Tasa-arvoinen avioliittolaki tulee voimaan 1. 3. 2017. Tämä asettaa myös luterilaisen kirkon uuteen tilanteeseen. Odotin piispoilta tulevaisuuteen katsovaa kannanottoa ajankohtaisessa kysymyksessä. Sitä ei tullut. Piispat tyytyivät toteamaan nykytilanteen.
Siksi tarkastelen tasa-arvoista avioliittolakia luterilaisen tunnustuksen valossa, ja kerron, mitä he myös olisivat voineet sanoa.
”Me tunnustamme, että kaikilla ihmisillä on vapaa ratkaisuvalta, johon kuuluun järjellinen arvostelukyky, …Se on voimassa tämän elämän toimissa, niin hyvissä kuin pahoissakin…” Hyvä on esimerkiksi …”halu ottaa vaimo”… Augsburgin Tunnustus § 18.
Meillä on siis luterilaisina kristittyinä oikeus ja velvollisuus miettiä, mikä kulloinkin on parasta ja eettisintä toimintaa. Mikä toteuttaa parhaiten lähimmäisenrakkautta ja oikeudenmukaisuutta?
Uusissa olosuhteissa tarvitaan paitsi yksityistä harkintaa myös uusia lakeja. Tasa-arvoinen avioliittolaki on tällainen uusi laki, joka nykykäsityksen mukaan toteuttaa parhaiten rakkautta ja oikeudenmukaisuutta.
Luterilainen tunnustus siis määrittelee avioliiton maalliseksi asiaksi, jossa kristitty on vapaa järkensä ja omantuntonsa varassa etsimään parhaita tapoja toimia.
Martti Lutherin mukaan yhteiskunta määrittelee avioliiton ehdot: ”Antaa ruhtinaan ja raadin järjestää semmoiset asiat, minuille ne eivät kuulu.” Kirkon rooli on pyynöstä siunata tai vihkiä, ihmisiä palvellakseen.
Lutherin ja luterilaisen tunnustuksen pohjalta olisi siis yksinkertaisinta hyväksyä yhteiskunnan uusi määritelmä avioliitosta. Suomen evankelis-luterilainen kirkko voisi alkaa vihkiä myös samaa sukupuolta olevia pareja heti, kun laki muuttuu. Luterilainen unnustus ei sitä estä, vaan jopa kehottaa siihen.
Samaan tulokseen johtaa LUTHERilainen lähimmäisenrakkauden ja Kultaisen säännön etiikka: ”Tee toiselle niin kuin toivoisit itsellesi tehtävän, jos olisit hänen asemassaan.”
Olen vannonut sekä papin että tuomarin valan. Näitä valoja rikkomatta en voi asetttaa aviopareja eriarvoiseen asemaan sukupuolisen suuntautumisen perusteella.
Siksi siunaan 1.3. 2017 lähtien kaikki siviiliavioliiton solmineet parit luterilaista avioliiton siunauskaavaa noudattaen. Jos seuraan sydämeni ääntä, myös vihin samaa sukupuolta olevia pareja. Se olisi oikein.
– Pekka Elonheimo –
pappi ja 2-kertainen teologian maisteri
Asiallinen ja kiihkoton puheenvuoro lestadiolaisuuden suuntaan.
”…sielläkin, missä sitä ei ole julistamassa lestadiolaisen synninpäästön saanut pappi, Repo kysyi puheenvuorossaan.”
Koska vain lestadiolainen pappi voi antaa synninpäästön, niin hokkus pokkus, vain lestadiolaiset voivat pelastua.
Sama synninpäästöoppi on katolisuudessa. Vain katolilaisen papin kautta kulkeneet voivat pelastua.
Mielenkiintoiseksi yhtymäkohdan tekee se, että synninpäästöoppi tuottaa samaa hedelmää, mihin Repo viittaa puheenvuorossaan ja mistä iltapäivälehdet raportoivat katolisten pappien osalta.
Katolinen synninpäästöoppi sulkee luterilaiset papit täyden yhteyden ulkopuolelle katolisen kirkon kanssa. Ymmärtääkseni luterilaiset papit on suljettu myös lestadiolaisuuden ytimen ulkopuolelle eli eivät voi antaa päteviä synninpäästöjä. Voivatko lestadiolaiset papit antaa luterilaisille päteviä synninpäästöjä?
