Teologeille kuuluu nykyään pakollisena opintona psykiatrian peruskurssi. Yksi taustasyy sen ottamiseen pakollisiin opintoihin oli YLE:n tv-homoilta 2010 ja se teologien tietämättömyys, joka siitä seuranneessa keskustelussa tuli ilmi.
Erinomainen opintouudistus. Kurssilla käydään läpi paljon muutakin kuin seksuaalisuutta ja sukupuolen moninaisuutta, esimerkiksi ihmisen elämänkaarta, mielenterveyshäiriöitä ja ylipäänsä erilaisten ihmisten kohtaamista.
Pohdimme sukupuolen moninaisuuden kohdalla, milloin on kyse mielipiteestä ja milloin on kyse tietämättömyydestä. Tässä on mielestäni yksi ydinasia, joka teologien tai ylipäänsä kirkon piirissä homoseksuaalisuudesta käydyssä keskustelussa sekoitetaan. Jokaisen asiakastyöntekijän velvollisuus on erottaa nämä kaksi asiaa toisistaan.
Poimin tähän luennoilta useille itsestään selvän asian, koska käytännön keskusteluissa huomaan, että ei tämä olekaan itsestään selvää: Homoseksuaalisuus on inhimillisen seksuaalisuuden täysin normaali aspekti ja parinmuodostuksen täysin normaali muoto. Se on poistettu sairausluokituksista jo vuosikymmeniä sitten. Psykologialla ja psykiatrialla ei siis ole tämän kanssa mitään ongelmaa. Onko teologeilla?
Omaa kantaansa voi perustella mielipiteellä, mutta samaan aikaan tulisi huomioida nykypäivän tieto. Homoseksuaalisuuden vastaista mielipidettä perustellaan usein Raamatulla, mutta kuinka usein perustellaan jotain muuta asiaa 2000 vuotta vanhalla tiedolla tai uskomuksella silloin kun tutkimus on pystynyt osoittamaan asiasta uutta tietoa. Seksuaalinen suuntautuminen ei ole oma valinta.
Kirkon(kin) historiasta voi oppia myös sen, että enemmistön mielipide ei ole aina oikea. Demokraattisesti syntyneet päätökset eivät ole moraalisesti oikein sillä perusteella, että ne ovat syntyneet demokraattisesti. On muitakin kriteerejä. Joskus juuri vähemmistöt ovat olleet oikeassa. Lehtitietojen mukaan homokysymyksen ratkaiseminen enemmistöpäätöksellä tarkoittaisi esim. Venäjällä jotain muuta kuin Ruotsissa.
Niinpä ei olekaan mitenkään outoa, että enemmistön mielipide ja demokratia eivät ole eikä niiden tule olla ainoita kriteerejä kirkossa. Sen opettaa myös Vt:n ja Ut:n profeetallinen perinne, Vapahtajamme itsekin.
Mainitsemani R. Niebuhr tuli tunnetuksi kristillisen realismin edustajana, demokratian puolustajana ja realistisen demokratian perustelun hahmottelijana. Lähtökohtana oli 1800-luvun liberalismin ja edistysoptimismin kriisi. 1900-luvun alkupuolella oli kaksi uhkaa, kaksi tyranniaa: fasisimi ja kommunismi. Niebuhrin demokratiakiteytystä – kirjan Children of Light and Children of Darkness esipuheesta – on siteerattu suomalaisessa politiikassakin. Se huomioi sekä ihmisyyden hyvyys- että pahuuspotentiaalin ja sisältää oikeudenmukaisuuskäsityksen, joka yhdistää ihmisen luotuisuuden ja langenneisuuden, rakkauden (agape) ja itsekkyyden (egoism).
”Man’s capacity for justice makes democracy possible, but man’s inclination to injustice makes democracy necessary.”
Kimmo,
demokratia on toki paljon muutakin kuin vain enemmistöpäätöksiä. Se on olennaisesti myös yksilöiden ja vähemmistöjen aseman turvaamista enemmistön mahdolliselta mielivallalta. Kehittyneissä demokratioissa vähemmistöjen oikeudet (mm. seksuaalivähemmistöjen), sananvapaus, poliittisen järjestäytymisen vapaus jne. ovat tärkeässä asemassa ja lailla turvattu. Jos vähemmistöjä koskevista asioista päätetään yksinkertaisella enemmistön päätöksellä (”huutoäänestyksellä”) niin heidän asemansa on toki hyvin turvaton. Venäjällä demokratia on huolestuttavassa tilassa, myös muiden asioiden kuin homojen oikeuksien suhteen. Ikävä kyllä Venäjän ortodoksikirkko tukee nykyistä ikävää kehitystä.
