Lähetystyö on viime aikoina ollut esillä Kotimaa-lehdessä, ja samalla on noussut esiin huolia myös Lähetysseuran työstä – ja kuuntelemme niitä tarkasti ja vakavasti. Kehittämistä työssä on aina, eikä virheiltäkään ole vältytty. Iloksemme voimme kuitenkin kertoa, että Lähetysseurassa on käynnistynyt tänä syksynä uudistuksia, jotka tähtäävät samoihin asioihin kuin mihin kirjoittajat ovat kiinnittäneet huomiota.
Elämme keskellä isoja haasteita, jotka ovat pakottaneet myös Lähetysseuran ulkomaantyötä uudistumaan – ja itse asiassa juuri siihen suuntaan kuin Lähetysseuraa kriittisesti tarkastelevat ovat tällä palstalla ehdottaneet. Aiemmin kolmeen osaan – kehitysyhteistyöhön, rauhantyöhön ja kirkolliseen työhön – jakautunut työ tulee nivoutumaan tiiviimmin lähetystyön kokonaisuudeksi, ja samalla kevennämme ja yhtenäistämme hallintoa. Uudistuksessa vahvistamme myös teologista osaamista perustamalla Kirkko ja teologia -tiimin. Lähetysteologista Lähetysseura ei ole koskaan luopunut, mutta tehtävän nimi on muuttunut teologiseksi asiantuntijaksi, joka muun muassa tuottaa lähetystyötä tukevaa aineistoa seurakunnille.
Yksikään lähetysjärjestö ei voi tehdä työtään vastuullisesti ja luotettavasti ilman taustalla olevaa hyvää hallintoa. Lähetysseurassa tämä tarkoittaa hankehallinnoksi kutsuttua toimintatapaa, mikä ei kuitenkaan ole itsetarkoitus, joka ohjaisi varsinaista lähetystyön sisältöä. Lähetysseurassa työtä on tehty hankkeiden kautta jo pitkään, ja suomalainen kirkkokansa saa jatkossakin tietoa hanketyön tuloksista monista eri kanavista, kuten verkkosivuilta, Lähetyssanomista ja lähetystyöntekijöiden uutiskirjeistä. Kun esimerkiksi kerromme, että viime vuonna evankeliumi tavoitti lähes 47 000 ihmistä seurakuntien ulkopuolella, luku ei ole mikään hatusta ravisteltu numero vaan perustuu yhdessä päätettyihin tavoitteisiin ja mittareihin. Lähetysseuran omistajat, suomalaiset seurakunnat, ohjaavat työtämme, pyytävät yhä tarkempaa tietoa työmme tuloksellisuudesta ja esimerkiksi yhdenvertaisuuden toteutumisesta, ja ovat olleet siihen pääosin tyytyväisiä.
Lähes kymmenen vuotta lähetystyöntekijöinä Thaimaassa ja Tansaniassa toimineina vierastamme ajatusta siitä, että hankehallinto olisi sekulaaria tai vastakkaista oikealle hengelliselle lähetystyölle. Päin vastoin näemme nämä toisiaan tukeviksi. Hyvä hallinto varmistaa, että lähetystyö on vaikuttavaa ja että resurssit kohdistuvat lähetystyön ytimeen, jossa kuljemme paikallisten ihmisten rinnalla ja toimimme yhdessä yhteistyökumppaniemme kanssa todistaen Jumalan rakkaudesta sanoin ja teoin.
On esitetty huolta siitä, että avainpaikkojen henkilöstövalinnoilla Lähetysseura muuttaisi työn tavoitteita ja sisältöjä. Kirkon toimijana rekrytoimme osaajia hyvin monenlaiselta hengelliseltä ja ammattitaustalta, mutta edellytämme kaikkien lähetystyöntekijöiden sitoutuvan Lähetysseuran perustarkoitukseen lähetysjärjestönä, sen tavoitteisiin ja linjauksiin.
On totta, että olemme aiempina vuosina nostaneet esiin työn yhteiskunnallisia ulottuvuuksia, hankekielisyys on lisääntynyt ja termiä lähetystyö on käytetty vähemmän. Saatu palaute osoittaa, että emme ole aina tavoittaneet yleisöämme. Lähetysseuran hallitus on kuitenkin lokakuussa hyväksynyt uuden viestintälinjauksen, jonka kautta tulemme palaamaan monella tavalla juurillemme, puhumme lähetystyöstä monipuolisesti ja raikkaasti, kiinnitämme erityistä huomiota hankekielisyyden välttämiseen ja tuomme rohkeammin esille uskon, toivon ja rakkauden sanomaa.
