Seurakuntayhtymän ja seurakuntien välisessä vastuunjaossa on valuvika

Espoon seurakuntayhtymän yhteinen kirkkovaltuusto äänesti jälleen viime keskiviikkona jakamattoman kansainvälisen vastuun määrärahasta. Muodollisesti yhteinen kirkkovaltuusto päätti vain  tuen jakaantumisesta eri lähetysjärjestöjen välillä. Tuen tarkempi kohdentaminen esimerkiksi nimikkoläheteille jää paikallisille seurakunnille.

Espoon seurakuntayhtymän järjestelmässä on paha valuvika. Paikallisen seurakunnan demokraattisesti valitut seurakuntaneuvostot voivat kyllä solmia nimikkolähettisopimuksia harkintansa mukaisesti. Yksittäinen seurakunta ei kuitenkaan voi pitkäjänteisesti sitoutua tukemaan nimikkolähettiään taloudellisesti. Näin siksi, että yhteinen kirkkovaltuusto jakaa määrärahan nimikkolähettisopimuksista riippumattomasti. Nimikkolähettien tukemiseen ei ole erillistä määrärahaa.

Käytännössä Espoon seurakuntayhtymän yhteinen kirkkovaltuusto siis päätti 12.3.2014 äänestyspäätöksellä, ettei esimerkiksi Espoonlahden seurakunta saa enää kohdentaa budjettivaroja Mongoliassa ja Itä-Siperiassa lähetystyötä tekevälle Anitta Lepomaalle, koska hän on Kylväjän lähetti.

Niin ikään Mongolian työtä Kylväjän lähettinä toimivat Marija ja Niko Ijäs jäävät puolestaan vaille Espoon Tuomiokirkkoseurakunnan taloudellista tukea. Sama pätee Kenian työtä tekeviin Hannu ja Päivi Heinoseen, jotka ovat Kansanlähetyksen lähettejä.

Olarin Seurakunta ei saa enää kohdentaa budjettivaroja Kai ja Mirva Lappalaiselle ja heidän työlleen Virossa, koska he ovat Kansanlähetyksen lähettejä. Sama pätee Leppävaaran seurakuntaan, jonka nimikkolähettejä Lappalaisen niin ikään ovat.

Lappalaisten lisäksi vaille Leppävaaran seurakunnan tukea jää jatkossa Pekka Palosaari ja hänen työnsä Itä-Karjalassa, koska myös Pekka on Kansanlähetyksen lähetti. Ilman tukea jää myös Risto ja Marja Liedenpohja, jotka ovat Kylväjän lähettejä Ukrainassa.

Tapiolan seurakunnan nimikkoläheteistä jää jatkossa vaille budjettitukea Kylväjän lähetit Aili Maria Manninen Bangladeshin työssä ja Hanna Lindberg Israelin työssä. Samoin tukea vaille jää jatkossa Kansanlähetyksen lähetteinä Japanin työtä tekevät Mari ja Daniel Nummela.

Espoon seurakuntayhtymän yhteinen kirkkovaltuusto ei luonnollisesti estä seurakuntien lähetyspiirejä toimimasta eikä seurakuntaneuvostoja päättämästä jonkin vapaaksi jääneen sunnuntain kolehdin keräämisestä nimikkolähetille. Budjettivaroja vaille lähetit kuitenkin jäävät.

Espoon seurakuntien nimikkolähetit:

http://www.espoonseurakunnat.fi/web/maailmanlaaja-kirkko/nimikkolahetit

 

Edellinen blogikirjoitukseni:

https://www.kotimaa.fi/kumpi-on-meille-tarkeampi-laki-vai-evankeliumi/

  1. Muistan vielä, kun joskus 1979 ostin kirjakaupasta ruotsinvirolainen Anders Küngin kirjan ”Mitä Baltiassa tapahtuu?”
    Siinä puhuttiin Viron olojen lisäksi myös itsenäisyyden palauttamisesta. Kun sitten otin kirjan ajatuksia yliopiston kahvilassa esiin, kyllä minua pidettiin ihan kummajaisena… Suomalainen totuus oli jotain ihan muuta ruusunpunaista illuusiota. Vähän samalla tavalla käy tuolla Vuokon palstalla, kun mainitsee kanssakirjoittajille siitä, että loan heitto ei ole kovin kristillistä….

  2. Jukka Kivimäki :”Espoon seurakuntayhtymän järjestelmässä on paha valuvika. – Näin siksi, että yhteinen kirkkovaltuusto jakaa määrärahan nimikkolähettisopimuksista riippumattomasti. Nimikkolähettien tukemiseen ei ole erillistä määrärahaa.”

    Subjektiivinen näkemykseni on, että niin kirkon kuin valtionkin järjestelmässä on ”paha valuvika” ja tuo valuvika on väärin käytetty demokratia, jossa politiikka ei tarkoita kaikille yhteisten asioiden hoitoa, vaan valtataistelua oman ryhmän vallan säilyttämiseksi ja kasvattamiseksi. Seurakunnissa ongelmaa pahentaa se, että ei välttämättä ymmärretä talousarvioita, jotka koetaan liian maallisiksi, mutta aina voidaan hakea Raamattu, jolla kilpailijoiksi tai ”tieltä raivattaviksi” katsottuja ryhmiä voidaan mustamaalata ja tuomita asiaan soveltuvaa Raamatun kohtaa hyväksikäyttämällä. Yleensä syylliseksi julkisuudessa valikoituu aina kirkko, jota vaaditaan katsomaan peiliin tms.

