Teologeille kuuluu nykyään pakollisena opintona psykiatrian peruskurssi. Yksi taustasyy sen ottamiseen pakollisiin opintoihin oli YLE:n tv-homoilta 2010 ja se teologien tietämättömyys, joka siitä seuranneessa keskustelussa tuli ilmi.
Erinomainen opintouudistus. Kurssilla käydään läpi paljon muutakin kuin seksuaalisuutta ja sukupuolen moninaisuutta, esimerkiksi ihmisen elämänkaarta, mielenterveyshäiriöitä ja ylipäänsä erilaisten ihmisten kohtaamista.
Pohdimme sukupuolen moninaisuuden kohdalla, milloin on kyse mielipiteestä ja milloin on kyse tietämättömyydestä. Tässä on mielestäni yksi ydinasia, joka teologien tai ylipäänsä kirkon piirissä homoseksuaalisuudesta käydyssä keskustelussa sekoitetaan. Jokaisen asiakastyöntekijän velvollisuus on erottaa nämä kaksi asiaa toisistaan.
Poimin tähän luennoilta useille itsestään selvän asian, koska käytännön keskusteluissa huomaan, että ei tämä olekaan itsestään selvää: Homoseksuaalisuus on inhimillisen seksuaalisuuden täysin normaali aspekti ja parinmuodostuksen täysin normaali muoto. Se on poistettu sairausluokituksista jo vuosikymmeniä sitten. Psykologialla ja psykiatrialla ei siis ole tämän kanssa mitään ongelmaa. Onko teologeilla?
Omaa kantaansa voi perustella mielipiteellä, mutta samaan aikaan tulisi huomioida nykypäivän tieto. Homoseksuaalisuuden vastaista mielipidettä perustellaan usein Raamatulla, mutta kuinka usein perustellaan jotain muuta asiaa 2000 vuotta vanhalla tiedolla tai uskomuksella silloin kun tutkimus on pystynyt osoittamaan asiasta uutta tietoa. Seksuaalinen suuntautuminen ei ole oma valinta.
Sari W: En ole ateisti ja vaikka olisinkin mitä se tähän kuuluu?
Huomaatko mitä teet kun joudut Joonatan/Daavid narraation tekstien tosiasioiden eteen? Alat s p e k u l o i d a ja vedät hatusta Saulile lääketieteellisen diagnoosin! Toisaalta t u l k i t s e t poikien liiton, josta käytetään avioliitoistakin käytteyä sanaa b e r i t vain ystävyysliitoksi vaikka alkuteksti ei puhu ystävyydestä vaan rakkaudesta ja käyttää sanaa
a h a b a h, jolla hepreassa on fyysisenkin rakkauden merkitys!
Esim. שיר השירים käyttää sanaa juuri sexistä.
”Olen itsekin aina pitänyt ystävyysrakkautta, erityisesti miesten välillä, jollain lailla suurempana ja ”enempänä” kuin eroottista rakkautta. Se on jotenkin pyyteettömämpää ja rohkeampaa.” Mielikuva tällaisen ihmissuhteen epäeroottisuudesta taitaa olla idealisointia. Se on sitten eri asia, toteuttavatko ystävykset eroottisia viehtymyksiään käytännössä. Se ei muille kuulukaan.
Jorma,
Esittämäsi vaihtoehto on juuri se, mihin olen viitannut. Se on sekä syntiteologiselta esiymmärrykseltään että Paavalin tekstien tulkinnaltaan suunnilleen pelagiolaista teologiaa, jonka luterilaisuus on aina torjunut lähtökohtaisesti.
Se on hallinnut viime vuosina suomalsista eksegeesiä suunnilleen prof. Heikki Räisäsen 70-luvun jutuista lähtien. Koko Martti Nissisen homma rakentuu täysin sen varaan. Vain siten saadaan aikaan ero Ut:n ja nykyisin puheena olevan homoseksuaalisuuden välille ja voidaan todeta, että Ut:n tekstit eivät ole relevantteja nykyisin puheena olevan kysymyksen kannalta. Ytimessä on juuri Paavalin vaihtamis- ym. terminologian tulkinta.
