Kaikkien häviöön päättyneen ensimmäisen maailmansodan satavuotismuistoa vietetään Länsi-Euroopassa itsetutkistelun merkeissä.
Viisi vuotta kestänyt suursota on jäänyt meille suomalaisille etäiseksi. Harva meistä tuntee sellaisia paikkoja kuin Ypres, Verdun ja Somme. Suomessa tuntuu oudolta, että 11. marraskuuta on vanhassa Euroopassa vapaapäivä.
Oliko sotaan lähteminen 1914 valintaa sosialismin ja kapitalismin välillä? Jos oli, miksi molemmista aatteista tuli heti sodan jälkeen kansallisen protektionismin tukijoita? Syy sotaan ei ollut vapauden kaipuu, vaan himo Euroopan markkinajohtajuuteen. Ensimmäisestä maailmansodasta alkoi teollistumisen ja vallankumouksen vuosisata. Euroopan työväestöllä ei ollut sata vuotta sitten varaa ostaa, joten tuotteita ryhdyttiin hankkimaan siirtomaista.
Sata vuotta sitten alkanut ensimmäinen sota johti Euroopan jakamiseen toisessa. Itä-Euroopassa oleva Suomi selviytyi – toisin kuin Baltian maat ja Ukraina, Romania tai Bulgaria – länsimaiden puolelle.
Pienen Suomemme syntyä on selitetty perinteisesti kapitalismin ja sosialismin kädenväännöllä. Jälkiviisaasti sanomme, että ensimmäinen takasi demokratian ja hyvinvoinnin, toinen olisi vienyt kommunismiin ja diktatuuriin. Jos Suomessa halutaan olla oikeasti eurooppalaisia, olisi meillä syytä ryhtyä analysoimaan 1900-luvun ensimmäistä suursotaa muustakin kuin kansallisesta näkökulmasta.
Kansallisvaltioissa ja imperiumeissa sota herättää erilaisia kysymyksiä. Pienissä maissa pitäisi pohtia sitä, voiko pieni kansallisvaltio selvitä yksin? Isommissa valtioissa kysyisin, onko matka diktatuurista demokratiaan yhtä pitkä molempiin suuntiin?
Vuonna 2007 julkaisi taloustieteilijä ja entinen Yhdysvaltain keskuspankin pääjohtaja Alan Greenspanin kirjan The Age of Turbulence: Adventures in a New World Tämä kirjoitti muun muassa seuraavanlaista:
”Kaikkien silloisten raporttien mukaan maailma näytti ennen vuotta 1914 etenevän vastustamattomasti yhä korkeammalle sivistyneisyyden ja sivistyksen tasolle. Vaikutti siltä, että ihmisyhteiskunta voitaisiin kehittää täydelliseksi. 1800-luku oli tehnyt lopun viheliäisestä orjakaupasta. Raaistava väkivalta näytti vähenevän…”
”Läpi 1800-luvun oli kiihtyvään tahtiin tehty maailmaa mullistavia keksintöjä, jotka toivat tullessaan rautatiet, puhelimen, sähkövalon, elokuvat, auton ja lukemattomia mukavuuksia kotitalouteen. Lääketiede, parantunut ravitsemus ja juomaveden massajakelu olivat pidentäneet odotettavissa olevaa elinikää – –. Kautta maailman vallitsi käsitys, ettei mikään voisi pysäyttää tätä edistystä.”
”Mutta. . . ”Ensimmäinen maailmansota oli sivistyneisyydelle ja sivistykselle turmiollisempi kuin fyysisesti paljon tuhoisampi toinen maailmansota: edellinen konflikti tuhosi aatteen. En voi pyyhkiä mielestäni ajatusta noista ensimmäistä maailmansotaa edeltävistä vuosista, jolloin ihmiskunnan tulevaisuus näytti rasitteettomalta ja mahdollisuudet tuntuivat rajattomilta.”
”Nykyinen näkemyksemme eroaa jyrkästi sadan vuoden takaisesta mutta vastaa ehkä hiukan paremmin todellista tilannetta. Tekeekö terrorismi, ilmaston lämpeneminen tai jälleen päätään nostava populismi nykyiselle elämää edistävän globalisaation aikakaudelle sen, mitä ensimmäinen maailmansota teki sitä edeltävälle aikakaudelle? Kukaan ei voi olla varma vastauksesta.”
Monet ne ajat eläneet ovat myöskin todenneet, että ennen vuotta 1914 vallitsi turvallisuudentunne, jonka vertaista ei ole ollut koskaan sen jälkeen. Siirryttiin epävarmuuden aikaan.
No Greenspanille kävi sitten hassusti, kun menetti maineensa heti tuon sanottuaan. Se oli ennennäkemättömän syvä pudotus. Tuossa sitaatissa näki miten ensimmäisen talousliberalismin kausi sortui, mutta ei itse nähnyt nokkaansa pitemmälle. Syvästi ironinen sitaatti kyllä on!
