Ei ole helppoa olla Suomen ev.lut. kirkon virallinen lähetysjärjestö aikana, jolloin monet ristiriitaiset odotukset repivät suomalaista kristikuntaa. Nykyään toiset ovat sitä mieltä, että kansankirkkoon kuuluminen on eräänlaista asiakasomistajuutta. – Kun maksaa veronsa, on oikeus odottaa kirkolta itsensä näköisiä arvoja ja ajatuksia. – Ja silloin tällöin kuulee myös vaatimuksia, että Suomen ev.lut. kirkon lähetysjärjestöjenkin tulisi vaihtaa julistustaan (ja tunnustustaan) ajan hengen mukaisesti. Onpa jopa esiintynyt painostusta, että vain niitä lähetysjärjestöjä tuetaan, jotka elävät tämän ”asiakasomistajuuden” ehdoilla, sanoipa Jumalan sana mitä tahansa…
Eräät kristilliset järjestöt ovatkin lähteneet muovaamaan profiiliaan tällaisten muutospaineiden mukaisesti. Tämä on tarkoittanut Pyhän Raamatun sanan aseman heikkenemistä julistuksessa ja arvovalinnoissa. Sen myötä on tapahtunut myös muutoksia Jumala- ja ihmiskuvassa. -Välillä joutuu ihan kysymään onko Raamatun sanan mukaan eläminen ja kristillinen perinne jo tyhjentynyt sisällöstään, kun tälle tielle on lähdetty…
Onneksi kaikki tahot eivät ole vielä päästäneet purttaan aivan tuuliajolle. Löytyy vielä niitä, jotka haluavat pitää kiinni virallisista asiakirjoista ja pysyä Raamatun sanaan ankkuroidussa tunnustuksessa. Rehellisyyden nimissä on silti todettava, että myös pelon ilmapiiriä on aistittavissa. – ”Liian voimakkaalla” Raamatun sanan saarnalla ei haluta aiheuttaa pahennusta ja meteliä kansassa. – Siksi esimerkiksi ahneudesta, valtaorientoituneisuudesta, avoliitoista, esiaviollisesta seksistä, abortista, eutanasiasta, naispappeudesta tai homoseksuaalisesta elämäntavasta ei haluta puhua kovin avoimesti, – vaikka ollaankin periaatteessa konservatiivisella kannalla… Silloin mennään vähän kuin sukkasillaan…
Tällaisessa tilanteessa joudutaan valikoimaan sanoja hyvin tarkasti. Pahinta on se, jos aletaan pelätä synnin julistamista synniksi niin paljon, ettei armon evankeliumikaan ole enää entisensä, vaan sen tilalle tulee puhe yleisestä suvaitsevaisuudesta ja moniarvoisuudesta, joka ei enää perustu Jeesuksen Kristuksen täytettyyn työhön, vaan ”hyvien tyyppien” arvoliberaaleihin asenteisiin.
Viime aikoina olen näitä havaintoja tehdessäni kysellyt mielessäni (ja joskus ihan ääneenkin) onko kaikkien pakko mennä aikamme virran mukana, tai kuljettava vähintäänkin ihan sukkasillaan?
Otsikkoon kirjoitin: ”Sleyssäkin mennään nyt sukkasillaan…”
Tarkoitanko siis sitä, että olemme taipuneet ja antaneet periksi ajan hengelle.
Tätä en tarkoittanut!
Mekin toki menemme nyt ”ihan sukkasillaan”, mutta meillä on jalassamme uskonpuhdistuksen juhlavuoden sukat.
Sukkiimme on kirjoitettuna sanat: ”Tässä seison.” – Näiden sanojen viestinä on, ettemme voi peruuttaa mitään siitä, mitä Pyhään Raamattuun on kirjoitettu.
Erään kerran Martti Luther oli tienhaarassa, jossa häntä vaadittiin peruuttamaan uskonpuhdistuksen keskeiset kirjoitukset, joissa hän haastoi aikansa kirkollisen korruption ja eksytyksen. Tämä tapahtui Wormsin valtiopäivillä, jolloin Lutheria uhattiin lainsuojattomaksi julistamisella. Tämän julistuksen seurauksena kuka tahansa saattaisi iskeä Lutherin hengiltä joutumatta murhasyytteeseen. Tilanne oli pelottava, ja sen ratkaisemiseksi Lutheria suostuteltiin luopumaan reformistaan.