Esittämäsi vaihtoehto edellyttää Room. 1:n vaihtamisten ym. tulkitsemista yksilöiden henkilöhistoriassaan tekemiksi vapaiksi akteiksi. Ongelman muodostavat ennen muuta uskonnollisen uskon suunnan vaihtamiseen liittyvät kohdat.
Toinen tulkintavaihtoehto on se, että Paavali ei puhu yksilöiden henkilöhistorioissaan tekemistä valinnoista ensinkään vaan koko vaihtamis- ym. diskurssi on hänen retoriikkaansa, jolla hän kuvaa ihmiskunnnan tilaa ja vertailee luotuisuutta ja langenneisuutta ja rakentaa sitä kautta perustelua sille, miksi koko ihmiskunta tarvitsee evankeliumia. Tässä tulkinnassa vaihtaminen ym. ovat teknisiä vertailutermejä: ”Jumalan luomistahto oli alussa tämä mutta nykyinen empiirinen tilanne on tämä”.
Taas vietiin sitä ajatusta vankasti eteenpäin, että te tietämättömät ja tyhmät älkää ihmeessä sanoko mitään mikä on enemmän Uskon asia kuin psykologian taikka nykyisen tieteen. Avioliitto ei ole tieteellinen käsite ja homoseksuaalisuuskaan miksikään ole muuttunut. Aina on ollut ihmisyyteen kuuluva seksuaalisuuden ilmenemismuoto.
Mistä nyt keskustellaan niin seuksuaalisen oikeuksista eikä mistään muusta eli en oikein ymmärrä tätä Johanna Subanin sanomaa, että psykologialla taikka psykiatrialla ei tämän kanssa ole ongelmaa mutta onko teologialla – kuulostaa kummalliselta oikaisulta.
Kimmo Saastamoinen katsoo, että Paavalin puheet ”vaihtamisesta” ja ”luopumisesta” saattavat olla Paavalin ”retorisia” ja ”teknisiä vertailutermejä”. Kiinnostavaa – ja etenkin hämärää. Miten lienee Paavalin muiden puheiden kanssa muistakin asioista? Ehkäpä muutkin hänen juttunsa ovat etupäässä retorisia ja teknisiä.
Hienoa että et ole ateisti! Ja pahoittelut väärinymmärryksestä. Mutta en silti pitäisi tuota Saulin purkausta mitenkään aukottomana todisteena D:n ja J:n suhteen seksuaalisuudesta. Ja jos kertomuksen lukee kokonaisuudessaan, millaisen kuvan itse saat Saulista? Muutamassa kohdassa puhutaan Saulia vaivanneesta ”pahasta hengestä”, sen vaikutuksista hänen käytökseensä. Ja vainoharhaisuus on aika ilmeistä.
Diagnooseja en rupea tekemään, mutta kovinkaan tasapainoisesta henkilöstä ei ole kyse, se on selvää.
Ja vaikka olisikin, miksi ihmeessä Saulin näkemys olisi ehdottoman oikea? Ei se ainakaan argumentista käy tästä keskusteltaessa, my goodness!
Heprean sanojen merkityksistä tässä yhteydessä minulla on vain sinun sanasi, mutta olen lukenut aiheesta kirjallisuutta ja teologien kirjoittamia tulkintoja sen verran että pidän täysin varteenotettavana sitä että kertomus on kuvaus vilpittömästä ystävyydestä kahden miehen välillä.
Joka tapauksessa ei missään nimessä voi pitää täysin selvänä että suhteessa oli seksuaalisuutta. Oletko niin pätevä asiantuntija, että voit pitää näkemystä täysin varmana ja selvänä? Eikö edes spekulaation varaa ole?
Totta kai minäkin tulkitsen ja spekuloin. Ei mikään ole niin selvää ettei tulkinnan varaa ole.
Sari,
Voit kysäista vaikkapa Paavalin retoriikkaa tutkineelta ja retoriikan kesäkoulua pyörittävältä Antti Mustakalliolta, onko esittämäni tulkintavaihtoehto mielekäs ja mahdollinen. Retoriikka on yksi viime vuosien keskeisistä eksegetiikan tutkimuskohteista. Retoriikan yhteydessä on aivan mielekästä puhua teknisista termeistä, joita käytetään jossain tietyssä välineellisessä merkityksessä.