    Olen toivonut Information Societyn muillakin keskustelupalstoilla, että Suomessakin alettaisiin vihdoinkin noudattaa Euroopan neuvoston luottamushenkilöille laatimaa eettistä tapaohjetta, jonka yleisten säännösten mukaan

    ”Luottamushenkilöt hoitavat tehtäviään lain nojalla ja heidän on noudatettava lakia kaikessa toiminnassaan. Tehtäviään hoitaessaan luottamushenkilöiden on toimittava yleisen edun mukaisesti eikä yksinomaan edistettävä suoraan tai välillisesti omaa etuaan tai yksittäisten henkilöiden tai ryhmien etuja tavoitteena suora tai välillinen henkilökohtainen hyöty.”

    Seurakunnissa tämä tarkoittaa mielestäni sitä, että seurakuntien päätöksenteossa kirkkolain ja –järjestyksen soveltaminen käytäntöön nousee tehtyjen päätösten perusteluineen ensisijaiseksi ohjeeksi tavoitteena yleinen eikä ainoastaan oman ryhmän etu.

    • Tuula Hölttä:
      ”seurakuntien päätöksenteossa kirkkolain ja –järjestyksen soveltaminen käytäntöön nousee tehtyjen päätösten perusteluineen ensisijaiseksi ohjeeksi tavoitteena yleinen eikä ainoastaan oman ryhmän etu.”
      Juuri näin. Kirkkojärjestyksen hengeä tulee noudataa myös silloin, vaikka oman ryhmän perimmäinen tarkoitus olisi sen jonkinmoinen muuttaminen.
      Lisäksi on muistettava määräys: ”Kirkko pitää korkeimpana ohjeenaan sitä tunnustuskirjojen periaatetta, että kaikkea oppia kirkossa on tutkittava ja arvioitava Jumalan pyhän sanan mukaan.”

      Luottamushenkilöllä ei siten ole lupa luottamustehtävässään edistää muita oppeja kirkossa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita että Raamattua tulisi tulkita traditionaalisesti, vaan myös opillinen uudelleenarviointi on mahdollista, kunhan arvioinnissa pitäydytään edelleen Raamattuun. Mikäli päätöksiä perustellaan Raamatun ulkopuolisilla seikoilla, on näiden seikkojen oltava sopusoinnussa Raamatun kanssa.

    • Jukka Kivimäki :”Tämä ei kuitenkaan tarkoita että Raamattua tulisi tulkita traditionaalisesti, vaan myös opillinen uudelleenarviointi on mahdollista, kunhan arvioinnissa pitäydytään edelleen Raamattuun. Mikäli päätöksiä perustellaan Raamatun ulkopuolisilla seikoilla, on näiden seikkojen oltava sopusoinnussa Raamatun kanssa.”

      Kysymys vielä sen varmistamiseksi, että olen käsittänyt oikein: Raamattu tarkoittaa vain luterilaista Raamattua, joka on erilainen kuin ortodokseilla ja katolilaisilla ja luterilaisen Raamatun mukaisia tulkintoja ja tunnustuskirjoja, eikö niin?

      Kun ainakin osittain uskon toisin, pahoittelen, jos olen tulkinnoillani aiheuttanut hämminkiä ja ilmeisesti ainakin joissakin ”oikeinuskovissa” jopa ”maailman tuhoutumisen pelkoa”.

      http://www.youtube.com/watch?v=AGD6REEYg7Q

    • Tuula Hölttä
      Sikäli kun tarkoitamme Raamatulla sen alkukielistä kirjakokoelmaa, niin kyllä se on täsmälleen sama roomalaiskatolisilla, ortodokseilla ja luterilaisilla.
      En ole myöskään kuullut, etteikö Suomen ortodksit olisi hyväksyneet esimerkiksi KR 1992 suomennosta Raamatun kaanonin mukaiseksi.

    • Jukka Kivimäki :”En ole myöskään kuullut, etteikö Suomen ortodksit olisi hyväksyneet esimerkiksi KR 1992 suomennosta Raamatun kaanonin mukaiseksi.”

      On varmaan hyväksynytkin, mutta olisin kiinnostunut tietämään sen, mitä luterilainen kirkko todella hyväksyy ja mitä se ei hyväksy.

      Augsburgin tunnustus ei hyväksy mm. luostareita eikä paastopäiviä, jotka itse hyväksyn ja kun en usko ”uudestisyntymiseen”, niin en hyväksy esim. Augsburgin tunnustuksen kohtaa, jonka mukaan ”Aadamin lankeemuksen jälkeen kaikki ihmiset, jotka lisääntyvät luonnollisella tavalla, syntyvät synnissä, so. ilman jumalanpelkoa, ilman luottamusta Jumalaan sekä pahan himon hallitsemina, ja että tämä alkusairaus ja perisynti on todella synti, joka tuomitsee ja tuo jo nyt mukanaan iankaikkisen kuoleman niille, jotka eivät kasteen ja Pyhän Hengen voimasta synny uudestaan.”

