Teologeille kuuluu nykyään pakollisena opintona psykiatrian peruskurssi. Yksi taustasyy sen ottamiseen pakollisiin opintoihin oli YLE:n tv-homoilta 2010 ja se teologien tietämättömyys, joka siitä seuranneessa keskustelussa tuli ilmi.
Erinomainen opintouudistus. Kurssilla käydään läpi paljon muutakin kuin seksuaalisuutta ja sukupuolen moninaisuutta, esimerkiksi ihmisen elämänkaarta, mielenterveyshäiriöitä ja ylipäänsä erilaisten ihmisten kohtaamista.
Pohdimme sukupuolen moninaisuuden kohdalla, milloin on kyse mielipiteestä ja milloin on kyse tietämättömyydestä. Tässä on mielestäni yksi ydinasia, joka teologien tai ylipäänsä kirkon piirissä homoseksuaalisuudesta käydyssä keskustelussa sekoitetaan. Jokaisen asiakastyöntekijän velvollisuus on erottaa nämä kaksi asiaa toisistaan.
Poimin tähän luennoilta useille itsestään selvän asian, koska käytännön keskusteluissa huomaan, että ei tämä olekaan itsestään selvää: Homoseksuaalisuus on inhimillisen seksuaalisuuden täysin normaali aspekti ja parinmuodostuksen täysin normaali muoto. Se on poistettu sairausluokituksista jo vuosikymmeniä sitten. Psykologialla ja psykiatrialla ei siis ole tämän kanssa mitään ongelmaa. Onko teologeilla?
Omaa kantaansa voi perustella mielipiteellä, mutta samaan aikaan tulisi huomioida nykypäivän tieto. Homoseksuaalisuuden vastaista mielipidettä perustellaan usein Raamatulla, mutta kuinka usein perustellaan jotain muuta asiaa 2000 vuotta vanhalla tiedolla tai uskomuksella silloin kun tutkimus on pystynyt osoittamaan asiasta uutta tietoa. Seksuaalinen suuntautuminen ei ole oma valinta.
Niin, on eri asia hoitaa esimerkiksi masennusta, joka juontaa juurensa ympäristön kielteisestä suhtautumisesta omaan seksuaaliseen identiteettiin kuin hoitaa itse seksuaalista identiteettiä. Ensimmäisen kohdalla riskejä sairastua voitaisiin välttää esimerkiksi sillä, että teologisesti suunnattaisiin katseet mieluummin ihmisen kokonaisvaltaiseen armolliseen kohtaamiseen kuin hänen yksittäisten ominaisuuksiensa rajoittamiseen ja synnillistämiseen. Mutta se on tietysti sitten sen teologisen keskustelun aihe. Itse näen, että Jeesuksen parantamishommia jäljitellessä kannattaisi suunnata paukut ennemmin parantamiseen kuin sairastuttamiseen.
Helena,
Olen ymmärtnyt positiosi koko ajan juuri niin, että tarkastelet asiaa ensisijaisesti lääketieteen nykyisten konventioiden ja juridiikan puitteissa.
Jorma,
En ole sitä mieltä, että homoseksuaalisuuden torjumisen perusteiden jääneen vaille riittävää huomiota, vaikka on ilmeistä, että esim. kirkollisen median toimitetuissa jutuissa on viime aikoina ollut selvä homoseksuaalisuuden moraalista ja teologista hyväksymistä puoltava linja.
Ongelma on pikemminkin siinä, että kummankaan kannan perusteluissa ei huomioida vastaevidenssiä eikä pyritä rakentamaan ehjiä argumentaatiokokonaisuuksia. Siihen kuuluvat myös kysymykset siitä, kuinka yksilön seksuaalinen identiteetti syntyy, minkä selvittämisessä tarvitaan psykotieteiden parhaita tuloksia.
Lääketieteen tiedeyhteisö on hyvin laajasti yksimielinen siitä, että syyt ihmisen seksuaaliseen identiteettiin (sekä homouteen että heterouteen) ovat yksilön omasta toiminnasta riippumattomia, yksilö ei voi omaa identiteettiään valita eikä identiteetin muuttamiseen tunneta toimivaa keinoa.
Tiedeyhteisö pystyy tekemään edellä mainitut johtopäätökset vaikka perimmäistä mekanismia identiteetin muodostumiseen ei täsmällisesti tunnetakaan. Tieteen historiassa on esitetty myös nykyisestä konsensuksesta poikkeavia näkemyksiä, joita länsimainen lääketiede ei tänäpäivänä pidä vakavastiotettavina.