Lutherin kuuluisa vastaus oli seuraava: ”Mikäli minua ei saada vakuutetuksi Raamatun todisteiden tai avointen, selkeiden perusteiden ja päättelytaidon avulla – ja omatuntoni on sidottu Jumalan sanaan – en voi enkä tahdo peruuttaa mitään, sillä ei ole turvallista eikä viisasta toimia vastoin omaatuntoaan.”
Tähän hänen kerrotaan vielä lisänneen: ”Tässä seison enkä muuta voi. Jumala minua auttakoon. Aamen.”
Tämän viimeisen repliikin olemassaoloa ei kai ole täysin vedenpitävästi todennettu, mutta sama ajatus toistuu kuitenkin monesti uskonpuhdistuksen paalutuksissa.
Jumala on kutsunut myös meidät seisomaan Raamatun sanan vahvalla perustalla. Siltä me emme voi pois poiketa, emmekä voi myöskään koskaan vaieta. – Muuten varmaan kivet huutaisivat (Luuk.19:40)…
Siksi mekin menemme nyt uskonpuhdistuksen juhlavuonna Sleyn piirissä ”ihan sukkasillaan”; mutta käyttäen sukkia, joissa lukee: ”Tässä seison.”
Psalmin kirjoittaja todistaa Jumalan sanan olemuksesta seuraavasti:
”Sinun sanasi on minun jalkaini lamppu ja valkeus minun tielläni.” (Ps.119:105)
…sukkasillaan, paljain varpain, tai kengät jalassa… tärkeintä on aina kulkea Raamatun sanan ohjaamana!
Olisipa hienoa, jos tämä vuosi voisi olla käänne, jolloin mahdollisimman moni voisi tarttua tähän uskonpuhdistuksen lähtökohtaan! – Ja olenkin jo kuullut, ettei vain Sleyn väki ole innostunut tällaisista ”Tässä seison” -sukista. Sitä on nyt liikkeellä enemmänkin!
Tehkäämme tästä vuodesta käänne, jolloin emme ainoastaan hehkuttele nostalgisia uskonpuhdistuksen muistoja, vaan elämme Jumalan sanan pohjalle rakentuvan uskonpuhdistuksen taas todeksi!
Tässä Jumala minua ja meitä kaikkia auttakoon. Aamen.
Siinä vaiheessa kun kristinuskosta saadaan puhdistetuksi sellainen käsite kuin ”helvetti”, tai nykyään jo fiinimmin sanottuna ”kadotus”, ei koko kristinuskoakaan enää tarvita.
Kristinuskoon oleellisesti kuuluva ja perustavaa laatua oleva helvetillä pelottelu on ollut aikoinaan oiva keino kiristää oppimaton rahvas lainkuuliaiseksi ja ”herran nuhteessa” eläväksi, mutta on jo tänä päivänä menettänyt merkityksensä.
Tuntuu, että sinulla on terve käsitys KW. Jos kirkko kääntyy taloudellista apua antavaksi viihdelaitokseksi, niin viimeiseksi jää jäljelle kassien jako. Kassin jokainen tarpeessa oleva ottaa vastaan, mutta sanalle ei enää jää tilaa.
Toivottavasti pelottelu on menettänyt tehonsa, jos/kun sellaista on esiintynyt. – Se ei ole kuitenkaan muuttunut miksikään, että seisomme jokainen lähestyvän kuolemamme edessä täysin riisuttuna omasta voimastamme.
Me kristityt uskomme edelleen, että seisomme kerran kaikki ihmiset Jumalan istuimen edessä ja myös vastaamme silloin mihin olemme laittaneet turvamme; itseemme ja mielipiteisiimme, vai Jeesuksen Kristuksen armoon ja anteeksiantamukseen…
Manu: ”Se ei ole kuitenkaan muuttunut miksikään, että seisomme jokainen lähestyvän kuolemamme edessä täysin riisuttuna omasta voimastamme.”
