Minua kiinnostaa kovasti saada tietää, miten eri seurakunnissa on vapaaehtoistyö organisoitu ?
Löytääkö vapaaehtoistyötä kaipaava helposti juuri sen henkilön, joka on tämäntyyppisen seurakuntatyön pääkoordinaattori?
Minulla on sellainen tuntuma, että eri seurakunnissa on hyvinkin erilainen käytäntö.
Kuitenkin tulevaisuutta ajatellen juuri vapaaehtoistyö nousee suureen arvoon. Ei yksin sen vuoksi, että seurakuntien resurssit vähenevät,
vaan juuri vapaaehtoistyön kautta voisimme lähestyä entistä enemmän toisiamme yhteisen tekemisen ja kohtaamisen kautta. Olen muuten todennut, että juuri eläkkeelle siirtyneet ovat kaikkein innokkaimpia tulemaan vapaaehtoistyön pariin. Heidät tulisi vaan ensin löytää ja kutsua. Seurakunta voisi vaikka syksyisin järjestää tällaisiä seurakunnan jäsenten kohtaamisiltoja , joissa työntekijät esittelevät itsensä ja työsarkansa ja toimintasuunnitelmansa pääpiirteittäin. Sen jälkeen osallistujat voisivat kertoa omat ajatuksensa, toiveensa ja ideansa. Myös samassa tilaisuudessa voitaisiin kartoittaa kaikki vapaaehtoistyöhön halukkaat. Seurakunnalla tulee olla nimettynä joku henkilö, jonka puoleen voi kääntyä kaikissa vapaaehtoistyön asioissa.
Vapaaehtoistyöntekijät eivät toki korvaa seurakunnan omia työntekijöitä tai olisi kasvattamassa lisää vielä seurakunnan omien virkailijoiden työtaakkaa. Päinvastoin. Nämä vapaaehtoiset seurakuntalaiset voisivat olla tukemassa heitä.
Seurakuntalaisia voisi yhdistää joku projektikin. Suomi täyttää sata vuotta ensi vuonna. Siinähän olisi haastetta kerrakseen, vaikka järjestää yhteinen juhla itsenäisen maamme tiimoilta. Runot, musiikki, laulut, virret, veteraanien muistelut jne., seurakuntalaisten ja seurakunnan omien työntekijöiden yhdessä työstämässä juhlassa, tuomassa omia kykyjään ja lahjojaan yhteiseksi virkistykseksi.
Minua kiinnostaa myös löytää syrjäytymisvaarassa olevat nuoret sekä yksinäiset vanhukset. Oman seurakuntani diakonin kanssa olemme alustavasti pohtineet yhtä ideanpoikasta tuohon vanhusten yksinäisyyteen liittyen ja seurakunnan yhden piirineuvostomme jäsenen kanssa olemme jo kovasti suunnitelleet, miten tavoittaisimme noita syrjäytymisvaarassa olevia.
Hankkeet ovat vielä keskusteluasteella, mutta siitähän kaikki ensin lähteekin . Hyvä idea laitetaan innokkaan keskustelun jälkeen paperille suunnitelmineen. Sitten laitetaan kädet ristiin ja toivotaan parasta kun idea lähtee ” kiipeämään” ylöspäin byrokratian sokkeloissa.
Usko pois, sinuakin tarvitaan! Varmasti jossakin tehtävässä vielä omalla vartiopaikallasi!
Kiinnostaisi enemmän se, miksi ja mihin tähdätään. Täällä Keravalla on vapaaehtoistyö hyvällä mallilla. Messuihinkin pääsee osallistumaan monin tavoin. Huomaa miten hyvin ne on valmisteltu ja toteutettu. Tilanne on kuitenkin laittanut pohtimaan sitä, mihin vapaaehtoistyöllä pyritään. Tuoko vapaehtoiset messun toetutukseen jotain lisää?
Kirkon vapaaehtoistyö suuntautuu tässä sisäänpäin. Se palkitsee aktiivia seurakuntalaisia. Luo tietysti kokemusta vaikuttamisesta ja mukana olosta. Ei kuitenkaan luo ulospäinsuuntautuvaan toimintaan mahdollisuuksia.
