Jotkut tutkijat ovat pitäneet mahdollisena, että muinainen Tall el-Hammonin kaupunki olisi voinut olla Raamatussa kuvattu Sodoman kaupunki. Argeologit ovt kaivaneet Tall el-Hammonia 13 vuotta. Kaivauksissa on löytynyt todisteita, joiden mukaan tuhon syynä olisi meteori. Meteori on tutkijoiden mukaan jättänyt jälkiä, joista se on tunnistettavissa tuhon aiheuttajaksi. Tutkijoiden mukaan meteori on pudonnut lähelle Kuolluttamerta 3700 vuotta sitten, ja se saattaa selittää Raamatussa kuvatun Sodoman tuhon.
Tutkijat ovat löytäneet keramiikkasirun, jonka toinen puoli on sulanut lasiksi. Zirkonkiteet lasikuplassa ovat tutkijoiden mukaan voineet syntyä vain äärimmäisessä 4000 celsiusasteen kuumuudessa. Toisena todisteena tutkijoilla on n. 600gramman painoinen ”sula kivi”, johon on yhdistynyt kolme kivilajia. Tämäkin sisältää zirkonkiteitä, jotka tutkijoiden mukaan ovt todennäköiesti olleet 12000 celsiusasteen kuumuudessa muutaman sekunnin ajan. Kolmas tutkijoiden esittämä todistus liittyy alueeseen. Tuhoutunut alue on ollut alueen parasta maanviljelykselle, mutta tuhon jälkeen alue pysyi asumattomana 700 vuotta. Tutkijat ovat analysoineet maaperänäytteitä. Tulosten mukaan suola ja sulfiittipitoisuudet viittaavat siihen, että alueeseen rajoittuva Kuollutmeri olisi vyöryttänyt meteorin voimasta maahan suolakerroksen, joka tuhosi maan kasvualustana sadoiksi vuosiksi.
Artikkelissa todetaan, että ”Sodoma ja Gomorra tuhoutuivat Raamatun tekstin mukaan niiden asukkaiden paheellisuuden takia, jonka rangaistuksena Jumala ´antoi sataa taivaalta tulta ja tulikiveä´. Näin kuvataan 1. Mooseksen kirjassa, joka sisältyy myös juutalaiseen tooraan.”
(Tiedot pohjautuvat Tekniikan Maailman artikkeliin 7.12.2018)
—
Raamtussa kerrotaan Sodoman tapahtumista ja sen hävityksestä 1. Mooseksen kirjan luvuissa 18 ja 19 (18:16-33 ja 19:1-29).
Luther on käsitellyt Ensimmäisen Mooseksen kirjan selityksen 18-24 mukaan luennoissaan Sodomaa varsin laajasti. Otan tähän katkelman Lutherin opetuksesta, jonka mukaan Jumalan vihan valtavuus kauhistuttaa häntä, mutta hän katsoo kuitenkin tämän opetuksen olevan hyödyksi. Seuraavassa katkelma luvun 19 selityksen alusta:
”Tässä luvussa kuvataan niistä synneistä annettu rangaistus, jotka on mainittu edellisessä luvussa kun siellä sanotaan, että huuto Sodomasta oli tullut taivaisiin asti. Jatkaessani kuvausta tästä kauheasta tapahtumasta en kerro siitä meielläni niin kuin en vedenpaisumuksestakaan. Onhan hirvittävää kuulla Jumalan vihasta ja saada kokemusta siitä, kun se niin äärettömästi riehuu onnetonta ihmissukua vstaan. Sydeämeni aivan särkyy, kun luen tai kirjoitan näistä asioista. Vaikka itse olen pikavihainen, kauhistuttaa minua näin valtava onnettomuus niin suuresti, että käsitän, missä koettelemuskessa Aabraham oli, kun hän kaikinvoimin yritti välityksellään torjua tämän näin valtavan vihan katumattomia synnintekijöitä kohtaan.” (65)
”Antinomilaiset, nuo uudet profeetat, väittävät kiivaasti, että ihmisiä on kohdeltava lempeästi eikä uuvutettava heitä esittämällä näytteitä Jumalan vihasta. Paavali puhuu kuitenkin toisin 2. Timoteus-kirjeessään, kun hän sanoo, että ´Ramattu on hyödyllinen nuhteeksi ja ojennukseksi, että Jumalan ihminen olisi täydellinen ja kaikkiin hyviin tekoihin valmistunut´(2. Tim. 3:16).