    • Tuula Hölttä
      Seikka että eri kirkkokunnilla on erilainen tunnustus, ei merkitse että niillä olisi sisällöltään erilainen Raamattu. Raamattu on täsmälleen sama, mutta tulkinta Raamatusta on erilainen.

  3. Yhtenä Aili Maria Mannisen lähettäjäseurakunnan lähettäjänä en voi olla tymistymättä moisista rajauksista. 80 -luvulta alkaen hän on voimavarojaan säästämättä tehnyt työtä naisten aseman parantamiseksi Bangladeshissa. Hän on mm. puolustanut naisten oikeutta periä miehensä omaisuus, koska laki antaa miehen suvulle oikeuden ottaa leskeltä kaikki ja jopa karkoittaa hänet kodistaan. Lukemattomissa muissa asioissa hän on auttanut vähäosaisia ja omalla elämällään julistanut naisen tasa-arvoa kristittynä. On onnetonta ja lyhytnäköistä ja aivan epäkristillistä heikentää noin tärkeän työn taloudellisia edellytyksiä.

    • Olet asian ytimessä. Vastaavanlaisen selvityksen joisi kirjottaa muistakin Espoon seurakuntien nimikkoläheteistä. Tunnen heistä useita henkilökohtaisesti.

  4. Yhä valuvikaisemmaksi menee, kun kuntaliittymät astuvat voimaan ja kun seurakuntarajat noudattelevat kuntien rajoja. Yhä uusia seurakuntayhtymiä syntyy ja yhä useammat paikallisseurakunnat menettävät itsemääräämisoikeuttaan seurakuntayhtymien päätöksien kautta. Oikea sekametelisoppa.

  5. Tätähän on koko ajan yritetty sanoa kahden naisen missiosta nimittäin Korhosen ja Roman-Lagergranzin. Kehitysmaiden naisten asema ei heitä oikeasti kiinnosta, vaan heidän missionsa on homoseksuaalisuuden nostaminen yli kaiken meneväksi asiaksi. Olen vanha tasa-arvoaktivisti mutta myös poliittisesti aktiivin uran tehnyt. Olen ollut inhimillisen tasa-arvon edistämisen asialla työelämässä aikana jolloin sitä koskevaa lainsäädäntöä ei ollut. En ole voinut kuvitellakaan, että Suomessa olisi todellista syytä nähdä ruohonjuuritason naisten elämän perustyö ja tasa-arvoinen avioliittolaki vastakkainaseteltuna kehitysmaan tilanteessa.

    Olen Tapiolan seurakunnan jäsen ja siksi todellakin suren aivan eritysesti vakeassa kohdemaassa vaikeassa tilanteessa naisten aseman parantamiseksi tehdyn työn romuttamista. Minun on todellakin vaikea nähdä tämän naiskaksikon esittämiä epäämisen argumentteja siinä työssä mitä Aili Manninen tekee. Lainaan sitä nyt tähän jotta nähtäisiin mistä asiasta oikeasti keskustellaan tässä ”tasa-arvokeskustelussa”.
    Lainaus Espoon seurakuntayhtymän sivuilta:

    Aili Maria Manninen on pitkäaikainen Kylväjän lähetti. Vuonna 2012 tuli kuluneeksi 25 vuotta Oraon -vähemmistöheimon parissa, Luoteis-Bangladeshissa. Ensimmäiset kymmenen vuotta Aili Maria Manninen toimi terveysohjelman hallinnossa ja vuodesta 2000 naistyön kehittämisprojektissa ja lisäksi lähetyksen yleishallinnossa ja koulutuksessa. Mannisella on usean alan perustason ammatillista koulutusta, terveydenhoidon, talouden ja hallinnon, käsitöiden ja tiedotuksen. Kaikkia näitä taitoja on voitu käyttää lähetystyössä.

    – Bangladeshissa naisten asema on huono, äiti- ja lapsikuolleisuus korkeita, väestönkasvu nopeaa, aliravitsemusta on paljon, mutta terveyspalveluja, työtä ja koulutusta ei riitä kaikille. Kylväjän naistyön projektin tavoitteena on edistää kyläyhteisön sosiaalis-taloudellista kehitystä ja auttaa kyläläisiä vaikuttamaan omaan, perheensä ja yhteisönsä tilanteeseen. Vuosien ajan on annettu terveyskasvatusta, rakennettu kaivoja ja käymälöitä, hankittu puun taimia ja annettu lainoja. Kotieläintuotannon tukemisessa leskille annetaan vuohi tai kaksi kanaa. Ensimmäisistä jälkeläisistä nainen palauttaa vuonan tai kananpojan, joka annetaan seuraavalle. Osalle naisista opetetaan käsityötaitoja, tulevaisuudessa aloitetaan kyläterveystyöntekijöiden ja kyläkätilöiden koulutus, Manninen kertoo työstään.