Mielestäni vapaaehtoistoiminta pitäisi painottua toimintoihin joita viranhaltijat ei ehdi tekemään. Eikä niihin toimintamuotoihin, jotka muutoinkin on olemassa. Pälkäneellä esim. kaikkia piirejä on hoitamassa maallikot. Siinä seurakuntalaiset saavat aidosti vastuuta piirien vetämisen muodossa. Mielestäni vapaaehtoisella pitäisi olla henkilökohtaisen kasvun mahdollisuus oman tehtävänsä hoidossa.
Pirkkalassa isosista kasvaa apuohjaajia ripareille. Nämä pitävät suuren osan oppitunneista. Näin ohjaajille jää paljon aikaa nuorten henkilökohtaiseen kohtaamiseen. Niiden tilanteiden varaan tulevaa nuorisotyötä on luontevaa rakentaa.
Kaikki ohjaajien aika ei mene oppituntien pitoon.
Yhteistyö eri työalojen kanssa voisi mahdollistaa apuohjaajien käytön monissa vaativammissa kirkon toiminnoissa.
Hyvä Pekka, olen kanssasi samaa mieltä siitä, että vapaaehtoistoimintaa tulisi suunnata siihen, mihin eivät seurakunnan omien työntekijöiden voimavarat riitä.
Toivon, että seurakunnan päättäjät miettisivät seuraavia kysymyksiä : voiko tavallinen seurakuntalainen saada äänensä kuuluviin mm. tulevan kauden toimintojen suhteen? Jos jollakin seurakunnan jäsenellä on hyvä uusi idea seurakunnan toimintojen kehittämiseksi, niin miten sen saa julki ja vietyä eteenpäin?
Me tavalliset ihmiset muodostamme seurakunnan, siksi tulisi olla enemmän yhteisiä keskusteluiltoja/ suunnitteluiltoja /ideailtoja jne. , joissa yhdessä seurakunnan työntekijöiden kansa pohdimme yhteisiä asioita ja toiveita.
Monelle seurakuntalaiselle voi jäädä seurakunnan työntekijät ja heidän työnkuvansa vähän hämärän peittoon, joten siksikin olisi hyvä välillä kokoontua yhteen koko väki.
Seurakuntien tulisi myös kantaa enemmän vastuuta alueensa vanhuksista ja syrjäytyneistä. Näiden ihmisten löytäminen, kohtaaminen ja auttaminen on suuri haaste ja siihen seurakunnan omat työntekijät eivät enää riitäkään. Mutta yhdesä vapaaehtoisten kanssa voisimme jotakin keksiä. Samoin syrjäytymisvaarassa olevat nuoret ovat tärkeä haaste meille kaikille.
On hienoa, että on seurakuntia joissa maallikot voivat vetää piirejä.
Itsekin saan vetää Tarina-kahvilaa , johon tulee noin 10 mummua tarinoimaan ja keskustelemaan antamastani aiheesta ( aihe annetaan vasta kokoontumisen alussa) . Seurakunta maksaa tarjoilun.
Kaikkein eniten ihmiset kaipaavat toisen / toisten ihmisten kohtaamista, Jokainen haluaa tulla kuulluksi ja todeta sen, että minusta pidetään juuri sellaisena kuin olen.
Tarina-kahvilassa näiden ikäihmisten suurin suru on yksinäisyys. Siksi heistä on valtavan mukavaa tulla joukkoon ja saada jopa uusia ystäviä. Nuorilla tulisi olla matalan kynnyksen kohtaamispaikkoja, jossa on mukavaa tekemistä, mutta aikuinen lähellä, jos tulee tarve kertoa asioistaan.
Kuinka monella seurakunnalla on jo syrjäytyneille omat matalan kynnyksen olohuoneet / tilaisuudet ? En tarkoita lämpimän keiton jakoa jne., vaan vähän enemmän olisi aikaa heille niin seurakunnan työntekijöillä kuin vapaaehtoisillakin.
Kantona kaskessa on viranhaltioiden jo muutenkin ylikuormitettu työnkuva. Seurakuntalaisten odotukset ovat heille liikaa. Työtä voisi tehdä varhaisesta aamusta myöhäiseen iltaan. Silti saisi kokea, ettei ole tehnyt riittävästi. Sain tämän kokea omakohtaisesti joskus lähetyssihteerinä toimiessani. Vapaaehtoisten hankkiminen oli silloin yksi tavoitteeni muiden lisäksi.