Yksi asia on kuitenkin varma. Joko katoliset tai lestadiolaiset ovat sisäpiiri pelastusoppinsa kanssa harhassa eli elävät synnissä (synti, kreikan hamartia, mennä harhaan).
Tapio Tuomaala :”Katolinen synninpäästöoppi sulkee luterilaiset papit täyden yhteyden ulkopuolelle katolisen kirkon kanssa. Ymmärtääkseni luterilaiset papit on suljettu myös lestadiolaisuuden ytimen ulkopuolelle…”
Tuo epäluulo, joka kohdallani ei vieläkään ole hälvennyt nimenomaan luterilaista oppia kohtaan, on syy siihen, että kun erosin ortodoksikirkosta ja liityin vapaamuurarien mielipidevainon seurauksena puolisoni vakaumuksen mukaiseen evl.kirkkoon, siteerasin tuntemuksissani Anna Ahmatovan runoa. ”Tänään palaan sinne missä olin keväällä. En vihastu, en sure, astun vain pimeyteen, samettiseen, syvään…”
Se Jumala, jonka olen oppinut elämäni aikana tuntemaan, hyväksyy minut sellaisena vajavaisena ihmisenä kuin olen tuomatta eteeni Raamatusta poimittuja ”Olet OK jos -dogmeja”, kuten luterilaiset tekevät.
.
Lisäys ed. viestiin: Kaikkein hassuimmalta tuntuu se, että mitä itse on oppinut kunnioittamaan jotenkin ”pyhänä” kuten esim. aviolitto tai pappeus, on rutattu pelkäksi viihteeksi ja puolueiden reality-estraadiksi, jossa muka ”julistaa sitä mikä on totta”. Miten tässä ”hengellisessä ilmapiirissä” voisi olla mitään, minkä tuntisi hengelliseksi kodikseen?
Onnea ja Jumalan siunausta 125 -vuotispäiviään viettävälle Tampereen Rauhanyhdistykselle.
Kiitos piispalle puheesta mistä heijastuu sekä noyrä ja rehellinen avoimuus että pyrkimys toinen toisensa ymmärtämiseen ja kunnioittamiseen.
Vastaus eksklusiiviseen seurakuntaoppiin löytyy Raamatusta. Vain pyhänhengen saanut toinen ihminen voi julistaa synnit anteeksi. Seurakuntaoppi on samalla uskomisen asia. Usko siirtyy toisen uskovan julistuksen kautta sen vastaanottajalle. Silloin uskotaan samalla tavalla ja samasta hengestä.
Tieto ei ole sama asia kuin uskominen, tieto on ilman pyhää henkeä. Tiedon Jeesuksesta ja pelastumisesta voi saada lukemalla Raamattua mutta pyhää henkeä sillä tavalla ei saa.
Kun Evlut kirkon pappi, joka ei usko mihinkään julistaa saarnassaan syntien anteeksiantoa ( synnintunnustuksen yhteydessä) se on lähinnä pilkkaamista. Mitään anteeksiantoa ei siten saada.
Kalevi Tikka: Et perustellut väitteitäsi yhdelläkään Raamatun kohdalla. Voitko mainita Raamatusta ja luterilaisista tunnustuskirjoista perustelut sille, mitä sanoit? Miksi kirjoitit Pyhän Hengen pienellä?
Tuula Hölttä onnistuu aina kirjoittamaan asian vierestä.
Kalevi Tika kommentti on tyypillinen vanhoillislestadiolainen kommentti. Liikkeen sisäisessä keskustelussa ovat jo jotkin huomauttaneet, että puhutaan raamatullisuudesta jonkin asian kohdalla, mutta asiasta puhuja on tuskin koskaan itse Raamattua avannut. Silmiinpistävää monen vl-uskovaisen kohdalla on ohut Raamatun ja lut. Tunnustuskirjojen tuntemus.
Toisaalta, ongelma ei ole uusi. Jo lest.heräyksen alkuaikoina tarkkasilmäiset huomasivat, että seuraraamattujen ja Lutherin postillojen sivut tummenivat käytöstä vain muutamissa kohdissa.
