Seurakuntavaalit lähestyvät ja niihin asetetaan usein erilaisia toiveita kirkon muuttumisesta tai myös siitä, että kirkko ei muuttuisi. Myös kirkon uudistumisesta puhuminen on vaikeaa, koska silläkin voidaan ymmärtää monenlaisia asioita.
Ehkä itse voisin määritellä kirkon uudistumisen vaikka niin, että kirkon sanoma olisi ymmärrettävällä ja koskettavalla tavalla esillä ja että ihmiset kohtaisivat sen. Edelleen uudistuminen voisi tarkoittaa sitä, että kirkko koettaisiin ihmisten rinnalla kulkijana niin iloissa kuin murheissa. Ja edelleen kirkon uudistuminen voisi merkitä sitä, että kirkko vahvistuisi uskon, toivon ja rakkauden yhteisönä. Uudistumisen yksi tavoite voisi edelleen olla se, että kirkon jäsenet kokisivat jäsenyyden tärkeänä ja että kirkko saisi uusia jäseniä.
Voivatko seurakuntavaalit sitten vaikuttaa kirkon uudistumiseen ja edellä mainittuihin asioihin. Kyllä ne voivat, jos vaalien kautta moni ihminen sitoutuu ja rohkaistuu rakentamaan kirkkoa.
Seurakuntavaalien merkitys kirkon uudistumisen yhtenä kanavana kilpistyy oikeastaan jo ehdokkaiden saamisessa. Jos ehdokkaina on suunnilleen samoja ihmisiä kuin ennen tai samanlaisia ihmisiä kuin ennen, ei suurta muutosta voi odottaa. Tässä kohtaa on samalla todettava, että nytkin luottamustehtävissä olevat tekevät parhaansa kirkon hyväksi. Yksi peruskysymys on luottamushenkilöiden keski-ikä, joka on selvästi korkeampi kuin kirkon jäsenten keski-ikä. Tosin näin on useimmiten muissakin julkisen hallinnon kuvioissa.
Hyvän ”imun” ja innon saaminen seurakuntavaaleihin heijastelee paljolti sitä, miten ihmiset muuten kokevat kirkon ja suhtautuvat siihen. Asiassa on toki mukana myös yleisempiä tekijöitä kuten vaikkapa kriittisyys yleensä instituutioita kohtaan, hallinnon kokeminen vieraana sekä nykyajan ihmisten vaikeus sitoutua vastuutehtäviin.
Ehkäpä seurakuntavaaleissa tulee esille myös se, mitä kirkon sisällä halutaan ja odotetaan. Odotusten painotus lienee enemmän jatkuvuuden ja hyviksi koettujen asioiden säilyttämisessä kuin muutokseen ja uudistumiseen pyrkimisessä. Kirkkomme on niin monipolvinen ja monitasoinen organisaatio, että muutoksen ja uudistumisen johtaminen tai niihin johdattaminen on äärimmäisen vaikeaa. Asiassa kaivataan selvästi lisää johtajuutta kirkkoomme.
Ehkäpä jatkossa pitäisi oikeasti miettiä, miten kirkon jäsenten osallisuus aktivoidaan ja hyödynnetään parhaalla mahdollisella tavalla. Ei riitä, että seurakuntalaiset toimivat vaan asiassa tarvitaan kirkon palkattujen työntekijöiden panosta ja johtamista. Tällä hetkellä osa seurakunnista ja niiden johdosta on asiassa aktiivinen ja osa jättää asian lähinnä seurakuntalaisten ja ”Herran haltuun”.
Seurakuntavaalien kokonaiskirkon kampanjassa #minunkirkkoni on pyritty heittämään pallo kirkon jäsenille, jotta kukin heistä tai mahdollisimman moni voisi miettiä, mitä kirkko hänelle merkitsee ja mitä hän odottaa kirkolta. Se ei merkitse ”tuunaa kirkko näköiseksesi” ideaa vaikka tuonkin lauseen voisi ymmärtää myös parhain päin, koska kirkko on lopulta jäsentensä muodostama yhteisö. Kirkon asia ja sanoma on sitten jotakin muutakin kuin sen jäsenten näkemykset.