    • Kirja ”Vuorilla kruunatut” kertoo työn vaarallisuudesta. Alla kerrontaa kirjasta.

      Suomalainen kristitty lähetystyöntekijä tapettiin Keski-Aasiassa vuonna 1980. Uhrin veli Ilmari Mustonen muistelee tapahtunutta.

      –Eeva-siskoni oli kristillisen lääkärijärjestön palveluksessa Aasiassa yhdessä miehensä, hollantilaisen Eerik Barendsenin kanssa, Ilmari Mustonen aloittaa kertomuksensa.

      Alueen toisuskoiset näkivät Mustosen mukaan Barendsenit uhaksi. Uudenvuodenaattona heidän taloonsa tunkeuduttiin. Pariskunnan kaksi lasta huumattiin, ja sen jälkeen vanhemmat murhattiin kymmenillä puukoniskuilla.

      – Lapset heräsivät aamulla surmattujen vanhempiensa vierestä ja joutuivat tuntikausia odottamaan apua. Puhelinlangat oli katkaistu ja myös taloa ympäröivän muurin portti oli lukossa. Vasta kotiapulaisen saavuttua saatiin tilanteesta kerrottua ulospäin, Mustonen muistelee.

      Kuultuaan tapahtuneesta Ilmari Mustonen lähti siunaamaan vainajat hautaan ja tuomaan lapset takaisin Suomeen.

      – Kun lapsista alettiin rajalla kysellä, sanoin: ”Nämä ovat ne lapset, joiden vanhemmat te tapoitte.” Virkailijat lamaantuivat sanoistani ja päästivät meidät läpi edes laukkuja tutkimatta. Uskon, että se oli Jumalan teko.

      Siskonsa surmasta huolimatta Ilmari Mustonen haluaa edelleen rohkaista uskovia lähetystyöhön.

      – Kun Jeesus antaa Raamatussa lähetyskäskyn, ei hän kehota meitä menemään vain maihin, joissa tullaan vastaan kukkien kanssa. Hän käskee meidän mennä kaikkialle maailmaan, Mustonen muistuttaa.

      Tällaisiinkin maihin uskaltavat mennä boikotoitujen lähetysjärjestöjen lähetit.

    • Kun nämä lähetit tekevät työtään kohdemaissaan, niin siellä ei erotella ihmisiä, vaan kaikkia autetaan. On käsittämätöntä, että Suomen kirkon sisäiset riidat/kirkkopolitiikka on tärkeämpää kuin lähetyskentillä olevien ihmisten auttaminen ja heille evankeliumin julistaminen. Ollaanko Suomessa niin itsekkäitä, että ei nähdä lähimmäisen avun tarvetta vaan halutaan estää avun saaminen, jotta saataisiin läpi omat kirkko- ja mut poliittiset näkemykset ja uudistukset? Eivätkö kaukana olevat ihmiset olekaan yhtä arvokkaita ja tasa-arvoisen kohtelun arvoisia kun heidät voidaan jättä kuin vanha rukkanen omien populististen pyrkimysten vuoksi?
      Missä on paljon puhuttu ihmisten yhdenvertainen kohtelu? Kohdistuuko se vain niihin, jotka ajattelevat samoin kuin itse, tässä tapauksessa lähetysmäärärahoja boikotoivat tahot?

    • Leena Viilon ihan asiaakin sisältävästä kommentista en ymmärrä, miksi suotta väittää moista Sari Roman-Lagerspetzistä ja Johanna Korhosesta ihan jo siksikin, että he eivät ole olleet Espoon seurakuntien rahoista päättämässä. Eiköhän espoolaisilla ole oma ymmärryskin ja harkintakyky. Ja mitä ”kaksikon” motiivien arvuutteluun tulee, siinä on iso riski, ettei Viilon väite ole totta.

      Mutta sitten itse asiaan. Nythän ollaan tilanteessa, jossa ihmisillä on erilaisia luovuttamattomia käsityksiä, jotka koskevat papinvirkaa kirkossa ja naisen ja seksuaalivähemmistöjen asemaa yleisesti. Kun kerran näkökannat eivät ole yhteensovitettavissa, nyt nähtävä kehitys on ymmärrettävä. Ihmiset tekevät ratkaisunsa omantuntonsa pohjalta ja ratkaisut vain ovat päinvastaisia. Kiistakysymyksillä ei suoranaisesti ole esimerkiksi kaivojen ja käymälöiden rakentamisessa merkitystä, mutta eri osapuolet perustelevat yhtäläisesti, että mukana viedään arvoja. Ja se, minkälaista arvopohjaa kylkiäisenä olisi menossa, ajatellaan vaikuttavan siihen, miten naisten (ja seksuaalivähemmistöjen) asemaa voidaan turvata ja parantaa. Toki kysymyksen voi nähdä erimielisyytenä siitä, voiko kaivoa olla rakentamassa pappisnainen tai homo. Mutta meinaatteko, että siitä oli nyt kyse?

