemmasta” papista on kysymys. Kumpikin osapuoli voi esittää hyviä perusteluja kannalleen, koska tapausesimerkkejä löytyy sekä elämän muuttumattomuudesta että muutoksesta.
Jeesus haastoi joka tapauksessa kuulijoitaan ottamaan kantaa. Miksi mekään emme tekisi samoin?
Hyvä kommentti.
Kirkkohan ei virallisesti ole tässä kampanjassa mukana. Ilmeisesti järjestävät tahot yrittivät jopa muutaman vuoden saada kirkkoa mukaan, mutta ei onnistunut (onneksi!). Sen sijaan seurakuntia lähti mukaan, päälle 80. Ja – tottakai – kaikki Kansanlähetyksen piirit. Eniten vaikuttaisi olevan helluntaiseurakuntia. Sitä hiukan ihmettelen, miten luterilaisen kirkon seurakuntia näinkin monta lähti mukaan näinkin harhaoppiseen porukkaan. Kansanlähetys on ymmärrettävää, sitä kai edelleen jossain määrin halkoo kysymys muun muassa vapaasta tahdosta.
Kysymys tietoisesta uskosta on mielenkiintoinen. Ajattelisin, että pikemminkin ymmärrys oman epäuskon kaikenkattavuudesta on alku pelastuksen tiellä. Siinä ainakin ymmärretään, ettei Jumalan edessä kai kukaan täysjärkinen ihminen voi väittää olevansa ”uskossa”. Jos niin tekee, tuskin ollaan uskon tiellä edes alussa.
Eihän se mitään uskosta kerro, että silmät hehkuu, sormi siteeraa raamatunjakeita ja suusta tippuu jeesusta kuin tikareita epäuskoisille.
Se löytyy-kampanja antaa valitettavasti koko kristinuskosta läpeensä väärän kuvan. Ikäänkuin meistä jokainen olisi pikkupaavali Damaskoksen tiellä. Uskoon tullaan kertakaikkisesti. Mikäli kirkko olisi virallisesti ja voimalla lähtenyt tähän cabareeseen mukaan, voi vain kuvitella eroamislukuja. Kristityn mittatikku on todistuspuheenvuoroissa viritetty niin korkealla, ettei siihen tosiuskovien jeesuskerhoja lukuunottamatta yllä muut.
Luin juuri ”Se löytyi ” -vihkosen kertomuksia eri ihmisten elämän tarinoista. Ne eivät antaneet ollenkaan sellaista kuvaa, mitä Kari-Matti tuot esiin tuossa sävyltään ikävässä kommentissasi.
Kommentti oli eräiltä osin turha kärjekäs, totta.
Luin toissapäivänä lehdykäisen ja olisin laittanut sen samaan pinoon Jehovan Todistajien jne traktaattien kanssa ellen olisi ollut tietoinen luterilaisten seurakuntien mukanaolosta.
Uskon, että ihmiset, jotka lehdykäisessä esittävät todistuspuheenvuoronsa ovat taatusti vilpittömiä.
Minut vaan yleisellä tasolla tällainen todistuspuheenvuoroformaatti saa voimaan lähes pahoin.
Eipä toisaalta kukaan ole kieltämässä (?) (ainakaan periaatteellisesti) evankelisluterilaista kirkkoa yksinkään järjestämässä jotain, jossa etsivät voisivat löytää – tai tulla löydetyiksi. Kai sellaistakin on joskus sattunut.
Voisihan lutereialinen syvällisempi näkemys olla tasapainoittamassa ”villeyttä”. Joku on voinut ”kilpaillevaa toimintaa” jo pitempäänkin odotella – jaksaako vielä kauan, odottavan aika kun tuppaa tulemaan pitkäksi.
Ehkä Herättäjäyhdistys olisi kenties voinut osallista tähän missioon omalla ”uskontulkinnalla” – Se löytyi – Nimittäin passi. Kristuksen sisällinen tunto, jota ei voi itse ottaa, vaan se annetaan Pyhän Hengen todistuksena ristin alla.
Liekö ongelmana myös se, että evankelisluterilaisen kirkon sisälläkin on niin kovin erilasia uskontulkintoja erilaisine puhetapoineen; että yhteisesti ei oikein asiat enää onnistu – omankaan väen keskuudessa, saati muiden. Liikkuminen kirkkokunnasta toiseen lienee myös lisääntynyt. Tai uskonnosta toiseen.