Olemme iloisia siitä, että Lähetysseura aidosti kiinnostaa monipuolisesti kirkon jäseniä, jotka haluavat tuoda ammattitaitonsa lähetyksen käyttöön. Olemme kiitollisia työntekijäjoukollemme, joka palvelee niin ulkomailla kuin kotimaassa edustaen sitä kirkkokansan laajaa kirjoa, mitä Lähetysseurakin on edustanut ja edustaa. Surumme juuri nyt on, että taloustilanteen ja sopeuttamistoimien kautta joudumme luopumaan hyvistä ja osaavista työntekijöistä. Tarvitsemme edelleen esirukouksia ja tukea.
Rolf Steffansson
Lähetysseuran toiminnanjohtaja
Tero Norjanen
Lähetysseuran ulkomaantyön johtaja
”Olemme kiitollisia työntekijäjoukollemme, joka palvelee niin ulkomailla kuin kotimaassa edustaen sitä kirkkokansan laajaa kirjoa, mitä Lähetysseurakin on edustanut ja edustaa.” Eikö lähetystyöntekijän tulisi edustaa ennen kaikkea Kristusta, lähetyksen Herraa?
Eikö sitä voi nähdä Jumalan työnä, että lähetystyö ehtyy, koska Jumala on luvannut poistaa kansansa häpäisyn kaikesta maasta.
Evankelimi on juuri Jumalan kansan häpäisyä.
Voisiko kirjoittaja selventää mitä hän tarkoittaa termeillä a) Hankehallinto b) Hankekieli?
Miksi tällaista ajattelua ja kielenkäyttöä käytetään tällaisessa yhteydessä?
”Onko tarkoitus tehdä jotain oikeasti vai onko tämä taas vain joku hanke?”
Markulle. Hankehallinto näyttää olevan kehitysyhteistyön yhteyteen kehitetty hallintomalli tai -tapa, joka on syntynyt ilmeisesti kehitysyhteistyön rahoittajan (ulkomininsteriön kehitysyhteistyön osasto) tarpeesta seurata ja valvoa annettujen varojen asianmukaista käyttöä ja työn tuloksellisuutta. Muistan ehkä kymmenisen vuotta sitten vilkkaan keskustelun, jota käytiin UM:n arviointiraportin ympärillä, ja jonka seurauksena esim. SLS on mahdollisesti entisestään parantanut toimintaansa ja luotettavuuttaan työnsä rahoittajien näkökulmasta. Seura on yleensä ollut UM:n arvioinneissa kärkipäässä. Myös suuret seurakuntayhtymät kaipasivat parempaa raportointia siitä työstä jota ne tukevat lähetysjärjestöjen ja KUA:n kautta. – Kehitysyhteistyön palvelukestuksen (KEPA) sivuilla on laaja hankehallinnon koulutuksen aineisto.
Tämä ei ole mikää tyhjentävä vastaus, vaan omasta kiinnostuksestani tekemäni pieni muistelo ja googlatus. Voi olla että tällä tavalla bloggaavat eivät vastaile kysymyksiin, toivottavasti kuitenkin vastaavat.
Kun funtsaan asiaa niin mietin sitä, miten hyvin kirkolle Raamatussa annettu (lähetys)tehtävä soveltuu hankkeeksi ja hankehallinnolla hallinnoitavaksi. Hankkeella yleensä kun tarkoitetaan jotain rajattua yksittäistä hommaa, joka on kokonaisuus sellaisenaan mutta samalla osa jotain suurempaa.
Kirkossakin puhutaan hankkeista, esimerkiksi ”kaste ja kummius -hanke”, joka on rajattu osa isompaa työtä. Hankepuheen rinnalla tulisi varmasti muistaa puhua siitä kokonaisuudesta mitä varten hankkeita toteutetaan. Joku on sanonut että niin kirkon strategian kuin muutaman vuoden takaisen tulevaisuuskomitean työnkin heikkous on siinä että niistä puuttuu tätä kokonaisuutta kuvaava visio.
