Kirkossa ollaan laajasti maallistuttu niin pitkälle, että hengellinen raamatullinen puhe ei välttämättä hetkauta suuntaan tai toiseen.
Maailmassa on aina pidetty uskovaista ihmistä hulluna tai muuten vinksahtaneena ja niin sen kuuluu ollakin. Siinä on uskovaiselle yksi merkki siitä, että uskossa vielä ollaan. Sen sijaan niin ei kuulu olla, että kirkossakin katsotaan kuin ylhäältäpäin säälien, jonkinlaisina reppanoina, vanhanaikaisina, hieman yksinkertaisina, sellaisia kristittyjä, jotka sydämen ja mielen vakavuudella tahtovat seurata Herraa Jeesusta ja pitävät Jumalan sanan elämänsä ohjenuorana. Ja todella uskovat ja todella tahtovat elää uskossa. Koska kuitenkin niin on, eikä Jumalan sana näytä kiinnostavan, olen miettinyt, josko asioiden valaiseminen yleisemmällä tasolla, saisi ihmisiä ajattelemaan ja arvioimaan uudelleen kirkossa asuvan tyhmyyden sijaintia.
Suurin osa kirkkoa on yhtä mieltä siitä, että Jeesuksen opetukset ovat viisaita, vaikka hänen opetuksiaan ei juuri tunnettaisikaan. Onko tämä yksi harvoja asioita, joissa paljon peräänkuulutettu kirkon ykseys toteutuu?
”Jokainen valtakunta, joka riitautuu itsensä kanssa, joutuu autioksi, eikä mikään kaupunki tai talo, joka riitautuu itsensä kanssa, pysy pystyssä” – Jeesus
Kirkolla on ne; tunnustuskirjansa, Raamattunsa ja traditionsa, haluttiin tai ei. Kun kirkossa on riitauduttu näiden kanssa, eli asetuttu omien maailmasta vaikutteensa saaneiden muka hienojen ja humaanien ajatusten kanssa vastustamaan omaa itseään, ollaan nyt tässä missä nyt ollaan. Ristiriidassa. Kirkko on ristiriidassa itsensä kanssa. Riitelee itse itseään vastaan, eikä siksi voi hyvin. Eikä kirkon johto voi hyvin, eikä sen jäsenet voi hyvin. Koko kirkkolaiva ajelehtii Herra tietää minne. Tuo Jeesuksen viisas opetus tarkoittaa juuri tällaista missä nyt ollaan. Kirkko ei näin voi pysyä pystyssä, se on mahdotonta! Ryhdikkyyden tilalla on luikertelu. Selvän puheen sijalla selittely. Varmuuden paikalla epäily. Näettekö!? Ollaan sinne sitä mieltä ja tänne tuota, ja niiden välissä on muisteltava mitä mieltä oltiinkaan tuonne. Heilutaan kuin ruoko tuulessa ja annetaan maailmaa syleileviä lausuntoja, miten vain haluatte. Tällainen sluibailu kahlitsee ensin yksilön ja levitessään yhteisön. Raamattu kutsuu tätä ihmispeloksi, joka panee paulan. Ja siinä nyt pyristellään.
Missä siis ovat kirkon reppanat? Ei minusta siellä, missä suoraselkäisesti tunnustetaan kirkon uskoa ja eletään valtakunnassa sen sääntöjen mukaan, vieläpä kutsutaan horjuvia joo-ihmisiä tekemään samoin, etteivät reppanat kokonaan sortuisi, vaan seuraisivat Jeesuksen viisaita opetuksia ja pysyisivät pystyssä.
Tehköön kirkko sovinnon itsensä kanssa, suoristakoon selkänsä ja pyrkiköön olemaan uskollinen Jumalalle. Muuten ei tule mitään. Amen.
https://www.kotimaa.fi/artikkeli/kolumni-on-populismia-vaittaa-etta-kirkossa-ei-puhuta-jeesuksesta/
Ei tuo nyt oikein sovi tähän..
MP! Tottakai puhutaan Jeesuksesta, mutta mitä ja miten puhutaan?Oliko Hän esimerkiski hippi, sopiiko ajatukseesi?
