Seurakuntavaalit saatiin jälleen pidettyä, muutamaa epäonnista seurakuntaa lukuun ottamatta. Niissäkin vaalit tulevat ensi vuoden puolella. Äänestysprosentti laski jälleen eli vain reilu kymmenesosa äänioikeutetuista kävi ”uurnilla”. Joissakin pienissä seurakunnissa äänestysprosentti oli 20-30%, mutta vaikkapa omassa seurakunnassani se oli vain vajaat 11%!
Vaalien jälkeen käytiin aktiivista keskustelua jälleen kirkon panostuksesta vaaliasioihin, äänestysaktiivisuudesta ja myös ylipäätään vaalien merkityksestä seurakunnan ja kirkon elämässä. Kirkon viestinnän johtaja esitti ajatuksen, että äänestäminen ei ole seurakunnan jäsenyyden mitta. Tästäkin nostettiin älämölöötä, että miksi piti mennä tuollaista sanomaan. Toisaalta kirkkoa kritisoitiin liiallisesta panostamisesta vaaleihin ja vedettiin esille evankeliointikortti: Kirkon pitäisi käyttää evankeliointiin panostuksia eikä ”turhaan” käyttää niitä vaaleihin.
Ajattelen itsekin, että äänestäminen ei ole kirkon jäsenyyden mitta. Samalla olen surullinen ja huolissani alhaisesta osallistumisaktiivisuudesta. Jotkut taas näkevät, että asiassa ei ole mitään ongelmaa ja että seurakuntien ja kirkon asiat hoituvat joka tapauksessa. Joissakin seurakunnissa päädyttiin sopuvaaliin ja se saattaa sopia johonkin paikalliseen tilanteeseen aivan hyvin.
Vaaleissa on kysymys osallisuudesta. Siihen liittyy myös kirkkokäsityksemme ja se, miten seurakuntien ja kirkon asioita hoidetaan ja mitä niitä parhaimmillaan voisi hoitaa. Seurakuntavaalit ovat paikallisseurakuntien päättäjien valitsemista, mutta samalla ne johtavat kirkon ylimpään päätöksentekoon. Seurakuntien hallintoelimet valitsevat nimittäin kirkolliskokouksen maallikkoedustajat. Kirkolliskokouksen tulisi olla jotenkin läpileikkaus kirkon jäsenistöstä.
Edelliseen taas jotkut huomauttavat, että on oikein, että seurakuntien aktiivit ja ”hurskaat” päättävät seurakuntien ja kirkon asioista. Asiassa on tietty logiikka ja jotakin ideaa, mutta samalla tuollainen ajattelu on hieman vaarallista. Sehän jotenkin nostaa esille, että kirkkoa ajatellaankin vain sen tietynlaisten jäsenten yhteisönä eikä kaikkien sen kastettujen jäsenten yhteisönä. Tämä pitää muistaa aina, kun mietimme seurakunnan ja kirkon asioiden hoitamista ja niistä päättämistä. Kaikki jäsenet ovat kirkkokäsityksemme perusteella ”samalla viivalla” emmekä voi lähteä rakentamaan päätöksentekoa vain jäsenistön jonkin osan mukaiseksi.
Vaalit eivät ole paras tapa varmistaa kaikkien jäsenten osallisuutta. Se pitää yrittää tehdä muuten. Miten rakennamme toiminnassa, viestinnässä ja päätöksenteossa kirkkoa sellaisena yhteisönä, jossa ajattelemme kaikkia jäseniämme. Lisäksi kirkon mission pohjalta pitää ajatella vielä laajemmin. Pitää ajatella kaikkia ihmisiä, jotka elävät ja toimivat seurakuntiemme alueilla ja vaikutuspiirissä sekä tietysti myös kansainvälistä vastuutamme.
Edellisestä johtuen on hyväksi, että seurakuntien päätöksenteossa on mahdollisimman laaja ”otos” seurakuntien jäsenistöstä. Joskus paheksuttu puolueiden mukana oleminen ei tästä näkökulmasta ole pahasta vaan edistää osallisuuden rakentumista. Jokainen, jolla on motivaatio toimia seurakunnan päättäjänä, on sellaiseen tehtävään aina tervetullut. Ei pidä katsoa nenän vartta pitkin, että tuo nyt ole ”kristillisestä harrastuksesta tunnettu”. Kristillinen harrastuneisuus on myös elämistä kristittynä omalla paikallaan, ei vain seurakunnan pienpiireihin osallistumista. Toki on eduksi, että luottamushenkilöt käyvät vaikkapa joskus tai säännöllisemminkin kirkossa, mutta se ei saa olla kuitenkaan mittarina.
