Teologeille kuuluu nykyään pakollisena opintona psykiatrian peruskurssi. Yksi taustasyy sen ottamiseen pakollisiin opintoihin oli YLE:n tv-homoilta 2010 ja se teologien tietämättömyys, joka siitä seuranneessa keskustelussa tuli ilmi.
Erinomainen opintouudistus. Kurssilla käydään läpi paljon muutakin kuin seksuaalisuutta ja sukupuolen moninaisuutta, esimerkiksi ihmisen elämänkaarta, mielenterveyshäiriöitä ja ylipäänsä erilaisten ihmisten kohtaamista.
Pohdimme sukupuolen moninaisuuden kohdalla, milloin on kyse mielipiteestä ja milloin on kyse tietämättömyydestä. Tässä on mielestäni yksi ydinasia, joka teologien tai ylipäänsä kirkon piirissä homoseksuaalisuudesta käydyssä keskustelussa sekoitetaan. Jokaisen asiakastyöntekijän velvollisuus on erottaa nämä kaksi asiaa toisistaan.
Poimin tähän luennoilta useille itsestään selvän asian, koska käytännön keskusteluissa huomaan, että ei tämä olekaan itsestään selvää: Homoseksuaalisuus on inhimillisen seksuaalisuuden täysin normaali aspekti ja parinmuodostuksen täysin normaali muoto. Se on poistettu sairausluokituksista jo vuosikymmeniä sitten. Psykologialla ja psykiatrialla ei siis ole tämän kanssa mitään ongelmaa. Onko teologeilla?
Omaa kantaansa voi perustella mielipiteellä, mutta samaan aikaan tulisi huomioida nykypäivän tieto. Homoseksuaalisuuden vastaista mielipidettä perustellaan usein Raamatulla, mutta kuinka usein perustellaan jotain muuta asiaa 2000 vuotta vanhalla tiedolla tai uskomuksella silloin kun tutkimus on pystynyt osoittamaan asiasta uutta tietoa. Seksuaalinen suuntautuminen ei ole oma valinta.
Room. 1:18-32 on se naula, johon Raamatun käsitys homoseksuaalisuudesta useimmin ripustetaan.
Mutta pitääkö naula? Mistä ja keistä Paavali kirjoittaa?
Psykiatrian kurssi on toki hyvinkin tarpeellinen tuleville papeille, sillä seurakuntatyössä joutuu kyllä kohtaamaan myös mielenterveydeltään häiriintyneitä ihmisiä. Kurssin perustelu homokysymyksellä tuntuu kuitenkin kovin oudolta. Eihän psykiatria voi eikä saa sanella etiikan periaatteita. Kristillisen etiikan tulee nojautua raamattuun ja kristilliseen traditioon, toki myös ottaen huomioon kulloisetkin sekulaarietiikan virtaukset, joihin joudutaan ottamaan kantaa sekä julkisuudessa että sielunhoitotilanteissa.
Johanna on oikeassa. Kuten monasti todettu: jos seksuaalisuus/seksi on kristinuskolle hankala asia, homoseksuaalisuus/homoseksi saa monen Raamattu kädessä kulkevan uskovaisen pään täysin pyörälle/kaikki mahdolliset minän puolustusmekanismit täyteen toimintavalmiuteen.. On syytä muistaa, ettei homoseksuaalisuuden luonnollisuus ole kovin kauan ollut vallalla psykiatriassakaan. 1970-luvun alussa vaikutti asiantuntijana kirkonkin piirissä psykiatri Asser Stenbäck, myöhemmin kristillisen liiton kansanedustaja, joka piti itsestäänselvästi homoseksuaalisuutta sairautena. Kirkon piirissä vaikutti lukuisia pappissielunhoitajia, jotka manasivat ”homohenkiä” viattomista uhreistaan ulos.
Näillä psykiatrian pikakursseilla, mahdollisesti niin hyviä kuin ne muutoin ovat, unohdetaan se seikka ettei tiedolla voida juurikaan vaikuttaa ennakkoluuloisiin asenteisiin. Ennakkoluuloinen asenne kyllä koostuu osin kognitioista, mutta sen luunkova ydin on emotionaalinen eikä siihen valistuksella ole vaikutusta. Valitettavasti.
