Minulla on ollut mahdollisuus osallistua näin heti vuoden alkuun erinomaisesti suunnitelluille, mutta samalla hyvin haastaville Sleyn työntekijöiden koulutuspäiville. – Työyhteisömme oma tiimi oli valmistellut päiväohjelman, joka tarttui arkailematta haastaviin teemoihin. Yhtenä monista teemoista oli johtaminen, jonka virikemateriaalina olivat tällä kertaa maailman huippujohtajien strategiat.
Saimme mahdollisuuden kuulla Fortune-talouslehden kuutena peräkkäisenä vuotena maailman vaikutusvaltaisimmaksi liikenaiseksi äänestämää Carly Fiorinaa ja Boingin & Fordin johtotehtävissä toiminutta Adam Mullalya.
Nämä johtajat eivät opettaneet meille teologiaa, mutta sen sijaan he esittelivät teologeillekin tärkeitä rehellisen johtajuuden periaatteita.
Carly Fiorina esitteli periaatekehyksen, jonka luominen on yhteisössä olevien potentiaalisten voimavarojen vapauttamisen edellytys. – Tämän kehyksen voi sovittaa muutettavat muuttaen myös kristilliseen seurakuntaelämään.
Kaiken lähtökohtana on näky. Näky vastaa siihen, mihin suuntaan olemme matkalla ja miksi. Näky antaa sisällön sille, miten me toimimme ja julistamme.
Toiseksi tarvitsemme rakenteen, joka palvelee näkyä. Rakenne ei ole itsetarkoitus, mutta se luo edellytykset edetä tarkoituksenmukaisessa prosessissa kohti yhteistä tavoitetta.
Kolmantena tarvitaan seurantajärjestelmä, joka antaa viestin siitä, että näky on ymmärretty oikein ja ollaan liikkeellä oikeaan suuntaan. – Ihminen kun on myös sellainen, että sellaiset asiat koetaan tärkeiksi, joiden toteutumista seurataan (tämä alleviivaa asian arvostusta)…
Viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä on toimintakulttuurin omaksuminen. Tämä tarkoittaa sitä, että yhteisössämme todella omaksutaan tietyt yhteiset arvot ja eletään niiden mukaan. – Teot puhuvat enemmän kuin sanat!
Tähän viimeiseen kohtaan liittyen voi esittää myös syventävän näkökulman:
Jos yhteisö pyrkii saavuttamaan tiettyjä (utilitaristisia) etuja omien arvojensa rajapintoja hivotellen, eikä tämä herätä kriittistä arvokeskustelua, pian yhteisesti sovittujen arvojen rikkomisesta tulee osa toimintakulttuuria. → Hyvin pian edistys, innovatiivisuus ja luovuus hukkuvat korruption alle ja seuraa tuho.
On hyvin mielenkiintoista, että rehellisyys on näin keskeisessä osassa, kun puhutaan huippujohtamisesta!
Myös Adam Mullaly jatkoi samalla linjalla. Johtaessaan Fordin autotuotantoa yhden hyvin vaikean kriisiajan läpi, Mullaly luotsasi yhtiötä kolmen yksinkertaisen periaatteen avulla.
- Yhteisesti sitoutuminen ja osallisuus
- Faktojen myöntäminen
- Tunteiden huomioiminen (niiden käsitteleminen asianmukaisesti) ja hallinta
Peilasin näitä ajatuksia kokemuksiini suomalaisesta kristillisyydestä. Ensisijassa katselen nyt luterilaisia toimijoita.
Ensinnäkin meillä suomalaisilla kristityillä ja kirkollisella kentällä on usein yhteinen työnäky aivan hukassa tai sameana. – Ja tämä pätee nähdäkseni niin yksilöihin kuin yhteisöihinkin! – Suomessa on varsin paljon kristillistä toimintaa, mutta yhteisestä tähtäyspisteestä on mahdotonta saada selvää.