Toivo Loikkanen, monet seurakuntavaalit hallinnoinut kirkon viranhaltija
Seurakuntalaiset ovat kirkon ”sisäänheittäjiä”. Kävelimme ystävän kanssa, ja hän, kirkkoon kuulumaton, kyseli, mikä minut sai uskomaan. Hänellä itsellään oli hyvin positiivinen kuva katolisesta kirkosta, koska hän oli tavannut vain ihania ja lämpimiä katolilaisia. Totesimme yhdessä, miten tärkeitä ihmiset ovat, kun tutustuu uuteen asiaan tai yhteisöön. Me suomalaiset emme taida olla kovin hyviä ottamaan vastaan uusia ihmisiä. Emme kovin helposti mene kysymään yksin kirkkoon tulleelta tuntemattomalta, saako hänen viereensä istua. Tai esittele itseämme ja toivota häntä tervetulleeksi. Meillä on itse kullakin iso reviiri, ja se on ihan ok. Varjopuoli on, että yksinäinen jääkin yksinäiseksi eikä ehkä tule toista kertaa. Minkä tahansa yhteisön, niin seurakunnankin, vetovoima on sen ihmiset sanoman lisäksi.
Kyllä, tässä oli ajatus mikä Toivo Loikkasen kanssa jäi keskeneräiseksi kirkon Missiota katsoen. Toki Toivo Loikkanen kirjoittaa asiaa.
Seurakunnan jäsenyyttä harjoittanut, ja itsereflektiosta hyvään asiaan voimaantunut Ihminen, on kirkon Missiossa olennainen tekijä jos halutaan uusia kirkon rivijäseniä mukaan.
Pappi hyvin osoittaa kohtaamiset kuin sanansa kaikille tasavertaisesti mutta ilman hyvään sanomaan uskovia ja katsovia seurakuntalaisia ei voida puhua Missiosta seurakunnan sisällä jos kerta vuodessa riittää osallistumiseen kahden kerran sitten olevan parempaa.
Näin sana myös kokemuksena voi tuoda uutta osallistujaa kokoontumisiin.
Helga Ahavalle vielä kiitos sattuvasta kommentista.
Kiitos, Helka, hyvästä kommentistasi! Ja kiitos myös Pekalle. Olen samaa mieltä näistä: Kirkon missiossa jokaisella jäsenellä on tehtävä!
Olenko minä ainut, joka huomaa valheellisen opetuksen seuraukset niin opettajissa kuin oppilaissakin.
Mika Rantanen kirjoittaa blogissaan kuinka Psalmissa Daavid kirjoittaa: ” Sinä et hylkää sieluani tuonelaan ……. ”
Ja lisää, kuinka näitä Jeesus ennustuksia on paljon ja joka paikassa. Ja kuinka ylösnousemus on kirjoitettu juuri tämän psalmin ennustuksen pohjalta.
Jos Daavid sanoo, ” et hylkää sieluani,” niin maalaisjärjellä luettuna hän tarkoittaa tieytysti itsensa sielua,omaa sieluaan, ei tuhat vuotta hänen jälkeensä tulevan sielua. Näitä tahallisia vääriä VT:n jakeiden tulkintoja löytyy pilvin pimein evankeliumista.
Kansoilla on peite kasvoilla kirjoituksia lukiessa, tai, he eivät lue ollenkaan, eivät ainakaan pohdi jakeita.
Evankelimi väittää myös, että Jesaja puhui kristuksessta koska näki hänen kirkkautensa. Jesaja ei voinut nähdä Jeesusta Kristusta, hänen kirkkauttaan tai pimeyttään, koska eli ja vaikutti kuningas Hiskian aikana ja se oli 700-vuotta ennen Jeesusta.
Kuten myös Jesajan luvussa 7 ennustettu lapsi (Neitsyt tulee raskaaksi jne.)
lapsi syntyy jo luvussa 8. Jos ei usko, voi tse lukea. Lapsesta tull juuri kuningas Hiskia, joka on historiallinen henkilö. Hänen rakentamansa vesijohto on edelleen olemassa.
Toruus on hyvin vaarallinen ajatus kristinuskon kannalta, sitä ei voi peittää hyvillä aikomuksilla, ei rakkaudella, ei armon julistuksella, ei helvetin pelolla, eikä asiakasvolyymilla.
Totuus ei pala tulessakaan, sitä ei voi tappaa, eikä puhua muuksi, se on katoamaton, se on kaksiteräinen miekka, se lyö ja parantaa.
Totuudella tässä tarkoitin Raamatussa olevia kirjoituksia ja täysin tahallisia ja tietoisesti tehtyjä väärennöksiä.
