Tasa-arvoinen avioliittolaki tulee voimaan 1. 3. 2017. Tämä asettaa myös luterilaisen kirkon uuteen tilanteeseen. Odotin piispoilta tulevaisuuteen katsovaa kannanottoa ajankohtaisessa kysymyksessä. Sitä ei tullut. Piispat tyytyivät toteamaan nykytilanteen.
Siksi tarkastelen tasa-arvoista avioliittolakia luterilaisen tunnustuksen valossa, ja kerron, mitä he myös olisivat voineet sanoa.
”Me tunnustamme, että kaikilla ihmisillä on vapaa ratkaisuvalta, johon kuuluun järjellinen arvostelukyky, …Se on voimassa tämän elämän toimissa, niin hyvissä kuin pahoissakin…” Hyvä on esimerkiksi …”halu ottaa vaimo”… Augsburgin Tunnustus § 18.
Meillä on siis luterilaisina kristittyinä oikeus ja velvollisuus miettiä, mikä kulloinkin on parasta ja eettisintä toimintaa. Mikä toteuttaa parhaiten lähimmäisenrakkautta ja oikeudenmukaisuutta?
Uusissa olosuhteissa tarvitaan paitsi yksityistä harkintaa myös uusia lakeja. Tasa-arvoinen avioliittolaki on tällainen uusi laki, joka nykykäsityksen mukaan toteuttaa parhaiten rakkautta ja oikeudenmukaisuutta.
Luterilainen tunnustus siis määrittelee avioliiton maalliseksi asiaksi, jossa kristitty on vapaa järkensä ja omantuntonsa varassa etsimään parhaita tapoja toimia.
Martti Lutherin mukaan yhteiskunta määrittelee avioliiton ehdot: ”Antaa ruhtinaan ja raadin järjestää semmoiset asiat, minuille ne eivät kuulu.” Kirkon rooli on pyynöstä siunata tai vihkiä, ihmisiä palvellakseen.
Lutherin ja luterilaisen tunnustuksen pohjalta olisi siis yksinkertaisinta hyväksyä yhteiskunnan uusi määritelmä avioliitosta. Suomen evankelis-luterilainen kirkko voisi alkaa vihkiä myös samaa sukupuolta olevia pareja heti, kun laki muuttuu. Luterilainen unnustus ei sitä estä, vaan jopa kehottaa siihen.
Samaan tulokseen johtaa LUTHERilainen lähimmäisenrakkauden ja Kultaisen säännön etiikka: ”Tee toiselle niin kuin toivoisit itsellesi tehtävän, jos olisit hänen asemassaan.”
Olen vannonut sekä papin että tuomarin valan. Näitä valoja rikkomatta en voi asetttaa aviopareja eriarvoiseen asemaan sukupuolisen suuntautumisen perusteella.
Siksi siunaan 1.3. 2017 lähtien kaikki siviiliavioliiton solmineet parit luterilaista avioliiton siunauskaavaa noudattaen. Jos seuraan sydämeni ääntä, myös vihin samaa sukupuolta olevia pareja. Se olisi oikein.
– Pekka Elonheimo –
pappi ja 2-kertainen teologian maisteri
Kirkon uskontunnustus ei missään kirjaimellisessa muodossaan kiellä avioliittoon siunaamista homopareille. Mutta kysymykseesi: jos kirkko ei noudata valtionkirkkona valtiollista lainlaadintaa, sen olisi ehkä parasta irrottautua valtiosta omalakisekseen instituutioksi. Ei tulisi tällaisia ongelmia.
Tuula, sorry, kirjoitin äskeisen ennen sinun selventävää kommenttiasi. Ne ilmestyivät tavallaan epäjärjestyksessä. Kiitos kaikesta asiallisesta informaatiosta. Lopetan nyt yksinkertaistavan sanoilla sutkauttelun.
Pitääkö muekestäsi kaikkien jotka ovat vihkimiseen oikeutettuja, vihkiä myös homopareja? Esimerkiksi ortodoksisen kirkon?
Johdonmukaisuuden nimissä pitäisi ainakin siunata. Yleisesti ottaen homouden kysymys on hoidettu sekä katolisessa ja ortodoksisessa kirkossa sangen ristiriitaisesti. Homoja vihitään papeiksi ja piispoiksi, mutta ei homopareja avioliittoon. (En viittaa tässä Suomessa oleviin sisarkirkkoihin erityisesti).
Eli näiden kirkkojen siis pitäisi ainakin siunata mutta luterllaisen kirkon pitäisi myös vihkiä? Näin päättelen siitä että katsot kirkon jollain tavalla asettuvan lakia vastaan jos se ei vihi.
No jopas olikin melkoista sanasutkailua ja omaperäistä ajattelua. Kyllä yksinkertaisistakin asioista saadaan monimutkaisia sotkemalla käsitteet ja sitten uudelleen määrittelemällä ja tulkitsemalla nuo sotketut käsitteet.
Olli Seppälä otsikoi aiemman bloginsa ”Papit porsaanreikiä etsimässä”.
Taas ilmoittautui uusi pappi tuohon porsaanreikien etsintään. Reistä läpimenemisen perustelut kyllä ontuvat pahasti, siis kristinuskon näkökulmasta asiaa tarkastellen.
Salme, en tiedä, tarkoitatko minua papilla. En ole pappi. Ikävä, jos olen porsastellut.
Salme, en tiedä, tarkoitatko minua papilla. En ole pappi. Ikävä, jos olen porsastellut. Ikävä ennen kaikkea alkuperäistä kirjoitusta ajatellen. Se ansaitsee enemmän huomiota kuin maallikon näkemykseni.
Päivi, en tarkoita sinua vaan tämän blogin kirjoittajaa. Mikäli luin oikein niin hän kertoo olevansa pappi.
(Muistelen, että olen aikoinaan lukenut kirjojasi, jotka on julkaistu yhdellä sukunimellä eli Huuhtanen. )
Ps.
Itseasiassa kiinnostuin niin paljon, että googlasin ja luin mielenkiintoisen artikkelin, jossa kerroit, Päivi, elämästäsi ja olet taas kirjoittanutkin uuden kirjan.
Ps. vielä. Tarkistin, se artikkeli oli 10 vuotta vanha 🙂 Mutta mielenkiintoinen kuitenkin.
Kiitos, Salme. Nyt lopetan tältä osin kommentoinnin, että ”leipäteksti” saa ansaitsemansa huomion muiltakin.
Minäkin teen samoin.
Päivi Huuhtanen-Somerolle tiedoksi, että Suomen eduskunta on lakimuutoksesta säätäessään nimenomaisesti tahtonut, ettei lakimuutos koske kirkko, ellei kirkko niin erikseen päätä.
Suomessa ei ole, eikä ole edes ollut samankaltaista valtionkirkkojärjestelmää kuin mitä nykyään on esimerkkisi Tanskassa ja viime vuosituhannen lopussa oli myös Norjassa ja Ruotsissa. Kirkolla on itsellään yksinoikeus tehdä aloitteita liittyen kirkollisiin toimituksiin, kuten kirkollinen avioliittoon vihkiminen.
Jukka Kivimäki, kiitos informaatiosta!