Olen myös käsittänyt, että luterilaisuuden ilmeneminen Suomessa voi poiketa melkoisesti esim. luterilaisuuden afrikkalaisesta ilmenemisestä. Ei liene siellä ihan niin ”vaisua” kuin meillä on totuttu. Meillä tuntuu korostuvan usko oman uskon epäilyyn ja epäilyn tuntoon. Moni julkisuudenkin henkilö on todennut, että hanelle ei ole syntynyt tuntoa (kristillisestä) uskosta, joten on jäänyt agnostikoksi tai alkanut uskoa muunlaiseen henkisyyteen, jonka tuntuu ”enemmän sisäisenä tuntona”.
Olen käsittänyt, että puheena olevassa kampanjassa ei väitetä, että usko ”noin vain tempaistaisiin” itselle. Toki, jos kerrotaan, miten asia on ihmisen kannalta tapahtunut, voi asian ehkä väärinkin ymmärätää (ainakin teologi). Toisaalta tuntuu ettei kansankirkossammekaan aina synny ”sitä oikeaa” ymmärrystä. (Mikä niistä?) Tarkoitus kai ei ole ollut pitää teologista seminaaria vaan jättää se kunkin seurakunnan tehtäväksi. Näin itse olen ymmärtänyt – sivusta seuraten.
Alfatv:n nykytilanteeseen tässä tuskin on suuria yhteyksiä, käsittääkseni ”Se löytyi” -kampanjaa on jo kauan sitten alettu suunnittelemaan. (En jaksa uskoa ”salaliittoteoriaan”.) Aika näyttää, millaista vaikutusta kampanjalle tulee lopulta olemaan. Ei ole harvinaista, että usko ”löytyy” kirkon ulkopuolelta, mutta myöhemmin kirkkoon liitytään. Metsään eksynyt voi kertoa löytäneensä etsintäpartion: he löysivät siis toisensa. Siis ei joko-tai vaan sekä-että.
Monihan on ”ennustanut” että kristillisyys pirstaloituu yhä enemmän, ja muut uskonnot tai uskonnonkaltaiset ajattelutavat lisääntyvät ja ottavan (entisen) kritinuskon asemaa itselleen. Tai ehkä kristillisyys osin sulautuu noihin muihin uskontoihin tai aatteisiin. Ateismi kaiketikaan ei varsinaisesti ole voimakkaasti kasvussa, jos olen oikein tutkimuksia ymmärtänyt.
Marko Sjöblom (24.09.2022 17:32), ”Siitä huolimatta, että olen itse uskoontullut Kalevi Lehtisen kokoussarjassa ja tunnen heitä, jotka kokivat saman Billy Grahamin Missio Helsingissä.”`
Eräs hengellinen opettajani oli Länsi-Suomen rukoilevaisuuteen kallellaan oleva maallikko, jonka raamattupiirin osallistuin. Hänen kannanottonsa mm. Billy Grahamin missioon (-87) oli seuraava: ”Ei herätys synny niin, että perustetaan organisaatio. Herätys saadaan Jumalalta.”
Saamastani opetuksesta huolimatta jaoin Helsinki mission lehtisiä ovelta ovelle. Lehdet kutsuivat lukijoita saapumaan Helsinkiin.
Tunnen veljen, joka eli silloin (-87) etsikkoaikaansa ja marssi alttarin eteen Grahamin kutsusta. Tämän veljen tarkemman haastatteluni perusteella ymmärsin, että hänen etsikkoaikansa oli alkanut jo ennen Grahamin missiota. Jotkut ilmeisesti kaipaavat tällaista ”julkista päätöstä”? Mainitsemani mies vaikuttaa tänään Lähetyshiippakunnan jäsenenä uskonsa säilyttäneenä.
Katsoin televisiosta Grahamin julistusta (-87), joka oli sunnuntain jumalanpalveluksen paikalla. Minulle jäi mieleen yksi kohta saarnasta. Graham julisti: ”minä kehoitan teitä palaamaan siihen uskoon, johon teidät on lapsena kastettu”. Minusta tämä sopi erinomaisesti suomalaiseen kristillisyyteen. Kuka neuvoi Grahamia julistamaan näin, Kalevi Lehtinen, joku muu?