Tunnettua on myös ohje Jumalan sanan oikeasta jakamisesta. Ja 1.Korinttolaiskirjeessään hän viitattuaan moniin esimerkkeihin Jumalan vihasta sanoo selvästi, että ´tämä tapahtui varoittavaksi esimerkiksi meille, että me emme pahaa himoitsisi, niin kuin he himoitsevat´(1. Kor. 10:6). (65)
”Näytteitä Jumalan vihasta, jollainen on nyt edessämme, on käsiteltävä niin, että niistä on hyötyä meidän opetukseksemme ja kasvatukseksemme. Käskeehän Jumala Aabrahamia, joka on ollut paljon meitä pyhempi, kertomaan tästä lapsilleen. Saamme aina havaita, että ihmisiä on kahta lajia: toiset ovat ylpeitä ja häikäilemättömiä: he halveksivat Jumalan sanaa ja hurskaita keholtuksia olleen valtavan suruttomia. Jos näitä kohtelee lempeästi ja tarjoaa Jumalan laupeutta, teet heistä entistä pahempia. Tässä on meillä se hedelmä, jota antinomilaisten harha tuottaa. Kehotan teitä varomaan sellaisia. He eivät nimittäin tyydy siihe, että itse joutuvat kadotukseen, vaan tahtovat tempaista meidätkin mukanaan helvettiin ja kuormitta meidätkin synneillänsä, kun eivät tahdo niistä nuhdeltavan, aivan niinkuin sodomilaiset.” (65-66)
”Ei Jumala asettanut tähän maailmaan saarnavirkaa sitä varten, että siinä palvelevat olisivat vaiti, vaan siksi, että he syyttäisivät, lohduttaisivat ja kauhistaisivat ja tällä tavalla pelastaisivat ne, ketkä ikinä voisivat. Tämän tehtävän antinomilaiset täysin kumoavat, kun eivät tahdo ketään moitittavan ja käskevät meitä suostumaan noiden synteihin vastoin Paavalin lausetta, jossa ei tuomita ainoastaan niitä, jotka samaan suostuvat (Room. 2:1). Sellaisethan suostuvat, jotka eivät synneistä syytä, kuten jos minä en olisi tietääkseni kardinaalien, paavin ja piispojan synneistä, herjoista ja hirmuvallasta.” (66)
”Kuitenkin Herra sanoo profeetan suulla: ”Sinä pelastat sielusi, jos varoitat kansaasi sen synneistä” (Hes.3:19). Onhan kelvottomimpiakin ihmisiä säälistä siedettävä. Mutta milloin he tahtovat temmata meidät mukaansa kadotukseen, on säälimisen aika loppua, ei vanhempien arvovalta eikä rakkaus lapsiin saa olla meille niin suuren arvoinen, että tahtoisimme heidän kanssaan joutua kadotukseen. Silloin on unohdettava kaikki sääli ja noudatettava Lootin esikuvaa, joka hylkäsi vaimonsa, kun tämä vasttoin Jumalan käskyä katseli taakseen matkalla. Koska tällaiset ovat paatuneita eivätkä ota korviinsa mitään varoitusta, on heidät jätettävä.” (66)
”Niitä kohtaan sen sijaan, jotka eivät tuohon tapaan ole kovakorvaisia, vaan suostuvaisia, Jumala tahtoo sovellettavan armahtavaisuutta, niin kuin meitä opettaa vertaus kadoksiin joutuneesta lampaasta (Luuk. 15:4). Eiväthän olleet katumattomai Sodoman asukkaan, mutta heidän olisi pitänyt saada kokea Jumalan vasara, joka kalliotkin murskaa. Tällaisilta ei ole salattava Herran tuomiota, muussa tapauksessa me tahraamme itsemme heidän synteihinsä. kun suostumme olemaan samaa mieltä heidän kanssaan. Ovathan kaikki kristityt pantu maailmaan lähimmäistään palvelemaan, mutta ei vain toisen taulun osalta vaan vielä enemmän ensimmäisen osalta, jotta kaikki oppisivat pelkäämään Jumalaa ja luottamaan hänen laupeuteensa.” (66)