Toiseksi kirkolliset rakenteemme ovat levällään kuin ne kuuluisat Jokisen eväät. – Meillä on seurakuntia, seurakuntayhtymiä, herätysliikkeitä, messuyhteisöjä, erityistyömuotoja, selektiivejä, palvelujärjestöjä, lähetysjärjestöjä, paikallisosastoja, hiippakuntia, sotilas-, sairaala-, työyhteisöpappeja, oppilaitostyötä, nuorisotiimejä, sateenkaariväkeä, konservatiiveja, liberaaleja jne. – Kukaan ei enää hallitse vision seuraamista, josko koko visiosta on edes ympäripyöreää yksimielisyyttä!
Tämän jälkeen on aika vaikeaa puhua yhteisistä arvoista ja niiden todeksi elämisestä. – Ehkä siksi onkin ryhdytty puhumaan moniäänisyydestä ja pyritty lanseeraamaan siitä kiva humaani idea!
Mutta mitäpä, jos tämä kaikki onkin sen pakenemista, että myönnettäisiin faktat? Suurin osa suomalaisista luteilaisista laskettelee kuin persliukua, ilman että kukaan osaa ohjata tätä kansallisen kristillisyyden jättikelkkaa!
Luovuuden ja monien lahjojemme vapauttamisen kannalta edellä kuvattu malli on ainakin täystuho. Yhteisö ei voi tukea meitä laittamaan Jumalan antamia lahjoja käyttöön, jos siltä puuttuu näky ja edellä kuvattu voimavarojamme suojeleva luovuuden kehys. Kukaan ei suuressa kuvassa koordinoi työnäkyämme. – On kokonaan eri asia olla hallintobyrokraatti kuin todellinen johtaja… Näin siis Carly Fiorinan teorian mukaan.
Saman johtopäätöksen voimme tehdä myös Adam Mullalyn teesien pohjalta…
a) Yhteisesti sitoutuminen ja osallisuus
– se on vaikeaa ilman yhteisesti jaettua visiota ja arvopohjaa…
b) Faktojen myöntaminen
– miten myönnät faktat, jos et jaa yhteistä totuuskäsitystä…
c) Tunteiden huomioiminen (niiden käsitteleminen asianmukaisesti) ja hallinta
– kokemus tunteiden kohdatuksi tulemisesta edellyttää aina niiden asioiden kohtaamista, joihin tunteet viittaavat (siksi em. ongelmat estävät tämänkin kohdan toteutumisen)…
Edellä kuvatun valossa väitän:
Elävä suomalainen kirkollinen elämä on pelastettavissa vain, jos myönnetään, että moniäänisyyteen ja moniarvoisuuteen identifioituminen on juuri niin epäonnistunut kirkollisen johtamisen malli kuin se faktisesti onkin.
Kristillinen kirkko on täällä siksi, että kuolemme kerran kaikki. – Siksi ainoa kestävä visio voi lähteä liikkeelle kuolemattomuuden lääkeen eli Jeesuksen Kristuksen levittämisestä aina maan ääriin asti (Matt.28:18-20).
On myönnettävä faktat, eli tunnustettava, että suurin ongelmamme on synti ja ainoa apu Kristuksen armo. – Ja jos/kun suomalainen kristillisyys on saanut etua rajapintoja hivottelemalla, eli valtion tuomaa taloudellista turvaa (esim. kirkollisverotulot) kosiskelemalla ja yleistä mielipidettä mukailemalla, tästä on uskallettava tehdä pesäeroa. – Muuten hyödyntavoittelu ja laskelmointi tulee osaksi toimintakulttuuria ja tuhoaa kristillisyyden sisältäpäin (eli lakkaa olemasta aito kirkko).
Teot puhuvat enemmän kuin sanat. Arvolupaukset toimistojen seinillä, tai viralliset asiakirjat (kuten Tunnustuskirjat) eivät auta mitään, jos niitä ei eletä todeksi.
Tämä on vuoden 2017 ensimmäinen blogini ja sillä julistan omalta osaltani uskonpuhdistuksemme juhlavuoden alkaneeksi.