Tämän tieteellisen tiedon valossa on minusta perusteltua muodostaa eettinen näkemys, jonka mukaan ihmisen tuomitseminen ominaisuudesta, johon hän ei voi itse vaikuttaa ja joka ei aiheuta vahinko muille, on moraalisesti väärin.
On myös vaikea nähdä eettistä syytä sille, miksi yksilöä tulisi kehoittaa välttämään homoseksuaalisessa suhteessa elämistä, jos tälle eettiselle näkemykselle halutaan hakea jotain järjellä perusteltavissa olevaa syytä tai motiivia.
Helena mainitsi aiemmin tyyneysrukouksen, jota mm. AA-liike käyttää. Rukouksen laatija Reinhold Niebuhr (1892-1971) on kristillisen realismin merkittävin edustaja. Sitä on pidetty yhtenä kolmesta 1900-luvun suuresta kristillisestä sosiaalieettisestä suuntauksesta. Kaksi muuta ovat social gospel ja vapautuksen teologia. Kristillinen realismi syntyi sosial gospelin edistysoptimismin kritiikkinä ja on sen muunnelma.
Näkemyksen ytimessä on tietoteoreettinen realismi. Todellisuuden muuttamisen perustaksi pyritään hahmottamaan vallitsevaa todellisuutta vastaava (korrespondenssi) mahdollisimman kattava kuvaus. Filosofisena taustana on amerikkalainen pragmatismi, William James ja John Dewey.
Kristillisen realismin teologinen ydin on antropologias ja syntikäsityksessä 1900-luvun alkupuolen kokemusten (suuri lama ja sodat) pohjalta. Syntikäsityksen juuret ovat ennen muuta Augustinuksen ja Kierkegaardin mutta myös Lutherin ja Calvinin sekä mm. Freudin, Marxin ja Weberin näkemyksissä.
No niin. Jusu näyttää nyt, millä tavalla lääketieteellistä tietämystä homoseksuaalisuuden synnystä voidaan käyttää ja käytetään osana argumentaatiota. Vähän vielä mukaan viittauksia siihen, mistä tiedot ovat peräisin ja mistä löytyy vaihtoehtoja pohdiskelevia tutkimuksia, niin alkaa näyttää hyvältä. Tutkimusten kategorista normittamista pitää tietysti lukea kriittisesti.
Ja jos mukaan otetaan teologia, on sitten pohdittava lopputulemaa mm. syntiteologian eri vaihtoehtojen puitteissa. Esim. Jusun lopputulema sopii yhteen pelagiolaisen tradition ja sen mukaisen Paavali-tulkinnan kanssa. Tähän linjaan perustuu viime vuosien vaikutusvaltainen suomalainen eksegeesi (Räisänen, Sollamo, Nissinen, Kuula jne.). Syntinä voidaan pitää vain asioita, joihin yksilö voi itse vaikuttaa.
Augustinolainen ja luterilainen tulkinta on toisenlainen. Sen mukaan synnin kriteerinä ei ole yksilön valinnan mahdollisuus.
Edellinen riittänee vinkiksi siitä, että psykotieteiden tulokset ovat oleellinen osa homoseksuaalisuuden moraalista ja teologista arviota mutta ne eivät yksin ratkaise kantaa. Ratkaisevaa on laajempi eettinen ja teologinen konteksti.
Esimerkiksi juuri siitä nykykäsityksestä, että homoseksuaalisuus ei ole yksilön oma valinta, voi vallita täysi konsensus niiden kesken, jotka ovat täysin eri mieltä homoseksuaalisuuden moraalisesta ja teologisesta statuksesta eli siitä, kuuluuko homoseksuaalisuus luotuisuuteen vai langenneisuuteen. Ratkaisevaa on se, millaiseen yleiseen syntikäsitykseen homoseksuaalisuus sijoitetaan.
Vaihtoehtot voidaan luultavasti taulukoida kohtuullisen simppelisti eri muuttujien suhteen mm. juuri sen mukaan
1) onko homoseksuaalisuus oma valinta vai ei ja
2) onko synnin kritereerinä oma valinta vai ei.
Jos kirkossa tehdään joskus systemaattinen teologinen analyysi homoseksuaalisuudesta, sen ydinkysymys on juuri tämä ja tähän liittyvä Room. 1:n tulkinta.
Vaikka Kimmo Saastamoinen problematisoikin keskustelua hyvin, niin kuitenkaan teoreettisen tason keskustelu ei voi olla primääriä. Vaan ongelman ydin on keskustelu siitä saavatko homoseksuaaliset ylimalkaan olla olemassa sellaiseina kuin he ovat aikuiseksi kehittyneet geneettisen perintönsä ja kehityspsykologian tuloksena .