  6. Yhtäältä ymmärrän Kivimäen kirjoitusta ja siihen liittyvää kommentointia. Toisaalta se näyttäytyy minulle kovin populistisena. Aina on mahdollista poimia yksittäisiä lähettejä, kertoa kuinka tärkeää työtä he tekevät ja sitten kysyä, miksi juuri tälle annikille tai petterille ei irtoa tukirahoja kun hän niin uutterasti on työtänsä tehnyt.

    Toisaalta voidaan myös kysyä, miksi näiden lähetysjärjestöjen kotimaassa pönöttävälle äijäkaartille on niin tärkeää vastustaa naispappeutta tai homosuhteissa elävien palkkaamista, että he tällä jääräpäisyydellään ajavat järjestönsä tilanteeseen, että seurakunnat eivät koe järjestöjen asenteita eettisesti oikeiksi eivätkä halua niille taloudellista tukea kasvattaa.

    Nykyisessä tilanteessa tukirahat kanavoituvat muiden lähetysjärjestöjen liisoille ja pekoille, jotka varmasti myös tekevät äärimmäisen uutterasti hommia auttaakseen kurjissa oloissa olevia naisia ja lapsia. Mikäli seurakunnat palauttaisivat tukirahat takaisin syrjiviksi kokemilleen järjestöille, nämä liisat ja pekat jäisivät ilman rahaa.

    Espoon seurakunnat ovat tehneet eettisen valinnan kanavoida tuki sellaisten järjestöjen kautta, joiden toimintatapaan ne ovat tyytyväisiä. Eikös pian ole vaalit tulossa. Seuraavat päättäjät voivat tehdä erilaisia eettisiä valintoja, jos kokevat tarpeelliseksi muuttaa nykyistä linjaa.

    • Jusu, miten syvällisesti sinä olet tutustunut lähetystyöhön? Tiedätkö miten luodaan yhteistyökanavia, saadaan syntymään luottamukselliset suhteet paikallisiin kirkkoihin ja henkilöihin, miten tullaan ymmärretyksi kielimuurin yli, miten laaditaan toimintasuunnitelmia jne. jne.?
      Kommentistasi heijastuu, että ajattelet olevan kovinkin helppoa ja merkityksetöntä kun työ jää kesken ja suunnitellut toiminnat toteutumatta, paikallisten asukkaiden mielipahasta ja pettymyksestä puhumattakaan. Lähetystyötä tehdään elävien ihmisten ja heidän tarpeidensa, köyhyyden, sairauksien, naisten ja lasten huonon aseman jne. keskellä. Työtä ei tehdä missään teoreettisessa maailmassa, jossa ajatellaan kuin hölmöläiset, että otanpa palan peiton alapäästä ja ompelen sen yläpäähän, niin peitto jatkuu.

      On ajattelematonta heittää ilmoille ajatus, että kanavoimalla lähetysrahat muille järjestöille, liisoille ja pekoille, niin työ jatkuu. Työ ei jatku siellä, mistä rahat otetaan pois ja on hyvin epätodennäköistä miten rahat kanavoituvat toisen järjestön kautta. Löytyykö heille uusia lähettejä ja kohteita, mihin lähettää. Varmaa on, että ainakaan he eivät mene jatkamaan sitä työtä, mitä boikotoitujen järjestöjen lähetit tekivät.

      Suosittelen perehtymistä perinpohjaisesti lähetystyöhön, sen haastavuuteen ja kokonaiskuvaan, ennenkuin heitellään ajattelemattomia ja määrärahojen menettämisen seurauksia aliaravioivia kommentteja.Samalla aliarvioidaan avun kohteena olevia ihmisiä, heidän hätäänsä ja ihmisarvoaan olla avun kohteena.

    • Salme,

      Ymmärrän oikein hyvin, että jos rahat otetaan annikilta pois ja annetaan liisalle, se todennäköisesti tarkoittaa sitä, että annikki oli jossain muussa massa auttamassa jotain muita lapsia ja naisia kuin liisa. En kuitenkaan halua tehdä sellaista eettistä valintaa, että annikin auttamat ihmiset ovat jotenkin enemmän tärkeitä tai vähemmän tärkeitä kuin liisan avun kohteet.

      Avun kohteita ajatellen ei ole erityistä syytä sille, miksi juuri annikin tai miksi juuri liisan pitää tuo rahallinen apu seurakunnalta saada. Tästä syystä tunteenomainen vetoaminen siihen, että nyt se annikki-parka ei pysty auttamaan, ei juuri tehoa minuun. Minä koen sen populistiseksi ja jollain tavalla epärehelliseksi, koska yhtä lailla rahat on pois liisalta, jos ne annetaan annikille.

      Yhteistyö on varmasti pitkäjänteistä. Toisaalta se ei tarkoita sitä, että seurakunnat eivät saisi käyttää eettistä harkintaa, jos kokevat, että jonkin järjestön arvot ovat niin kaukana seurakuntalaisten arvoista, että eivät voi hyvällä omalla tunnolla järjestölle tukea antaa. Toisekseen tukirahoja ei viety kerralla vaan niiden tasoa on laskettu pikkuhiljaa usean vuoden aikana. Järjestöillä on ollut mahdollisuus muuttaa asenteitaan, jotka tuen menettämiseen johtuivat ja/tai heillä on ollut aikaa hankkia muita rahoittajia toiminnalleen.