Hannu:
Ausburgin tunnustuksesta poimi sana kirkko:
”XII Parannus
Parannuksesta seurakuntamme opettavat, että ne, jotka ovat kasteen jälkeen langenneet, voivat saada syntien anteeksiantamuksen milloin tahansa, kun he kääntyvät, ja että kirkon tulee antaa synninpäästö niille, jotka näin palaavat tehdäkseen parannuksen.”
ja sijoita sen tilalle määritelmä täältä:
”Siksi me Raamatun mukaisesti käsitämme asian niin, että kirkko sanan varsinaisessa merkityksessä on niiden pyhien yhteisö, jotka todella uskovat Kristuksen evankeliumin ja joilla on Pyhä Henki. Yhtä kaikki me kuitenkin tunnustamme, että heihin on tässä elämässä sekoittuneina monia teeskentelijöitä ja jumalattomia, joita heihin yhdistävät ulkonaiset merkit.” (Ausburgin tunnustuksen puolustus, VII ja VIII uskonkohta. Kirkko)
Antti: Kiitos kommentistasi minulle (Tikan puolesta). Tikan teksti on tällä välin kadonnut palstalta jonnekin. Raamatun ja luterilaisen tunnustuksen perusteluja peräänkuulutin, Siteerasit Augsburgin tunnustuksesta kaksi kohtaa. Hyvä niin! Mitä nyt tarkoitat sanoa tällä siteerauksellasi. Tikka sanoi kommentissaan suunnilleen, että kirkon papeista osan (= ilmeisesti ei-lestadiolaisten) julistama synninpäästö on pätemätön. Onko näiden lainaustesi tarkoitus sanoa samaa? Kannattaa muistaa, että samassa lainaamassasi Augsburgin tunnustuksessa tuomitaan donatolaiset ja muut samankaltaiset, jotka katsoivat, että jumalattomien pappien palvelukset ovat hyödyttömiä ja tehottomia. Siis luterilaisen tunnustuksemme mukaan jumalattomienkin pappien julistama synninpäästö on kuitenkin pätevä. Samoinhan Raamatussa mainitaan varsin merkillinen kohta Joh. 11:49-51, jossa jumalaton ylimmäinen pappi julisti oikean profetian Kristuksesta. Siinä sanotaan sitten:
”Mutta sitä hän ei sanonut itsestään, vaan koska hän oli sinä vuonna ylimmäinen pappi, hän ennusti, että Jeesus oli kuoleva kansan edestä.”
Hannu, samasta puolustuksesta lainattuna ”Ja edelleen: mihinkä uskoa tarvitaan, jos sakramentit vanhurskauttavat pelkästään sen nojalla, että ne toimitetaan, ilman niiden käyttäjän oikeaa mielentilaa?” Luther ei ollut sitä mieltä, että esimerkiksi kasteessa annetaan Pyhä Henki, ja hän onkin kirjoittanut ”Meidän opetuksemme pääkohta on sitä vastoin tämä: sakramentti ei aikaansaa armoa ilman uskoa.”. Kaste ja ehtoollinen toki ovat päteviä riippumatta suorittajasta, etenkin silloin, kun osallistuja on elävästi uskova.
Syntein anteeksi antamisesta onkin kirjoitetut: ”Ottakaa Pyhä Henki. Jolle te annatte synnit anteeksi, hänelle ne ovat anteeksi annetut.” Synnin päästö on ja ei ole pätevä; nimittäin henki tekee eläväksi. Mutta jos antavalla osapuolella ei ole Pyhää Henkeä, mutta kuulijalla on, niin elävästi uskova saa uskoa kuitenkin joka hetki syntinsä anteeksi – muutoinhan on mahdotoin uskoa anteeksi niitäkään rikkomuksia, kun epäuskoisia vastaan rikotaan – toki heidänkin kanssa rikkomuksiamme sovimme, emmekä edellytä heiltä Pyhää Henkeä asian korjaamiseksi.
Joh. 11:49-51 kohta on erittäin mielenkiintoinen, ja itse ajattelen, että kohta: ”Tämä ei ollut hänen oma ajatuksensa” viittaisi siihen, että hän lainasi ajatuksen joltakin toiselta. Sama seikka on myös olemassa jokaisella: ihminen saattaa lainata raamatunselityksen, ja siitä puhua – ja näin puhuu totta, mutta se ei häntä tee Pyhästä Hengestä osalliseksi.