Ehkä tänään keskuudessamme on heitä, jotka ovat kriisissä monista eri syistä, ja etsivät vastauksia näkyväisen ulkopuolelta? ”Se löytyi ” kampanja on mielestäni ehdottomasti parempi vaihtoehto kuin muut ”henkiset messut tarot-kortteineen ja selvännäkijöineen”. Missiossa kerrotaan, että meillä on turva elävässä Jumalassa.
Olen samalla kannalla mainitsemani raamattupiirin vetäjän kanssa siitä, että ”herätys ei synny organisaatioita/missioita perustamalla, vaan herätys annetaan ”ylhäältä”, Jumalalta. Näin on ollut Suomen kirkon historiassa vanhojen herätyksien kohdalla. Uusia löytöjä kai edelleen tehdään? Marko Sjöblomin löytäminen/löytyminen saattoi ehkä sittenkin olla paljon pidempi prosessi kuin Kalevi Lehtisen kokoussarja ? Kuka löytää/kenet löydetään tänä syksynä oman hengellisen etsinnän ääreltä?
Taivaan Isä voi antaa jotain myös missiossa. Hänen kätensä, voimansa ja viisautensa eivät ole sidottuja.
Jos Jeesuksen löytäminen (evankeliumin hänestä) kiistetään, niin sitten ei kannata julistaa evankeliumia, kirkko on turha, rukoilla ei kannata ollenkaan ja koko Raamattu raukeaa muutenkin tyhjiin, kun emme kerran voi tietää mitään Jumalasta eikä häntä millään tavoin lähestyä ja voi tavoittaa ja löytää. Ei kannata sitten julistaa Sanaa ja jakaa sakramentteja ollenkaan. Lappu luukulle: Jumala on kuollut. Näinhän oli se piispa Spongin oppi ja tähän tultu. Kun kerran ei armonvälineet mitään toimita, mitään ei löydy, eikä mikään aukea. Tätä kai halutaan, kun nyt arvostellaan: ei voida löytää, ei voida vastaanottaa,,,,
Minulle Raamattu on rakas, vaikka se ei kaikille sovikaan. Raamatusta löydän, että Jumala todellakin suostuu löydettäväksemme. Hän on ilmoittanut itsensä meille Sanassaan, siis Raamatussa. Miksi meillä muuten olisi Raamattua, jos Jumala ei haluaisi ilmoittaa itseänsä meille ja suostua löydettäväksemme. Siksihän evankeliumia julistetaan, että ihmiset kuulisivat ja löytäisivät Jeesuksen, ottaisivat hänet vastaan. Ihan nyt miten sen sitten haluaa ilmaista. ”Etsikää Herraa silloin, kun hänet löytää voidaan; huutakaa häntä avuksi, kun hän läsnä on.” Jes 55:6
Jeesus itse sanoo näin: ”Minä rakastan niitä, jotka minua rakastavat, ja jotka minua varhain etsivät, ne löytävät minut.” Snl 8:17 Kts. myös Joh. 14:23
”Autuas se ihminen, joka on löytänyt viisauden, ihminen, joka on saanut taidon”. Snl 3:13. ”Se on kalliimpi kuin helmet, eivätkä mitkään kalleutesi vedä sille vertaa.” Snl 3:15
”Taivasten valtakunta on peltoon kätketyn aarteen kaltainen, jonka mies löysi ja kätki; ja siitä iloissaan hän meni ja myi kaikki, mitä hänellä oli, ja osti sen pellon.” Matt. 13:44 Katso myös Matt. 13:45, kallisarvoinen helmi ja sen löytäminen.
”Sillä joka, minut löytää, löytää elämän ja saa Herran mielisuosion” Snl 8:35
”Anokaa, niin te teille annetaan; etsikää, niin te löydätte; kolkuttakaa, niin teille teille avataan. Sillä jokainen anova saa, ja etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan.” Matt. 7: 7-9
Olen ihan tavallinen kristitty, joka on löytänyt evankeliumin ja Jumalan armon Kristuksessa. Mutta onhan se tietysti monesta tosi raivostuttavaa, että tällainen ihan tavallinen tallaaja löytää evankeliumin Kristuksesta.