Mitä Martti Paloheimo ja Asser Stenbäck muka luennoivat jo 1970-luvulla meille fukseille jos ei psykiatrian perusteista? Herää kysymys onko tuo pakollinen peruskurssi ollut välillä poissa opintovaatimuksista.
Nykyään ei voi kovin monta tietämätöntä olla koulutuslaitosten ansiosta. Kun on yhteiskunta ja uskonyhteisö vastakkain, löytyy vanhakäsittisiä ihmisiä vielä tietämättöminä siitä, että homoseklsuaalisuus paheena on poistettu yhteiskunnan listalta. Vanhakäsitteiset henkilöt ovat kasvatettu siihen. Heitä on vaikeata kasvattaa uudelleen, jos he ovat jo vanhoja ihmisiä. Uskonkin että sitten on ne, jotka tietävät tämän ja valitsevat mielipiteensä uskonsa perustella. Toiset uskovat että homoseksuaalisuus on synti Jumalan valtakunnassa, joka on eroava tavallisesta valtakunnasta. Silloin se muodostuu mielipiteeksi siitä, että jos uskoo, ei Jumalan valtakunnan palvelija voi kumota Jumalan sääntöä.
Per-Olof Moberg jo puhui siitä, mitä itsekin muistan jo 1960-luvulta. Ihan toisen tiedekunnan opiskelijana viihdytin välillä itseäni monien ystävieni teologian luennoilla. Siihen aikaan tuo aitojen yli hyppely ei ollut tavallista. Taisin käydä lähes kaikkia luennoitsijoita kurkistamassa, jotta osasin tietää, mistä kaveripiirissä puhuttiin. (Kerran olin lähellä joutua kiinni VT:n tunnilla, kun tekstiä alettiin kääntää riveittäin…) Martti Paloheimon psykiatrialuennoilta hain jopa aloitusmerkinnän, koska siihen aikaan hän oli jonkin sortin kuuluisuus.
Takavuosina teologiaa opiskelleiden ystävieni mukaan – ja kuten tässä ketjussakin on kerrottu – psykiatrian kurssi kuului opintoihin. Ackté-Alanne-Tienarin Psykiatria I-II oli pitkään yliopisto-opetuksessa, lääkärien ja muiden, auktorisoituna oppikirjana. Homoseksuaalisuus kuvataan kirjassa häiriöksi. Kirjasta otettiin useita painoksia, mutta tältä osin sitä ei korjattu – vaikka eri tahoilta esitettiin perusteltuja korjaustarpeita. Häiriöleima säilyi senkin jälkeen, kun homoseksuaalisuus poistettiin tautiluokituksesta (1981).
Minulla ainakin oli pitkä kliinisen psykologian kurssi. Tenttkirjoista muistan Viitamäki & Achte & Rechardtin, jossa oli noin 500 sivua, eikä se ollut ainoa. 1980-luvulla.
Jos kaikki, mikä on mahdollista, on myös luonnollista, niin se sitten siitä.
Tiedän, että nämä sukupuoliasiat ovat hyvin arkoja asioita. Nuoria ja vanhoja Werthereitä joka puolella. Oman nutun sisälläkin. Paitsi arkoja asioita, myös vaikeita. Loukattu on ja loukkaannuttu. Ei toki sitä lajia enää.
Mutta ihminen sittenkin on yksineuvoinen nisäkäs. Duo-, trio- tai multisuhteet ovat eri kategoriaa.
Muistan ajan jolloin ainakin lääkärit (lääketiede?) määräsivät tupakkaa parannuskeinoksi erinäisiin vaivoihin ja sairauksiin. Tupakoimaton ihminen oli vielä viime sotiemme jälkeen ainakin ”kultivoituneiden” piirissä ajastaan jälkeen jäänyt kummajainen. Joissakin opiskelijoiden piireissä tupakointi oli must.
Yksinkertaiset, koulua käymättömät, sanoivat, että jos tupakointi olisi luonnollista, niin Jumala olisi luonut ihmiseen korsteenin. Ja yksinkertaisuudessaan osuivat oikeaan.
Vallitseva valtakulttuuri on monesti ollut hakoteillä. Eikä ihme tässä langenneessa maailmassa.
Ennemmin kuin psykitareja tarvitsisivat teologit asiaan tieteellisesti tutustuakseen endokrinologeja. Ko juttu kun kuuluu biologian ei metafysiikan piiriin.