Martti Luther ei uskonut siihen, että kirkko on vastakohtiensa summa, kuin suuri Baabel. Luther oli taitava johtaja. Hänellä oli näky, joka inspiroi häntä kouluttamaan oman aikansa saksalaisia, sitouttamaan ja tekemään osallisiksi evankeliumista ja siihen liittyvästä työstä. Luther pani myös alulle katekismusopetuksen ja tarkastukset seurakuntiin seuratakseen uskonpuhdistuksen löytöjen omaksumista. Näin hän istutti evankelisen uskon kautta toimintakulttuurin, joka muutti koko Pohjois-Euroopan.
Hyvä johtaja ei vain reagoi olosuhteisiin, vaan myös muuttaa niitä. Martti Luther oli enemmän kuin hyvä johtaja. Hän muutti olosuhteita tutustuttamalla kuulijansa kaikkein parhaimpaan johtajaan, joka on Jeesus Kristus.
Lopputeksti
Joka uskoo minuun, hänen sisimmästään on, niin kuin Raamattu sanoo, juokseva elämän veden virrat. (Joh.7:38)
Herra Kristus ei tahdo vain virvoittaa sitä, joka tulee hänen luokseen, sammuttamalla hänen janonsa. Kristus tahtoo tehdä hänestä myös kumpuavan lähteen antamalla hänelle Pyhän Hengen lahjoineen, niin että hän voisi toisiakin virvoittaa. Samoin kuin Kristus on auttanut häntä, hänkin lohduttaa, vahvistaa ja palvelee muita.
Herra Kristus voi tehdä luokseen tulevasta toisenlaisen kuin laki voi. Hurskas kristitty lohduttaa jokaista synneissä olevaa sillä, että Kristus poistaa synnit. Yksi ainoa Raamatun lause puhaltaa ne pois, olkoot ne kuinka suuret hyvänsä. Kuolemankin lähestyessä hän voi lohduttaa heitä, niin etteivät sitä pelästy. Miten? Elämän vedellä eli evankeliumilla.
Kaikki tapahtuu aivan yksinkertaisesti. Sinun on vain kuultava, luettava tai saarnattava evankeliumia. Kuullaan vain äänen kajahdus, on vain vähäisiä kirjaimia kirjassa ja mietitään sitä sydämessä. Tällä sanalla on kuitenkin salainen suuri voima huuhtoa sydämestä kaikki se, mikä on perkeleestä.
Niiden osaksi, jotka tulevat Kristuksen luo, tulee se kunnia, että he voivat saada aikaan näin suuria.
(Lopputekstinä oli Päivän teksti Martti Lutherin hartauskirjasta Mannaa Jumalan lapsille.)
Yhdyn rukoukseen rauhan puolesta, ja aivan erityisesti rukoilen sitä rakkaaseen kirkkoomme, joka on ollut viime aikoina monien tuulien riepoteltavana. Kuten Herramme sanoi, autuaita ovat rauhantekijät.
Pekka Haaviston puhe oli ankkuroitu Raamattuun. Hän ei viisastellut, selitellyt eikä saivarrellut, vaan tukeutui suorin sanoin Jumalan sanaan. Esiintyjänä ja olemukseltaan Haavisto oli selkeä ja lempeä. Tämä kaikki teki puheesta yhtä aikaa hyvin koskettavan, lämpimän ja arvokkaan. Hieno tilaisuus!
Puheensa lopuksi Pekka Haavisto luki keskitysleirille joutuneen saksalaisen pappi Martin Niemöllerin runon:
”Ensin ne tulivat hakemaan kommunistit,
ja en puhunut mitään koska en ollut kommunisti.
Sitten ne tulivat hakemaan ammattiyhdistysihmiset,
ja en puhunut mitään koska en ollut ammattiyhdistyksessä.
Sitten ne tulivat hakemaan juutalaiset,
ja en puhunut mitään koska en ollut juutalainen.
Sitten ne tulivat hakemaan minut,
ja silloin ei enää ollut ketään
joka olisi puhunut puolestani.”
Mikä pappi Martin Niemöller sitten oli? Oliko hän yksi vapaamuurareista, joita kukaan ei puolusta ja jotka myös vietiin keskitysleireihin?
