Sitä ei voi ylittää, sitä ei voi alittaa, siis

täytyy mennä ohi. Vanhan partiolaulun neuvon viitoittamalla tiellä maaliskuun jälkeen moni asia on toisin kuin kukaan osasi odottaa. Hämmästyttävän monet eivät ehtineet käsittää yli kahden vuoden pituisen valmistautumisajan kuluessa, mitä on edessä. Käsittämättömän vahvasti luultiin, että kun kirkko ei tee mitään, mikään ei muutu.

Muutamat seurakunnat – näköjään oma kotiseurakuntani mukaan luettuna – ovat ilmoittaneet, että seurakunnan tilat ovat 1.3.2017 jälkeen tasapuolisesti kaikkien seurakuntalaisten hääjuhliin käytettävissä.

Varmaan lähes kaikki mahdollinen ja mahdoton on tähän mennessä jo sanottu avioliittolain muutoksen voimaantuloa odotellessa. Odotellessa sitä, mitä oikeasti tapahtuu, laitan tähän vielä yhden näkökohdan. Jollei muuten, niin ennustuksena.

Kirkkokäsikirjan roolista ja merkityksestä on jopa kirkon ylimmällä johdolla erilaisia käsityksiä. Yhteistä näyttää olevan se, että sitä pitäisi noudattaa. Missä määrin sitä saa varioida käytännön tilanteessa, siitä ei ole yhteistä kantaa. Kirkkokäsikirjasta kinasteltaessa on jäänyt huomaamatta se, että kirkkokäsikirjaa voi noudattaa vain, jos asiasta on kirkkokäsikirjassa ohjeet. Kirkkokäsikirjassa ei ole ohjetta eikä kaavaa samaa sukupuolta olevien avioparien liiton siunaamiseen. On kyllä olemassa piispojen pastoraalinen ohje siitä, että soveltuvin osin tulee noudattaa parisuhteen rekisteröinnin jälkeisen mikä-se-sitten onkaan-hetken ohjetta. Piispojen ohjeella ei ole käsikirjan statusta. Se on vain valistunut piispallinen mielipide.

Kirkossa ei siis ole pappia sitovaa ohjetta siitä, että samaa sukupuolta olevien avioliiton siunaaminen voisi tai sen pitäisi tapahtua kirkossa ja että sen pitäisi tapahtua jonkin tietyn kaavan mukaan. Koska samaa sukupuolta olevien parien avioliiton siunaamisen kaavaa ei ole, pelikenttä on piispojen ja muun kirkon johdon toimin jätetty avoimeksi. Missään ei ole sanottu sitäkään, etteikö maallikko voisi siunata tällaisen avioliiton. Sellaista siunaustoimitustahan ei kirkossa virallisesti ole, mutta siunauksen julistaminen ei koskaan ole maallikolta kiellettyä. Maallikon toimittamana kyseessä ei tietystikään ole virallinen ”kirkon pyhä toimitus”, mutta tämä ei ole mikään ongelma. Kirkkokäsikirjassa on ohjeita myös eräissä erityistilanteissa siitä, miten maallikko voi ja hänen tulee niissä menetellä. Silloin  – mutta vain silloin  – on tietysti  syytä toimia kirkkokäsikirjan mukaan, vaikkei käsikirjan noudattamatta jättämisestä olekaan mitään seuraamuksia säädetty.

Kun avioliiton solmimiseen liittyviä juhlia pidetään seurakunnan tiloissa, pitää muistaa, että muualla kuin kirkkosalissa pidettävät tilaisuudet ovat yksityisiä perhejuhlia. Kirkon ohjeet ja määräysvalta eivät ulotu niihin. Mitä niissä tapahtuu, on perheen yksityinen ja sisäinen asia ja sitä rajoittaa vain se, ettei tiloja saa käyttää sopimattomiin tarkoituksiin eikä vuokrausehtojen vastaisesti. Eikä se ole sopimatonta, että maistraatissa vihittyjen puolisoiden vanhempi tai kummi tai ystävä pitää juhlassa puheen ja sen lopussa kysyy toistaen saman kysymyksen kuin maistraatin virkamies: ”tahdotko sinä…” ja että vihityt vastaavat ”tahdon”. Ja sellaista tilaisuutta ei ole, jossa pappi ei voisi juhlan aikana tai sen päätteeksi lukea juhlaväelle Herran siunauksen. Ja saa sen maallikkokin tehdä.

Vaikka juna ei aina kulkisi aikataulussa, junasta myöhästyy, jos se on jo mennyt,.

Käytännöllisen teologian, kirkkohistorian ja kirkkososiologian professoreilla on äärettömän helppoa keksiä opiskelijoillensa pro gradu- tutkielmien ja väitöskirjojen aiheita: Piispojen yhteistyö ja solidaarisuus kriisitilanteessa. Kansankirkon ja sen jäsenten eettisten käsitysten erkaantuminen avioliitto- ja perhekysymyksissä.  Piispojen ja papiston käsitykset kirkkokäsikirjan oikeudellista ja teologisesta merkityksestä avioliiton vihkimisessä ja siunaamisessa. Avioliittokeskustelun vaikutus kansalaisten käsitykseen kirkosta ja sen asemasta yhteiskunnallisena vaikuttajana. Vaikka vain esimerkiksi…

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
  1. Sana-lehden lukijana jään odottamaan muutosta. Vähemmän julkkishaastatteluja, joista saa hengellistä antia etsiä. Eikä Sana-lehdessä olisi mikään pakko julkaista toisten uskoa latistavia mielipidekirjoituksia. Onhan se kuitenkin vielä ns. herätyskristillinen lehti?

    • Kiitos Toivo! Korjasin. Lukihäiriö on siitäkin harmillinen vaiva, ettei se parane vuosien saatossa, vaan pahenee…

Risto Voipio
Risto Voipio
Helsinkiläinen juristi ja KTT h.c., joka toimii useiden apuraha- ja kulttuurisäätiöiden ja yhteisöjen puheenjohtajana tai vastuuhenkilönä.