Osmo Peltonen: ”Syvästi ironinen sitaatti kyllä on
Vuoden 1914:n merkityksestä löytyy lausuntoja niin maineensa menettäneiltä kuin sen säilyttäneiltäkin.
Sodan jälkeisen Länsi-Saksan entinen liittokansleri Konrad Adenauer on kirjoittanut asiasta tyyliin: ”Mieleeni tulee ajatuksia ja mielikuvia, . . . ajatuksia ajalta ennen vuotta 1914, jolloin maailmassa vallitsi todellinen rauha, tyyneys ja turvallisuus – ajalta, jolloin emme tunteneet pelkoa. . . . Turvallisuus ja tyyneys ovat hävinneet ihmisten elämästä vuoden 1914 jälkeen.”
Saman kaltaista ovat kirjoittaneet lukemattomat muutkin aikalaiset ja myöskin historiankirjat.
Vuotta 1914 pidetään historian eräänä käännekohtana. 1900-lukua on kutsuttu ihmiskunnan verisimmäksi vuosisadaksi. Noin 100 miljoonaa ihmistä menetti sinä aikana sodissa henkensä.
Arvi Grotenfelt kirjoitti Kansanvalistusseuran kalenterissa v.1920 Versaillesin rauhansopimuksesta näin:
”Puolueettomasti arvostellessamme meidän täytyy todeta, että ne rauhanehdot, joita voittajat nyt sanelevat, ovat säälimättömät, kohtuuttomat, koska ne kohtalokkaalla tavalla lannistavat voitettujen kansojen, etenkin Saksan ja saksalaisen Itävallan, koko taloudellista elämää. Ne ovat, mikäli nykyään voimme arvioida niiden merkitystä ja seurauksia, omansa saattamaan Saksan kansan aineellisen toimeentulon äärimmäisten vaikeuksien ja vaaran alaiseksi, pitämään Saksan kansaa yhä edelleen hädän ja nälän partaalla.
Jos niin käy, jos sellaista järjestelyä pidetään voimassa, niin tämä rauha on vain kylvönä, joka kasvattaa uutta vihaa ja uusia kauheita sotia, jahka Saksa on uudelleen voimistunut. Ja mitä mieltä kukin saattaakin olla saksalaisten ja muiden kansain syyllisyydestä sodan puhkeamiseen ja sen tuottamiin hävityksiin, tuollainen kokonaisen kansan näännyttäminen rakentamalla kovia esteitä sen toimeentulolle on joka tapauksessa huutavaa vääryyttä.”
Pariisin rauhansopimuksen rauhanehdot olivat suhteessa väkilukuun Suomelle ankarammat kuin Versaillesin rauhansopimuksen ehdot Saksalle. Yhteistä Pariisin ja Versaillesin rauhansopimuksille on se, että Suomen sotasyyllistämismalli otettiin Versaillesin rauhansopimuksen VIII luvun artiklasta 231, jossa Saksa määrättiin yksin syylliseksi ensimmäiseen maailmansotaan.
Rauhansopimuksen VIII luku käsittelee Saksan maksettavaksi määrättyjä sotakorvauksia ja artikla 231, jota myöhemmin alettiin kutsua nimellä War Guilt Clause (sotasyyllisyyskohta), muodosti sotakorvausten oikeutusperusteen samalla tavalla kuin suomalaisten kaikkien muiden sota-ajan menetysten ja ryöstöjen lisäksi maksettavaksi määrätyt kohtuuttomat sotakorvaukset.
”Jos niin käy, jos sellaista järjestelyä pidetään voimassa, niin tämä rauha on vain kylvönä, joka kasvattaa uutta vihaa ja uusia kauheita sotia”
Saarnaajan kirjan 8. luku (uusi kirkkoraamattu):
”8 Ihminen ei ole tuulen valtias, ei hän pysty sitä pidättämään,
eikä kukaan hallitse kuolemansa hetkeä.
Sodasta ei ole pääsyä, eikä synti päästä tekijäänsä vapaaksi.”
”9 Tämän kaiken minä havaitsin tarkkaillessani, mitä auringon alla tapahtuu aikana, jolloin ihminen hallitsee toista tämän onnettomuudeksi.”
Ennen tulevaa ”Herran päivää” ja ”Jumalan Kaikkivaltiaan suuren päivän sotaa” ihmiset ilmeisesti tulevat luulemaan saaneensa aikaiseksi pysyvän rauhan ja hyvinvoinnin tilan, mutta erehtyvät siinä. Tästä kertoo esim. 1. Tessalonikalaiskirjeen 5. luku (vanha kirkkoraamattu):
”1. Mutta aikakausista ja määrähetkistä ei teille, veljet, ole tarvis kirjoittaa;
2. sillä itse te varsin hyvin tiedätte, että Herran päivä tulee niinkuin varas yöllä.