Kertakaikkiaan hieno runo. Martin Niemöller oli yksi niitä pappeja, joka kuului ns. tunnustuskirkkoon, jonka erityisesti dahlemilainen siipi nousi vastustamaan saksan evankelista kirkkoa, jossa kansallissosialistit saksalaisine kristittyineen pitivät valtaa.
Loistava valinta Pekka Haavistolta.
Pääsisipä näkemään vielä sellaisen seurakunnan jossa, yhteinen työnäky olisi kaikille selvä ja sen mukaisesti toimittaisiin. Usein toiminta tyssää pelkästään siihen. Kaikilla on lopulta omat näkynsä ja kun havaitaan, ettei oman näky saa sijaa, niin siihen loppuu yhteistyö.
Täydellistä ei varmaan ole missään (tässä ajassa), mutta selkeyttä kohti suuntaaminen luo toivoa ja kantaa hedelmää jo pienemmässäkin mittakaavasssa… eikö?
Noiden oppien mukaan saadaan liikeyrityksen lisäksi varmaankin vaikkapa poliittinen puolue kukoistamaan. Kristillisen kirkon kohdalla tohdin epäillä. Maallista menestystä saattaisi tullakin, mutta mitä kaikkea jäisi sen jalkoihin? Millainen johtamisen malli löytyy Uudesta testamentista? ”Jeesus kutsui heidät luokseen ja sanoi: ’Te tiedätte, että hallitsijat ovat kansojensa herroja ja maan mahtavat pitävät kansoja valtansa alla. Niin ei saa olla teidän keskuudessanne. Joka tahtoo teidän joukossanne tulla suureksi, se olkoon toisten palvelija, ja joka tahtoo tulla teidän joukossanne ensimmäiseksi, se olkoon toisten orja. Ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi kaikkien puolesta.'”
No mutta Martti Pentti!
Toki nuo olivat liikemaailman metodeja, mutta missä kohdassa ne olivat kristillistä palvelua vastaan?
Käsittääkseni esim. Carly Fiorina on toiminut myös erään maailman suurimman avustusorganisaation hallituksessa (Good 360) ja One Woman Initiative perustajana. – Näissä hän on käsittääkseni laittanut johtajuuden metodin palvelemaan yhteistä hyvää…
Miten näky – käyttäisin mieluummin sanaa näkemys – hahmottuu? Miten päätetään oikeasta näkemyksestä, johon tulee sitoutua? – – – Miten rakenne luodaan? Annetaanko sen syntyä vai rakennetaanko se suunnitellusti? Pyritäänkö selkeään vai elävän monimuotoiseen rakenteeseen? – – – Seurataanko myös näkemyksen ja rakenteen tilaa vai ainoastaan toimintojen oikeaa suuntaa? Painottuuko seurannassa kiitoksen vai moitteiden antaminen? – – – Onko toiminta yhtä sen kanssa, mitä sen avulla halutaan saavuttaa? Edellytetäänkö alistumista sellaiseen, mikä on ristiriidassa tavoitteiden kanssa?
Näitä kysymyksiä nousi mieleeni lukiessani. Rehellisyys mainittiin tärkeänä asiana, mutta miten se liittyy tähän malliin? Valheeseen perustuva näkemys voidaan yhtä hyvin asettaa tällaisen rakenteen johtotähdeksi. Sellainenkin käsite näkyi tekstissä olevan kuin totuuskäsite? Sekin herättää epäilyksiä. Mikä totuuskäsite on totta?
Martti Pentti,
Sinulla on monia hyviä kysymyksiä. – Niihin vastaaminen ja vastausten työstäminen on osa prosessia, joka alkaa työnäyn tunnustamisesta.
On toki totta, että useimpia johtamisen metodeja voidaan käyttää ainakin jonkin aikaa myös väärien missioiden edistämiseen. – Väärinkäyttö ja sen mahdollisuus ei kuitenkaan ole oikean käytön este.
Rehellisyys liittyy blogissani kuvattuun metodiin läpäisyperiaatteella. Jos luet huolellisesti, huomaat, että rehellisyys esitetään Jumalan antamisen lahjojen vapauttamiseen liittyvän toimintakehyksen perusosana.