Antti: Tuntuu aika merkilliseltä, että väität: ”Luther ei ollut sitä mieltä, että esimerkiksi kasteessa annetaan Pyhä Henki”. Lutherhan katekismuksessaan juuri opettaa Raamatun perusteella, että kaste on ”uudestisyntymisen pesu Pyhässä Hengessä”. Kun kaste sitä on (Joh. 3:5; Tit. 3:5), niin epäilemättä siinä annetaan Pyhä Henki, kuten kaste tapahtuukin Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.
Ihmettelen myös sitä, että sanot ”kaste ja ehtoollinen toki ovat päteviä riippumatta suorittajasta, etenkin silloin, kun osallistuja on elävästi uskova”. Luterilainen tunnustus opettaa, että sakramenttien pätevyys ei ensinkään riipu siitä onko sakramentin vastaanottaja uskova tai elävästi uskova tms. Luther esimerkiksi sanoo Isossa katekismuksessa, että kaste on oikea, vaikka kastettaisiin vain yksi ihminen eikä hänkään edes uskoisi oikein (IK, kaste, kohta 60). Oma lukunsa on mitä tarkoitat ilmauksella ”elävästi uskova”.
Se mitä sanoit synninpäästön pätevyydestä ei minulle auennut ollenkaan. ”Synnin päästö on ja ei ole pätevä; nimittäin henki tekee eläväksi”. Hmm?? Sekoitat mielestäni synninpäästön pätevyyden ja sen vastaanottajan tilan keskenään.
Luther kirjoittaa teoksessaan Ensimmäisen Mooseksen kirjan selitys 41-50, s. 423,424 seuraavaa:
”Meidän opetuksemme pääkohta on sitä vastoin tämä: sakramentti ei aikaansaa armoa ilman uskoa. Hoviherra saa Apostolien teoissa kuulla Filippukselta tämän sanan, lausuttuaan: ”Katso, tässä on vettä, mikä estää kastamasta minua”, ”Jos uskot täydestä sydämestä, se on sallittua” (Apt.8:36). Niin Filippus sanoi eikä tahdo kastaa häntä, jollei hän usko. Ei hän sano: Kasteesta on sinulle hyötyä ja se vanhurskauttaa sinut, uskotpa tai et, niin kuin paavilaiset kuvittelevat, että pikkulapsiinkin vuodatetaan armo sakramentin voimasta. Tämä on aivan väärin, koska he pelastuvat lupauksen voimasta ja saavat Pyhän Hengen voiman sen tähden, että Kristus sanoo ”Sallikaa lasten tulla minun tyköni, sillä sellaisten on taivasten valtakunta” (Mark. 10:14).”
Edelleen Luther kirjoittaa: (teos: Vieraasta uskosta ja sen voimasta)
”Lyhyesti sanottuna asia on näin: Kaste ei auta ketään eikä sitä myöskään ole annettava kenellekään, joka ei itse usko. Ilman omaa uskoa ei ole kastettava ketään, kuten myös pyhä Augustinus itse sanoo: ”Non sacramentum iustificat, sed fides sacramenti.” Ei sakramentti, vaan usko sakramenttiin vanhurskauttaa. Siis on, että kasteessa lapset itse uskovat ja että heillä on oma usko. ”
Samaisessa teoksessa myös:
”Mutta kun he menevät pidemmälle ja kastavat myös pieniä lapsia, joilla ei kuitenkaan heidän mielestään ole omaa uskoa, silloin he pilkkaavat pyhää kastetta.”
Kasteessa siis ei siis anneta Pyhää Henkeä Lutherin mukaan, ja hän on asiasta useassa teoksessaan sitä selventänyt.
Antti Leinonen, kyse taisi olla siitä että voidaanko jotenkin Raamatulla tai tunnustuskirjoilla perustella että tarkalleen vanhoillislestadiolaiset muodostavat sen pyhien joukon jossa todella uskotaan?
Se, että uskovan nimeä kantavien joukossa on teeskentelijöitä ja jumalattomia, voidaan lukea suoraan Raamatusta, mutta miten siis perustellaan että kaikki vanhoillislestadiolaisuuden ulkopuolella olevat kristityt ovat teeskentelijöitä ja jumalattomia?