Kirkkomme on julkisyhteisö ja joutuu toimimaan monenlaisten hallinnollisten säädösten mukaisesti. Seurakunnan hallinnossa mukanaolo ja työskentely ei valitettavasti useimmiten ole uudistamistyöskentelyä tai vastaavaa. Silti seurakuntavaaleilla valituilla päättäjillä on tärkeä rooli, jossa voi olla aktiivisempi tai passiivisempi. Jokainen päättäjä edustaa taustajoukkojaan ja tuo siten kirkon rivijäsenten äänen seurakunnan päätöksiin. Seurakuntavaalit voivat edistää kirkon uudistumista. Toivotaan ja rukoillaan parasta
Toivo Loikkanen
Seurakuntavaaleilla ei ole mitään tekemistä kirkon uudistumisen kanssa. Kirkon ja sen uudistuminen voisi lähteä kirkon nimen muuttamisesta evankelis-luterilaisesta Kristilliseksi kirkoksi. Evakeli-luterilainen on aivan utopiaa. Oppi Jeesuksen mahdollisimaan rehelliseen, realistiseen,sanomaan ja lopettaa omat oppinsa sävellykset. Kirkolliskokoukset !
Jos kirkko ei itse tajua tätä niin aika uusien sukupolvien kehittyneen ajattelun myötä 50-100 vuoden kuluttua osoittaa sen.
Seurakuntavaaleilla on – toivottavasti paljonkin – tekemistä kirkon uudistumisen kanssa.
Toivo Loikkanen.
Tiedoksi sinulle. Kirkon uudistuminen tapahtuu kirkolliskokousten päätöksillä ei minkään seurakuntaneuvoston päätöksillä.
Reino, Kirkon uudistuminen tapahtuu siellä, missä kirkko on – eli missä kirkon jäsenet ovat: he ovat paikallisseurakunnissa.
Toivo Loikkanen.
Olen itse ollut vuosia seurakunnan johtoryhmässä, ei kirkkovaltuustossa, ja olen edelleen perillä paikallisseurakunnan mahdollisuuksista esim. oppikysymyksissä. Siis uudistumisessa ! Paikallisseurakunnalla ei mitään päätösvaltaa, mikä kirkolliskokouksessakin on enemmän kuin vaikeata rakennetun kokoonpanon ja äänestys käytäytymisen perusteella. Tosiaan , otappa selvä ja lopeta tuo puskasta heittely.
Reino, Minulle kirkon uudistuminen ei ole välttämättä kirkon opin muuttamista vaan sen muuttosta, millainen yhteisö kirkko on tai millaisen sen pyritään olevan. Tähän liittyy kirkon uudistuminen sen toimintatapojen osalta. Kirkon uudistuminen on myös sitä, miten meidän kirkon jäsenten hengellinen elämä uudistuu.
Voisihan nimenä olla Suomen Kirkko. Tulevaisuus nyt näyttää kovin monipolviselta uskonnonharjoittamisen kulmasta jolloin vaihtoehtona on antaa tilaa ja lisää tilaa erimalliselle ymmärrykselle Uskomme asiasta.
Luottamusihmisten osittainen vaihtuminen ei mahtane tuoda uudistumista jos seurakunnat eivät katso voivansa sijoittaa varoja luottamusihmisten koulutukseen, ja tämä nimenomaan seurakunnan ulkopuolelta tulevana suomentamisena suomenkielisestä tekstistä luottamusihmisten oikeuksista, velvollisuuksista ja oikeuksista kysyä, haastaa, ja olla eri mieltä jo valmiina esittelyyn ja sitten päätöksentekoon tulevista asioista.