”Toinen osa, ne jotka entuudestaan ovat masentuineita ja arkoja, niin kuin Kristus heitä sanoo ”piskuiseksi laumaksi” ja käskee heitä olemaan pelkäämättä, on sekin heikko ja tekee monin tavoin syntiä (Luuk. 12:32). Mutta nämä eivät ole häikäilemättömiä eivätkä paatuneita, ja heitä kohtaan pitää sananpalvelijan olla ymmärtäväinen ja luotettava, sellainen joka oikein jakaa Jumalan sanaa eikä sekoita terveeseen oppiin mitään sille vierasta.; häin hän ei enää kauhista niitä, jotka Jumalan viha ja tuomio on pelottanut, vaan rohkaisee heitä. Tässä piilee suuri ja sananpalveluksessa aivan välttämätön viisaus, että saarnaaja osaa erottaa nämä kaksi lajia kuulijoita. Silloin kukin saa kuulla hänelle kuuluvan sanan:paatuneet pelottavat esimerkit Jumalan vihasta, arat taas ihania lohdutuksia. ´Kristus on näet pantu lankeemukseksi ja nousemukseksi monelle´(Luuk. 2:34). Masennettuja on siis rohkaistava, suruttomuudessaan ylpistyneitä sen sijaan painettava alas, niin kuin Neitsyt Maria kiitosvirressään opettaa. Tämä on oikea tapa erotella ihmisiä. Eihän niin voi olla, ettei arkoja olisi suruttomien seassa. Säätelyä tässä siis tarvitaan, jotta varsinkin paatuneet tajuaisivat, että kauheilla esimerkeillä tavoitellaan juuri heitä, mutta säikähtyneet osaisivat ottaa itselleen lohdutuken ja lupauksen sanat.” (67)
”Sen jälkeen onkin sitten Pyhän Hengen tehtävä sanan ja tunnustuksen avulla ohjailla sydämiä siten, että arat saavat itselleen lohdutuksen, paatuneet taas lain sana säikäyttää niin että joko kääntyvät tai joutuvat kadotukseen. Eihän kaikkia pidä erottelematta kirota. Vedenpaisumus ja Sodoman tuho ovat kuin salamaniskuja, omiaan säikäyttämään sydämiä. Kun näihin vihan näytteisiin tulee lisäksi lohdutus siitä, kuinka Nooa ja Loot pelastuivat, on tuloksena, että arkaluontoiset eivät menetä toivoaan.” (67)
”Tämä on se tarkoitusperä, joka saa minut luennoimaan tällaisista hirvittävistä kertomuksista, vaikka se onkin minusta vastenmielistä. Jumalan vihan valtavuus kauhistuttaa minua, mutta katson kuitenkin tämän opetuksen olevan hyödyksi, ei ainoastaan röyhkeiden pelottamiseen, vaan myös hurskaiden varjelemiseen jumalanpelossa, etteivät he jumalattomien tapaan tekisi syntiä ja joutuisi kadotukseen. Sitten näissä esimerkeissä esitetään viha myös sillä tavoin, että samalla käy ilmi Jumalan laupeus, kun hän sydämellisesti pelastaa ne, jotka uskovat.” (67)
Yllä olevassa blogitekstissä siterataan Lutheria pitkään. Luther puolestaan siteeraa profeetta Hesekieltä. Hesekielin mukaan julistaja joka varoittaa kansaa synneistä pelastaa oman sielunsa ,mutta jos hän ei tee niin jolloin hän menettää sielunsa.
On varmastikin sadistisia julistajia, sellaisia jotka julmuudessaan haukkuvat syntisiä omaksi tyydytykseen. Mutta toisaalta on varmasti myöskin julistajia jotka tuntevat olevansa Jumalan asialla tuomitessaan näkemiään ”syntejä”. Heillä on todellinen sisäinen hätä maailmasta. Mutta eihän maailma halua heitä kuulla. Synnintekijät ovat kiinnostuneita mielihyvän saamisesta eikä synneistään eroon pääsemisestä.
Raukka parat ne jotka koko aja varvat sitä että vahingossa tai tahallaan tekisivät syntiä. Elämä maanpäällä on heille kidutusta. Heille ei riitä omien syntiensä pelkääminen vaan myöskin kaikkien muiden. Julistamalla synnit synneiksi he saavat hetken helpotusta tuntiessaan olevansa Jumalan puolella.
Suurella osalla ihmisiä on sisäinen tuomari joka palkitsee hyvin tehdyt teot ja rankaisee arvojen rikkomisen. Eli ei ihmisille oikeastaan tarvitse julistaa ulkoapäin syntejä synneiksi. Kyllä jokainen oman syntisyytensä tietää. Niistä kärsitään ja yritetään sovitella. Joskus siinä onnistuu joskus ei. Niille jotka eivät löydä lohdutusta maan päältä , jää viimeiseksi toivoksi ansaitsematon armo.
Allekirjoitan Markku. Ennen heräämistäni etsin vain mielihyvää, oma pahuus ei hirvittänyt millään tavalla. Lopulta mielihyvän saaminen ei enää riittänyt, vaan sydän tuntui tyhjältä ja tyhjyys alkoi painaa raskaana. Miten tyhjyys voi painaa? Jotain minulta puuttui syvässä tyhjyydessäni. Minulle ei saarnattu minun syntejäni synniksi, vaan aloin pohtia: Onko Jumala sittenkin olemassa? Raamatun ja Lutherin mukaan tätä kutsutaan etsikkoajaksi.
