Uusille seurakuntien luottamushenkilöille lähikuukaudet ovat monien yllätysten ja pettymyksien aikaa. Se, joka on ajatellut käynnistävänsä suuren herätyksen ja kirkon hengellisen uudistuksen, löytää itsensä hallinnoimasta talous- ja henkilöstöhallinnon arjen kysymyksiä tai taloudellisten ankarien realiteettien haasteita. Ja se, joka on luullut laittavansa kirkon hallinnon kertaheitolla uusiin ja ”kansanvaltaisiin” puihin, törmää siihen, ettei ole niin luullessaan ymmärtänyt kirkon hallinnosta oikeastaan tuon taivaallista.
Luottamushenkilön ahdinkoa ei vähennä se, että kirkon ja seurakunnan organisaatiosta ei tahdo saada itse selvää ja muilta kysyttäessä hämmennys kasvaa ja viimeistään luottamushenkilökoulutuksessa mielikuvat sekoontuvat lopullisesti. Onko kirkko lintu vai kala, vai mahdollisesti sekä että, vaiko ei kumpikaan.
Seurakunnan hallintorakenne muistuttaa monilta keskeisiltä osiltaan kunnallista hallintohimmeliä. Ja monet asiat toimivatkin kuntahallinnosta tuttujen (tai luottamushenkilölle täysin tuntemattomien) julkishallinnon periaatteiden ja käytäntöjen mukaisesti. Mutta monet asiat näennäisestä samanlaisuudestaan huolimatta ovat toisin. Jopa aivan toisin. Merkittävimmät eroavaisuudet ovat eri hallintoelinten keskinäiset vastuusuhteet sekä kirkkoherran asema seurakunnan toiminnallisena, hengellisenä ja hallinnollisena johtajana. Eroavuudet ovat teologisesti selitettävissä ja niin ne on myös selitetty. Paljolti hahmotusvaikeudet johtuvat siitä, että kirkkolaki ja kirkkojärjestys muodostavat tilkkutäkin, jossa on aineksia vähän joka suunnasta. Julkisuudessakin usein näkyvät vaikeudet johtuvat paljon harvemmin henkilöiden kelvottomuudesta kuin siitä, että kokonaisuus vain on yksinkertaisesti sekava ja vaikeaselkoinen ja liikkeellä on samanaikaisesti erilaisia käsityksisä siitä, miten asiat oikeastaan ovat.
On kolme henkilöryhmää, joille seurakunnan hallinnon hahmottaminen on erityisen vaikeata. Nämä kolme ryhmää ovat kunnallishallintoon tottuneet henkilöt, valtionhallintoon tottuneet henkilöt ja yksityiseen elinkeinotoimintaan tottuneet henkilöt. Niitä, joilla ei ole kokemusta mistään näistä kolmesta toimialasta, en nyt lausu mitään.
Ruotsin kirkon asiat eivät tositilanteessa liene sen selkeämmällä tolalla kuin meilläkään. Heidän kirkkolaissaan on kuitenkin yksi perusasia aika hyvin ilmaistu: ”Svenska kyrkan är en öppen folkkyrka, som i samverkan mellan en demokratisk organisation och kyrkans ämbete bedriver en rikstäckande verksamhet.” Eli heidän kirkkonsa on avoin kansankirkko, joka demokraattisen organisaation ja kirkon viran välisin yhteistoimin hoitaa tehtäväänsä valtakunnanlaajuisesti”. Siitä on kysymys myös Suomen ev.-lut. kirkossa. Mutta mitä tarkoittaa demokraattisen organisaation ja kirkon viran yhteistoiminta käytännössä. Siinäpä pulman ydin.
Kaiken mahdollisen hyvän toivotukset teille, uudet ja vanhat kirkolliset luottamustoimijat!
Onnittelut Jarno ja Hervanta – oikealle miehelle palkinto meni!
Juhani Räsänen :”Onnittelut Jarno ja Hervanta…”
Tekee mieli sanoa samoin, kun monikulttuurinen Hervanta on tullut tutuksi mm. siksi, että Hervannassa asuneiden lastemme elämäni ensimmäiseen jääkiekkomatsiin kutsuttuna sain ottelua mukanamme seuraamaan tulleelta lastenlapseltamme elämäni ensimmäisen ”jäähyn”, kun huusin, että ”seepra ulos kentältä”.