On helppo kritisoida kirkon toimintaa, mutta samalla käy niin , ettemme tee itse mitään sen parempaa. Käytämme aikaamme ja energiaamme turhan jauhamiseen, mutta samalla oma kristillinen elämä voi olla tuuliajolla. Jospa voisimme kääntää katseemme sellaiseen ajatteluun, jossa unohtaisimme kirkon ja miettisimme sitä, kuinka voisimme elää kristillistä elämää ilman kirkon seiniä. Tätä pohtiessani en syytä muita, vaan jään itse tätä pohtimaan teidän kanssanne, jos sopii.
Näen ongelman, tuon sen esiin ja tarjoan selvän ratkaisun. Turhan jauhamiseksi kutsuisin sellaista, missä jauhetaan turhia.
Minä en tarvitse kirkon seiniä kohta enää mihinkään – varsinkin kun ne ovat parhaillaan kaatumassa. Elän siis kristillistä elämääni ilmankin. Niin kauan kuin olen kirkossa, en sitä tietenkään unohda.
Tuo neuvo ”kääntää katse sellaiseen ajattelluun, jossa unohdamme kirkon”, on huono.
Pekka Pesonen: ”Jospa voisimme kääntää katseemme sellaiseen ajatteluun, jossa unohtaisimme kirkon ja miettisimme sitä, kuinka voisimme elää kristillistä elämää ilman kirkon seiniä.”
Kiitos hyvästä kommentista.
Voisitteko Pekka Pesonen tai Leo Tihinen kertoa mitä hyvää tässä on:
“Jospa voisimme kääntää katseemme sellaiseen ajatteluun, jossa unohtaisimme kirkon ja miettisimme sitä, kuinka voisimme elää kristillistä elämää ilman kirkon seiniä.”
?
Mikä tällaisen viestin sisältö on, kun sitä tarkemmin tutkii? Kuulostaa alkuun hienolta. Tarkoittanee jotain sen suuntaista, että ei hätää mitään, tässä sitä mukavasti ajaudutaan. En oikeastaan ymmärrä mistä tällaisessa on kysymys. Sen sijaan tätä lajia on paljon esillä, olen huomannut. Mitä tällaisesta seuraa, että annetaan vain olla? Näkisin, että tuon suuntaista, mitä blogissa kirjoitin. Eikö kristilliseen elämään kuulu huolehtia oikean opin säilymisestä ja synnistä nuhteleminen, siinä missä evankeliumin levittäminen ja lähimmäisen palveleminenkin?
”Koska he, koska he vievät minun kansani harhaan, sanoen: ’rauha!’, vaikka ei rauhaa ole, ja katso, koska he, kun kansa rakentaa seinän, valkaisevat sen kalkilla, niin sano noille kalkilla-valkaisijoille, että se kaatuu. Tulee kaatosade, te syöksytte alas, raekivet, ja sinä pusket puhki, myrskynpuuska, ja katso, seinä kaatuu! Eikö silloin teiltä kysytä: ’Missä on valkaisu, jonka olette sivelleet?'”
Ajattelen niin, ettei asioiden painaminen villaisella tuota hyvää ajallisessa elämässä, eikä viimein ikuisuudessa. On kysymys pysymisestä totuudessa tai ainakin siihen pyrkimisestä. Minusta Raamattu on hyvin selvä tällaisissa asioissa ja sisältää hyvin paljon tällaisia asioita – ei vähiten Jeesuksen opetukset.
”Elän siis kristillistä elämääni ilmankin.” Ilman mitä, ilman kirkkoako? Apostolisessa tunnustuksessa on mukana myös usko pyhään, yhteiseen seurakuntaan ja pyhien yhteyteen. Tästäkö olisit valmis luopumaan?
En, Martti Pentti, tarkoitin tätä ev.lut. kirkkoa, jonka ”seinät” Pesosen Pekka neuvoi ”unohtamaan”. Miksi kysyit tuota?
Kysyn asiaa, jota en tiedä, saadakseni vastauksen. Nyt sen sain. Kirkkomme on nähtävästi sinulle vain seinät. Etkö arvosta sitä ihmisten yhteisönä?
Ole hyvä vastauksesta, Martti.
”Kirkkomme on nähtävästi sinulle vain seinät.”
Väärin.