Luin Hedbergin taisteluista kirjasesta ”Hedbergin perintö”:
” Hedberg puhui varsin perusteellisesti siitä, kuinka välttämätöntä oli nyt jo ja aina edelleen omaan arvollisuuteen tahi arvottomuuteen katsomatta uskoa Jumalan armo Kristuksessa. Ei tarvinnut jäädä odottelemaan epävarmuudessa, vaan armo oli omistettava viivyttelemättä.
Kerrotaan, että monet ottivat sanan vastaan uskolla ja sydämen riemulla.
’Joku sanoi: miksi ei kukaan ole vielä sanonut meille tätä? Toinen itki ja vapisi ilosta sekä syleili veljeään sanoen: Voi ystäväkulta! En ole koskaan ajatellut, että Kristus olisi niin armollinen syntistä kohtaan ja että kristillisyys olisi niin autuas asia!’
Mitä oli oikein tapahtunut? Hedberg ja moni muu näkivät nyt uudella ja merkillisesti vapauttavalla tavalla koko uskonelämän. Pelastus, jota sielu ikävöi, on jo valmistettu, syntivelka, joka rasittaa tuntoa, onkin jo otettu pois, syntimme on anteeksiannettu ja me olemme Kristuksen työssä vanhurskaat ja otolliset. Tämän ihmeellisen asian Jumala julistaa uskottavaksemme ja vastaanotettavaksemme. Usko ei lisää mitään siihen työhön, joka Golgatalla on tehty: siellä hankittiin meille koko vanhurskaus, usko tarttuu siihen, turvaa siihen ja ottaa sen vastaan. Mutta – ’joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen’. Ihminen itse lausuu kadotustuomionsa epäuskonsa tähden.
Hedberg oli tullut taistelujensa tietä näkemään, että ainoa luotettava pohja, johon saattoi nojata, oli Jumalan ilmoitettu sana. Sanassa puhuu Pyhä Henki. Jumalan puolelta on kaikki valmiina, ja pelastuksen suuren lahjan saa kuka tahansa heti vastaanottaa. Tähän Jumala kehottaa sanassaan jokaista. Sana yksin on varmuutemme perusta. Sanan todistuksissa saa riippua kiinni kaiken oman viheliäisyytensä keskellä. Usko, jonka Pyhä Henki synnyttää sanan avulla ja joka perustuu sanaan, kestää silloinkin, kun kaikki tunteet menevät pois, kun synti syyttää, vihollinen hyökkää ja kun heikko ihminen lähtee viimeiseen taisteluunsa. Meillä on silloinkin omanamme Jumalan rakkaus Jeesuksessa, ja siitä vakuuttavat sana, kaste ja ehtoollinen.
Mutta juuri näiden totuuksien vuoksi Hedberg joutui taisteluun. Tässä yhteydessä ei ole syytä mennä yksityiskohtiin, riittänee toteamus, että hän sai kokea kylmyyttä ja ymmärtämättömyyttä ei vain kirkollisten ja maallisten viranomaisten, vaan myös entisten uskonystäviensä taholta.”
Näin se menee tänäänkin.
Näin on. Evankeliumi on Jumalan voima, ilosanoma.
Pieni huomio: Hedberg edusti alun perin silloista herätysliikepietismiä, jonka teologiaa hän oman kokemuksensa ja hengellisten löytöjensä valossa kritisoi. Hänen tekstinsä olivat pitkälti herätyslikekristittyjen keskinäistä välienselvittelyä sekä torjuntataistelua päätään nostavaa vapaakirkollisuutta vastaan. Eurooppalaisessa perspektiivissä Hedberg oli malliesimerkki luterilaisen 1800-luvun alkupuoliskon herätysliikehdinnän luterilaisimmasta ja kirkollisimnasta laidasta, jossa ortodoksia ja pietismi muodostivat synteesin. Monet hänen teologisista löydöistään olivat toki erinomaisia ja yhä päteviä.
Tuolloin oli kuitenkin kirjaimellisesti kysymys 98-prosenttisesti luterilaisen kirkollisesti kasvatetusta ja kristinuskon hapattamasta kansasta. Nykyään ollaan monikulttuurisessa ja -uskontoisessa Suomessa, jonka asukkaista yhä suurempi osa on – perinteistä ilmaisua käyttäen – pakanoita ja kirkonkin jäsenistä valtaosa sanoo uskovansa eri tavoin kuin ”kirkko opettaa” sikäli kuin edes tietävät, mitä kirkko kaikessa moniäänisyydessään opettaa.
