Teologeille kuuluu nykyään pakollisena opintona psykiatrian peruskurssi. Yksi taustasyy sen ottamiseen pakollisiin opintoihin oli YLE:n tv-homoilta 2010 ja se teologien tietämättömyys, joka siitä seuranneessa keskustelussa tuli ilmi.
Erinomainen opintouudistus. Kurssilla käydään läpi paljon muutakin kuin seksuaalisuutta ja sukupuolen moninaisuutta, esimerkiksi ihmisen elämänkaarta, mielenterveyshäiriöitä ja ylipäänsä erilaisten ihmisten kohtaamista.
Pohdimme sukupuolen moninaisuuden kohdalla, milloin on kyse mielipiteestä ja milloin on kyse tietämättömyydestä. Tässä on mielestäni yksi ydinasia, joka teologien tai ylipäänsä kirkon piirissä homoseksuaalisuudesta käydyssä keskustelussa sekoitetaan. Jokaisen asiakastyöntekijän velvollisuus on erottaa nämä kaksi asiaa toisistaan.
Poimin tähän luennoilta useille itsestään selvän asian, koska käytännön keskusteluissa huomaan, että ei tämä olekaan itsestään selvää: Homoseksuaalisuus on inhimillisen seksuaalisuuden täysin normaali aspekti ja parinmuodostuksen täysin normaali muoto. Se on poistettu sairausluokituksista jo vuosikymmeniä sitten. Psykologialla ja psykiatrialla ei siis ole tämän kanssa mitään ongelmaa. Onko teologeilla?
Omaa kantaansa voi perustella mielipiteellä, mutta samaan aikaan tulisi huomioida nykypäivän tieto. Homoseksuaalisuuden vastaista mielipidettä perustellaan usein Raamatulla, mutta kuinka usein perustellaan jotain muuta asiaa 2000 vuotta vanhalla tiedolla tai uskomuksella silloin kun tutkimus on pystynyt osoittamaan asiasta uutta tietoa. Seksuaalinen suuntautuminen ei ole oma valinta.
”Monet heistä ovat itse asiassa sitä mieltä, että usko Jumalaankin on tulkittava sairauteen viittaavaksi oireyhtymäksi.” Onko synti siis näiden psykiatrien mielestä osoitus terveestä mielestä? Syntihän on epäuskoa, eroa Jumalasta. Eiköän tällainen ’freudilaisuus’ ole taakse jäänyttä.
”Usein homokeskusteluissa mainitaan sellaisia kauhistuttavuuksia historiasta kuin orjuus tai rotusorto. Esimerkkeinä siitä mitä uskovatkin ovat joskus kannattaneet Raamattuun vedoten. Ihan sama asia kuin konservatiivien avioliittokäsitys ja näkemys homoudesta?”
Olen tehnyt mainitun rinnastuksen monta kertaa. Rinnastus ei tietenkään tarkoita, että konservatiivien näkemykset olisivat siten automaattisesti väärät. Mutta se tarkoittaa, että pelkkä ’Raamattu sanoo näin’ ei riitä.
Monella kristityllä on infantiili toive ja kuvitelma siitä, että Jumala on Raamatussa ilmoittanut (käytännössä) ”syntilistan”, jonka mukaan pitää ojentua. Toive on infantiili siksi, että näin kuvitellaan voitavan pikkulapsen tavoin siirtää vastuu omista tekemisistä itsen ulkopuolelle (”isi käski”), Raamatulle: enhän minä mutta kun Jumala.
”Kristitty etsii kuitenkin Jumalan tahtoa elämässään. Hän tietää, että Jumala puhuu sanassaan Pyhän Henkensä kautta.”
Tästä vastuun ulkoistamisesta – Raamatusta tehdään Jumala – historia tarjoaa surullisia esimerkkejä mainittujen orjuuden ja rasismin lisäksi vaikkapa naisten alistamisesta aina holokaustiin asti. Kristityillä voi olla oikea käsitys synnistä (mitä väärä on suhteessa Jumalaan), mutta heillä ei ole eettisissä kysymyksissä mitään ylivertaista tietoa siitä, mikä on väärin.
Eettiset käsitykset – jopa Jumala itse (oikeammin käsitys Jumalasta ja hänen tahdostaan) – muuttuvat jo Raamatun sisällä, myöhemmästä kirkon historiasta puhumattakaan. Vastuuta omista eettisistä näkemyksistä ei voi infantiilisti ulkoistaa.
Näkemykset pitää pystyä rationaalisesti perustelemaan ja osoittamaan lähimmäisenrakkautta ja elämää puolustaviksi. Jumala ei – onneksi – ole antanut meille sudenpentujen käsikirjaa.
Mirja Rautkoski,
jos tarkkoja ollaan, homoseksuaalisuutta ihmisen olemuksellisena ominaisuutena ei Raamatussa katsota synniksi, vaan seksiakti samaa sukupuolta olevien henkilöiden kesken.
”kristillisessä viitekehyksessä valintasi on väärä”
Minulle opetettiin rippikoulussa, että Jumalan laki on elämän oma laki. Nyt annetaan ymmärtää, ettei Jumalan hyvä tahto olekaan rationaalisesti perusteltavissa: jokin asia on ”kristillisessä viitekehyksessä” väärin vaikka hyvältä, oikealta, elämää puolustavalta ja rakentavalta muutoin näyttääkin.