Kommenttisi herätti toisenkin kysymyksen: Pitääkö tunnustuskirjat ymmärtää niin, että jos olet todella uskossa ja olet aidosti katumuksessa, ja satutkin saamaan synninpäästön tietämättäsi teeskentelijältä tai jumalattomalta, niin et ole oikeasti Jumalalta saanutkaan mitään synninpäästöä?
Voitto, se, että onko vain vanhoillislestadiolaiset (ja kaikki vastasynyneet vauvat) vain se pyhä joukko, lienee pitkälti uskon asia. Jos sen voisi järjellisesti perustaa että asia on juuri näin, tällöinhän se ei olisi uskon asia.
Tunnuskirjoissa on kaksi eri kohtaa: parannus (epäuskosta) ja rippi. Jos on todella uskomassa ja aidossa katumuksessa maailman turuilla, ja pyytää synninpäästön teeskentelijältä (ripittäytyy siis), niin tuo murhe on aiheeton, nimittäin Taivaan Jumala kykenee aidosti katuvalle herättämän vaikka kivesta elävästi uskovan, jos niin on tarpeen. Mutta koska ihminen on todella uskova, ja tunnustaakin tietämättään teeskentelijälle, niin hän tekee sen asian tietämättään hänen teeskentelystä, tunnustaen kuitenkin vikansa ja virheensä. Ei tällaisesta mielestäni tulisi kantaa ristiä.
Onhan isossa katekismuksesskin ripistä kirjoitettuna: ”Mutta samalla me kehotamme: Mene ripittäytymään ja kerro hätäsi, ei siinä mielessä, että tunnustuksesi olisi jokin teko, vaan sitä varten että kuulisit, mitä Jumala antaa sanoa sinulle. Tätä päästösanaa sinun on pidettävä tärkeänä, suurena ja kalliina.”
Se ei siis ole meidän suoranainen teko, vaan se on suurta lahjaa, että voimme ripittäytyä.
Antti Leinonen: että onko vain vanhoillislestadiolaiset (ja kaikki vastasynyneet vauvat) vain se pyhä joukko, lienee pitkälti uskon asia.
Antti, eiköhän se ole aivan täysin uskon asia. Mutta Raamatusta sitä ei siis ilmeisesti löydy saati tunnustuskirjoista, mikä asia nyt taitaa olla jo muutenkin itsestään selvää.
Mikäli ymärsin oikein niin vastasyntyneiden vauvojen suhteen tarkoitat uskoa, että vastasyntyneet olisivat synnittömiä, ja siksi kuuluisivat pyhien joukkoon? Tuo ajatus ei ole ymmärtääkseni Raamatun mukainen. Toisaalta en voi itse kuitenkaan uskoa mihinkään sellaiseenkaan että kastamattomat vauvat joutuisivat jotenkin ”automaattisesti” kadotukseen.
Se, että tietty suuri joukko ev.lut. kirkkoon kuuluvia uskovia täällä Suomessa uskoo suurinpiirtein niin, että vain he pääsevät taivaaseen ja kaikki maailman muut kristityt joutuvat kadotukseen, tuntuu minusta käsittämättömältä. Tai enemmän kuin käsittämättömältä. Mutta ”katto korkealla ja seinät leveät”…
Mahdetaanko vanhoillislestadiolaisten piirissä todella olla aivan yhtä mieltä tuosta eksklusiivisesta seurakuntaopista? Jotenkin aavistelisin, että ei…
Tuosta, mitä puhuit parannuksesta, katumuksesta ja ripistä, olen kyllä samaa mieltä.
Kimmo K.M. Pikkuaho :”Tuula Hölttä onnistuu aina kirjoittamaan asian vierestä.”
Tottakai, kun olen jo synnyinlahjana saanut sen, että olen kaikenlaisten poliittista valtaa tavoittelevien oikeaoppisiksi runnomien asioiden vieressä kasvaja.
Voin Hannu Lehtoselle sanoa, että yhtään raamatullista perustetta et tule näiltä vesseleiltä saamaan!
Argumentit loppuvat kesken, joten vaikeneminen on parasta.
Kari Tikka panee ihan omiaan!