Pidän itseäni sen verran kehityspsykologian ammattilaisena että voin aivan autoritäärisesti ilman vaivaloista lähteiden etsintää vahvistaa Jusun tiedoittaman kannan psykologian ja psykiatrian nyky tulkinnasta valiidiksi.
Sukupuoliidentiteetin muotoutumisprosessi alkaa niin aikaisessa vaiheessa ,että mahdotonta ennkoida sen suuntaus alkuoireiden perusteella.
Identiteetin vakiintuminen tapahtuu kuitenkin asteittain ja siihen liittyy tuskallisia välivaiheita ja ylimenokausia. Vaikka samaistumiset ovat tärkeitä identiteetin muodostajana, niin ketään ei voi ohjata samaistumisissa vaan ne kuuluvat sisäisiin prosesseihin , jotka ovat pitkälli alitajuisia.
Kliinisessä työssä olen tavannut tarpeeksi monta sellaista henkilöa jotka identifioivat itsensä homoseksuaaliseksi. Yksikään heistä ei ole etsinyt apua sukupuolisen identiteettinsä muutamiseksi. Kuitenkin heilläkin niinkuin heteroilla voi olla ja onkin ongelmia myös sukupuolielämän alueella mikä ei ole sama aisa kuin seksuaalisen suuntauksen vaihtamisen haluamista.
Minulla on myös ollut muutama kontakti tranpersoonien kanssa ja heidän psykologiansa eroaa huomattavati normaalista homoseksuaalisten ongelmista. Heidän maailmansa keskeinen kysymys on identiteetin häilyvyys aina kehoidentiteettiä myöten.
Kimmo kysyy miten synti keskustelu liittyy näihin ongelmiin. Mielestäni sillä lailla, että kun homoseksuaalinen persoona tekee syntiä niin hän tarvitsee armoa siinä missä heterotkin. Heidän olemuksensa on samallalailla syntinen ja pyhä kuin heterojenkin. Samallalailla kun ihon väri ei ole synnin merkki niin ei sukupuolinenidentieettikään voi olla sitä.
Teoreettista keskustelua homoseksuaalisuudesta ei voi ohittaa, kun ratkaistaan, mikä on homoseksuaalien käytännöllinen asema yhteiskunnassa ja kirkossa.
Kirkossa homoseksuaalisuutta on pidetty perinteisesti syntinä. Nyt perinteistä käsitystä haastetaan ja homoseksuaalisuus halutaan siirtää langenneisuuden alueelta luotuisuuteen. On selvää, että muutos pitää jäsentää ja perustella teologisesti kirkon muun teologian kontekstissa. Ei siis riitä se, että todetaan vain yleisesti, että homoseksuaalit ovat samalla tavalla syntisiä kuin heterot vaan itse homoseksuaalisuuden syntiteologinen status on ratkaistava ja perusteltava. Siitä riippuu ratkaisevasti se, millainen on homoseksuaalien käytännöllinen asema kirkossa eli voivatko homoseksuaalit esim. solmia avioliiton ja saada avioliitolleen siunauksen. Kirkkohan ei siunaa syntiä.
Homoseksuaalisuuden hyväksymistä voidaan perustella useilla erilaisilla tavoilla ja vain osa perusteista on sopusoinnussa kirkon muun teologian kanssa.
Kuka lopulta on homoseksuaali? Tutkimuksissa on mm. todettu , että ihmiset sijoittuvat asteittaisesti jatkumolle heteroseksuaali – homoseksuaali. ”Umpihomoja” on itse asiassa vähän. Lukuisat tekijät vaikuttavat ilmeisesti siihen, millaiseksi ihminen kokee seksuaali- identiteettinsä. Vaikutusta on myös sillä, minkä hän kokee oikeaksi ja vääräksi.
Ennen koulujen psykologian kirjoissa kerrottiin siitä, kuinka murrosiässä nuorilla voi olla homoeroottinen vaihe, mutta siitä siirrytään yleensä heteroseksuaaliseen vaiheeseen.
Psalmissa 119 sanotaan: ”Kuinka nuorukainen voi pitää tiensä puhtaana? Siten, että hän noudattaa sinun sanaasi” (vanha käännös). Kristityt ovat halunneet, erilaisissa, myös seksuaalisissa kysymyksissä, kysyä Jumalan tahtoa. Homoseksuaaliset suhteet Raamattu yksiselitteisesti kieltää, siksi siinä ei tunneta myöskään minkäänlaista ”jalostunutta” homoseksuaalista parisuhdetta. Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi ja siunasi heidät.