Pääministeri Juha Sipilä kertoi tänään luovuttavansa oman kotinsa turvapaikanhakijoiden käyttöön. Paikoin kankeaa insinöörikieltä ja ei kovin onnistunutta poliittista retoriikkaa käyttävä miljonääri osoittaa näin osaavansa johtaa teoilla.
On populismia ja valtiomiestekoja. Tässä on kyse jälkimmäisestä. Moni Suomessa hapenpuutteeseen kuolemassa ollut kokee tänään, että ilma on raikasta hengittää. Tuulet ovat kuljettaneet viestiä myös ympäri Eurooppaa, jossa Suomen edesottamuksiin suhtaudutaan tämän jälkeen monta astetta positiivisemmin. Ruotsin ulkoministerikin noteerannee Sipilän avauksen seuraavassa puheenvuorossaan.
Säätiönsä kautta Sipilä on jo aiemmin vuosien varrella osoittanut, että omaisuutta voi käyttää hädänalaisten hyväksi. Teko on siinä mielessä johdonmukainen ja pääministerin persoonaan kuuluva eikä vain hetkittäinen poliittinen päähänpisto.
Totta kai pääministeri on tiennyt, että hänen tekoaan kiitellään ympäri Suomen ja maailman. Se ei tee siitä vielä populismia. Oman rakkaan kodin luovuttaminen tuntemattomille ei olisi helppo rasti kellekään, vaikka olisi varaa rakentaa kymmenen muuta omaa kotia. Päätöksestä saa päänsilityksen ohella myös kuraa niskaan. Sitä tulee varmasti rakkailta Kempeleen ekokylän naapureilta mutta myös monilta muilta Suomessa.
Sipilän temppu ei tee hänestä myöskään immuunia poliittiselle arvostelulle, saati enkeliä. Arvostelua piisaa jatkossakin. Ensimmäiseksi tullaankin sanomaan – pienen hengähdystauon jälkeen – että sydäntä löytyy kyllä ulkomailta tuleville mutta suomalaisilta leikataan surutta jne. jne. Sitten kuullaan puolustavia ääniä siitä, miten lähimmäisiä, tulivatpa he kotimaasta tai ulkomailta, ei pidä asettaa toisiaan vastaan. Ja keskustelu jatkuu tutuilla laduilla… Aivan oikeutetusti onkin jo ehditty kysyä myös sitä, miten on vastaanottokeskusten resursoinnin laita. Jos rahaa ei ole, yhden 20 henkilöä vetävän talon antaminen ei paljon auta. Esimerkin voimaa tämäkään kritiikki ei kuitenkaan vie pois.
Kun ihmiset tai ainakin suuri osa ihmisistä nyt jubileeraa pääministerin tekoa, siitä ei pidä myöskään tehdä lyömäasetta niitä kohtaan, joilla ei ole vastaavanlaiseen hyvän tekemiseen halua tai mahdollisuutta. Suomea ei tarvitse jakaa hyviksiin ja pahiksiin. Poliitikoiltakin vaaditaan taitoa kuulla niitä, joita turvapaikanhakijoiden tulo ahdistaa ja jotka myös argumentoivat eri tavoin sitä vastaan. Ohjeitten antajia on aivan tarpeeksi, mutta kuuntelijoita aivan liian vähän.
Samalla politiikoilta vaaditaan tinkimätöntä kiinnipitämistä siitä, minkä kokee oikeaksi ja oikeudenmukaiseksi. Tästä Sipilän toiminta on hieno esimerkki. Se jää myös historiankirjoihin tapauksena, joka insinööripääministerin kaudesta muistetaan.
– Johannes Ijäs –
Kuuntelin pääministerin aamuisen haastattelun. Minun mielestäni hän puhuu ihan sujuvasti. Hän osasi vastata mallikkaasti toimittajan kysymyksiin eikä takertunut pieniin piikkeihin, joita kysymyksiin sisältyi. Sipilän vastaus oman kodin pakolaisille käyttöön antamisesta taisi hiljentää hetkeksi myös toimittajan.
Joskus mietin, että miksi toimittajat ovat tällaisia haastatteluja tehdessään jotenkin hyökkäävän kriittisiä.
En häntä huonona puhujana pidä, mutta parantaa varmaankin voi. Antti Mustakallio mm. kiinnittänyt huomiota tiettyihin seikkoihin:
http://www.sanahaltuun.fi/2015/09/paaministeri-sipila-on-epaonnistunut-viestinnassaan/
Mustakallio sanoi: ”Ydinpointti kuitenkin on, että Sipilän tapa ilmaista asia oli hyvin insinöörimäinen (selkeä, johdonmukainen, järkevä), mutta siinä ei ollut ajateltu tarpeeksi viestintää – tai retoriikkaa.”
Ehkä syy siihen, että koen Sipilän puhetavan hyvänä on se, että ajattelen/puhun itsekin vähän insinöörimäisesti, asiat laatikoihin, laatikot riveihin jne. tyyliin. Siinä jää sitten retoriikka toiselle sijalle. Uskon, että Sipiläkin oppii ajan kanssa myös retorista ”tunneviestintää”.
Saavatkohan poliitikot, etenkin ministerit, puhekoulutusta? Olen huomannut, että joskus presidenttimme laittaa puhuessaan sanat minun mielestäni epäloogiseen järjestykseen, ainakin koulussa oppimani kieliopin opetuksen vastaisesti. Siitä tulee pikantti kuva.
Pääministerin teko avata kotinsa pakolaisille oli hatunnoston arvoinen. Toivoa sopii, että myös evl seurakunnat avaisivat tyhjät leirikeskuksensa hädänalaisille. Osaltaan päänisterin teko ehkä paransi myös Suomen kansainvälistä mainetta, onhan hallituksessa mukana myös avoimesti rasistinen puolue.
Hyvän yhteiskunnan eräs tunnuspiirre on, että se sietää erilaisuutta. Tässäkin suhteessa päämisterin teko oli esimerkillinen. Nolottaa sen sijaan Oulun piispan pakolaisasiaan liittyvät puheet.
Pitkästä aikaa positiivinen uutinen Suomesta, joka päätyi myös useiden kansainvälisten uutistoimistojen etusivuille.
Kokemuksia Sanna Ukkolan kynästä:
http://yle.fi/uutiset/sanna_ukkola_a-studion_maahanmuuttokeskustelu_kiihdytti/8282977
Ihan kunnioitettava teko Sipilältä (vaikken häntä muuten erityisemmin diggaakaan). Koskakohan saamme lukea samannsorttisia uutisia piispojen edesottamuksista.. Kaipa heitläkin omia asuntoja on pömpöösien piispantalojensa lisäksi. Tai seurakuntien leirikeskusten luovuttamisesta pakolaiisten vastaanottoasunnoiksi, mihin Kari-Matti Laaksonenkin täällä taas niin viisaasti viittaa.
Minäkin nostan hattua Sipilälle. A-studiossa esiteltiin nainen joka oli ottanut pakolaisperheen kotiinsa. Samassa ohjelmassa ollut vihreä nainen ei (tietenkään) katsonut että hänellä olisi ollut tähän mahdollisuuksia. Mutta ehkä se oli vain hyvä. Pienen lapsen kehitykselle saattaisi aiheutua suurta haittaa jos hän joutuisi vihreään kotiin.