    • Jusu, ajattelinkin, että vastaat noin. Tässä ei ole kyse tunteenomaisesta vetoamisesta vaan aidosta lähimmäisen rakkaudesta ja terveestä käytännön järjestä. Syytteet populismista ovat itsessään populismia.

      Mutta kuten on monesti käynyt ilmi, tästä asiasta ei kannata keskustella, jos toinen ei ymmärrä, mistä on kyse. Se ei johda mihinkään rakentavaan.

    • Salme, älä sinä tee oletuksia minun ymmärryskyvystäni. On kovin itserakasta kuvitella, että sinä olet tämän keskustelun ainoa osapuoli, joka ymmärtää asioita. Minä kuvittelin, että voisimme keskittyä asiasta puhumiseen.

    • Jusu, pahoittelen, sanavalintani oli huono. On vaikea keskustella, jos/kun toisella ei ole asianmukaista tietoa lähetystyöstä ja sen haasteista.

    • Kyse ei varmaankaan ole ymmärtämättömyydestä vaan kapeasta näköalasta.

      Lähetysjärjestöjen työtä ei pidä verrata minkään yrityksen ulkomaanliiketoimintaan. Lähetyskentissä ei ole kyse ”markkinaosuuksista” joista kilpailtaisiin. Kenttätoimintaa ei myöskään johdeta Suomesta käsin, vaan lähetit toimivat kukin omalla persoonallaan kulloisenkin kentän olosuhteissa paikallisen kirkon johdon alasuudessa.

      Myös lähetysseuran lähetit tekevät hyvää työtä omilla kentillään. Esimerkki Papua-Uusi-Guineassa Raamattua kääntävä Hilkka Arminen on sekä Olarin että Leppävaaran nimikkolähetti. Hänen työpanoksensa ei kuitenkaan kaksinkertaistu sillä, että ko, Seurakuntien aiemmin Lappalaisen pariskunnalle suunnatut rahat siirtyvät Lähetysseuralle.

      Meille Olarin ja Leppävaaran seurakuntien aktiivijäsenille Hilkka ja toisaalta Kai ja Mirva eivät ole vain kuvia esitteissä, vaan eläviä ihmisiä, joiden kirjeitä saamme lukea ja joita tapaamme heidän kotimaajaksoillaan. Näillä läheteillä ei ole osaa eikä arpaa sen enempää Lähetysseuran ratkaisuihin Kambodzan kehitysyhteistyössä tai Kansalähetyksen henkilöstöpolitiikkaan kotimaassa.

    • Jukka, passaako sellaista kysellä tässä, että oletteko joskus keskustelleet siitä, että olisivatko näiden järjestöjen lähetit itse hyväksymässä järjestöiltään sallivampia näkemyksiä suhteessa pappisnaisiin tai seksuaalivähemmistöihin? Tai että miten merkityksellisenä lähetit itse pitävät sitä, että juuri nämä asiat ovat luovuttamattomia järjestöille, joita he edustavat?

    • Jani kysyi ”miten naisten asemaa voidaan turvata ja parantaa. ” Nämä lähetystyöntekijät ovat toimineet ja toimivat juuri siten, että naisten asema kohdemaissa on parantunut ja paranee. Siitä on lukemattomia todisteita, jos vain halutaan kuulla ja ottaa tieto vastaan. Eivät lähetit mene kentille muuttamaan paikallisten kirkkojen kirkkopolitiikkaa vaan julistamaan evankeliumia ja auttamaan ihmisiä ihmisarvoiseen elämään.

      Väitteet/syytökset siitä, että lähetit huonontavat naisten ja seksuaalivähemmistöjen asemaa, ovat kovin outoja ja vailla totuuspohjaa. Onko kukaan koskaan missään toiminut niin? Jos on, niin siitä pitää tuoda esiin pätevät todisteet.

      Mitä enemmän asiaa ajattelee, sitä vääremmältä näyttäytyy menettely, että Suomen ev-lut-kirkon kirkkopoliittiset riidat maksatetaan lähetyskenttien hädänalaisten ihmisten kustannuksella epäämällä heiltä apu lähettien/auttajien määrärahojen pois ottamisella. Tällainen logiikka ei mene minun ymmärrykseeni.

    • Jukka Kivimäki, kyllä luin täydentävän kommenttisi. Se ei valitettavasti vastaa tuohon kysymykseen, jota mietin, joten siksi kyselin tarkempia tietoja.

    • Salme, vastauksesi taisi lipsahtaa väärään kohtaan kun kommenttini oli tuolla toisessa säikeessä, mutta voinemme jatkaa tässä. Pieni mutta tärkeä korjaus ensin. Minä en siis kysellyt, että miten naisten asemaa parannetaan, vaan:

      ”Ja sen, minkälaista arvopohjaa kylkiäisenä olisi menossa, ajatellaan vaikuttavan siihen, miten naisten (ja seksuaalivähemmistöjen) asemaa voidaan turvata ja parantaa. Toki kysymyksen voi nähdä erimielisyytenä siitä, voiko kaivoa olla rakentamassa pappisnainen tai homo. Mutta meinaatteko, että siitä oli nyt kyse?”