Tero Hokkanen,
kovin on julmat terveisesi meille.
Miten sanasi asettaisit, jos joutuisit kasvokkain sen kanssa, että lapsesi tai lapsenlapsesi kertoo olevansa homo/lesbo, seurustelevansa samaa sukupuolta olevan kanssa ja muuttavansa yhteen rakkaansa kanssa?
Usein tapahtuu sellainen kummallinen pahuuden kierre tai ketjureaktio, että aluksi esitetään ongelma, joka pistetään yhden vähemmistöryhmän(rodullinen) syyksi joko suoraan tai epäsuorasti. Seuraavaksi alkaa hyljeksintä, jonka vuoksi aletaan muuttamaan lakeja, jotta ryhmä saataisiin kuriin. Sitten aletaan takavarikoimaan omaisuutta ja lopuksi ryhmään kuuluvia yksilöitä pistetään johonkin eristyksiin kuten laitokset, vankilat. Sitten voidaan laillisesti jopa tuhota nämä yksilöt.
Taustalla ovat taas joidenkin ihmisten hyöty ja etu. Jos työtä ei ole, voidaan esittää erilaisia ongelmia, jotta työt kasaantuisivat tietyille ihmisryhmille, kun toiset saadaan pois tieltä.
Jorma,
rakastaisin lastani, ja muistuttaisin, että kuten tiedät, vaikka me olemmekin syntisiä Jumalan kasvojen edessä, on Hän, joka on kuollut puolestamme vanhurkas ja on kuollut meidän kaikkien puolesta, myös sinun rakas lapseni. Omilla ansioillamme me emme voi pelastua, vaan yksinomaan Kristuksen tähden. Silti luultavasti joutuisi sanomaan, että kristillisessä viitekehyksessä valitasi on väärä, mutta silti sinun pitää tehdä omat valintasi. Mutta kuten sanoin, omilla ansoillamme taikka sillä, onnistummeko me elämään Jumalan tahdon mukaisesti täällä ajassa, me emme pelastu. Samoin siunaisin lapseni, vaikka en sitten sitä varsinaista suhdetta pystyisikään siunaamaan, ja vaikka toki pystyisin jopa kunnioittamaan heidän valintaansa. Kysymys on siis ennenkaikkea siitä, mitä Kirkko opettaa, ei siitä, miten sekulaarissa yhteiskunnassa asioiden tilaksi muodostuu. Puolustaisin kyllä myös lapstani, jos joku kiusaisi häntä. Kummeksun joskus sitä, miten pinnallisesti monet liberaalit ymmärtävät Kristuksen evankeliumin syvyyden. Ehkä ongelma on siinä, että liberaalit ovatkin pohjimmiltaan lakiuskovaisia, lain alle takaisin ajautuneita, ja Jumalan sanan vesittämisen vuoksi myös menettävät samalla armon ja Kristuksen evankeliumin armorikkauden. En tiedä, mutta hiljaiseksi vetää.
Tunnustuskirjat sanovat Jumalalle kelpaavasta uskonvanhurskaudesta seuraavaa: (katkelma)
”Me uskomme, opetamme ja tunnustamme vielä seuraavan: Vaikka oikein uskovilla ja todella uudestisyntyneillä vielä on paljon heikkoutta ja vajavuutta aina hautaan asti, heidän ei silti pidä epäillä heidän omakseen uskon kautta luettua vanhurskautta eikä sielujensa pelastumista, vaan heidän on oltava varmoja siitä, että Jumala on heille armollinen Kristuksen tähden, lupauksen ja pyhän evankeliumin sanan perusteella.” http://www.evl.fi/tunnustuskirjat/yo/t3.html
Elämme aikaa, jolloin yhä useammalle ilmiölle näyttää löytyvän ”(lääke)tieteellinen” selitys. Joku ei pyhitä lepopäivää, koska hän on työnarkomaani, joku varastaa, koska hän on kleptomaani, joku on uskoton vaimolleen/miehelleen, koska hänellä on ”uskottomuusgeeni”, joku jättää puolisonsa, koska tämä on narsisti, joku on homoseksuaali, koska on todennäköisesti jo syntynyt homona, joku on pedofiili, koska ?. 10 käskyä selittämään ei tarvita teologia, vaan pelkästään psykiatrian/psykologian ammattilainen. Näinkö se on?