”Etkö arvosta sitä ihmisten yhteisönä?”
Monessakin mielessä kyllä.
”Monessakin mielessä kyllä.” Vastauksillasi olisi enemmän arvoa. jos et olisi niin monimielinen.
Keksi parempia kysymyksiä.
”Ryhdikkyyden tilalla on luikertelu. Selvän puheen sijalla selittely. Varmuuden paikalla epäily.” Noudatat itsekin tätä mallia. Käytät voimakkaita sanoja, mutta se jää epäselväksi, mitä niillä tarkoitat. Kirkossa keskustellaan tasa-arvoisesta avioliitosta sekä pappisnaisten torjumisesta ja heidän kohtaamastaan törkeästä käytöksestä. Puheenaiheena on myös oikeus puuttua kirkonmiesten taloudellisiin epäselvyyksiin. Ovatko nämä esimerkkejä kysymyksistä, joissa on loukattu Jeesuksen opetusta ja tunnustuskirjoja?
Tarkoitan sitä mitä kirjoitin. Että tunnustuskirjoja ja Raamattua ei pyritä noudattamaan. Että kirkko on Jeesuksen varoituksen kuvaamassa tilanteessa. Että se on ristiriidassa itsensä kanssa. Jos se ei tuosta selvinnyt niin sitten ei. Mitään tarkoitusta mutkittelulle ei ole ja on ikävää, jos kirjoitukseni vaikuttaa tyhjänjauhannalta.
Nuo kysymyksesi ovat taas mitä ovat.
Jumalan tahto on, että 1 mies ja 1 nainen muodostavat yhden elinikäisen liiton.
Jumalan tahto on, että pappi on yhden vaimon mies.
Jumalan tahto on, että kirkonmies sovittaa rikoksensa hänen ja niiden edessä, joita vastaan on rikkonut.
Et ehkä pääse Jeesuksen opetuksen ytimeen, siitä mitä hän tarkoittaa. Se on syvempää ja vaarallisempaa kuin nuo yksittäiset asiat. Eihän Jeesus luettele listaa asioista, koska hän tahtoo päästä syvemmälle ja paljastaa synnin juuren, joka perimmältään on epäusko.
Joh. 16 Jeesus opettaa Pyhästä Hengestä: ”Mutta mentyäni pois minä lähetän hänet luoksenne, ja hän tulee ja paljastaa, että maailma on väärässä, hän paljastaa, mitä on synti, mitä vanhurskaus ja mitä tuomio. Synti on siinä, että ihmiset eivät usko minuun, vanhurskaus tulee julki siinä, että minä menen Isän luo ettekä te enää näe minua, ja tuomio on siinä, että tämän maailman ruhtinas on tuomittu.” Muuten evankeliumeissa kerrotaan enimmäkseen siitä, että Jeesus hyväksyi syntiset seuraansa ja aterioikin heidän kanssaan, sekä siitä, että hän antoi syntejä anteeksi. En koe Jeesusta vaaralliseksi vaan vapauttavaksi.
Justiinsa.
Tarkoitin ja myös KIRJOITIN yllä, että Jeesuksen kuvaama itsensä kanssa riitautumisen TILA on vaarallinen. Ja blogissa kirjoitin:
1.) Kirkko on siinä tilassa.
2.) Näkemykseni mukaisen syyn asiain laitaan.
3.) Selkeän ratkaisun tilanteen korjaamiseksi.
Martti on nyt hyvä ja miettii hetken tai menee muualle saivartelemaan, jooko?
”Martti on nyt hyvä ja miettii hetken tai menee muualle saivartelemaan, jooko?” Tätä minä kutsun ’ihmispelon’ herättelemiseksi (”Raamattu kutsuu tätä ihmispeloksi, joka panee paulan. Ja siinä nyt pyristellään.”). En rupea pyristelemään paulassasi.
Toivonen: ”Minä en tarvitse kirkon seiniä kohta enää mihinkään – varsinkin kun ne ovat parhaillaan kaatumassa. Elän siis kristillistä elämääni ilmankin. Niin kauan kuin olen kirkossa, en sitä tietenkään unohda.”
Mitä sitten valitat ja vaahtoat? Elä ja usko ihan niin kuin haluat ja anna toisten ihmisten tehdä samoin.