”Jos yhteisö pyrkii saavuttamaan tiettyjä (utilitaristisia) etuja omien arvojensa rajapintoja hivotellen, eikä tämä herätä kriittistä arvokeskustelua, pian yhteisesti sovittujen arvojen rikkomisesta tulee osa toimintakulttuuria. → Hyvin pian edistys, innovatiivisuus ja luovuus hukkuvat korruption alle ja seuraa tuho.”
Kirkolla on ollut aikoja, jolloin lyhytnäköinen itsekkyys ja korruptio ovat uhanneet tuhota sen, mutta edistys ja luovuus ovat vastustuksesta huolimatta puhjenneet esiin. Näin on tapahtunut Jumalan Hengen vaikutuksesta. Rakenteet ja seurantamenetelmät eivät ole lopulta voineet herätykselle mitään. Tämä puoli kirkon elämästä jää maallisten hallintoaatteiden ulkopuolelle. Niin onkin hyvä.
Martti Pentti,
Minusta vaikuttaa, että keskustelet enemmän omien viholliskuviesi kanssa sen sijaan että kohtaisit blogitekstini ajatuksen.
Teet mm. seuraavan vastakkainasettelun:
”Rakenteet ja seurantamenetelmät eivät ole lopulta voineet herätykselle mitään.”
Miksi rakenteet ja seurantamenetelmät tulee asettaa herätyksen kanssa vastakkain?
Eivätkö rakenteet voi palvella sisältöä, jos ne oikein ymmärretään? – Jumala on järjestyksen (ei anarkian) Jumala (Kts.1kor.14:40)!
Herätys on aina Pyhän Hengen työtä, jossa Jumala avaa uutta, myös armolahjoja ja profeetallista julistusta. – Ja kuitenkin tähänkin liittyy seurantamenetelmien eli arvioimisen vastuu:
”Profeetoista saakoon kaksi tai kolme puhua, ja muut arvostelkoot;”(1Kor.14:29)
Siitä on kyse myös kaste- ja katekismusopetuksessa, johon blogissani viittasin…
Miksi haet M. Pentti vastakkainasetteluja? Et kai ole ”sanakiistojen kipeä” (Vrt. 1Tim.6:4)?
Martin Luther kohtasi kirkkonsa rakenteet ja seurannan muun muassa paavin Bullan kautta. Toki luterilainen kirkkokuntakin aikanaan pystytti omatkin rakenteensa ja seurantakoneistonsakin jalkapuineen – jopa noitarovioineen. Uhkakuva, joka nousee mieleeni, on aikamme johtamisoppien nouseminen rengin asemasta isännöimaan. Vihollisia minulla ei toivoakseni ole – paitsi se ’kavala, kauhea’.
Martti P.
Hyvä jos näin on…
Sitten voisit varmaan vastata argumenttiesi perusongelmaan… – Estääkö väärinkäyttö oikean käytön?
Kaikki kirkkokunnat ovat tietyiltä osin syyllistyneet vääränlaiseen valtaorientoituneisuuteen… mutta onko ongelma siinä, että tarvitaan johtajia, johtajuutta ja johtamismetodeja, vai kenties ihmisen syntisyydessä, joka pyrkii vääristämään parhaimmatkin metodit?
”Onko ongelma siinä, että tarvitaan johtajia, johtajuutta ja johtamismetodeja, vai kenties ihmisen syntisyydessä.” Ehkä johtamismetodeja tarvitaan juri siksi, että olemme syntisiä.
M. Pentti,
Olet ymmärtääkseni jo kypsällä iällä oleva mies. – Onko liikaa odottaa, että keskustelet miehen tavoin, venkoilematta?
Onko ongelma mielestäsi siinä, että tarvitaan johtajia, johtajuutta ja johtamismetodeja, vai kenties ihmisen syntisyydessä, joka pyrkii vääristämään parhaimmatkin metodit?
Hyvillä arviointikriteereillä voidaan vähentää tieteen tekemiseen liittyvää subjektiivisuutta ja lähestyä objektiivisuuden ihannetta. – Samoin hyvällä johtamisella voidaan luoda rakentavia puitteita tärkeiden tehtävien toteuttamiseksi. Em. kysymykseni sinulle M.P. kuitenkin pysyy: onko ongelma esim. tämän blogin johtamisen malleissa, vai ihmisen syntisyydessä (,joka voi nämäkin mallit vääristää vinoon)?