Nämä ovat taas sellaisia juttuja, jotka ovat jokseenkin riippumattomia siitä, mikä on kunkin normatiivinen kanta esim. nyt po. homoseksuaalisuuteen.
Väännän vielä sen rautalangasta, että jos joku haluaa, että Suomen ev. lut. kirkko siirtää homoseksuaalisuuden langenneisuudesta luotuisuuteen ja toteaa teologisesti perustellen, että homoseksuaalisuutta ei voi eikä saa pitää syntinä, hänen on perusteltava muutos tavalla, joka sopii luterilaisen kirkon yleiseen syntiteologiaan tai onnistuttava muuttamaan yleinen syntiteologia.
Martti Pentti:
Mikähän tuon viestisi pointti oikein oli?
Minusta ilman muuta kahden miehen välillä voi olla ystävyysrakkautta (filia) joka on hyvinkin syvää ja sisältää jopa hellää kosketusta, mutta ei mitään eroottista eikä seksuaalista.
Tällainen on kiehtonut minua varhaisteini-iästä asti.
Luin nuoruusvuosinani (80-luvulla) kristillisestä lehdestä kahden pojan ystävyydestä, joita usein luultiin homopariksi. Kertoivat itse suhteestaan, ja siitä miten heidän ystävyydessään oli koskettamista, halaamista ym. enemmän kuin ehkä suomalaisten miesten suhteessa yleensä. Siksi se herätti kummastusta. Kertoivat että toisten katseista saattoi lukea että ”onko ne vai eikö ne ole…?”
Onko tällainen aina pakko tulkita eroottiseksi ja seksuaaliseksi? Että ”on ne kuitenkin homoja, eivät vain halua myöntää”?
Onko kaikessa rakkaudessa aina pakko olla seksiä, jotta se olisi jotain ja jonkin arvoista?
Mutta ihan sama. Lopetan keskustelun.
Omaan vakaumukseeni vain kuuluu usko siihen että ystävyysrakkaus voi olla yhtä syvää ja arvokasta kuin seksuaalinen suhde. Että se on oma rakkauden lajinsa, ja täysin todellinen ja arvokas. Mutta on vaarassa hävitä kokonaan kun kaikessa pitää olla sitä seksiä.
Kimmo,
aivan varmasti Raamatun kirjoituksia, luterilaisia tunnustuskirjoja jne. voidaan tarkastella retoriikan näkökulmasta, jolloin paitsi Paavalin sanomiset myös ”yleinen luterilainen syntiteologia” voivat näyttäytyä uudessa valossa.
Synnistä ajattelen itse niin että siinä tehdään pahaa tai väärin toisille ihmisille. Se on rakkaudettomuutta, sitä, että ei asetuta toisen ihmisen asemaan. Rakkaudeton (itsekeskeinen, toista ihmistä välineelllistävä) hetero-tai homoseksuaalisuus on tässä katsannossa syntiä. Toisen ihmisen huomioonottava hetero-tai homoseksuaalisuus ei ole syntiä. En ymmärrä miten sellainen homoseksuaalinen parisuhde jossa toteutuu vastavuoroinen, toisesta ihmisestä huolta pitävä rakkaus olisi syntiä. Syntiä on mielestäni pikemminkin sellainen jyrkkä uskonnollinen opillisuus jossa vastustetaan ja halvennetaan näitä suhteita.
Kyllähän se kieltämättä erityisesti homoseksuaalin (mutta samalla kenen tahansa) korvaan kuulostaa aika erikoiselta: ”Ei meillä sinällään mitään teitä vastaan ole, mutta emme voi hyväksyä seksuaalisuuttanne, koska se ei oikein luontevasti sovi perinteiseen luterilaiseen syntiteologiaan – pahoittelemme tilannetta mutta minkäs teet. Se on tuo teidän suuntautuminen tullut maailmaan syntiinlankeemuksen seurauksena – olisiko jostain synnistä aiheutuneita mutaatioita taustalla -, joten ei sitä nyt vaan voi hyväksyä. Hyvää jatkoa kuitenkin.”