”Mitä sitten valitat ja vaahtoat? Elä ja usko ihan niin kuin haluat ja anna toisten ihmisten tehdä samoin.”
—-
-Jostain syystä monilla ateisteilla, kirkkoon kuulumattomilla uskonnottomilla on tarve neuvoa kirkkoa ja uskovaisia siinä miten pitäisi elää ja uskoa 🙂
Uskovilla täytyy olla mahdollisuus puhua kirkon tilasta, ja kokemuksistaan siinä. Eli mikä sinua nyt tässä häiritsee?
”Tehköön kirkko sovinnon itsensä kanssa, suoristakoon selkänsä ja pyrkiköön olemaan uskollinen Jumalalle. Muuten ei tule mitään.” Tämä on nähtävästi se, mitä tarkoitit sanoilla: ”Blogissa kirjoitin selkeän ratkaisun tilanteen korjaamiseksi.” Mitä tarkoittavat nuo kolme kohtaa, ’kirkon sovinto itsensä kanssa’, ’selän suoristaminen’ ja ’pyrkimys olla uskollinen Jumalalle’? Jotta ratkaisuehdotuksesi olisi selkeä, sen tulisi olla käytännönläheisempi. Nuo ovat lähinnä korulauseita.
Sari: ”-Jostain syystä monilla ateisteilla, kirkkoon kuulumattomilla uskonnottomilla on tarve neuvoa kirkkoa ja uskovaisia siinä miten pitäisi elää ja uskoa :)”
Jostain syystä monilla teisteilla, kirkkoon kuuluvilla uskovaisilla on tarve neuvoa ja jauhaa ateisteille ja uskonnottomille Jeesuksesta ja siitä miten pitää elää ja uskoa.
Joni toivonen kuuluttaa ihan oikeita asioita, että väärintekoja ja vilppiä ei pitäisi painaa vilkaisella, ei ajassa eikä ikuisuudessa. Oikein hyvä teoria, mutta entäpä käytännössä? Lähimenneisyydessä on oiva esimerkki siitä, miten korkean kirkollisen johtajan vilppejä on paineltu villaisella, niin hänen itsensä kuin ennen muuta hänen ”opetuslastensa” toimesta.
Turhan jauhamisella tarkoitan sitä, että kritiikimme ei aiheuta kirkossa minkäänlaista vastakaikua, eikä muutospainetta. Puramme vain omaa turhautumistamme. Sen sijaan voisimme kääntää katseemme niihin madollisuuksiin joita meillä oikeasti on.
Mitä tämä tarkoittaa?
Voisitteko Pekka Pesonen tai Leo Tihinen kertoa mitä hyvää tässä on:
“Jospa voisimme kääntää katseemme sellaiseen ajatteluun, jossa unohtaisimme kirkon ja miettisimme sitä, kuinka voisimme elää kristillistä elämää ilman kirkon seiniä.”
Kristillisessä elämässä tärkeintä, mitä Jeesus opetti, on lähimmäisen rakkaus. Ei meitä ole pantu tänne vahtimaa toistemme tekemisiä, eikä arvostelemaan toistemme ”selkärangattomuutta”. En ole havainnut sellaista kehitystä, että minun kirkon jäsenenä, pitäisi olla huolissaan opin säilymisestä ja nuhdella lähimmäisiäni synnistä.
Joskus kyllä huommaan, lähimmäisissäni ja joskus jopa itsessänikin farisealaisuutta, jota Jeesus ankarastikin vastusti.
Kirkon jäsenenkin on hyvä muistaa, että todellista kristillisyyttä harjoitetaan arkielämässä kirkon seinien ulkopuolella.
Minusta ei ole lähimmäisen rakkautta unohtaa kirkko, vai mitä olet mieltä Leo Tihinen?
”Ei meitä ole pantu tänne vahtimaa toistemme tekemisiä, eikä arvostelemaan toistemme “selkärangattomuutta”. En ole havainnut sellaista kehitystä, että minun kirkon jäsenenä, pitäisi olla huolissaan opin säilymisestä ja nuhdella lähimmäisiäni synnistä.”
