Silmiini sattui ja korviini kantautui kaksi messuun liittyvää uutista. Toisessa kerrottiin, kuinka piispa Simo Peura opasti Suviseuroissa ihmisiä tulemaan seurakuntien messuihin. Samalla hän myös opasti, kuinka vl-liikkeen väen on hyvä opastaa ”omiaan” näin tekemään.
Toinen uutinen tuli evankeliumijuhlilta. Kuuntelin tuohon liittyvää haastattelua itse asiassa suorana Radio Deiltä autossa. Juhlilla haastateltiin Sleyn toiminnanjohtaja Tom Säilää ja kotimaantyön johtajaa Juhana Tarvaista. Tarvainen kertoi, kuinka Sleyn kotimaan työn yksi painopistealue ovat messuyhteisöt, joita on noin parikymmentä. Molemmista näistä on uutisjuttu myös täällä kotimaa24-sivuilla.
Ilahduin piispa Peuran puheenvuorosta. En tosin tiedä, millaisen vastaanoton se sai. Sen sijaan hämmennyin Tarvaisen puheenvuorosta. Tiesin asian kyllä entuudestaan, mutta silmiäni avasi se, miten asia kerrottiin juuri herätysliikkeen toimijoiden taholta.
Messuissa ja myös messuyhteisöissä ei liene sinällään mitään pahaa. Samalla kuitenkin nousee aiheellinen kysymys siitä, että miksi ei tulla tai mennä messuun omassa kotiseurakunnassa ja kirkossa? Herätysliikkeet ovat ainakin aikaisemmin painottaneet kiinteää yhteyttä kirkkoon ja seurakuntiin. Myös Sleyn toiminnanjohtaja Säilä ilmaisi, että Sley haluaa pysyä kirkossa. Tarvainen viittasi haastatteluvastauksessaan siihen, että ihmisillä tulee olla turvallisia mahdollisuuksia osallistua messuun. Uskallan väittää, että seurakuntien messuihin on turvallista osallistua vaikka varmasti messujen taso voi vaihdella – jos sellaista nyt halutaan ja pystytään arvioimaan.
Piispainkokous taisi hiljattain käsitellä sitä, miten messuyhteisöt integroidaan paikallisseurakuntiin. Yhtä aiheellinen kysymys olisi käsitellä, miksi seurakuntien messujen rinnalle järjestetään muita messuja. Jos ne eivät ole osa seurakuntien toimintaa, ne ovat ”seurakuntia seurakunnassa”.Jos taas messuyhteisöjä rakennetaan seurakunnan paimenviran johdolla ja seurakuntaorganisaation toimesta (kirkkoherra, papisto ja kirkkoneuvosto, seurakuntalaiset), ei tuota ongelmaa ole.
Jos herätysliikkeet haluavat rakentaa kirkkoamme yhdessä kirkon muun väen kanssa, olisi viisainta junailla messutoiminta osana seurakunnan toimintaa. Ehkä eduksi olisi myös seurakuntien tilojen ja kotikirkkojen käyttö. Toki kirkon mission kannalta voi olla hyvä suunta, että messuja ”viedään” tietoisesti myös muihin tiloihin. Tässä taas tulee muistaa KL:n ja KJ:n säädökset siitä, missä ehtoollista saadaan viettää. Uusia tuulia tarvitaan, mutta samalla tulee toimia joustavasti seurakunnan järjestyksen pohjalta. Muu toiminta ei välttämättä ole enää oman seurakunnan ja kirkon toimintaa.
Toivo Loikkanen
Seurakunnan messu – Jumalan Perheväen juhla myös työntekijöille ja luottamushenkilöille.
Miten seurakunnan messu voisi olla sellainen, että Papit, työntekijät ja luottamushenkilöt toisivat oman perheväkensä messuun? Ja seurakuntalaiset voisivat seurata esimerkkiä.
Keravalla tuo toteutuu. Tosin en olisi ollut kovin innokas menemään työpaikalleni sunnuntaisin. Jos minulta olisi vastaavaa edellytetty. Papeille soisin kyllä mahdollisuuden lepopäiviin. Jolloin työasioita ei tarvitsisi kohdata silmästä silmään.
Loikkanen! Eikö ole pieni mahdollisuus, että omatunto rajoittaa joidenkin ihmisten toimintaa. Auttaisiko siinä peiliin katsominen, jos vaadittaisi luopumaan luovuttamattomasta periaatteesta?
Lauri, en ole vaatinut luopumaan luovuttamattomista periaatteista. Kyselin vain, miksi ei voida olla yhteisissä messuissa ja yhdessä myös rakentaa niitä.
Pahoin pelkään, ettei kulu montaakaan vuotta kun kirkon taholta vaaditaan suviseurojen telttamessua toimittamaan myös pari naispappia paikallisseurakunnasta.
Toivo: ” Sen kuitenkin rohkenen sanoa, että myös heillä on peiliin katsomisen paikka.”
Voi kai Selyläiset peiliin katsoa, mutta mitä vaihtoehtoja rivikansalaisilla on ? Palaisivatko he takaisin oman seurakunnan messuihin, joissa ovat silmäkkäin Teemun kuvaamien asioiden kanssa, vai pysyä siellä, mistä saavat hengellistä ravintoa?
Joissakin seurakunnissa messuissa kävijät laskee sormin. Silti messut hoidetaan entiseen tapaan.
