Teologeille kuuluu nykyään pakollisena opintona psykiatrian peruskurssi. Yksi taustasyy sen ottamiseen pakollisiin opintoihin oli YLE:n tv-homoilta 2010 ja se teologien tietämättömyys, joka siitä seuranneessa keskustelussa tuli ilmi.
Erinomainen opintouudistus. Kurssilla käydään läpi paljon muutakin kuin seksuaalisuutta ja sukupuolen moninaisuutta, esimerkiksi ihmisen elämänkaarta, mielenterveyshäiriöitä ja ylipäänsä erilaisten ihmisten kohtaamista.
Pohdimme sukupuolen moninaisuuden kohdalla, milloin on kyse mielipiteestä ja milloin on kyse tietämättömyydestä. Tässä on mielestäni yksi ydinasia, joka teologien tai ylipäänsä kirkon piirissä homoseksuaalisuudesta käydyssä keskustelussa sekoitetaan. Jokaisen asiakastyöntekijän velvollisuus on erottaa nämä kaksi asiaa toisistaan.
Poimin tähän luennoilta useille itsestään selvän asian, koska käytännön keskusteluissa huomaan, että ei tämä olekaan itsestään selvää: Homoseksuaalisuus on inhimillisen seksuaalisuuden täysin normaali aspekti ja parinmuodostuksen täysin normaali muoto. Se on poistettu sairausluokituksista jo vuosikymmeniä sitten. Psykologialla ja psykiatrialla ei siis ole tämän kanssa mitään ongelmaa. Onko teologeilla?
Omaa kantaansa voi perustella mielipiteellä, mutta samaan aikaan tulisi huomioida nykypäivän tieto. Homoseksuaalisuuden vastaista mielipidettä perustellaan usein Raamatulla, mutta kuinka usein perustellaan jotain muuta asiaa 2000 vuotta vanhalla tiedolla tai uskomuksella silloin kun tutkimus on pystynyt osoittamaan asiasta uutta tietoa. Seksuaalinen suuntautuminen ei ole oma valinta.
Seppo Heinola:
Siis tarkoittaako ”fyysinen rakkaudenosoitus” tässä seksiaktia? Kuitenkin yleisiä tabuja tällä alueella on yhä olemassa, kuten lähisukulaisten välinen seksi. Anteeksi että mainitsen, mutta se on asia jota tapahtuu mutta josta ei puhuta eikä saa puhua. Onko se sitten kammoa? Onko se kaikille paitsi ”fundamentalisteille” ok?
Vaikuttaa ennemmin siltä, että ihmisillä yleensä, ei vain fundamentalisteilla, on lähtökohtainen kammo tiettyjen ihmisten välistä seksiaktia kohtaan. Toisille taas esim. ryhmäseksi on ihan ok, toiset ”kammoksuvat” sitä vaikkeivät olekaan ”fundamentalisteja”.
Jos taas tarkoitit että fundamentalisteilla on ”lähtökohtainen kammo kaikkea fyysistä rakkaudenosoitusta kohtaan” siten, että kammoksutaan koskettamista ym. ystävyyteen ja rakkauteen kuuluvaa (toki kulttuurin ja tapojen rajoissa) niin todistustaakka on sinulla siinä että fundamentalistit todella ”kammoavat” kaikkea sellaista.
Seksiin vain liittyy voimakkaita olettamuksia, tunnelatauksia, epäilyksiä, epäluuloa mitä hyvänsä. Ihmisellä on aina ollut sitä kohtaan jonkinlainen pelonsekainen varaus, vaikka ”kammon” kohteet vaihtelevatkin.
Ei ole. On olemassa täysin rationaaliset syyt kriminalisoida lähisukulaisten välinen seksi. On olemassa täysin rationaaliset syyt kriminalisoida seksi aikuisen ja alaikäisen välillä. Liberalismiin kuuluu rationaalinen järjenkäyttö.
Käsittääkseni Seppo Heinola viittasi hellyydenosoituksiin kahden tasavertaisen samaa sukupuolta olevan henkilön välillä. Pysytäänhän siis Sari aiheessa.
Sari W: Jäikö Sinulta huomaamatta,että käytin konditionaalia ’olisi’ ja adverbiä ’monen’. Siis kohdetta rajaavia sanoja.
Raamattu muuten ei tunne kammoa insestiä eikä polygamiaa kohtaan.
Kainkin nai omaa sisartaan.