Raamattu ja tunnustuskirjat puhuvat muuta. Tuollainen ilmaus luo väärän kuvan blogin tarkoituksesta. Kirkko on velvoitettu saarnaamaan parannusta ja syntien anteeksiantamista. Julistamaan lakia ja evankeliumia. Vastustamaan pahaa ja riippumaan kiinni hyvässä. Nuhtelemaan synnistä. Erottautumaan pimeyden töistä ja jumalattomuudesta. Kun näin ei tehdä ollaan itse itseä vastaan.
Mikäli et ole sellaista kehitystä havainnut, olisi syytä hieraista silmiä. Kirkkomme toimii hyvin monessa kohdassa omaa oppiaan vastaan. Ehkä et tavoittanut blogini sanomaa oikein?
”Joskus kyllä huommaan, lähimmäisissäni ja joskus jopa itsessänikin farisealaisuutta, jota Jeesus ankarastikin vastusti. Kirkon jäsenenkin on hyvä muistaa, että todellista kristillisyyttä harjoitetaan arkielämässä kirkon seinien ulkopuolella.”
Olettaisin, että huomaat faeisealaisuutta minussa. Sitäkin syntiä löytyy kosolti, ihan oikeaa sellaista, Herra armahda. Farisealaisuus on itseään muita parempana pitämistä ja itse valitun uskonnollisen toiminnan harjoittamista, ei sitä, että tuodaan esiin blogini kaltaisia asioita. Muutenhan itse Jeesus olisi mitä suurin fariseus, apostoleista ja profeetoista puhumattakaan. Heitä meidän tulisi seurata, eikä itseämme. Nimenomaan arjessa eli koko elämässä.
Toivonen: ”Kirkko on velvoitettu saarnaamaan parannusta ja syntien anteeksiantamista. Julistamaan lakia ja evankeliumia. ”
Voipi olla, että olisi parempi, että jokainen tulee autuaaksi sillä omalla uskollaan, jos sellainen on ja jos ei ole, niin tulkoon sitten iloiseksi ihan muuten vaan ja kukin itselle tärkeämmistä syistä.
Jos kirkko tänä päivänä yrittää jauhaa Jeesuksesta kuin silloin ennen, pari sataa vuotta sitten, oppimattomalle rahvaalle saarnasi, niin taitaapi olla, että saa vain säälittäviä hymyjä osakseen. Ei pure tuli ja tulikivi enää. Jos kirkko ei uudistu ajan mukana, niin se kuollee omaan mahdottomuuteensa.
Kimmo Wallentin, noinhan se menee. Ellei kirkko osaa uudistua ja pysyä ajassa mukana, se näivettyy muutamien uskovaisten kerhoksi. Uudistuminen voisi alkaa siitä, että otettaisiin sen Totuuden Hengen sanoma vakavasti eli pyrittäisiin rehellisyyteen asenteissa ja käytännön toimissa.
PP! Mahdollisuudet ovat niin erilaiset. Sinulla saattaa olla hyvät vaikuttamismahdollisuudet, saat äänesi kuuluville ja olet tyytyväinen, etkä siksi saa toisenlaisista kokemuksista otetta. Minä olen ystävieni kanssa yrittänyt aikanaan järjestää hengellistä toimintaa tyhjillään seisovassa seurakuntakeskuksessa, mutta toimia rajoitettiin niin, että emme katsoneet voivamme jatkaa. Sitten näen, että pääareenaa annetaan kaikenlaiseen konsetti ja näyttelytoimintaan. Kyllähän sirkushuvit keräävät väkeä, mutta annetaanko väärää kuvaa siitä miten ihminen pelastuu, vai onko se agendalla ollenkaan?
Sen verran jatkan, että minua ei oikeastaan enää koske mikään kirkossa, muuten kuin esirukoilla yritän. Ja suren esimerkiksi hippikirkkoa, kun sanotaan, että Jeesuksen opetukset ja hippiaate ovat lähellä toisiaan.
Joni Toivonen: ”Olettaisin, että huomaat faeisealaisuutta minussa. Sitäkin syntiä löytyy kosolti, ihan oikeaa sellaista, Herra armahda.”