Kirkolla ei vaikuta olevan tarvetta korjata Teemun kuvaamia epäkohtia. Vieraillessani yhden seurakunnan messussa, havaitsin miten surkea äänentoisto saarnapöntössä oli. En kuullut saarnasta juuri mitään. Lähtiessäni sanoin siitä papille ja hän vastasi: ” Se ongelma on ollut jo neljäkymmentä vuotta.” Ihmettelen kovasti. Mitä järkeä on pitää pitkä saarna, jota seurakunta ei kuule. Sama välinpitämättömyys kuvaa hyvin koko kirkon asennetta.
Sitten kun on vuosia pyydetty korjauksia asioihin eikä mitään tapahdu, ni perustetaan omia yhteisöjä joissa perusasiat hoidetaan kunnolla. Sitten kirkossa herätään ohjaamaan laumaa takaisin. Siltikään ei korjauksiin ryhdytä.
Jos se onkin siinä se omantunnonvaiva, miten siitä eteenpäin. Kun ihminen ei voi toistansa pelastaa, mutta eksyttää voi!
Suurin osa evl-kirkkon papeista ja piispoista eivät välitä Jumalan sanasta. Evl-kirkko tulee hyväksymään homoliitot tavalla tai toisella, vaikka Raamattu ja Kristuksen kirkko ovat niitä vastaan. Varmaa on, että silloin lähtee suurin osa uskovaisista evl-kirkosta pois, vaikka piispat ja papit selittäisi päätöksen taustoista tai merkityksestä mitä tahansa. Onneksi uskovaisille on tänäpänä vaihtoehtoja, eikä tarvitse kärvistellä sellaisessa kirkossa, joka ei ehkä kuulu Kristuksen kirkkoon. Itselläni päätös erota evl-kirkosta, johon olin kuulunut yli 50 vuotta oli helppo, koska oli jo usean vuoden käynyt Lähetyshiippakunnan seurakunnassa. Kristityn on hyvä käydä messussa säännöllisesti ja saada hyvää Jumalan tahdon mukaista opetusta. On luontevaa kuulua hyvään seurakuntaan ja kirkkoon!
Juha, tuossa on vahvasti sinun uskovaisuuden käsitys. Siinä on varmasti jotakin, josta voimme olla samaakin mieltä, mutta lukiessani tulee tunne, että siinä on myös paljon muuta (josta olemme eri mieltä). Luen niin kommenttiasi, että uskovaiset ovat ihmisiä, jotka uskovat sinun tavallasi. Toki olen vahvasti sitä mieltä, että uskovaisuudella tai uskomisella on tietyt kriteerit tai tietyt rajat. Toisaalta meissä jokaisessa – myös sinussa Juha – on koko ajan elämämme loppuun asti uskon ja epäuskon jänniteja taistelu.
Juha on oikeassa siinä, että on luontevaa kuulua hyvään seurakuntaan ja kirkkoon.
Minä kuulun mielelläni siihen vajavaisen joukkoon jossa on naispappeja, huonoja saarnoja, äänentoisto pielessä, piispat jumalattomia, sakramentti epäpäteviä, jossa toimitaan tunnustuskirjoja vastaan, rikotaan kirkkolakia ja jossa kaikki on suurin piirtein pielessä. Minun tehtäväni on kristittyjä kantaa tätä taakkaa ja kuulla moitteita niin ulko kuin sisäpuolelta olevilta. Yritän vielä rakastaa niitäkin jotka ovat toista mieltä ja kehottavat jättämään Baabelin, luterilaisen luopiokirkon.
Hyvä kommentti, Sami! Kiitos noista ajatuksistasi!
Ei se nyt ihan niinkään mene, että me kirkosta erottaisiin. Eihän meillä täällä periferiassa ole sitä Helsingin hapatusta. Tuskinpa sen hapatuksen hyväksyminen mitään erityistä erobuumia täällä aiheuttaisi. Eiköhän me jatketta täällä ihan niin kuin ennenkin. On sentään asiat kohdallaan, monessa asiassa. Hiippakuntakin yritti täällä järjestää toimintaa, mutta katsoi kai sen kannattamattomaksi. Mekun ollaan täällä kirkon ihmisiä. Sehän tässä harmittaakin kun pitää kirjoittaa siitä mitä muualla on nähnyt ja joku voi luulla, että moitin omaa seurakuntaani.
Pekka, juuri näin!
Toivo! Mitä seurakunnassa pitäisi tapahtua, että papit toisivat perheensä, lapset ja lastenlapset messuun?
Hyvä kysymys, Werner! Varmasti aluksi asiasta pitäisi keskustella. Toki asia on ollut esillä ja mm. oma piispamme Seppo Häkkinen on kehottanut pappeja käymään messuissa silloinkin, kun ei ole oma palvelusvuoro. Varmaan jonkinlainen sukupolvien muutos on näkyvissä. Toisaalta tunnistan itsekin sen, että vapaalla ollessa on monesti sen verran väsyksissä, että esim. usein kuuntelen messun radiosta. Eihän se tietenkään sama ole kuin osallistuminen oman seurakunnan/kotikirkon messuun. Toinen asia mikä auttaa, on entistä suurempi messujen tekeminen yhdessä. Sitä jo teemme, mutta emme ehkä riittävästi. Siis työntekijät yhdessä. Esteenä siinä ovat työntekijöiden erilaiset vapaapäiväjärjestelyt. Messuherätys!