3. Kun he sanovat: ”Nyt on rauha, ei hätää mitään”, silloin yllättää heidät yhtäkkiä turmio, niinkuin synnytyskipu raskaan vaimon, eivätkä he pääse pakoon.
4. Mutta te, veljet, ette ole pimeydessä, niin että se päivä voisi yllättää teidät niinkuin varas;
5. sillä kaikki te olette valkeuden lapsia ja päivän lapsia; me emme ole yön emmekä pimeyden lapsia.
6. Älkäämme siis nukkuko niinkuin muut, vaan valvokaamme ja olkaamme raittiit..”
http://www.evl.fi/raamattu/1933,38/1Tess.5.html
Pari entisen historianopen kommenttia: Ensimmäinen maailmansota ei ollut ideologioiden sota, vaan suurvaltojen imperialismin ilmentymä. Sodan raunioista syntyi sitten sekä kommunistinen järjestelmä Venä’jälle että uusia itsenäisia kansallisvaltioita, näistä yhtenä Suomi. Venäjästä pysyvämmin irti päässeet vähemmistökansallisuudet Suomi, Puola ja Baltian maat olivat kaiki kulttuurisesti länttä myös venäjän imperiumiin kuuluessaan. Kulttuurisen lännen tuntomerkkejä ovat latinan kieli ja kirjaimisto sekä rooomalaiskatolinen tai protestanttinen valtauskonto. Vasta toinen maailmansota oli, paisti imerialistinen, myös ideologinen sota, jossa kamppailivat kommunismi, natsismi ja liberaalidemokratia. Natsismi nitistettiin ja nuo kaksi muuta jakoivat Euroopan keskenään. Suomi jäi vähän outon asemaan tässä jaossa, meidän onneksemme. Kylmän sodan päättyessä ne läntiset maat ja osa itäisistäkin, jotka olivat joutuneet kommunismin ikeeseen, pääsivät takaisin läntiseen yhteyteensä.
Ainakin innolla sotaan lähtivät myöskin melkoinen määrä tavallisia sotilaitakin, puhuttakaan kansojen johtajista. Sotilaiden into sitten kylläkin sammui Ranskan ja Belgian liejuisille sotakentille.
Johtajat lupasivat, että sota avaisi tien uuteen ja parempaan maailmaan. Saksan valtakunnankanslerin kerrotaan julistaneen julisti: ”Me taistelemme rauhanajan teollisuutemme saavutusten, loistavan menneisyytemme perinnön sekä tulevaisuutemme puolesta.”
Yhdysvaltain presidentti Woodrow Wilson lanseerasi iskulauseen, jonka mukaan sota tekisi ”maailmasta turvallisen demokratialle”. Britanniassa pistettiin vielä paremmaksi, kun sanottiin että se olisi ”sota sotien lopettamiseksi”.
Kirjassa A History of Christianity sanotaan: ”Papit eivät pystyneet asettamaan kristillistä uskoa kansallisuuden edelle, eivätkä useimmiten edes halunneet tehdä niin”…….. ”Enemmistö valitsi helpoimman tien ja samaisti kristinuskon isänmaallisuuteen. Kaikkien kirkkokuntien sotilaita kannustettiin tappamaan toisiaan Vapahtajan nimessä.”
”Sodat syttyvät aina muista syistä kuin syttyvät’ sanoi kuulu hissanopeni Kalle-Ville Rellussa Tampereella..
Eka mailmansota syttyi yleisen asevelvollisuuden ja rautatielaitoksen mahdolistamana, räjähdysherkän panoksen olivat ladanneet Euroopan erilaisten hallitsijoiden situatsionit, jotka pohjasivat Napoleonin sotkuisten Italia-Eurooppa-Venäjä-Egypti-sotien jälkeisen Pariisin rauhaan ja Aachenin kongressiin, jotka jättivät mm. Itävallan turhan vahvaksi ja muutenkin voittajavaltiot päästettiin pöyhistymään. Onnetonta oli neljän suurvallan Ranskan, Saksan, Itävallan ja Venäjän geopoliittinen jono, jolloin vasta hiljattain Saksalaisroomalisen keisarikunnan hajottua ruhtinaskunnista muokkaantunut Saksa oli ollut milloin kenenkin puskurina kunnes tahtoi itse puskea. Ja puski molemmin sarvin kaksi kertaa. Eikä ollut oppinut Napoleonin sodista mitään.
Napoleon muuten oli esittänyt ajatuksen Euroopan Yhdysvallosita
eli ennakonut EU:n todennäköisen lopputuleman. No ennen Napoakin olivat ajatuksen esitöäneet 1616 Kasselin Ruusuristiritarit teoksessaan Fama Fraternitates.