Lukijani!
Taivaallinen todellisuus on meiltä verhottu. Paavali kuvaa sen näin: ”Nyt katselemme vielä kuin kuvastimessa, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin. Nyt tietoni on vielä vajavaista, mutta kerran se on täydellistä, niin kuin Jumala minut täydellisesti tuntee.” (1. Kor. 13:12)
Arvoitukset ovat kiehtoneet kauan. Myös Raamatun lehdiltä niitä löytyy, ainakin yksi. Sen esitti Simson filistealaisille sulhaspojilleen. Hän halusi ansaita pienen pesämunan alkavalle avioliitolleen ja pani peliin kolmekymmentä pellavapaitaa ja yhtä monta juhlapukua. Arvoitus kuului: ”Lähti syöjästä syötävä, lähti väkevästä makea.” (Tuom. 14:14)
Aikansa arvoitusta turhaan tuumittuaan sulhaspojat saivat Simsonin vaimon puolelleen uhkailemalla tätä. Vaimo ahdisti itkullaan miestä niin kauan, että sai tietää selityksen. Niinpä Simsonille sanottiin vastausajan viime hetkillä: ”Mikä makeampi hunajaa, mikä väkevämpi leijonaa?” Kommentti oli katkera: ”Ellette olisi vasikallani kyntäneet, ette olisi arvoitustani ratkaisseet.” (Tuom. 14:18)
Kuningas Salomosta ja profeetta Danielista kerrotaan, että he osasivat ratkaista vaikeita kysymyksiä (vanha käännös: arvoituksia). Salomo hurmasi Saban kuningattaren viisaudellaan (1. Kun. 10) ja Daniel osasi kääntää kuningas Belsassarin palatsin seinälle ilmestyneen monimielisen kirjoituksen (Dan. 5).
Arvoitukset piilottavat tarkoitteensa milloin ohuemmalla, milloin paksummalla peitolla. Myös suomalaiset ovat osanneet kätkeä arkisia asioita ja olentoja verhojen taakse.
Yhteen herkulliseen harhautukseen törmäsin pian sen jälkeen, kun olin lukenut khmerin kielen syömäsanoihin viitanneen Missioblogin. Nykysuomen sanakirja valaisi etsimääni suomen sanaa näin: ”Musta mies mäen takana, neuloja nielee, äimiä appaa.”
Me rakennamme mielikuvamme niin yhtäläisistä osasista, että voimme helposti laatia omia arvoituksia. Rakkaudesta niihin olen joskus pyytänyt läsnäolijoita käyttämään mielikuvitustaan miettimällä sitä, mitä ihmettä piilee näiden verhojen takana: ”Kumma kokki pöydällä makaa. Ulkomaan puuroa itse syö, muille vain lientä jakaa.” Tai: ”Kärsä kuin norsulla, häntä kuin hiirellä. Murisee vain syödessänsä.”
Arvoitus on aivojumppaa. Joskus jopa Jumalan työkalu!
Sinun
Harmaa rovasti
Varhaiset vapaamuurarit tunnettiin myös Samin tai Salomonin poikina. Simson, joka piti voimillaan temppeliä pystyssä pitäen kiinni juuri kahdesta pilarista oli puolestaan heidän allegorinen arkkityyppinsä. Shakespearen näytelmä Turhaa lemmen touhua: Love’s Labour’s Lost (I:2), viittaa Simsonin suureen rakkauteen. Simsonista käytetään nimitystä mestari. Armado pitää näytelmässä virkaansa Simsonin virkaa korkeampana: Simson oli vain ’porttivahti’ (tyler muurariloosissa). Sam, hepreaksi Sem, oli Nooan ensimmäinen poika, mutta sana tarkoittaa myös mainetta, nimeä, taivasta, tulta ja vettä sekä sumerista johdettuna tulipatsasta. (Sechria Sitchin: The Twelfth Planet)
Simson (’aurinkoinen’ t. ’voimakas’) oli viimeinen Tuomarien kirjassa mainituista kahdestatoista Israelin tuomarista. Hänen suurin urotyönsä oli epäjumala Daagonin temppelin luhistaminen kaatamalla käsivoimin sen kaksi keskipylvästä, jolloin hän tosin sai itsekin surmansa.
Simsonin hahmo on mielenkiintoinen ja siksi ei ole kumma, että hän on antanut virikkeitä erilaisille taiteijoille ja jopa kulteille.
Simson on yksi Raamatun monista aurinkoallegorioista. Aurinko kukista aina yön muta saatuan sen kukistetuksi vaipouu horisonttiin ja ’kuolee’ itse.
Kaksi pylvästä ollee auringon kaksi asemaa syys- ja kevätpäiväntasauksissa.