Seppo Heinola, totesit: ”Daavidin ja Joonatanin suhde edustaa mitä selvimmin ’jalompaa’ homoseksualisuutta kuin vain fyysinen akti”
Martti Pentti, totesit: ” ”Raskas on suruni sinun tähtesi, veljeni Jonatan. Sinä olit minulle rakas. Minulle oli sinun ystävyytesi naisen rakkautta ihanampi.”
Daavidilla ja Joonatanilla oli ystävyysliitto, samoin kuin nykyisin monilla nuorilla jossakin vaiheessa. Nuo ystävyysliitot saattavat olla hyvinkin lujia. Silti niillä ei ole seksuaalisuuden kanssa mitään tekemistä.
Jos toisaalta ajateltaisiin, että Daavid olisi ollut homoseksuaali, miten hän olisi niin silmittömästi rakastunut myöhemmin naiseen, Batsebaan?
”…ei ole seksuaalisuuden kanssa mitään tekemistä.” Kaipa Daavidin ja Jonatanin ystävyydellä oli jotain tekemistä seksuaalisuuden kanssa, kun sitä verrataan juuri naisen rakkauteen. Daavidin naissuhteet tulivat ja menivät, mutta liitto Jonatanin kanssa kuvataan jopa kuoleman yli kestäväksi. Miksi sitä ei voisi nimittää ’jalostuneeksi parisuhteeksi’?
Kimmo Saastamoinen kirjoitti:
Ymmärrän asian juuri samoin. En tiedä, miten Helena ko. asian ymmärtää.
En jaa Sollamo etc. linjaa. Luotan ko. synti ja armoteologian alueella enemmän linjaan Jukka Thuren, Bo Giertz, Matti Repo ja Seppo Häkkinen, Martti Simojoki kuin Raija Sollamo, Kari Kuula ja Martti Nissinen, niiltä osin, kuin olen heitä lukenut eri kirjallisista lähteistä.
Jukka Thuren on mm. UT:n eksegetiikan professori. Liityn hänen eksegeettiseen näkemykseensä (roomalaiskirjeen selitys) homoseksuaalisten suhteiden pakanallisuudesta, ja siksi, kristikunnassa torjuttavaksi käyttäytymismalliksi. Martti Nissisen näkökulman ymmärrän enemmän tämänpuoleiseksi, ajalliseksi näkökulmaksi, jossa Kristusta tarvitaan oikeastaan ainoastaan tekemään pakanallinen elämäntapa hyväksyttäväksi.
Se on pitkälti makuasia, mitä kukin pitää rationaalisena. Kun minä puhuin rationaalisuudesta, tarkoitin että on olemassa perustelut, jotka merkittävä joukko ihmisiä pystyy mieltämään loogisiksi ja järjellä perusteltaviksi.
Olen samaa mieltä, että ei ole välttämättä tarpeellista kieltää lailla veljeksiä ottamasta toisiltaan poskeen, mutta olen kokolailla varma kahdesta asiasta:
(1) He eivät tule saamaan tuomiota ottaen huomioon insestin kieltävän lain tarkoituksen (jota vastaan he eivät riko).
(2) Asia on niin marginaalinen, ettei insestisten suhteiden tarkempi analysointi tässä kommenttiketjussa tuo lisäarvoa tämän blogin pohjalta käytävälle keskustelulle.
Ihmisen biologiassa on jokin tekijä, joka tavallisesti estää ihmistä kokemasta sukupuolista vetovoimaa kasvinkumppaneihinsa (Westermarck-ilmiö).
Mirja Rautkoksi,ko jakeen loppu kuuluu:
נִפְלְאַתָה לִי, מֵאַהֲבַת נָשִׁים
Eli käytetty sana onאַהֲבָתְךָ eli RAKKAUTESI ei ystävyytesi, miksi tässäkin johdatteleva käännös on asian vesittänyt. Joonatanin rakkaus oli ollut naisen rakkauta ihmeellisempää, minkä ilmeisen bi-seksuaalinen Daavid saattoi kokemukseensa perustaen todeta.
Markku,
Room. 1:n käsitys synnistä ja ihmisen mahdollisuudesta valita, on tulkittu kahdella tavalla, joilla on omat alamallinsa. Luterilainen teologia on nojannut siihen käsitykseen, että ihmisellä ei ole synnin suhteen vapaata tahtoa tai valintaa. Jos luterilainen kirkko muuttaa käsitystään tässä asiassa, kysymys on koko teologiaa koskevasta muutoksesta eikä se ole ihan pieni juttu.