Jokainen olemme myös olleet ties kuinka kauan – biljooonia vuosia kuolleina jo ennen syntymäämme, eikä siitä ainakaan minulle ole ollut vähäisintäkään haittaa, tuskin tulee olemaan maallisen vaellukseni jälkeenkään. Miksi siis kuolemaa pitäisi pelätä?
Manu: ”myös vastaamme silloin mihin olemme laittaneet turvamme”
Turvamme mitä vastaan? Tuskinpa kuoleman jälkeen enää tarvitsee turvautua yhtään mihinkään.
Kimmo Wallentinille ystävällisesti tiedoksi, ettei kadotus ole ihan uusi termi. Se oli käytössä jo Agricolan Uudessa testamentissa vuonna 1548. Jopa samassa merkityksessä kuin nykyisessäkin kristillisessä kielenkäytössä.
Kakkuri: ”Se oli käytössä jo Agricolan Uudessa testamentissa vuonna 1548. ”
Joo, voi olla. Minä kun en nyt sattuneesta syystä kovin hyvin tunne kristillistä terminologiaa. Ei se silti itse asiaa miksikään muuta.
Onkos se kadotus helvetin synonyymi vai ei, se tässä nyt korkeintaan jäi vähän epäselväksi?
http://evl.fi/sanasto/-/glossary/word/Kadotus
Jaa, kadotus siis on helvetin synonyymi, fiinimmin sanottuna vain.
No, kenen mielestä se on fiinimpää ja kenen ei. Sana on joka tapauksessa vanha. Kadotus esimerkiksi Matt¨. 7:13 on apoleia, joka tarkoittaa kadotusta, perikatoa, tuhoa, hävitystä. Helvetiksi on käännetty esim. Matt 5:22, jossa sana on gehenna. Se oli Hinnomin laakso – kreikannettuna Gehenna, Jerusalemin katopaikka, jossa oli ”sammumaton tuli”, eli siellä poltettiin jätettä. Molemmat sanat saivat kristillisessä käytössä oman merkityksensä. Sanojen alkuperä kun on vain yksi puoli; sanat ja merkitykset muuttuvat.
Kakkuri: ” Molemmat sanat saivat kristillisessä käytössä oman merkityksensä. ”
Oli miten oli, mutta loppujen lopuksi totuus lienee kuitenkin tämä:
”Ottakaa kristityltä helvetin pelko ja te otatte häneltä hänen uskonsa.” – Denis Diderot
Kimmo Wallentin: ”“Ottakaa kristityltä helvetin pelko ja te otatte häneltä hänen uskonsa.” – Denis Diderot”
”Minulla on yksi ainoa todellinen syy olla kristitty – siksi että olen niin pirullinen ja paha” – Olavi Peltola
”Nuori mies, joka tahtoo pysyä vakaana ateistina, ei voi olla liian varovainen kirjoja valitessaan. Ansoja on kaikkialla.” – C.S. Lewis
”Rakastettavat agnostikot puhuvat hilpeästi siitä, miten ’ihminen etsii Jumalaa’. Minun puolestani he olisivat yhtä hyvin voineet puhua siitä, miten hiiri etsii kissaa.” – C.S. Lewis
Olisiko oman pimeän puolensa kohtaaminen, kirjallisuuden lukeminen ja Jumalan pyhyyden kohtaaminen myös relevantteja syitä olla kristitty..?
Itselleni se on lyhyesti ja ytimekkäästi: Jeesus. Hän on ainoa tie elävän Jumalan luo. Jeesuksen luo on kuitenkin monta tietä.