Mirja Rautkoski,
haksahdat samaan kuin kuin hengellinen uudistus kirkossamme -porukat ja vastaavat ja rinnastat tarkoitushakuisesti yhteenkuulumattomia asioita toisiinsa ja vilautat pedofiili-korttia – kuvitellen, että menettely palvelee minun silmin nähtynä ilmeistä tarkoitustasi halventaa sateenkaariväkeä.
Sillä, että olen 14-vuotiaasta elänyt homon elämää, ei ole mitään tekemistä varastamisen, kleptomanian tai pedofilian kanssa. Niiden rinnastaminen homouteen on pelkkää panettelua.
Älä tee ylitulkintoja, Jorma. Kaikki esimerkit eivät ole suoraa rinnastusta homouteen, tietenkään. Mirja Rautkoski luetteli asioita, joiden suhteen diagnoosi saa ne vaikuttamaan vähemmän väärältä. Tuo pedofilia on vain esimerkki muiden joukossa.
Voitaisiin saman tien kieltää kaikki esimerkkien käyttämiset ettei niitä pidettäisi suorina rinnastuksina. Usein homokeskusteluissa mainitaan sellaisia kauhistuttavuuksia historiasta kuin orjuus tai rotusorto. Esimerkkeinä siitä mitä uskovatkin ovat joskus kannattaneet Raamattuun vedoten. Ihan sama asia kuin konservatiivien avioliittokäsitys ja näkemys homoudesta?
Jos konservatiivien homousnäkemystä johonkin tahtoo rinnastaa, niin parhaiten se olisi mielestäni rinnastettavissa siihen miten uskonnoton näkee uskovan.
Ateistilla voi olla omat käsitykset siitä miksi joku uskoo Jumalaan ja Jeesukseen ja toivoo pääsevänsä taivaaseen jne. Voi olla pekulaatiota lapsuudesta, peloista, isäsuhteesta, turvattomuudesta, lohdun etsimisestä, yksinäisyydestä ym. Ajatella jopa että olisi toisellekin parempi jos voisi elää ilman ”mielikuvituskavereita”.
Mutta silti voidaan hyväksyä toinen ja tulla toimeen.
Jorma Hentilä,
väläytin todellakin sitä, mihin Sari W. jo edellä kommenttiini liittyen viittasi.
Psykiatrian/ psykologian ammattilaiset eivät tunne diagnooseissaan yleensäkään ilmiötä ”synti”. Monet heistä ovat itse asiassa sitä mieltä, että usko Jumalaankin on tulkittava sairauteen viittaavaksi oireyhtymäksi. (Freudille uskonto oli neuroosi).
Kristitty etsii kuitenkin Jumalan tahtoa elämässään. Hän tietää, että Jumala puhuu sanassaan Pyhän Henkensä kautta. Sana ”synti” on hänelle todellisuutta, koska Raamattu (myös Jeesus) puhuu siitä paljon, ja hän tuntee itsessään synnin todellisuuden. Kristitty haluaa kuitenkin vaeltaa ”Hengen mielen” mukaan. Evankeliumi on valtava voima. Sen kohdatessaan ihmisen elämä kokee usein monella tavoin vallankumouksen.
”Se toimii, se toimii, ja antaa mulle voimii”.
Kaikki mainitsemani asiat liittyvät Raamatun mukaan synnin todellisuuteen. Vaikka (lääke)tiede ei voi syntiä diagnosoida, se on todellisuutta niille, jotka uskovat Jumalan sanaan.
”Kristillisessä viitekehyksessä valintasi on väärä.” Voiko tätä pitää kiertoilmaisuna synnille? Sellainen se minun mielestäni on, kovin haparoiva kuitenkin. Muutamia kysymyksiä nousee esiin. Onko olemassa vain yksi ’kristillinen viitekehys’? Kristuksen kirkko pitää sisällään kovin monenlaista; jopa omassa maassamme on useita ’kristillisiä viitekehyksiä’. Onko sukupuolinen suuntautuminen ihmisen oma valinta? Asiasta jotain tietävät ovat jokseenkin yksimielisiä, että ei ole.