Lopulta tullaan myös kysymykseen, miten paljon kehitysyhteistyö ja lähetysyhteistyö ovat sama ja miten paljon eri asia. ”Kehitysyhteistyöllä pyritään vähentämään köyhyyttä ja poistamaan globaalia eriarvoisuutta etelän ihmisten hyvinvoinnin ja maailman oikeudenmukaisuuden lisäämiseksi.” (KEPAN aineistosta). Lähetysyhteistyöllä pyritään… — jatko on mahdollista kirjoittaa joko samalla kielellä lisäten fyysiseen ja tämänpuoleiseen hengellisen ja tuonpuoleisen ulottuvuuden, tai sitten kokonaan toisilla, esim. Raamatusta otetuilla ilmaisuilla.
Itse vierastan vastakkaisasettelua, koska ymmärrän kirkon työssä evankeliumin julistamisen ja sosiaalisen vastuun kuuluvan yhteen. Kuitenkin kaipaan sitä että juuret ja siivet ovat tasapainossa. SLS tuntuu lentävän hyvin, kosketuksesta juuriin ja sitä kautta oikean ravinnon saamisesta ollaan huolissaan. Vielä enemmän huolissaan ovat ne jotka pitävät lähetystyötä korostetusti evankeliumin julistamisena.
Lähetysseuran ongelmaa saattaa olla siinä, että se käyttää samaa kieltä valtiovallan rahoituksen suuntaan ja seurakuntien suuntaan. ’Kansainvälisen vaikutustoiminnan hankerahoituksen hallinnointi’ kuulostaa lähetysystävän korvissa ’mukautumiselta maailmanajan mukaan’, josta kristittyjä vakavasti varoitetaan.
Kirkon Ulkomaanapu on vähän samanlaisessa tendenssissä. Johtokuntaan valitaan poliitikkoja ja toimittajia ja muita maallikkoja ja toiminta painottuu avustamiseen ei evankeliumin julistamiseen. Tärkeimpiä KUAn avustuksen kriteereitä ovat seksuaaliasiat. KUA on matkustellut Pohjois-Koreassa viime vuonna kolme kertaa neljän hengen porukalla, eikä yhtään kiloa ruokaa ole vielä viety. Kun isäni aikoinaan johti KUAta, oli hallinto pientä ja avustukset suuria. Nyt puuhataan strategioita ja muita selvityksiä. Itse olin viime vuonna 2 kertaa Pohjois-Koreassa ja vein suomalaisen organisaation kautta sinne 65.000 kg vehnäjauhoja, ja saman verran nuudeleita ja ruokaöljyä ja ja kävin 14 lastentarhassa katsomassa, että toimitukset menivät perille. Tehokkuutta tarvitaan, Ruokaa, ei matkustelua ja suunnittelua, kun nälkäiset suut ovat auki.
Erkki O Auranen: Annat tässä yksipuolisen tai jopa virheellisen kuvan Kirkon ulkomaanavun toiminnasta. Kirkon ulkomaanavun ensisijainen tehtävä ei ole evankeliumin julistaminen vaan diakoninen työ ja auttaminen. Kirkon ulkomaanavun työ ei ole tehotonta vaan lahjoitetut varat käytetään mahdollisimman viisaasti apua tarvitsevien ihmisen hyväksi ja kanssa. KUA:lla on paljon paikallisia kumppaneita ja työntekijöitä, jotka pystyvät parhaiten viemään avun perille. – On hienoa, että ole itse voinut viedä apua Pohjois-Koreaan.
Odotan mielenkiinnolla jatkokeskustelua. On erittäin totta, että evankeliumin julistus ja muu auttaminen kulkevat yhdessä. Kyllähän muutkin lähetysjärjestöt toimivat näin. Mutta evankeliumi, se ristin ja ylösnousemuksen sanoma, edellä.
Martti Pentti sanoi yhden mahdollisen vaikeuden, saman hankekielen käyttämisen kaikkiin suuntiin. SLS:a on aina ajanut eteenpäin korkea kunnianhimo. Välillä se ajaa olemaan kirkollisempi kuin kirkko, välilllä ehkä maallisempi kuin maallinen. Nyt hankekielisyyttä on päätetty vähentää.