Ymmärsit aivan oikein sanomani, jossa yritin vastata kysymykseesi. Minulla on henkilökohtaisia kokemuksia tiukasta uskonnollisuudesta ja siksi olen herkistynyt asenteille, jotka panevat katsomaan, jopa ev.lut kirkkoa selkärängattomana. Suomen ev.lut. kirkko nauttii minun luottamusta ja kunnioitusta, vaikka kaikesta siellä tapahtuvasta en pidä.
Kannatan ihmisten ja eri sukupuolien tasa-arvoa ja niiden kunnioitus on kirkossamme edistynyt oikeaan suuntaan, vaikkakin nihkeästi. Raamattu ja tunnustuskirjat ovat kirkossamme neuvovia ohjeita, eivät (Mooseksen) laki.
En halua jatkaa tätä keskustelua, johon jouduin hieman tahtomattani, kun kiittelin Pekka Pesosta hyvästä kommentista.
Kirkko on insitutuiona ollut jo vuosituhannet siistejä hyvinpalkattuja lähinnä sisätöitä ja jäsenile siirtymäriittirituaaleja tarjonnut elinkeinojärjestelmä ja sellaisen pysyy niin kauan kuin helpolla sisääntuleva raha riittää.
Uutiskynnykset ylittävät opilliset riitakekustelut ovat happea jota jäsenet hengittävät kun muuta substanssia ei johtuen ns. eskatologisesta aukosta juurikaan enää ole.
1.Kun .19 luku kannattaa lukea ja kuinka Elian kävi, kun kiivaili Jumalan huoneen puolesta ja luuli yksin jääneensä.
On tärkeää muistaa, että Jumala pitää huolen omistaan. Kaikki on hyvin, kun luotamme Jumalaan. Kun alamme itse touhuilemaan ja etsimään Jumalaa Sanan ohi, niin alkavat ongelmat. Niistä Joni mielestäni kirjoittaa.
Täytyy myös muistaa, että aina siellä missä pimeys pääsee valtaan alkaa myös Valo näkymään kirkkaammin. Lamppu on nostettava ylös, että sisään etsivät löytävät Tien helposti ja näkisivät kulkea.
”Te olette maan suola; mutta jos suola käy mauttomaksi, millä se saadaan suolaiseksi? Se ei enää kelpaa mihinkään muuhun kuin pois heitettäväksi ja ihmisten tallattavaksi.
Te olette maailman valkeus. Ei voi ylhäällä vuorella oleva kaupunki olla kätkössä;
eikä lamppua sytytetä ja panna vakan alle, vaan lampunjalkaan, ja niin se loistaa kaikille huoneessa oleville.
Niin loistakoon teidän valonne ihmisten edessä, että he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät teidän Isäänne, joka on taivaissa.
Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään.
Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut.
Sentähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsuttaman; mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa, se pitää kutsuttaman suureksi taivasten valtakunnassa. Matt.5:13-19
Kiitos, Ismo, tästä ja kaikista muistakin sisältörikkaista kommenteistasi!
Jos kirkko on selkärangaton, niin se merkitsee sitä, että se on kykenemätön muutamaan käytöstään. Siihen vaaditaan aina selkärankaa. Olenhan minäkin kirkolle tarjoonut jos jonkilaista ohjetta siitä, miten se paremmin voisi vastata ajan haasteisiin. Onko se korvaansa lotkauttaut ? Tuskinpa vain. Jos näin on mennyt viimeiset vuosikymmenet, niin vaaditaan vahvaa uskoa, että seuraavina saan huomata, että minua kuunnellaan. Ehkäpä minulla on se vahva usko. Vai johtuuko intoni siitä, että olenkin se ritari, joka taistelee tuulimyllyjä vastaan.
Niin, että hiljaa vain kaikki, kaikki tyynni.?
Minä haluaisin saada edes yhden kirkon jäsenen, joka ajelehtii ilman suuntaa, ajattelemaan, että oikea suunta on kirkolla tiedossa, vaikka siitä ei niin puhuttaisikaan.
Onko kirkkomme huolinut antaa jäsenilleen opetusta ja hengellistä tiennäyttöä Uskontunnustuksemme mukaan seurakuntajäsenyyden harjoittamisen asiasta alkaen, ” Ja Pyhään Henkeen, Pyhän Yhteisen Seurakunnan,..”