Ilmiöille haetaan nimiä kaikilla tieteen aloilla. Jumalan kutsun nimenä on etsikkoaika. Se, mitä etsikkoaikaa elävälle ihmiselle mielen ja tunteen tasolla tapahtuu, on vaikeata kuvata. Aina on kysymyksessä subjektiivinen prosessi. Jokainen sanoittaa sitä eri tavoin.
Jotenkin vaikuttaa siltä, että vain herätysliikkeiden historiassa on tapahtunut lain saarnan kautta herääminen? Miten ihminen itse herää omaa pahuuttaan tarkastelemaan ilman lain saarnaa? Onko etsikossa kysymys heräämiseen ensimmäisen käskyn löytämiseen ja kaipaamiseen? Ihminen kokee elämänsä olleen tyhjää ilman Jumalaa?
Anssi, näytät tuolla aikaisemmin ottavan kantaa piinkovaan fundamentalismiin. Sopiiko tuo käsite mielestäsi Lutherin Genesis-kommentaariin, kun hän toteaa toisaalla, että – ”Jumalan sanat on otettava niin yksinkertaisina kuin ne ovat – koskien esim. historiallista tuhoa Sodomassa ja neljässä muussa kaupungissa. Vai meneekö tuo kenties myyttiosastoon?
Fundamentalismi on moderni termi ja tarkoittaa joka käänteessä tapahtuvaa, tietoista pitäytymistä R-tun kirjaimelliseen tulkintaan vastoin parempaa, jo olemassa olevaa eksegeettistä tietoa. Sen soveltaminen 1500-luvulla eläneeseen henkilöön on hieman anakronistista eli virheellistä menneen aikakauden arvioimista myöhemmän aikakauden kriteerein. Luther näki VT:ssa enemmän historiaa kuin nykytutkimus, ja oli luultavimmin hakoteillä, mutta muutoin ei voinut ollakaan, koska hänen aikanaan käsitys R-tun syntytavasta ja kirjallisista tyylilajeista oli vielä lapsenkengissään.
Olen melko varma siitä, että Lutherin persoonallisuudella ja älykkyydellä varustettu ihminen tulkitsisi Raamattua monella tapaa eri lailla, jos hän eläisi meidän aikanamme ja olisi tietoinen modernin raamatuntutkimuksen tuloksista.
Niin, mikä on se parempi eksegeettinen tieto mm. Sodoman ja niiden muiden kaupunkien tapahtumista, johon myös Jeesus viittaa? Lutherin tunnettu periaate, jolla hän erittelee Raamatun eri kirjeitä oli sen mukainen, miten kukin eri kirje ajaa Kristusta. Samaa Raamattua Luther lukisi jos eläisi myös
nyt. Epäilen vahvasti, että hän hylkäsi tuon oman periaatteensa , kuten hän toteaa; ”Jumalan sanat on otettava niin yksinkertaisina, kuin ne ovat.”
Ei Lutherkaan kaikkea ymmärtänyt, joten hän ”nosti hattua, sellaisen tekstin kohdalla. Tottakai eksegeettinen tutkimus on edennyt siitä mitä se oli 1500-luvulla. Mutta milloin tuo tutkimus on vastoin Jumalan selvää sanaa, niin silloin ohitan sen. Taitaa vaan olla niin, että Lutherin tekstit ovat nykyisin hieman unohdettu. Mikäli näin on, se on valitettavaa, sillä niin syvällisiä hänen selityksensä Raamattuun ovat.
Onko kyse vain näkemyserosta, kun Raamattuun on kirjoitettu Jumalan tuhonneen Sodoman ja tänä päivänä sanotaan, että ehkä meteoriitti iski Sodomaan?
Kutsuiko Jumala sen meteoriitin juuri Sodomaan sen ihmisten kenties muita suuremman pahuuden vuoksi vai ajattelivatko ihmiset jälkikäteen meteoriitin iskettyä, että sen täytyi olla Jumalan rangaistus sodomalaisille, kun he olivat niin pahoja?
Vai ovatko nämä kummatkin vaihtoehdot virheellisiä?
Niin, mitä teksti kertoo? Herra hävitti nuo kaupungit ja kaikki kaupunkien asukkaat ja koko lakeuden. (1Mo19:24-25) Ei kaiketi sillä ole merkitystä, oliko tuo kenties meteoriitti vaan sillä, kun teksti suoraan kertoo, että nimenomaan Herra hävitti kaupungit heidän syntiensä takia, jotka huusivat taivaaseen asti.
