Kirkkolain kokonaisuudistus on mahdoton tehtävä. Se on mahdoton -mission impossible – ainakin, jos se aiotaan hiihtää maaliin perinteisellä tavalla ja perusrutiineja noudattaen.
Mahdolliseksi uudistuksen toteutuminen tulee vain, jos kirkon päättäjistä löytyy out-of-box –ajattelua eli kykyä irtaantua lokeroista ja kyseenalaistaa perinteiset ajattelu- ja menettelykaavat.
Minulla on sen verran perspektiiviä aiheeseen, että olin mukana nykyisen kirkkolain valmistelussa päätoimisesti neljä vuotta ja kaikissa sen jälkeen käynnistetyissä kodifiointihankkeissa olen ollut mukana työryhmäjäsenenä. Lisäksi vedin kirkon virkamiesoikeudellisten säännösten päivittämistyötä, joka kaikkine kommervenkkeineen kesti alusta loppuun ja pahoin vanhentuneena valmistumiseen asti vajaat kymmenen vuotta. Vieläkin vääntää vatsaa, kun muistelee…
Kodifiointihankkeiden – siis yritysten aikaansaada lakiteknisesti ajantasainen, selkeä ja johdonmukainen kokonaisuus – yhteinen ongelma on ollut materiaalin valtava laajuus sekä se, että on jouduttu yhtäaikaisesti valmistelemaan sekä lakiteknisiä ja sisältöön kajoamattomia muutoksia että sisällöllisiä muutoksia. Aina on sylissä ollut se ongelma, että teknisiä muutoksia ei voi tehdä, jos samaan aikaan muihin kohtiin esitetyt sisällölliset muutokset torjutaan. Ja jos ei muuta ongelmaa ole, joku keksii väittää, että tekniset muutokset sisältävät sisällöllisiä muutoksia, kuten kävi virkamiesoikeudellisia säännöksiä uudistettaessa ja uudistusta viivytettäessä.
Mitä siis nyt pitäisi tehdä, kun kirkkohallituksessa on valmistunut ehdotus kirkkolainsäädännön kokonaiskodifioinniksi?
Ensinnäkin pitäisi ymmärtää, että lakitekniset muutokset ovat juridiikan ja lainsäädäntötekniikan asiantuntijamateriaalia. Ne on nyt valmisteltu ja siihen on mennyt paljon asiantuntevien ammattilaisten aikaa ja työtä. Kirkolliskokousvaihe voidaan hoitaa nopeasti, jos tahtoa on. Ehdotukset pitää tarkastaa vain virheiden (joita parhaimmassakin valmistelussa aina tulee) löytämiseksi ja siinä työssä luottaa koulutettuihin ja kokeneisiin asiantuntijoihin. Lakiteknisten asioiden ja lakiteknisen kokonaisuuden osalta laajat lausuntokierrokset ovat turhaa ajanhukkaa. Sisällölliset muutokset on osoitettava selkeästi ja lausunnoissa ja kirkolliskokouskäsittelyssä on keskityttävä vain ja ainoastaan niihin. Kirkolliskokouksessa on asetettava erityinen valiokunta uudistusta käsittelemään ja valiokunnan työ on organisoitava ajankäytöllisesti ja resurssien puolesta niin, että valiokuntatyön tulos on käsittelykunnossa marraskuussa 2016 eikä missään tapauksessa enää kevään 2017 jälkeen. Jotta uudistus olisi mahdollinen, kirkolliskokous on kutsuttava tätä asiaa varten koolle myös syys- ja kevätistuntokausien välillä, jotta lakitekninen kokonaisuus saadaan lyödyksi lukkoon niin pian kuin se hurjimmissa kuvitelmissakaan on tehtävissä.
Jos näin ei tehdä, silloin historia toistaa tuskastuttavasti itseään. Sisällöllinen uudistustyö puuroutuu ja todennäköisimmin pysähtyy vuosiksi ja viisaat ja ahkerat ihmiset tekevät vuodesta toiseen turhaa ja turhauttavaa työtä. Nopea ja joustavin kokous- ja kokoontumisjärjestelyin toteutettava teknisen kirkkolaki- ja kirkkojärjestyspohjan säätäminen on ainoa keino päästä seuraavaksi tekemään niitä sisällöllisiä uudistuksia, joita kirkon edessä olevat monet haasteet välttämättä edellyttävät.