Marko, olen kyllä lukenut jonkin verran kirkkohistoriaa. Tiedän toki, että elämme toisenlaisessa ajassa. Tätä ei varmaan erikseen tarvinne kertoa kenellekään. Tämän tajuaa varmasti jokainen aikaansa seuraava ihminen. En ole tästä poikkeus. Luotan Raamattuun Jumalan sanana ja ilmoituksena. Tiedän, että kirkon valtavirta ei näin tee. Ei ole enää tehnyt pitkään aikaan.
Ihmisen ongelmat ovat edelleen samat kuin ennenkin. Ihmisillä on omatunto. Omatunto kolkuttaa ja soimaa synnistä. Ellei ole paatunut. Monilla varmaan on. Kaikkinainen pahuus, sodat ja kauheudet ovat kaikkien nähtävillä ja koettavissa. Jokaisen on kerran kuoltava. Ihminen kaipaa rauhaa, etsii rakkautta ja hyväksyntää ja yhteyttä.
Ei nämä ongelmat ole siinä mielessä mihinkään muuttuneet, oli kirkollinen tilanne ihan mikä vain. Evankeliumin kuulevat edelleen sitä kaipaavat ja janoavat sielut kun sitä julistetaan.
Katsoin Mission videoesittelypätkät netistä ja yhden youtube-video -puheenvuoron. Aivan normaalia kristinuskon sanomaa ja video oli erittäin koskettava halvaantuneen pastorin puhe. Tämmöinen siis saa blogistin voimaan pahoin, niin kyllä en enää tiedä mitä sanoisin. Häpeä taitaa olla vieras käsite.
Riitta, minä en tiedä tästä nimenomaisesta kampanjasta mitään muuta kuin nimen ja sen, mitä siitä parissa blogissa/uutisessa on kirjoitettu. En siis rupea arvioimaan sitä muuten kuin yleisemmällä teologisella tasolla. Lienemme aika lailla samaa mieltä siitä, mitä tarkoitamme pelastuksella ja sen tarpeella.
Olen juuri lukemassa synodaalikokouksen kirjaa pelastuksesta. Jos sen tiettyjä artikkeleita on uskominen, koko evankelioimiskampanjan ja herätysliikkeittemme esillä pitämä kysymyksenasettelu pelastuksesta on kertakaikkisen kapea ja mennyttä aikaa: kaikki ihmiset kun ovat Jumalan lapsia ja puhe perisynnistä pitäisi korvata puheella kasteessa saatavasta uudesta identiteetistä Jeesuksen oppilaana. Jumalan luovaa sekä pelastavaa työtä tapahtuu ”kaikessa olemassa olevassa ja kaikkien ihmisten keskellä koko ajan”. Kastekin on varustamista erilaisten tuhovoimien kohtaamiseen ja vastustamiseen ”elämässä ja yhteiskunnassa”. Keskeinen motiivi tällaisiin uudelleen tulkintoihin on vieläpä se, millä perusteilla lapset nyky-Suomessa kastetaan ja jätetään kastamatta.
Tästä näkökulmasta katsottuna jokseenkin kaikki vapaakirkkomme ja useimmat herätysliikkeemme ovat lähempänä toisiaan kuin kansankirkon valtavirtaa…
Se löytyy-kampanjassa tosiuskon rima kristitylle on viritetty äärimmäisen korkealle ja kireälle. Synodaalikirja (olen lukenut muutaman kommentin ja arvioinnin siitä) edustaa täysin toista laitaa.
Riitta Sistoselle: älä tee vääriä, tuulesta temmattuja päätelmiä. Yritä keskustella sivuamatta blogistin persoonaa. Jos se ei onnistu, ole hyvä ja mene muualle. En minä ole katsonut mitään ”se löytyy”- videoita enkä niiden pohjalta arvioinut kampanjaa. Ihan riittää se, että olen lukenut tarkasti ja sanasta sanaan kampanjan omat sivut sekä aika ison määrän – ihan tasokastakin – somekommentointia asiasta sekä lisäksi selasin kampanjatraktaattia.
Olen lisäksi yllä todennut, että puhun todistuspuheenvuoroista yms. yleisellä tasolla, kenenkään erityisen henkilön todistuspuheenvuoroa tarkoittamatta tai arvioimatta ja lisäksi uskon, että todistuspuheenvuorot esitetty vilpittömästi.