Kun Uutta Testamenttia on uudistettu lähihistoriassakin luettavammaksi on haasteellista ymmärtää etteikö tietoa olisi ollut työryhmässä.
Lisäksi kun Raamatun sanaa kirkko katsoo Pyhänä, siis Kirkastettuna, niin eikö asia koske Vanhaa Juutalaisten perintöä kirjoituksissa.
Tarja Parkkilan huomiot ovat hyviä, ja voi huomata ettei vastaansanomisia synny argumenteille.
Hiskian kerrotaan olleen Juudan valtakunnan 12. kuningas (n. 716-687), joka oli kuningas Ahaan poika ja seuraaja, kuten (2Kun18:1) toteaa. (Jes8) pojan nimi näyttää olevan Maher-Salal-Has-Bas. Ei עִמָּ֥נוּ אֵֽל׃ / Meidän kanssamme on Jumala. Tuon vastauksen אֲדֹנָ֥י Adonai Jesajan kautta näyttää antaneen Ahaalle, joka ei tehnyt sitä, mikä on oikein, kuten Daavid oli tehnyt Herran silmissä. Immanuel. ”Ja hän on oleva pyhäkkö, hän loukkauskivi ja kompastuksen kallio.” Teille siis, jotka uskotte, se on kallis, mutta niille, jotka eivät usko, ”on se kivi, jonka rakentajat hylkäsivät, tullut kulmakiveksi” ja ”kompastuskiveksi ja loukkauskallioksi”.
Tuli nyt mieleen että ensi pitää olla henkilökohtainen syy ja se vasta luo tarpeen äänestämiselle.
Ei pelkkä äänestämisen mahdollisuus sitä saa aikaan. Äänestysprosentti on tasan yhtä alhainen, kuin niiden osuus joilla on jo syy äänestää. Jos syytä ei ole, niin on saman tekevää kuka siellä saarnaa.
Ensin täytyy olla jonkinlainen side ja sitoutuminen kirkkoon, ennen kuin voi kokea tarvetta äänestää.
Jos mitään sidettä ei ole , niin miksi ihmeessä äänestää kuitenkin pitäisi. Kirkko toimii aivan hyvin ilmankin.
Pekka osuu naulankantaan… Sydämen kyllyydestä suu puhuu ja jalat toimii…Tosin maan hiljaiset eivät paljon uskalla nykyisin puhua, mutta vievät kyllä lyhteen varpusille.
Noin yleisesti ottaen kommenttisi, Ismo, ns. ”hiljaisista” lienee tosi:
Itsekin huomasin, että tietyistä asioista, jotka eivät edusta ns. ”vallanhaalijoiden” kannanottoja eli siis median ylläpitämää mielikuvaa enemmistön mielipiteestä, ei haluta ääneen ilmaista eriäviä mielipiteitä tai nakemyksiä – ellei paikalla ole vain sellaisia, jokta ovat edes jollain tavalla tuntuvat hyväksyvä (todellisen tai kuvitellun) ei-valtamedian pönkittämän kannan.
Tässäkin suhteessa ”hiljainen on kylätie”. Median ”pönkittämät” asiat saadaan näyttämään – todesti tai näennäisesti – enemmistön mielipiteiksi. Todellisen tai kuvitellun enemmistön kantaa vasten harva uskaltaa tai haluaa nousta.
Maailman henki on armoton ja se on myös enemmistönä maailmassa… Käsitys Kirkosta on myös kovin helposti, sen mukainen mitä me itse olemme. Millainen käsitys meillä on ihmisestä? Rehellinen ja tosi?
Seurakuntavaalit ovat pieni otos Kirkkoväestä, onkin hyvä ihmetellä miksi se on niin pieni?
Kirkolla on valtava Aarre ihmiskunnan tervehtymiseksi, mutta ihmiset etsivät vain omaansa. Kirkolla tulisi olla yhteinen ja todellinen (tosi) kuva ihmisestä ja Jumalasta.
Jeesus tuli palvelemaan, eikä palveltavaksi.
”Älkää siis tekään etsikö, mitä söisitte ja mitä joisitte, älkääkä korkeita tavoitelko.
Sillä näitä kaikkia maailman pakanakansat tavoittelevat; mutta teidän Isänne kyllä tietää teidän näitä tarvitsevan. Vaan etsikää Jumalan valtakuntaa, niin myös nämä teille annetaan sen ohessa. Älä pelkää, sinä piskuinen lauma; sillä teidän Isänne on nähnyt hyväksi antaa teille valtakunnan.” Luuk.12:29-32