      Molemmille (kaikille?) osapuolille näyttäisi olevan tärkeää (luovuttamatonta?) se, miltä arvopohjalta hädänalaisten auttamistyötä tehdään (myös sitä naisten aseman parantamista ja kaivojen rakentamista). Sitä voi halutessaan nimittää kirkkopolitiikaksi mutta eikö siinä ennen kaikkea ole kyse erilaisista vakaumuksista? Kun se ei mielestäni pidä paikkaansa, että ’kirkkopolitiikkaa’ on jompi kumpi näistä vakaumuksista.

    • Minä en hirveästi anna tyylipisteitä sellaisesta keskustelutavasta, jossa eri mieltä olevat leimataan tietämättömäksi ja sen jälkeen vedotaan, että heidän kanssaan ei voi keskustella rakentavaksi. Harva ihminen pystyy tällä tavalla osoittamaan omaa oikeassaoloaan.

      Jos kerran keskustelijoilla on niin erinomaiset ja ylivertaiset tiedot lähetystyöstä, heidän lienee helppo argumentoida mielipiteensä siten, että jokainen ne ymmärtää ja yhtyy perusteluihin. Pelkkä halpahintainen toisten leimaaminen on yleensä oire siitä, että omille mielipiteille ei löydy mielekkäitä perusteluja ja on helpompi hyökätä toisen persoonaan.

    • Tosiasia nyt vain on, että kaikilla kommentoijilla ei ole samanlaista tietämystä lähetystyöstä, sen luonteesta ja haasteista. Kuten Jukka ilmaisi, kyseessä on kapeahko näköala ko. asiaa koskien.

      Minä en ole expertti esim. tietotekniikassa ja siksi en edes alkaisi kekustelemaan/kinaamaan kenenkään sitä alaa hyvin osaavan henkilön kanssa.

      Muuten, kohdistamatta henkilökohtaisesti kehenkään persoonaan täällä, minua kummastuttaa mysö seuraava seikka. Jotkut ilmaisevat itse, että he eivät usko Jumalaan eivätkä kuulu kirkkoon, mutta kuitenkin he ottavat kantaa ja antavat neuvoja kirkon sisäisten asioiden hoitamiseen hyvinkin ahkerasti. Mikä on motiivi?

      ” Pelkkä halpahintainen toisten leimaaminen on yleensä oire siitä, että omille mielipiteille ei löydy mielekkäitä perusteluja ja on helpompi hyökätä toisen persoonaan.” Jusu Voin todeta, että tällaisen käytöksen kohteeksi olen joutunut täällä toistamiseen näiden lähes viiden vuoden aikana, jolloin olen täällä liikkunut. Mutta leimaamisen sietokyky kasvaa ajan kanssa, eikä siitä enää juurikaan välitä. Minä keskustelen asioista tunnustavana kristittynä ns. sisältäkäsin

    • Jusu: ’ Minä koen sen populistiseksi ja jollain tavalla epärehelliseksi, koska yhtä lailla rahat on pois liisalta, jos ne annetaan annikille.
      Yhteistyö on varmasti pitkäjänteistä. Toisaalta se ei tarkoita sitä, että seurakunnat eivät saisi käyttää eettistä harkintaa, jos kokevat, että jonkin järjestön arvot ovat niin kaukana seurakuntalaisten arvoista, että eivät voi hyvällä omalla tunnolla järjestölle tukea antaa.
      …….-
      Pelkkä halpahintainen toisten leimaaminen on yleensä oire siitä, että omille mielipiteille ei löydy mielekkäitä perusteluja ja on helpompi hyökätä toisen persoonaan.’

      Yllä muutama katkelma tämän keskustelun kommenteistasi.

      Käytät eri keskusteluissa termejä epärehellinen, naurettava, lapsellinen ja tässä jopa halpahintainen.
      Etkö huomaa, että teet juuri sitä, mistä toisia syytät? Etkö huomaa, että näillä adjektiiveillasi ohjaat pois keskustelua itse asiasta ja muutat keskustelun sävyn negatiiviseksi.

      Se neuvo, että tutustuisit lähetystyöhön ihan konkreettisesti paremmin, on mielestäni viisas ja varmasti avartaisi myös sinun maailmaasi.

    • Tuire,

      Minä olen tässä keskustelussa esittänyt mielipiteitäni sekä perustellut ne. Jos joku haluaa käydä keskustelua kanssani siten, että ilman sen kummempia perusteluja väittää minua tietämättömäksi, hän näin tehköön, mutta älköön hän kuvitelko, että se jollain tavalla lisäisi minun arvostustani hänen sanomaansa kohtaan.

      Minä olen nyt selvästi näkemässä tässä keskustelussa piirteitä, että tietämystäni yritetään asettaa kyseenalaiseksi. Samoin yritetään kyseenalaistaa sitä, onko minulla ylipäätään oikeutusta olla tällä palstalla kertomassa omia mielipiteitäni. Minusta tällainen keskustelutyyli ei ole rehellistä.