Toinen hankaluus on kirkon eri työmuotojen jyrkät raja-aidat. Kukin tekee omalla sarallaan ja varoo astumasta muiden varpaille. näin nuorisotyö esim. jää kaikesta muusta toiminnasta sivuun. Mikäli nuoret saavat jotain tehtäviä, niin niihin ei sisälly mitään kasvun, tai vastuun näköalaa. Säälittää nuoret, jotka Jumalanpalvelukseen laitetaan puoliväkisin esittämään jotain omatekoisia rukouksia.
Syrjäytymisen ehkäisy on hyvä tehdä ajoissa. Ala-asteella lapsen syrjäytyminen on jo aluillaan. Silloin siihen on mahdollista puuttua tehokkaasti. Jokainen lapsi tarvitsee turvallisenb aikuisen jakamatonta huomiota. Tästä ilman jäävät lapset ovat syrjäytymisvaarassa. Vapaaehtoisena voin lähteä tekemään ihan tavallisia asioita tälläisen lapsen kanssa. Kunhan siitä kotona sovitaan ensin.
Pekka hyvä, puhut täyttä asiaa !
Miksi kirkon eri työmuotojen välillä ovat jyrkät raja-aidat? Voisiko niitä jollakin keinoin madaltaa ? Koulutyössä ollessani totesin usein, että koulun rehtori pitkälti määrää koulun hengen ja asioiden marssijärjestyksen. Onko seurakunnissa sitten avainasemassa kirkkoherra vai kuka? Kuka olisi se henkilö, joka voisi/ uskaltaisi/ haluaisi tuoda uudenlaista kulttuuria koko seurakuntatyöhön? Vai ovatko kirkon / seurakunnan jäsenet tyytyväisiä nykykäytäntöön? Ovatko kirkon/ seurakuntien työntekijät myös tyytyväisiä nykykäytäntöön? Onko asiaa yhtään tutkittu?
Jotenkin tuntuisi, että jos kirkon / seurakuntien resurssit yhä vain supistuvat , niin eikö juuri tällöin kaikenlainen yhteistyö eri sektorien välillä olisi tosi tarpeen ja voisi todellakin rikastuttaa entistä enemmän seurakuntaelämää.
On aivan totta, että syrjäytymisen merkkejä hyvin usein näkyy joidenkin lasten kohdalla jo ala-asteella. Aikuisella on tällöin vastuu lapsen itsetunnon kehittymisestä ja ohjaamisesta hänet sellaisten asioiden ja harrastusten pariin, joissa hänkin voi kokea onnistumisen iloa ja kaverien ystävyyttä.
Nuorille todellakin tulisi antaa seurakunnankin piirissä häntä itseään kiinnostavia vastuutehtäviä, aikuisen tuki taustalla.
Kuule Marja. Me sinä ja minä voimme muuttaa kulttuurin. Eivät työntekijät siihen pysty.
Mikäli joku sitä yrittää, niin hän joutuu vaikeuksiin. Jopa eroamaan ehkä virastaan. Meille se on yllättvän helppoa. Tarvitsee vain luoda hyviä suhteita kaikkiin. Meidän vapaaehtoisten ei tarvitse olla tietävinämme mitään näistä raja-aidoista. Voimme kulkea niiden yli milloin vain. Siksi juuri me tavalliset tallaajat olemme avainasemassa. Voimme omalla panoksellamme olla luomassa uusia toimintatapoja kirkkoon. Siihen tarvitaan tietysti vähän tavallista enemmän rohkeutta ja niitä ideoita. Molempia saamme pyytää ylhäältä. Siellä se varsinainen työnjohto on.
Juuri näin!
Oikein valoisaa ja siunattua pääsiäisen aikaa sinulle ja perheellesi!
mml.heinola sivuilta löytyy Isosisko ja isoveli toiminta. Loin sen kymmenenvuotta sitten. Aluksi se oli vain isovelitoimintaa.
Vein sen sitten MLL:n toiminnaksi. Ei tarvinnut yhdistystä alkaa rakentamaan. Siinä yksi hieno toimintamalli syrjäytymisen estämiseen. Seurakunta voisi olla ihan kätevä taustayhteisö vastaavan toiminnan järjestämiseen. Varsinkin jos varsinaisen työn tekee vapaaehtoiset. Jokaisen askeleen kyselin rukoillen, siitä miten toimin ja sellainen siitä syntyi. Jokainen siinä mukana oleva on kullan arvoinen. Säästävät miljoonia valtion menoissa. Muuton takia piti jättää tehtävät toisille.
Todella hieno juttu!
Kiitos Marja. Samoin sinulle ja rakkaillesi