Kaikki johtamisen mallit ovat syntisten ihmisten laatimia, jotta syntisyyden seurauksia voitaisiin rajoittaa ja niistä huolimatta saada aikaan hyvää. Tämä nähdäkseni synnyttää mahdollisuuden, että tehokas johtaminen voi kääntyä tarkoitustaan vastaan. Niinpä kirkon ja siinä toimivan liikkeen tai järjestön tulee jatkuvasti rukoilla Jumalan johdatusta ja kuunnella Hänen tahtoaan.
Voisi tietysti toimia niinkin, että otettaisiin alusta asti huomioon kunkin erilaiset odotukset toiminnan tavoitteesta ja luonteesta. Koota se missio johon pyritään ja kirjoittaa se selvästi ja yksinkertaisesti ylös. Sitä sitten seurattaisiin ja sen mukaan kaikkea toimintaa arvosteltaisiin. Onko toiminta johon ryhdytään ja jota toteutetaan tuon näyn mukaista. Jos joku ei missioon halua sitoutua, niin hän sitten ei lähde siihen mukaan.
Moni hyvin alkava ja innostava toimintamuoto romuttuu juuri sen tähden ettei näkyä kirjoiteta kaikille tiedoksi. Jossain vaiheessa ilmaantuu sooloilijoita, jotka alkavat toteuttaa omaa missiotaan. Syntyy sisäisiä ristiriitoja ja yhteen hiileen puhaltaminen loppuu siihen.
Tämä kuvaamasi malli on varmasti hyvää vuorovaikutusta.
Kristittyinä meidän ei kuitenkaan varsinaisesti tarvitse keksiä näkyä ja toiminnan tavoitetta, vaan se annetaan meille jo Jeesuksen lähetyskäskyssä (Matt.28:18-20).
Keskustelua toki tarvitaan siinä, miten tämä eletään todeksi. – Tämä on em. blogini johtamismallin kakkosvaihetta (Toiseksi tarvitsemme rakenteen, joka palvelee näkyä. Rakenne ei ole itsetarkoitus, mutta se luo edellytykset edetä tarkoituksenmukaisessa prosessissa kohti yhteistä tavoitetta.).
On virkistävää lukea vaihteeksi pohdintaa siitä, millaisella johtamisella ja millaisilla rakenteilla kirkon työtä voidaan parhaiten tehdä. Yksi ennen käytetty ”polku” oli: missio-visio-strategia-suunnitelma-operatio/toiminta. Pitäisi ensin kirkastaa yhteinen tehtävä ja sitten luoda kuva siitä, millaiseen todellisuuteen tai tulokseen pyrimme. Sitten tehdään polku tavoitteilla ja suunnitelmilla, miten edetään. Nykypäivän nopeasti muuttuvassa maailmassa liian raskaita ja pitkälle ulottuvia suunnitelmia ei kannata tehdä. Sitten tarvitaan tosiaan seurantaa, miten ollaan edetty ja missä ollaan menossa sekä miten maailma ympärillä on muuttunut. Paljon tehdään vain tekemisen vuoksi. Vahvempi päämäärähakuisuus on tarpeen!
Kaikki tuon varmaan työssään jokainen näkee. Työpaineetko estävät muuttamasta käytäntöjä? Uuvutaan, turhaudutaan ja kyynistytään, kun nähdään toiminnan tehottomuus, mutta ei silti tehdä tarvittavia muutoksia. Tuottaisi paljon iloa kaikille, jos näihin asioihin saataisiin olennaisia muutoksia. Ihmettelen vain mikä oikein on jarruna.
Pekka, Sinäpä sen sanoit tai kysyit! Jarruina ”näin on aina ennen tehty”, pelot, johdon asenne yms.?
Johto voi muuttaa asioita 30% muiden mahdollisuudet on 3%. Siinäpä se.
Kiva visioida sitä miten asioiden pitäisi olla. Mut siihen se jää.