Pari asiaa minua vaivaa. Yksi on se miten kauas SLS on karannut muilta, erityisesti seurakunnista, omaksuessaan ekumeenisessa lähetysteologiassa tehtyjjä löytöjä toimintaansa. Seura on iästään huolimatta pysynyt virkeänä ja aikaansa seuraavana, mielestäni. Mitä nyt välillä sairastanut Ainoan Oikean syndroomaa joka on näyttänyt lähes harhaiselta. Kun seura on lähtenyt hakemaan laajempaa kosketusta tukijoihin eli seurakuntalaisiin, se on tarkoittanut laajentumista ”lähetysystävistä” tavallisiin suomalaisiin, joille rahanäyttö on tärkeämpää kuin evankeliumin eteenpäin meneminen. Aikaisemmin (ja edelleen ehkä ”lähetysystäville) on palautteeksi riittänyt uutiset evankeliumin voittokulusta, nyt kysytään miten rahat on käytetty, ja siihen tarvitaan hankehallinnon raportointitapa.
Toinen kysymykseni on se että miten paljon seurakuntia yleensäkään kiinnostaa se mitä SLS tekee. Ovatko ne kuitenkin vain äänettömiä yhtiömiehiä ja rahoittajia? Takavuosilta muistan seuran kehitykseen tyytymättömiä esim. vuosikokouskeskusteluissa olleen lähinnä vanhan liiton työntekijät, joiden mielestä evankeliumin julistus on unohdettu. Joku seurakuntakin protestoi tiettyä operaatiota kymmenen vuotta sitten, mutta saiko sekään aikaan aroamista seuran jäsenyydestä, en tiedä. Jotkut seurakunnat purnasivat siitä että ne on seuran yksipuolisella päätöksellä vain liitetty jäseniksi, eikö sellaisesta pitäisi neuvotella jne. Mutta varsin hiljaista muuten on ollut.
Lähetystyöhön on aivan Ambomaan ajoista lähtien liittynyt vahvasti sosiaalinen ja diakoninen puoli. Sitä olivat opetus, kasvatus, ”sivistystyö”, terveydenhoito ja muu sellainen. Tuohon sivistyksen levittämiseen liittyi toki myös yksisilmäinen puoli, että vietiin omaa sivistystä ja tapoja. Suomalainen lähetys ei kuitenkaan sortunut käsittääkseni sellaiseen kulttuuri-imperialismiin kuten angloamerikkainen lähetystyö saattoi sortua tai muu eurooppalainen lähetystyö. Se oli aina ongelmallista, jos se liittyi siirtomaavaltaan. SLS:n arvostelu tällaisen toiminnan edelleen kehittämisestä on siksi hölmöä. Toinen asia on kysellä SLS:n teologisen identiteetin ja työn tällaisen painotuksen perään..
Teologisesta identiteetistä ja työn painotuksesta tässä juuri onkin kysymys, vaikka jargoni on ihan omanlaisensa. Se on tavalliselle pulliaiselle uskosta ja epäuskosta riippumatta etäisen käsittämätöntä. Mitä se kertoo LÄHETYStyöstä Matt 28:18-20 merkityksessä, jos jopa Vapahtaja mainitaan ohimennen valtavassa tekstimassassa? Sitten voidaan ihan aiheellisesti muistuttaa, että opetuslapseuteen toki kuuluu olennaisesti yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden toteuttaminen. Mutta se kai on nimenomaan SEURAUS uskosta, Kristuksen yhteyteen pääsystä ja kasteesta?
Minulle tuli jo monia vuosia sitten vaikutelma (siis subjektiivinen sellainen), että SLS:llä on kahdet eri kasvot kotimaassa. Yhtäältä on häivytetty ”pietististä” elementtiä omakohtaisesta uskosta koko lähetystyön yhteydessä. Jopa Kauneimmat Joululaulut -vihoista on usein puuttunut ”uskonnollinen” tekstisisältö. Ikään kuin sen pelättäisiin vieroittavan ihmisiä. Toisaalta ei tietenkään ole voitu hylätä nyt jo ikääntynyttä usein konservatiivisesti uskovien ”lähetysihmisten” joukkoa. Saman tyyppisiä havaintoja tein joskus jopa nimikkolähettien seurakuntavierailuilla.
Rukous Suomen puolesta
https://youtu.be/2doYBWxLzao
Päivö rovasti
Rovasti Parviainen kuului ensimmäiseen sodanjälkeiseen lähetystyöntekijöiden ryhmään. Uusia ihmisiä tarvittiin niin Aasiassa kuin Afrikassakin, jotta pitkään eristyksissä olleet väsyneet lähetit pääsisivät kotimaahan. Joukossa oli monta pitkään ja merkittävästi Lähetysseurassa toimineita. Sellaiset sukunimet kannattaa ainakin mainita kuin Aaltonen, Hukka, Saarilahti, Saloheimo ja Voipio.