Ja vielä Riitalle: poistan kommentit, joissa tolkuton määrä raamattusitaatteja. Jokainen osaa halutessaan lukea itse Raamattua.
Niin, tilannehan on nykyään se, että kehottamalla esim. ”palaamaan kasteen armoon” jätettäisiin suuri osa kansasta ”tyhjän päälle”. Lapsena (tai muuten) kastettuja alkaa olla yhä vähemmän tulevissa polvissa, ja vanhemmissakaan polvissa lausahdus ei välttämättä synnytä ”ahaa” -ajatusta, eli jää helposti ”uskonnolliseksi fraaasisksi” – riippumatta sen totuusarvosta.
Olen myös ymmärtänyt, että keskustelu ”vapaasta tahdosta” ei ole ihan niin yksioikoinen kuin usein esitetään. Käsitteen ymmärrystapa on kontekstisidonnainen. Luterilais-teologisessa kontekstissa ja ei-täysin-teologisessa kontekstissa ymmärretään ”vapausaste” eri tavoin, eikä niitä ymmärryksiä kuitenkaan tarvitse nähdä välttämättä ristiriitaisina käsityksinä. Täysin vapaitahan me ei koskaan olla. Kuitenkin meillä oletetaan olevan vastuullisina (?) ihmisinä vapaatakin tahtoa. Puhumalla meillä olevasta ”vapaasta tahdosta” ei siten ymmärtääkseni välttämättä pyri kumoamaan ”periluterilaista” käsitystä. (En ole ”sidotun ratkaisuvallan” erikoisasiantuntija.)
Jos ihminen kertoo löytäneensä pelastuksen, löydettyään häntä etsimään lähetetyn pelastuspartion, ei tämä tarkoita (tietenkään) sitä, että ihminen väittäisi itsenäisesti (ilman häntä etsimässä olleita) pelastusta löytäneensä. Hän vain on (harhaillen) etsinyt, ja lopulta löytänyt, kohtaamalla, häntä etsimässä olleet etsijänsä, etsintäpartion.
Vastaavasti kertomalla ”tulleensa uskoon” hän (toivottavasti) kertoo, että hän ”tuli uskoon”, koska häneen tuli usko, jonka Jumala vaikutti Henkensä kautta.
Toki tähän kertomukseen voi liittyä myös muita (erillisiä) ”selityksiä”, jotka kaipaisivat syvempääkin pohdiskelua. Ja voi olla niinkin, että joskus aisaan liitetään jotain, jonka ei välttämättä tarvitsisi tai ”kannattaisi” olla juuri tässä hetkessä esillä. Toisaalta annettakoon itse ”henkilöllekin” mahdollisuus ääneen.
Luin joskus Lutherin Sidotun ratkaisuvallan, mutta valitettavasti taidan olla unohtanut suurimman osan siitä. Se vähä, mitä muistan meni suunnilleen niin, että synnin tähden ihminen on sidottu suhteessa Jumalaan, uskonasioissa emme omaa vapaa tahtoa. Sen sijaan ns. alapuolisissa asioissa (työpaikka, parisuhde, autonmerkki jne) tahto toki on vapaa. Sidottu ratkaisuvalta (ja sen jyrkkä sävy) oli kirjoitettu ennen muuta debatissa Erasmus Rotterdamilaisen kanssa, joka puolestaan puolusti vapaata tahtoa ja teki sen sivistyneesti. Lutherilla kielenkäyttö ei aina pysynyt lähellekään hyvän maun rajoissa (mikä plussaa Lutherille).
Muromalla muuten oli sellainen termi kuin etsikkoaika, jolloin ihmisen tahto tovin on vapaa. Jumala on silloin herättänyt langenneen ihmisen, tahto ollut sitä ennen sidottu Saatanaan. Etsikkoaikana ihminen voi valita, lähteäkö Herran tielle vai palatako pimeyteen. Herätyksen etsikkoajassa ihmisellä on Muroman mukaan kyky vapaasti tehdä ratkaisu, joka puolestaan uudestisyntymisen edellytys. Etsikkoaika ei ole rajaton eikä jatku määrättömästi. Jos silloin ei valitse oikeaa tietää, päätyy entistä syvempään paatumukseen.