Ei sellaista seurakuntaoppia ole ollut Raamatussa ennen kuin SRK perustettiin.
Laestadius itse oli allianssikristitty, eikä Luther opettanut tuollasta.
Pyhä Henki erotetaan Jumalan sanasta ja liitetään ihmiseen, siinä vasta harhaoppi on.
Sen seurauksena on ehtoollinenkin vesitetty. ”Voi teitä, jotka olette tulleet
isäksi kristillsyydessä”, sanoisi Laestadius!
Se on toki raamatullista, että Jumalan lapsilla on Pyhä Henki, mutta
Jumalan sana se on joka vaikuttaa, kuten näemme jo Jeesuksen opetuslasten toiminnasta.
Se on kyllä kumma, kun kirkkomme jäsenille ei luterilainen usko kelpaa, eikä liikkeen perustajan opetuksilla ole mitään arvoa.
Tuon eksklusiivisen seurakuntaopin takia vanhoillislestadiolaisuutta voi ymmärtääkseni kutsua harhaoppiseksi lahkoksi, ilman mitään kaunisteluja.
” Luther , oppi-isänä. ”
Tiede ei ole korkeampaa toimintaa , jota tavallisen ihmisen tulisi palvella , vaan tieteen tulisi hyödyntää tavallista elämää .
Tapahtumat ihmiset ja tehtävät , jotka näyttävät ulkoisesti vähäpätöisiltä , tai merkitsemättömiltä , sisältävät syvän ja laajalle ulottuvan merkityksen.
” Kullakin henkilöllä on oikeus siihen , että yhteiskunnallisella ja valtiollisella alalla vallitsee järjestys, jonka turvin tässä julistuksessa lausutut oikeudet ja velvollisuudet voivat täysin toteutua ”. ( Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus 28 artikla ).
” Martti Luther , munkki , pappi ja professori . Hänellä oli mukanaan myös Ordotoksista näkemystä . Hänen toimintansa mullisti Euroopan uskonpuhdistajana ( 1483 – 1546 ).
Luther ei ollut vain oppi-isä , vaan myös rukoilija , syvällinen virsienkirjoittaja , sakramentista uskonnonvoimaa ammentava ihminen , raamatun tekstin syvälukemisen harjoittaja. Hän oli Jumalan todellisuuden laintuomioiden ilmoittaja . Hän ei tyytynyt siihen , mitä käsillä oleva aika yritti hänelle kädestä syöttää , vaan etsi kirkon aitoa ja alkuperäistä apostolista perustaa.
Valtion vastuu viranomaistensa toiminnasta on kattava. Tilanne , jossa yhteisön toimielimen päätös on osoitettu yksityiselle , ei tuota tulkinta ongelmaa , yksityinen voi nostaa päätöksestä kanteen minkä tahansa 230 artiklassa 2 kohdan mukaisesti . Kantaja voi hakea vahingonkorvausta suoraan samalla kanteella . Toimenpide jota voidaan vaatia tehtäväksi , voi olla asetus, Direktiivi , tai joku muu oikeusvaatimuksia synnyttävä toimenpide , joka vaikuttaa kantajan oikeusasemaan.
>Kasteessa siis ei siis anneta Pyhää Henkeä Lutherin mukaan, ja hän on asiasta useassa teoksessaan sitä selventänyt>>> Leinonen
Minä en ymmärrä tätä Leinosen väitettä.
Leinosen argumentointi on mielestäni asian vierestä.
Kun luen Kirkkopostillasta Lutherin saarnaa Kolminaisuudenpäivänä, puhuu hän selvästi uudestisyntymisestä kasteessa ja Pyhän Hengen saamisesta.
Sitten tämä seurakuntaoppi.
Miksi se on erilainen lestadioilaisilla kuin Laestadiuksella ja Lutherilla.
Miksi Raattamaa hyväksyi jopa baptistit, koska näiden oppi ei ”horjuuta autuuden perustuksia”.
Pyhä Henki
Miksi opetus on erilainen lestadiolaisilla kuin Laestadiuksella ja Lutherilla.
Laestadius toteaa suruttoman papin synninpäästön olevan pätevä.
Luther sanoo sen olevan pätevän,. vaikka sanat kuuluisivat aasin suusta,.