Vaihtoehto on myös kirkon huoliminen itsensä tarpeettomaksi jolloin on hyvin ymmärrettävä kirkon pappien viimeinen palvelus siunauksessa ruumiillemme, jolle ei sitten ole ymmärretty tahtoa ja antaa sielun hoito·opetusta.
Onko näin enempi tervehdyttävä asia katsoa iankaikkisuutta toivon kulmasta ilman Kristuksen jokaviikkoista uudelleen uhraamista, vai onko asiassa huomattavissa enemmän kielteistä substanssia.
Toki diakonia, nuorisotyö, ja lapsityö ovat arvokasta, kuten haustausmaitten hoito ja ylläpito, mutta mitä pappimme haluavat meille kertoa pitämällä kiinni Jumalanpalveluskeskusajatuksesta minnepäin vielä kaikkien ja kaiken tulisi puhaltaa ja katsoa. Seurakunnissa hautausmaahenkilökunta, eri nimikkeillä olevat suntiot ja vahtimestarit tekevät myös arvokasta työtä, lähetyssihteereitä unohtamatta aina taloustoimistojen henkilökuntaan saakka.
Mutta mitä touhuavat papit. Useampipappisessa seurakunnassa saarna kerran kuussa, neuvostojen kokoukset kun kirkkoherrana, valmistelut työalansa asioissa esittelijänä, mitä muuta. Suurin huoli näyttää olevan vihkioikeudesta kiinnipitäminen, koska papit haluavat toimituksia.
Kasteita onneksi vielä pidetään mutta siellä lupaukset kristillisestä tahtomisesta ohjata lasta kasvatuksen asiassa antavat vanhemmat ja kummit, toki yhdessä seurakunnan kanssa. Mutta miten antaa kun heikosti evästä matkalle on saatu.
Tässä yhteydessä saa huomata kirkkomme haluttomuuden tehdä lupaamaansa sielunhoitoa julkiseksi jotta seurakuntalaiset osaisivat asiaa kysyä. Miksikähän: Kirkkomme papeilla on suuri epätietoisuus milloin asiat koskettavat arkista asiaa ja mikä Jumalan ja Oiken Uskomisen asia on prosessissa. Onko tämä vaikeaa.
Epätietoisuutta on myös kauanko ja montako kertaa sielunhoidollisesta asiasta pitäisi tavata. Eikö meillä tosiaan ole antaa asiassa ohjausta.
Kun puhuin sielun hoito·opetuksen antamisesta on kysymys Ihmisen elämän haasteista jokapäiväisissä asioissa niin oman elämän kuin ympäristön synnyttämistä haasteista ja niiden huomaamisesta oman persoonan kautta kuitenkaan siitä kohtuuttomasti luopumalla.
Tästä kuuluisi kirkkomme puhua, koska miten Ihminen vieraantuneena Itsestään voisi, kykenisi, saati tahtoisi ylentää Sydämensä Jumalan puoleen.
Juttuhan on Pekka kaima sillä tavalla, että seurakuntien antamia tehtäviä on jo nyt papeilla ihan liikaa. Ei papit noin vain voi aloittaa jotain uutta toimintaa, koska silloin täytyisi lopettaa jokin muu. Siitä syntyisi heti iso haloo. Pappien kalenterit on jo täynnä työtehtäviä. Samasta syystä meidän uudistustoiveilla ei ole etenemismahdollisuuksia.
Jos haluamme muutosta, niin kyllä se on meidän tehtävä. Jos odotamme niitä kirkolta, niin samme odottaa. Ei se kykene kuuntelemaan meitä, eikä tekemään niitä muutoksia, joita siltä odotamme. Sehän tässä on ongelmana, ettemme itse ryhdy mihinkään muuhun kuin tilanteen voivotteluun. Me ollaan sentään ainoat, jotka asioille voi jotain tehdä. Jos jatkamme näin, niin kukaan ei tee mitään.
Vain Jumalan Sana voi saada aikaan todellista muutosta. Siihen pitäisi keskittyä.
Jumalan Sana isolla kirjaimella aloitettuna tarkoittaa Kristusta (Joh. 1:1-18). Niinpä on käytettävä sanaa ’hän’ eikä ’se’.