”Löytyy vielä niitä, jotka haluavat pitää kiinni virallisista asiakirjoista ja pysyä Raamatun sanaan ankkuroidussa tunnustuksessa.” Näin olemme tottuneet kuulemaan konservatiivisen kristillisyyden perusteet. Kiinnitin huomioni verbeihin, jotka ovat todella konservatiivisia, siis säilyttäviä. Kuvaavatko ne kuitenkaan sitä, mitä Kristus omiltaan odottaa? Onko meidät kutsuttu pitämään kiinni ja pysymään? Eikö käsky ollutkaan: menkää ja tehkää? Namibian rannikolla on muistomerkkinä hiekkaan kauan sitten toivottomasti juuttunut höyrytraktori. Sen nimenä on Martin Luther, koska se seisoo eikä muuta voi.
Kiitän Manua hyvästä kirjoituksesta. Sleyn kohdalla – kuten herätysliikkeiden kohdalla ylipäätään – voisi mukaellen siteerata Kasevan (hyvin) vanhaa hittibiisiä: Päivä päivältä enemmän, me ollaan Sleystä huolissamme niin…
Pahoin todella pelkään, että herätysliikkeet hirttävät itsensä homokysymykseen (en nyt puhu herännäisyydestä, sielläpäin mausteisiin pistettiin terveellisyyssuositukset jo Haikolan toimesta).
Arvostan evankelista liikettä ja sen työtä viimeisen 150-v. aikana ihan mahdottoman paljon. Tuntuu vaan, että sielläpäin homokysymyksestä on tullut jonkinlainen viimeinen linnake, jonka avulla, etupäässä pienessä paniikissa, yritetään määrittää liikkeen hengellistä identiteettiä,kun kaikki meni virkakysymyksen myötä, sijainti siirtyi kirkkopoliittisen kartan liitteisiin ja etenkin teologinen suojavarustus ratkaisevasti oheni. Sama tosin koskee – muutettavat muuttaen – koko kansankirkkoa: ei sekään Tulkaa Kaikki-liikkeen opillisella substansilla pitkälle pötki.
Olisi helppoa jos eettiset kysymykset ikäänkuin elisivät omaa elämäänsä: homo oli homo jo Raamatun maailmassa, VT:n profeetat heristivät tiukasti yhteenpuristettua nyrkkiä vastustaessaan kiivaasti aikansa uusliberalistista ahneutta, Jeesus oli varhainen ihmisoikeustaistelija ja eetikko vailla vertaa..
Sinänsä olen blogistin kanssa samaa mieltä lähes kaikista tekstissä esiinnousevista kysymyksistä. Uusliberalististista, taloudellisessa mielessä äärimmäisen epätasa-arvoista yhteiskuntaa kuorrutetaan homonormatiivisella tasa-arvopuheella. Samalla kun ihmisiä, vanhuksia, kohta lapsiakin pistetään leipäjonoon, joiltakin kielletään virallisesti jopa lääkärinapu, kuolemantuomio on eutanasian valepuvussa eetikkojen toimesta palaamassa jne. niin establismentti on lähes perverssillä tavalla huolissa, ettei mitään heteronormista poikkeasvaa käyttäytymistä vaan pienimmässkään määrin syrjittäisi…
Konservatiivienkin mieli muuttuu aikojen saatossa, sen suhteen miten Raamattua tulkitaan ja mitä Jumalan sanan kohtia pidetään ikuisesti ja kirjaimellisesti sitovina ja mitä ei. Tätä muutosta konservatiivit eivät kuitenkaan yleensä itse reflektoi. Kuitenkin on niin, että vaikkapa pari sataa vuotta sitten eri asioita pidettiin ikuisesti sitovina kuin nykyään. Olisiko niin, että myöskään Manu Ryösö ei saarnaa/opeta perinteisen luterilaisen opetuksen mukaisesti, vaan on joissain asioissa mukautunut ”arvoliberaalisti ajan hengen mukaan”?
Luterilaiseen opetukseen on perinteisesti kuulunut muun muassa kehotus lasten ruumiilliseen kuritukseen aina tarvittaessa (ken vitsaa säästää se lastaan vihaa), aviorikosten selvittäminen ehdottomasti julkisesti ( joko seurakunnan tai maallisen viranomaisen edessä), uudelleen avioitumisen mahdollisuus vain leskille ja avioeroon syyttömälle osapuolelle, naisten alamaisuus/holhouksenalaisuus miehille perheessä, seurakunnassa ja yhteiskunnassa, aviovelvollisuuksien korostaminen (esim. vaimo ei saa kieltäytyä seksistä; perinteiselle luterilaisuudelle ”raiskaus avioliitossa” on käsitteellisesti aivan vieras), itsetyydytyksen pitäminen syntinä, orjuuden /orjuuden kaltaisten työolosuhteiden pitäminen itsestäänselvyytenä ja ihmisen maanpäällisenä osana jne. jne.