Seurakuntaelämä hyvin voi uudistua ja ensimmäinen asia olisi vapaaehtoistyön kipinä ja toisena aktiivisuuden kasvu osallistumisen asiassa Jumalanpalveluselämään Uskontunnustuksemme mukaan. Vaivaahan siitä toki jotakin syntyisi opetukssessa ja hengellisessä tiennäytössä mutta haittaisiko paljoa. Näitten asioitten syntyessä luottamusihmisten viimeistään olisi aiheellista katsoa uusin silmin arvokasta paikkaansa.
Reijo Suni katsoi aiemmin kysymystä opin asioista. Nykyisellä mallilla pärjää mutta Lutheruksen rippi olisi saanut saada Uskonpuhdistuksen Juhlavuonna arvoisensa herätyksen edelleen parantamiseen jolloin asiana olisi ollut katumuksen ja syyllisyyden asian syvempi ja samalla vaikuttavampi Ihmistä koskettava ymmärrys katumuksen asiassa kun nyt Lutherin rippi päästää oikeasta uskosta syntyneen synnintunnon.mikä samalla on Lutherin katumuksen sisältö.
Anteeksi Reino Suni muistaessani nimenne toisin.
Millähän tavalla minä voisin uudistaa kirkkoa neuvostossa? Ehkäpä olisi hyvä kirjoittaa omia unelmia minun kirkostani. Ensin olisi hyvä tutustua minun kirkkoni toimintaan ja katsoa tarvitseeko se jotain uudistuksia. Hyvin vähä omassa seurakunnassa olen kuullut mistään uudistamisen tarpeista. Tuskinpa lainkaan.
Kaipa ensin pitäisi olla jokin visio uudistamisen tarpeesta ja sitten vasta suuntautua sen toteuttamiseen. Uudistamista enemmän kiinnostaisi nykyisen tilanteen säilyttäminen ja siinä kamppailevien työntekijöiden tukeminen. Siitäpä sain idean lähteä tutustumaan kaikkeen toimintaan ja jututtamaan jokaista työntekijää. Sen tehtyäni, voisin ehkä tietää mihin suuntaan toimintaa tulisi kehittää.
Pekka Pesonen :”Siitäpä sain idean lähteä tutustumaan kaikkeen toimintaan ja jututtamaan jokaista työntekijää. Sen tehtyäni, voisin ehkä tietää mihin suuntaan toimintaa tulisi kehittää.”
90-luvulla olin vapaaehtoistyönä mukana paikallisen seurakunnan seitsemässä eri organisaation kehittämisryhmässä. Myös seurakunta-aktivistina silloin toiminut puolisoni oli vapaaehtoistyönä seurakunnan tilintarkastaja ja yhdessä ongelmista syyllistetyn kirkkoherran kanssa törmäsimme keskellä ”Nokian herätystä” keskenään vallasta tappelevien kuppikuntien ja kirkko- tai puoluepoliittisten ryhmien ”poliittisiin miinoihin”, kun mm. kirjaimelliseen kuolleen ihmisen ”ruumiin ylösnousemukseen” uskomattomina ja puolueisiin ym. sitoutumattomina olimme ”liian maallisia” tms.
Myrkkysieniksi luokiteltuina luovuimme asiasta, kun emme muuhun pystyneet. ”Ruumis muodostettiin viisaudella, mutta sielu puhallettiin eloon armolla. Rakkaus sulatettiin mukaan täydellistymisellä, mutta käärme erotti sen pahuudella. Ruumis ja sielu syyttävät toisiaan:
kumpi sai kumman lankeamaan?Mutta vääryys kuuluu molemmille,sillä vapaa tahto kuuluu kummallekin.” (lainaus: Efraim (käännös syyriasta © munkki Serafim)/ortodoksi.net)
Pekka, hyvä ajatus! Toimitaan positiivisessa mielessä vanhan sanonnan ”ensin tutkitaan ja sitten hutkitaan” pohjalta!