Tapasin Sambiassa ennen pääsiäistä raamatunkääntäjiä ja Sambian Pipliaseuran edustajia. Erityisen mukavana koin työskentelyn nsengan kielelle Vanhaa testamenttia kääntävän työryhmän kanssa. Olen tavannut työryhmän jo aiemminkin, mutta vain netin välityksellä. Raakakäännösten yksityiskohdista keskustelu onnistuu toki netinkin välityksellä, mutta niin ei koskaan saa käsitystä siitä, millaisia ruudun toisella puolella olevat ihmiset todellisuudessa ovat, miltä he näyttävät tai kuinka he käyttäytyvät. Tapasin kolme hyväntuulista, kohteliasta ja asialleen vahvasti omistautunutta raamatunkääntäjää.
Nsenga on sambialainen vähemmistökieli, jolla on noin puoli miljoonaa puhujaa. Sitä puhutaan Sambian ohella myös Mosambikissa ja Zimbabwessa. Vaikka kieli on noinkin monen äidinkieli, ei sillä anneta Sambiassa kouluopetusta eikä se kuuluu hallituksen suosimiin paikalliskieliin. Siksi sillä ei juuri ilmesty esimerkiksi lehtiä eikä kielen ajanmukaisia sanakirjoja tai kielioppeja ei ole saatavilla.
Raamattua ei ole sitäkään kokonaan käännetty nsengaksi. Uusi testamentti valmistui 2016 ja nyt käännetään Vanhaa testamenttia. Työstä on saatu valmiiksi vasta noin neljännes eikä työn ajatella valmistuvan aivan lähivuosina. Silloin kun nsengaa puhuvat kristityt haluavat lukea Raamattua, heille on tarjolla käännöksiä joko läheisillä sukulaiskielillä, joista parhaiten osataan nyanjaa, Sambian toiseksi yleisimmin puhuttua paikallista kieltä. Ne, jotka ovat opiskelleet pidemmälle, voivat niin halutessaan myös käyttää englanninkielisiä käännöksiä. Onhan englanti Sambian virallinen kieli.
Raamattua käännettäessä pyritään ilmaisemaan muinaisen tekstin merkitys nykylukijoille ymmärrettävällä tavalla ja oikein. Tällöin törmätään erilaisin kieleen ja kulttuuriin liittyviin tekijöihin. Tällä kerralla pohdimme yleisemmin, kuinka erilaiset sukulaisuussuhteet tulisi ilmaista. Ero suomalaiseen kulttuurin tuli selväksi välittömästi. Nsengassa, kuten joissain muissakin kielissä, sukulaisuussuhteita kuvaavat sanat ja niiden käyttö poikkeaa suomesta. Keskustelu sanoista ja niiden käytöstä paljastui yllättäväksi. Oman äidin sisar, siis suomalaisittain täti, onkin äiti, anyina! Äidin sisaren aviomies ei kuitenkaan ole isä. Äidin sisaren lapset taas ovat veljiä ja siskoja, ei serkkuja. Samoin kutsutaan isän veljen lapsia. Isän veli on näet hänkin isä, awusu. Serkkuja ovat isän siskon tai äidin veljen lapset. Kun tähän lisätään kielellinen hankaluus, jossa lapsista käytetään vain yleissanaa mwana riippumatta siitä, onko puhe tytöstä tai pojasta, joudutaan käännettäessä erikoisiin tilanteisiin.
Neljäs Mooseksen kirja sisältää tarkkoja ohjeita siitä, kuinka suvulle kuuluva maaomaisuus siirtyy sen omistajan kuollessa jollekin toiselle suvun jäsenelle. Sääntöjen idea on säilyttää omaisuus suvussa ja estää sen joutuminen suvun ulkopuolelle. Ohjeet on rakennettu miesten välisten sukulaisuussuhteiden varaan. Pääsääntö on, että pojat perivät omaisuuden, mutta jollei miehellä ole kuin tyttäriä, tyttäret perivät omaisuuden (4. Moos. 27:8). Tämän jälkeen tulee säännöksiä siitä, mitä tehdään, jos lapsia ei ole ollenkaan. Ensin perimisoikeus kuuluu kuolleen veljille (27:9) ja näiden puuttuessa hänen isänsä veljille (27:10). Jos isän veljeä sanotaan myös isäksi, miten säädös tulee ilmaista, että se tulee sanoitetuksi täsmällisesti ja oikein? Päädyimme puhumaan isän miespuolisesta lähisukulaisesta, anekwawo analume ŵa awusu. Vielä hankalammaksi menee, jos pitääkin mainita sedän pojat, kuten jakeessa 4. Moos. 36:11. Kyseisessä jakeessa päädyimme niinkin monimutkaiseen ilmaisuun kuin ŵana analume ŵa anekwawo analume ŵa awusu, isän miespuolisen lähisukulaisen miespuoliset lapset. Tavallisesti nsengassa nämäkin olisivat veljiä, mutta sääntö edellyttää, niin sanoakseni, veljien erottamisen veljistä. Suomessa päästään vähän vähemmällä. Vaikka tämänkaltaisista ilmiöistä voi lukea kirjoista, niihin törmääminen oikeassa elämässä yllättää.
Haasteista huolimatta nsengan kääntäjät laskivat hyväntahtoista leikkiä itsestään ja yhdessä koetuista asioista. Minulle jäi tuntuma, että työ on hyvissä käsissä.
Seppo Sipilä
Johtava asiantuntija, raamatunkäännöstyö, Suomen Pipliaseura
Seppo
Kiitos blogistasi
On ihanaa kuulla uutisia raamatunkäännöstyön eteenpäin menosta Sambiassa.
Nuo sukulaisuusnimitykset ovat afrikkalaisessa yhteisössä hyvinkin erilaisia kuin meidän suomalaisessa tajunnassamme.
Tämä menee läpi koko suvun. Niinpä eräskin kirkkomme taloutta hoitanut nykyisin amerikoissa asuva kamerunilaissyntyinen nainen nimitti vaimoani prinsessa Colettea tädiksi vaikka sukulaisuus oli meidän suomalaisten ajattelutavalla ties kuinka monennista serkuista.
Tämä ajattelutapa ulottuu myös kaikkien sukulaisuussuhteiden yli vain eri ikäryhmien yli. Niinpä afrikkalaiseen ajattelutapaan jo lapsena kasvanut Sakari Löytty nimitti minua ”isäksi” kun tapasimme toisemme joissakin Tampereen hiippakunnan lähetystilanteissa. Ikäeron tuoma kunnioitus ilmenee sanonnasta. Tämä oli vain kahden Afrikan kulttuuriin paneutuneen ihmisen välistä kielenkäyttöä, hänellä Namibiasta, minulla Kamerunista.
Kamerunin pääkaupungissa Yaoundessa oli maassa asuessamme käytännössä noin kolme miljoonaa asukasta (muodollisesti noin 1,5 milj. ) Silti kadulla kulkiessani kohtaamani ihmiset saattoivat pysähtyä kyselemään mitä heidän ”langolleen” kuuluu. Vain se että on naimissa kamerunilaisen kanssa antoi tämän aseman kaikkiin kamerunilaisiin nähden.
Tässä vain muutama välähdys afrikkalaisen ajattelun erilaisuudesta meidän perinteisiin suomalaisiin ajattelumalleihimme verraten.
Toivotan menestystä ja Jumalan siunausta Sambiassa tekemäänne raamatunkäännöstyöhön.