Reunahuomiona aiempaan Markon kommenttiin: kun kulkee Nahkatehtaankatua Oulussa ns. Oxenstiernan talon ohi, väistämättä aina ajattelee, että tuossapa se Hedberg toimi vankilasaarnaajana 1840-42.
Blogistilta: ”Herätyksen etsikkoajassa ihmisellä on Muroman mukaan kyky vapaasti tehdä ratkaisu, joka puolestaan uudestisyntymisen edellytys. Etsikkoaika ei ole rajaton eikä jatku määrättömästi. ”
No, tämä on Muroman näkemys, voin kuitenkin omistaa sen myös omaan ”kokemukseeni”. Näkemyksiä ja koulukuntia on lukemattomia, kuten mm. pastori Sjöblom edellä hyvin kuvaa.
En ole tehnyt ratkaisua, mutta pyysin apua ylhäältä oman etsintäni aikana. Mitä pidempi aika omista löydöistäni on kulunut, sitä enemmän olen vakuuttunut siitä, että kaikki on ollut Jumalan työtä alusta asti. Alussa pidin myös kasteeni halpana, koska kääntymys kokemus oli paitsi hengellinen, se oli myös lähes fyysinen.
Tänään uskon, että kaiken on yksin Jumala puolestani tehnyt. Synnit on sovitettu Golgatalla. Kaste ja ehtoollinen ovat Jeesuksen asettamat. Meillä itsellä on vain tyhjät, anovat kädet. Jeesus Kristus kuulee apua pyytäjän rukoukset. Jumala haluaa lahjoittaa kaikki lahjansa langenneelle maailmalle sanan ja sakramenttien kautta. Usko ottaa vastaan täytetyn työn. Golgatan työhön, kasteeseen ja ehtoolliseen emme voi mitään lisätä, emmekä voi mitään pois ottaa. Ne ovat uskovalle täydelliset yksin armosta ja yksin Kristuksen tähden.
Hedbergin opetukset tulevat vastaan kasteen lahjan ymmärtämisessä. Edellä Mikkola, Sjöblom ja Sistonen kuvaavat, kuinka ”kasteen armoon palaaminen ” on munkkilatinaa nykyisille kansan kirkon jäsenille. Olen täysin samaa mieltä. Pelkkä vanhojen sanontojen toistaminen ei avaa tietä kastamattomille pakanoille. Opetus on ohutta. Sitä tarvittaisiin paljon ja pitkäjänteisesti kuten ”ennen vanhaan”. Onko missio kuitenkin oikea tapa kutsua ”pihalla olevia” omistamaan armo omalle kohdalle?
Se löytyi-vihkonen tuo mieleen Rukoilevaisen liikkeen vanhan, koetellun kaavan:
Hätä – Apu – Kiitos
”Psalmit: 50:15 Ja avuksesi huuda minua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua, ja sinun pitää kunnioittaman minua.”
Rehellinen todistuspuheenvuoro. Kiitos!
Blogini pointti ei ollut arvostella yksittäisiä todistuspuheenvuoroja. Tarkoitus oli kritisoida pikemminkin sitä, että todistuspuheenvuoroille rakentuvat missiot ovat uskovien puhetta toisille uskoville. Maallistuneen normisuomalaisen ne jättävät kylmäksi. Niiden kieli on käsittämätön. Lisäksi jos missio perustuu tämänkaltaiselle uskonkäsitykselle, se antaa koko kristinuskosta äärimmäisen suppean, ahtaan, vieraannuttavan ja kapean kuvan.
Henkilökohtaisesti minulla ei mitään vastaan yksittäisiä todistuspuheenvuoroja. Päinvastoin.
Minulle Se löytyy-missio ei tuo kyllä mitään mieleen rukoilevaisuudesta. Jotenkin tuntuu, että se on Achreniuksesta tai Paavolasta mentaliteetiltaan tavattoman kaukana. Tosin samaan hengenvetoon sanottava, että olen toki lukenut Tiililän rukoilevaisuus-tutkimukset, Achreniuksen ja pari muuta rukoilevaisuuteen liittyvää pikku opusta, mutta hengellisenä liikkeenä se on empiirisesti minulle lähes täysin vieras.
Mielenkiintoisia puheenvuoroja… Tämä nousi mieleen, kun tuo etsikkoaika joskus puhutteli… https://www.luterilainen.net/etsikkoaika/
Koskaan ei ole liian myöhäistä…