Kysymys on vain nyt siitä, onko valmiutta ja luovuutta ja päättäväisyyttä. Vai mennäänkö taas vanhan kaavan mukaan, kun aikaa on ja lisää tulee.
”Kysymys on vain nyt siitä, onko valmiutta ja luovuutta ja päättäväisyyttä. Vai mennäänkö taas vanhan kaavan mukaan, kun aikaa on ja lisää tulee.”
Minun vastaukseni on, että vanhan kaavan mukaan mennään. Siinähän se aika mukavasti kuluu. Jos jotain tapahtuisi vaikka neljän vuoden sisällä, olisin todella ällistynyt.
Täytyy kiittää Risto Voipiota näistä blogeista. Hänellä on erinomainen taitoa kertoa kirkollisten keisareiden kostyymeistä. Mukavaa, että joku jaksaa välimatkan päästä tarkkailla vielä toiminnan kenttää, jossa hitaus ja tahmeus ovat arkihallintoa leimaavat asiat. Liian usein bureaucracy hautaa varsinaisen asian.
Muistan hyvin, kun viime vuosikymmenellä kirkkohallitus perusti kodifiointityörymän ja sen tavoitteita purettiin myös Turun suurelle salille. Silloinen, lainvalmistelua kirkossa johtanut k.neuvos Matti Halttunen, vetosi puheoikeudellaan salissa, että edustajat pidättäytysivät kodifiointityön ajaksi lainmuutosaloitteista. Tuossa puheenvuorossa oli toki totuuden siemen työrauhan puolesta, jopa vuosiksi eteenpäin, mutta samalla siinä oltiin kuitenkin raskaasti rajoittamassa lainsäätäjäelimen varsinaista tehtävää ja oikeutta. Lausuin ihmettelyni vetoomusta kohtaan ja tuskin olin ajatuksissa ainoa. Samassa puheenvuorossa olisi kyllä pitänyt esittää KK:n istuntojen keskeyttämistä pariksi vuodeksi, ns. jäädyttää tilanne. Silloin olisin vetoomuksen ymmärtänyt paremmin ja ehkä sitten jotain olisi saatukin valmiiksi. Niin ja jatkossahan kaikki uudistustyö jämähtää viimeistään tiukkoihin määräenemmistösäädöksiin, jollei niitä saada edes jotenkin purettua.
Ei lainsäädäntöelimen toimintaa voi eikä saa keskeyttää. Juuri sen vuoksi pitäisi tämän kodifioinnin käsittely tehdä niin nopeaksi kuin ikinä mahdollista ja käyttää siinä kaikkia keinoja, jotka käytettävissä ovat. Esim. sellaisia, joista kirjoitin. Muuten mennään taas niin kuin aina ennekin on menty
Jäädyttää 😉 Uskon, että asiapaketin tuoreus ja ennen muuta laajuus suovat oivan mahdollisuuden onnistua – mutta voi siinä käydä toisinkin. Pintaan nouseva tarve omasta kädenjäljestä voi yllättää itse kokemuksenkin, vaikka samalla kokemattoman edustajan argumentaatiot muutoksille saattavat olla osoitettavissa helposti köykäisiksi.
Mistä lainsäädäntöelimen te puhutte? Vain eduskunta on sellainen. Kirkolliskokous ei ole.
Kirkkolain säätämisen osalta kirkolliskokous on osa lainsäädäntöprosessin päätöksentekojärjestelmää, koska eduskunta voi säätää kirkkolakia vain kirkolliskokouksen päätösten mukaisen ehdotuksen mukaisesti.
Kirkkojärjestyksestä päättää lopullisesti kirkolliskokous. Kirkkojärjestys on koko kirkkoa sitova säädös, jossa on säännöksiä, jotka eivät edellytä laintasoista säätämistä.
Kirkolliskokouksen tehtäväkokonaisuudessa kirkkolain ja kirkkojärjestyksen sisällöstä päättäminen yksi sen keskeisiä tehtäviä
Siinä mielessä Paavo Eeron käyttämä termi on ihan asiallinen kirkon sisäisessä keskustelussa. Ja Paavo Eeron pääväittämä oli, ettei tätä säädöstyötä voi tosiasiassa pysäyttää neljäksi vuodeksi, jos kodifiointityö on vailla lopullista voimaan tuloa vuoteen 2020 saakka. Ja tämän näkymän itsekin halusin blogissani avata nähtäväksi.
On, hyväksytään vaikka on vähän epämääräinen. Vaikka valtioneuvosto antaa asetuksia, ei se ole lainsäädäntöelin.