      Jos joku on kanssani eri mieltä, hän perustelkoon oman näkemyksensä ja kertokoon, mikä esittämissäni argumenteissa on vikana. Pelkkä ylimalkainen vihjaileminen tietämättömäksi ei vielä vaadi kummoista keskustelukykyä tai perusteluja omille mielipiteilleen.

      Miksi ei voida puhua asiasta? Miksi tämä keskustelu pitää aina viedä iholle ja ruveta spekuloimaan ihmisten kyvyllä osallistua tähän keskusteluun?

  7. ”Espoon seurakunnat ovat tehneet eettisen valinnan kanavoida tuki sellaisten järjestöjen kautta…”

    Espoon seurakunnat ovat niukalla äänestyspäätöksellä tehneet poliittisen valinnan.

    Homoavioliittokysymys on raamattukysymys, toisin kysymys siitä mikä merkitys Raamatun opetukselle annetaan opin ja elämän korkeimpana ohjeena.

    Kirkossamme on siitä kovin erilaisia käsityksiä. Jotkut antavat Raamatun opetukselle suuremman painoarvon, toisten mielestä on olemassa muita, merkityksellisempiä näkökohtia.

    • Eettisen valinnan leimaaminen poliittiseksi ei nyt tässä edistä Kari-Matti Laaksosen agendaa millään tavalla.

      Toisekseen lähetystyössä ei ole kysymys järjestön suhtautumisesta tasa-arvoiseen avioliittolakiin eikä myöskään järjestön suhtautumisesta siihen, pitäisikö samaa sukupuolta olevien liittoja siunata kirkossa. Kari-Matti voisi nyt vihdoin ymmärtää tämän asian eikä aina jauhaa homoavioliitoista lähetystyön kohdalla.

      Lähestysjärjestöjä on arvioitu sen perusteella, miten ne suhtautuvat naisten pappeuteen sekä miten he ovat ilmoittaneet rekrytoinnissaan suhtautuvan henkilöön, joka elää rekisteröidyssä parisuhteessa. Esimerkiksi Kansanlähetyksen lähetysjohtaja Mika Tuovinen on K24 haastattelussa todennut, että rekisteröidyssä parisuhteessa eläminen on este työskennellä Kansanlähetyksen kotimaan tehtävissä.

    • Kysymymys samaa sukupuoltaolevien parisuhteesta ei liene ollut Espoossa päätöksen taustalla, sillä tarkalleen kirkon virallisella kannalla oleva Sansa on edelleen tuen saajien joukossa.

      Helsinki ja Vantaahan tekivät tässä asiassa linkauksen, joka eettisesti poikkeaa kirkon virallisesta lijauksesta. Kirkon virallinen linja jättää parisuhdekysymykseen omantunnon vapauden muissa paitsi avioliittokysymyksessä, jossa puolestaan erotetaan maallinen ja hengellinen regimentti. Maallisessa regimentissä tunnustetaan se mitä lait säätävät ja hengellisessä regimentissä pitäydytään kirkon tunnustuksessa.

    • Kimmo, eilen kävin lukemassa yhden teytyä päätöstä tukeneen espoolaisen kirkkovaltuutetun kotisivuja. Ei ollenkaan vaikuttanut tuota, mitä väität, päin vastoin.

      Kannattaako nyt tuolla tavalla ryhtyä toisten kristillistä vakaumusta lähteä taas kyseenalaistamaan? Kai näistä asioista voi yrittää asiallisestikin keskustella.

    • Kimmo Jaatilan väite ei pidä paikkaansa ainakaan Espoon suhteen.
      Tämä siis taannoisesta lähetysmääräraha päätöksestä riippumatta.
      Oletan että seurakunnalla tarkoitetaan tässä tapauksessa sitä ihmisjoukkoa, joka on joko seurakunnassa työssä tai osallistuu jumalanpalveluselämään useammin kuin kahdesti vuodessa.

      Painotuseroja toki on, mutta kyllä se uskontunnustus ja isä meidän opetetaan seurakunnassa edelleen ihan katekismuksen mukaisesti.

    • Jani Salminen, voi yrittää keskustella joo. Ja sitten saat tälläkin palstalla paskat niskaan, jos edustat väärää mielipidettä. Olen myös vakaumukseni vuoksi joutunut seurakunnassa työpaikkakiusaamisen kohteeksi ja taistelen sen vuoksi katkeroitumista vastaan.Kiusaamisen syynä oli se, että teen yhteistyötä Luthersäätiön kanssa. Kiusaajina ihmiset, jotka eivät olleet edes tavanneet minua henkilökohtaisesti. Osansa sai myös lähiesimieheni. Että keskustele siinä sitten asiallisesti toisen vakaumuksesta, kun omalla vakaumuksella ei nähdä mitään arvoa!

Jukka Kivimäki
Jukka Kivimäki
Aktiiviseurakuntalainen Espoosta. Päivätyössä ammatillisen koulutuksen parissa.