Istuin puolitoista viikkoa sitten Norjassa, Koutokeinossa, Sami Allaskuvlan auditoriossa raamatunkäännösseminaarissa. Seminaariesitelmät valottivat uutta pohjoissaamenkielistä raamatunkäännöstä eri näkökulmista. Käännöshän oli valmistunut ja nyt oli aika juhlistaa sen käyttöönottoa. Seminaarin aluksi esille astuivat pyhäkoululaiset. Sydämessäni läikähti lämpö, kun arviolta 7-vuotias pyhäkoululainen luki Psalmia 23, Hearrá lea mu báimman, ii mus váillo mihkkege. Psalmirunous soljui varmasti ja selkeästi. Ajattelin, kuinka paljon olikaan ennen tuota päivää tehty töitä ja kuinka haasteellista se oli ajoittain ollut. Samalla tajusin tehdyn työn suunnattoman merkityksen.
Seminaaria seuranneessa juhlajumalanpalveluksessa luettiin katkelmia uudesta käännöksestä. Eri puolilta saamelaisaluetta tulleet ihmiset astuivat kukin vuorollaan lukupulpettiin. Sama kieli, eri lukijat. Kuinka kaunista ja varmaa se olikaan, vaikka samalla myös ihmisten erilainen puheenparsi kuului selvästi. Kukin luki omalla tavallaan, siten kuin oli tottunut äidinkieltään käyttämään. Penkissä saamenpukuiset rouvat katsoivat toisiaan hyväksyvästi. Myöhemmin minulla oli mahdollisuus puhua työssä mukana olleen nuoren saamelaisen kielitieteilijän, Berit Anne Bals Baalin, kanssa. Hän sanoi kiinnittäneensä kirkossa huomiota siihen, kuinka sujuvasti eri ikäiset ja eri puolilta tulleet ihmiset lukivat uutta tekstiä. ”Työmme on onnistunut”, hän päätteli kuulemastaan.
Itse tulin tähän työhön mukaan 2011, kun Suomen Pipliaseura otti vastatakseen hankeen käännöskonsultin tehtävistä. Aikaa kääntämisen parissa oli tuolloin käytetty jo liki neljännesvuosisata ja ihmisiä oli tullut ja mennyt. Koska aikaa oli kulunut ja osa väestä oli vaihtunut, käytettävät periaatteet olivat hämärtyneet. Mukana olevilla oli erilaisia odotuksia siitä, mihin käännöstyöllä oikein pyrittiin ja kuinka tuo lopputulos saavutettaisiin – siis sen ohessa, että tavoitteena oli uusi pohjoissaamenkielinen raamatunkäännös. Minua pyydettiin konsulttina tukemaan hanketta niin, että työ voisi edetä suotuisaan lopputulokseen.
Vaikka työryhmässä vallitsi yhteinen näkemys siitä, kuinka hankkeessa periaatteessa edetään, työn tekeminen paljasti, kuinka eri mieltä työryhmän jäsenet konkreettisista asioista olivat. Tähän oli syynä erityisesti erilaiset odotukset siitä, millaista Raamatussa käytettävän kielen tulisi olla. Toiset ajattelivat, että perinteinen raamattukieli olisi hyvä säilyttää ja toiset olivat valmiimpia sivuuttamaan perinteen, jos nykykieli sellaista edellytti. Vaikka ohjeissa korostettiin tasapainoilua perinteen ja nykykielen vaatimusten välillä, sellainen osoittautui käytännössä haasteelliseksi.
Nykyään raamatunkäännöstyössä noudatamme periaatetta, jonka mukaan muiden kuin äidinkielisten kohdekielen puhujien ei parane puuttua käännöksen kielellisiin muotoiluihin. Tästä syystä päävastuu uuden käännöksen sanamuodoista oli pohjoissaamea äidinkielenään puhuvilla työryhmän jäsenillä. Hankeen kielellinen johtaja Tuomas Magga sanoi usein, että olisi vaikea kuvitella Raamattua, joka olisi sovitettu vain yhden murteen tai yhden maan puhujien suuhun. Pitäisi käyttää sellaisia sanoja ja rakenteita, jotka jokainen voisi kokea omakseen taustastaan riippumatta. Helpommin sanottu kuin tehty, eikä tästä selvitty ilman kitkaa.
Pohjoissaamenkielinen Raamattu on nyt annettu lukijoiden käsiin. Ensimmäiset kokemukset ovat myönteisiä ja rohkaisevia. Työryhmä onnistui laatimaan toimivan käännöksen. Lopputulos on seuraus vaiherikkaasta työskentelystä, johon monet ovat tuoneet panoksensa. Ilman jokaista mukana ollutta tähän ei olisi päästy. Mielessäni on kuitenkin pieni kirkasääninen pyhäkoululainen lukemassa psalmia: Aivvefal buorrevuohtaja árbmugasvuohta čuovvu mubuot mu eallinbeivviid, ja mun beasan ássat Hearrá viesusnu guhká go ealán. Viimein voimme sanoa: se on valmis!
Seppo Sipilä
raamatunkäännöstyön asiantuntija, Suomen Pipliaseura
Lue lisää:
Käyttöönottojuhlat Koutokeinossa 23.-25.8.
Käyttöönottojuhlat Utsjoella 1.9.2019
Kaikki kääntäminen on vääntämistä. Heprealaiset masoreetikot pitivät huolen, (Älä lue näin vaan näin…) etteivät heidän pyhien kirjoitustensa ydinsalaisuudet paljastuisi ulkopuolisille.