Tämä on talebanien ja fundamentalistien tapa totella sokeasti pyhiä kirjoituksia – tai oikeastaan vähintään yhtä pyhiä perinteisiä tulkintoja pyhistä teksteistä. Vanhassa iskelmässä lauletaan ’ole sellainen vain, kuin sun nähdä mä sain, sä koskaan et muuttua saa’. Saman ikuisen ja muuttumattoman Jumalan fundamentalisti toivoo ja kuvittelee löytävänsä Raamatusta (tehdyistä perinteisistä tulkinnoista).
Jumala sementoidaan ja järki dementoidaan (ja demonisoidaan). Sana tuli kuitenkin lihaksi, ei kirjaimeksi.
”homoseksuaalisuutta ihmisen olemuksellisena ominaisuutena ei Raamatussa katsota synniksi, vaan seksiakti samaa sukupuolta olevien henkilöiden kesken”
Ja seksiaktin synnillisyys liittyy vahvasti kontekstiin. Tuomio kohdistuu alistamiseen, häpäisyyn, irstailuun ja haureuteen. Homoseksuaalisesta parisuhteesta ei puhuta sanaakaan (sudenpentujen käsikirjassa) – vaikka kuinka toivoisi.
”homoseksuaalisesta parisuhteesta ei puhuta sanaakaan”
Ja vaikea olisi puhuakin, koska identiteetiltään homoseksuaalista ihmistä ei tuona aikana käytettävissä olleen tiedon perusteella ollut olemasskaan
Panu,
totesit: ”Monella kristityllä on infantiili toive ja kuvitelma siitä, että Jumala on Raamatussa ilmoittanut (käytännössä) ”syntilistan”, jonka mukaan pitää ojentua.”
Eikös Jeesus kuuluttanut lapsenkaltaisuutta? ”Ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, ette voi nähdä Jumalan valtakuntaa”. Jumalan lapsi kuuntelee Isän hyvää tahtoa. Hänen käskynsä ja ohjeensa ovat ”elämän liikennemerkkejä”, joiden mukaan on turvallista matkata. Pyhä Henki tekee Jumalan sanan eläväksi. Olen itsekin – vaikka olen teologina historiallis-kriittisen raamattukoulutuksen läpi käynyt – saanut lukuisat kerrat, rukoiltuani, Raamatusta selkeät ohjeet tai tiedon johonkin nykyhetken asiaan elämässäni. On aina ihmeellistä kokea, kuinka Jumala puhuu sanassaan. Rukoillessani ja lukiessani Raamattua olen kosketuksessa elävän, voimallisen Jumalan kanssa. Jumalan sana on ”tulessa koeteltu”, ”valo minun tielläni”. Psalmista rukoilee: ”Opasta minua käskyjesi polulla, sillä sitä minä haluan” (Ps. 119:35).
Jorma,
totesit: ”Ja vaikea olisi puhuakin, koska identiteetiltään homoseksuaalista ihmistä ei tuona aikana käytettävissä olleen tiedon perusteella ollut olemassakaan”.
Meitä monia ihmetyttää kyllä se, mitä olivat esim. Roomassa yleisesti harjoitetut, samaa sukupuolta olevien seksisuhteet, joita Paavali piti syntinä, ja joidenka alkujuurena oli luopumus Jumalasta.
Martti,
totesit: ”Onko synti siis näiden psykiatrien mielestä osoitus terveestä mielestä? Syntihän on epäuskoa, eroa Jumalasta. Eiköän tällainen ’freudilaisuus’ ole taakse jäänyttä.”
Valitettavasti psykiatriassa on vieläkin jäänteitä kristinuskolle ja sen arvomaailmalle kielteisestä freudilaisesta asennoitumisesta. Paljon muutosta ja positiivista asennoitumista kristilliseen hengellisyyteen on kyllä psykiatrian ja yleensä psykologian piirissä nykyisin todettavissa, ja yhteistyötä psykiatrien ja teologien välillä tarvitaan. Joskus ohjaan pappina itse jonkun ihmisen kristityn psykiatrin luo, joskus taas kristitty psykiatri ohjaa asiakkaansa minun, teologin luo.
Kaikki psykiatrit eivät ole Jumalaan uskovia, ja heidän käsitemaailmaansa ei kuulu sana ”synti”. Se ei kuulu psykiatriaan, mutta ikävä että se selitetään jopa kokonaan pois myös potilaan siitä kertoessa, ja halutessa vapautua hänelle syyllisyyttä tuoneista asioista, joilla voi olla tosiasiassa mielenterveydelle suuri merkitys.
Mirja,
nykytietämyksemme ihmisen seksuaali-identiteetistä – siis siitä, että ison enemmistön identiteetti on pääasiallisesti heteroseksuaalinen ja että vähemmistön (siinä 5-6 %) pääasiallisesti homoseksuaalinen – on pyöreästi kaksisataa vuotta vanha. Paavalilla ei ollut tällaisesta aavistustakaan. Mutta se ei tarkoita, etteikö identiteetiltään homoseksuaalisia ihmisiä olisi hänen aikanaan ollut olemassa.
Seksuaalisuhteita samaa sukupuolta olevien kesken esiintyi. Sen tiedämme historiasta. Niistä Paavali kirjoittaa roomalaisille kristityille, varoittaa ja tuomitsee ne.
Meidän on vaikea tietää, missä määrin noissa suhteissa oli kyse häpäisystä, alistamisesta tai pelkästä irstailusta, missä määrin vakiintuneempaan ihmissuhteeseen liittyvästä seksuaalisuudesta. Joka tapauksessa tiedämme, että homoseksuaalista raiskausta on meidän päiviimme saakka käytetty alistamisen ja häpäisyn keinona (esimerkiksi Jugoslavian ”perimyssodissa).