Sari voisi laittaa viitteet Tunnustuskirjoihimme niin jatkamme sitten keskustelua…
Sukat näyttävät todella hyviltä, toivottavasti ovat kotimaiset.
Manullekin Hyvää ystävänpäivää ja semmoinen kääntyminen meillä on tapahtunut ”olosuhteiden muuttuessa”, että olemme tätä nykyä niin sanottua LHPK-väkeä.
Kiitos viestistä Pietari ja Jumalan siunausta myös kertomasi suhteen!
Kiitos, Manu, taas blogista.
Vastavirtaan soutaminen voi olla raskasta, eikä nykyään ole montaa, jotka jaksavat jatkaa, vaikka viereltä kääntyy veneitä yksi toisensa perään laskemaan huolettomasti ajan virran mukana ikuisuuteen.
Jumala siunatkoon työsi ja olkoon elämäsi Kristukseen kätketty.
Evankeliumin häpeä vaivaa kristillisyyttä. Ikään kuin maailma muuttuvine aatevirtoineen edustaisi jotain fiksumpaa kuin vanha, mutta vanhentumaton usko, jossa Jumala armossaan meitä pitää. Asiahan on Todellisuudessa päin vastoin.
Vastavirtaan soutaminen ajan virrassa on jälleen sinänsä komea vertaus, jonka kristillisyyttä jään kuitenkin miettimään. Eikö meidän katseemme tulisi suuntautua eteenpäin, ajan ohi iäisyyteen?
Kiitos Joni rohkaisevasta viestistä!
Hiljaa hyvä tulee ja hiljaiseksi vetää. Temppelissä oli kaksi pylvästä. toisen nimi oli Herra vahvistaa ja toisen, Hänessä on voima. Niiden välissä saamme uskossa olla. Mihinkään siitä ei ole tarvetta siirtyä.
Voima ja vahvistus on tarkoitettu käytettäväksi Jumalan valtakunnan työhön. Pelkkä oleminen on hedelmätöntä.
Viinirypäle kasvoi parvekkeellani. Se peitti lähes koko parvekelasin. Viinirypäleet se teki ihan lyhyeen oksaan. Tuli mieleen se sana, että ”ilman minua te ette saa mitään aikaan.”
Onhan valtakunnassa monenlaista näyttävää puuhailua paljonkin. Onko siinä hedelmää, vaiko pelkkiä lehtiä, on tiukka kysymys. Hengellinen työ joka perustuu sisäiseen lepoon Herrassa, tuottaa hedelmää. Hedelmälliseen toiminnan edellytys on olla voimavirrassa näiden kahden pylvään välissä ja varassa.
”Enemmän kuin kukaan teistä, minä olen työtä tehnyt. en kuitenkaan minä, vaan Jumalan aromo, joka on voimani” Kirjoitti Paavali.
Tuon voiman säilyttäminen ja siinä voimavirrassa pysyttelemisen tärkeyttä tuskin voi ylikorostaa.
Kaikissa tekemissämme ratkaisuissa. Tuo pitää olla aina mielessä. On kyseltävä sitä, kadotanko yhteyden voimavirtaan jos…
Olisipa tuo kysymys kirkossamme etusijalla.
”On kyseltävä sitä, kadotanko yhteyden voimavirtaan jos…” …kohtelen lähimmäistäni armottomasti.
Hyvä blogi! Kerran kyselin viinipuusta ja mitä viiniköynnöksestä saa tehtyä ja voiko oksista tehdä jotain tarvekaluja, kuten muista puista. Ei voi, se kelpaa vain poltettavaksi kuului vastaus.