Tuon tapahtuman jälkeen on jo niin paljon vettä virrannut Tammerkoskessa, että tekee mieli esittää kiitokset TAYSille, jonka palveluun he ovat vakavissakin sairastumisissaan voineet luottaa.
Onnea Jarno, entinen työkaveri ja esimies !
Kiitos – täyttä asiaa jälleen, Risto! Hyvää alkanutta vuotta!
Totean, että itsekin joskus idealistisesti ajattelen kirkko voitavan johtaa. Olen havaintojeni perusteella paljolti luopunut tästä ajatuksesta. Kirkko ja myös sen perusyksiköt eli seurakunnat ”johdattuvat” tavoilla jos toisillakin – miten Herra vain omiaan sallii johdatettavan… Seurakuntien osalta on joitakin poikkeuksia, jotka vahvistavat tuon ”säännön”.
Kirjoitusvirheen korjausta: Totean, että itsekin joskus idealistisesti ajattelin kirkkoa voitavan johtaa.
Taisi käydä hyvä tuuri, kun jäin vaalissa puolentoista äänen päähän. Tosin nyt on odotettavissa, että olen ”päättämässä ”seurakunnan asioista muutamassa kokouksessa. päätösten tekoon voi olla kuulemma ihan oikeasti olla vaikuttamassa, jos onnistuu pääsemään valinta- työryhmään. Silloin kun uutta työntekijää ollaan valitsemassa. Muutoinhan päätökset kai tekee työntekijät, omista hommistaan ja kirkkoherra omasta agendastaan. Joten himmeliin osallistujana voin sanoa, niin kuin Kari Suomalainen kirjassaan sotareissuistaan. ” olinhan siellä minäkin, mutta ei ole yksin minun syy , että sota hävittiin.”
Kaikessa hallinnossa on hankaluutena tuo, ettei aina tiedetä miten asiat oikeasti on.
Hyvän johtajankin odotetaan tekevän oikeita päätöksiä, joka toinen kerta. Enempää ei siis hyvältä johtajalta vaadita. Jos nimittäin tahtoo täyttää hyvän johtajan minimi kriteerin. Päätöksen tekemisen suuri hankaluus on juuri tuossa, ettei tiedetä miten asiat on ja siksi syntyy huonoja päätöksiä. Mistä sitten voi saada oikeaa tietoa ? siinähän se pulma juuri on. Oikeaa tietoa ei aina ole missään. Työntekijöillä on paljon tietoa, josta johto hyötyisi, mutta sitä ei kerrota johdolle. Aina on jotain, joka kannattaa pitää omana tietona. Sitten vielä se, että on eriasia se miten asiat on ja sitten se miten ne koetaan. Tunneilmapiiri voi vaikuttaa huonojen päätösten syntymiseen enemmän kuin itse vallitseva tilanne.
Demokratiassa on se huono puoli, että enemmistö on harvoin oikeassa ja enemmistö on helpoiten harhaan johdettu. Usein myös taloudelliset kysymykset menevät kaiken viisauden yläpuolelle ja auttaminen loppuu, kun rahat loppuu. Ikävä kyllä myös Kirkon työkentällä tämä on todellisuutta. Onneksi vanhuksia ja sairaita voi käydä katsomassa ilmaseksi… Kirkon diakonia on tosin paljon kovempien haasteiden edessä, kuin meistä moni arvaa… Aika on kova ja ihmiset heikkoja…
Nykyisin asioista tekevät päätksiä tahot, jotka eivät tunne asiaa lähes lainkaan. Kirkossa voi olla hyvinkin vastuullisia ja antautuneita kutsumusammattilaisia, jotka joutuvat kerjäämään resurssinsa neuvostolta, jossa on ihmisoiä, jtka eivät ole asioissa sisällä lainkaan, mutta ovat päättämässä mikä on heidän mielestään tarpeellista ja mikä ei.
Samaa suuntaa on muussakin. Poliisi on nykyajan patenttitukija, joka pystyy tutkimaan mitä tahansa ja oikeusistuin korkein asiantuntija,, joka pystyy ratkaisemaan kaikki asiat, jolta haetaan viimeistä asiantuntijan sanaa.