On monia syitä, miksi tietyt raamatunkertomukset erityisesti VT:n alussa herättävät epähistoriallisen ja vertauskuvallisen vaikutelman. Ei niillä nyt kuitenkaan kannata päätä vaivata, jos kirjaimellinen tulkinta tuntuu itsestä luontevimmalta tai ainoalta mahdolliselta.
Tuo ilmaus ”Jumalan selvä sana” tarkoittaa yleensä ”minun raamatuntulkintaani”. Tekstit itse eivät kerro ja käske, miten ne on ymmärrettävä. Tulkinnat syntyvät lukijan päässä ja eri lukijat vakuuttuvat erilaisista perusteluista.
Niin, kyllä minä ymmärrän sen, että nykyisin Raamatun alkukertomukset herättävät ”epähistoriallisen vaikutelman.” Ei minulla ole mitään sitä vastaan, jos pidät niitä epähistoriallisina. Sopii se, jos siltä tuntuu. Mutta nimenomaan niillä pitääkin vaivata päätään, eikä jättää silleen. Siksi juuri minulla on tuo Genesis- kommentaari. Jos Luther selittää sen väärin, niin katson olevani sitten hyvässä seurassa väärässä.
”Tekstit eivät kerro, eivätkä käske.”Onhan sinullakin oma raamatuntulkintasi. Enhän minä sinua siitä moiti. Sitten tuosta ”Jumalan selvästä sanasta ja Sodomasta. Tuo tapahtuma on luettavissa ymmärtääkseni (1Mo19). Siihen ei mielestäni tarvita muuta kuin, että sen lukee läpi. Herra tuhosi Sodoman. Vaikea minun on ainakin lukea sitä niin, ettei Herra tuhonnut Sodomaa. Se on sitten eriasia, jos se on myyttinen kertomus, jolla voi olla jotakin todellisuuspohjaa, mutta se ei ole Jumalan sanaa sanan kirjaimellisessa merkityksessä.
Kosti,
Tätä juuri mietin. Luemme Raamatusta, että Herra tuhosi Sodoman, mutta Herra itse ei kirjoittanut näin. Tuhosiko Hän, vai ajatteliko kirjoittaja, että Herra tuhosi? VT sisältää paljon tuhoa, mutta oliko tekijänä Taivaallinen Isämme, vai näkivätkö sikäläiset ihmiset asian niin?
Sama asia meillä tänään; joku voi kokea Herran tehneen jotain vaikka niin ei suoranaisesti olisikaan.
Kyse on siitä, miten uskomme.
Kosti:
Myyttisillä kertomuksilla ei yleensä ole mitään todellisuuspohjaa historiallisessa mielessä. Mutta ne voivat välittää vertauskuvallisella tavalla jonkin opetuksen tai havainnollistaa vertauskuvallisella tavalla jotakin maailmassa vallitsevaa asiantilaa.
Kunnioitettavaa että luet Genesis-kommentaaria, se on varsin muhkea ja kallis teos. Se on esillä myös Eero Huovisen kiinnostavassa tutkimuksessa Kuolemattomuudesta osallinen, joka käsittelee Lutherin käsitystä alkuvanhurskaudesta.
Kari:
Jos ajattelet R-tun sisältävän (myös) ihmisen virheellisiä tulkintoja Jumalan olemuksesta, tahdosta ja teoista, niin mitä vastaisit kysymykseen ”Mistä tiedät, mitkä tulkinnat ovat oikeita?” Mistä ammennat tietosi koskien ”taivaallista Isäämme”?
Juuri sitä minä en ymmärrä, että tapahtumat mm. Sodomassa ja niitä ympäröivistä kaupungeissa voisivat olla vertauskuvauksillisia ilman, että se on tapahtunut historiassa. Ongelma taitaa olla siinä, että Raamatun tieteellinen tutkimus ei saa noista tapahtumista otetta, jolloin ne on katsottava myyteiksi. Olisivatko ne vain vertauskuvallinen varoitus tuleville polville, että näin käy, jos elätte kuin Seisomassa? Jokin tässä ei vain toimi.
Tuo Huovisen kirja minulla on. Lutherin sidottua ratkaisuvaltaa olen lukenut viime aikoina erityisellä mielenkiinnolla. Muun muassa sieltä on peräisin tuo Lutherin sana; ”Jumalan sanat on otettava niin yksinkertaisina kuin ne ovat.”
Eikö vertauskuvallisen kertomuksen idea ole juuri siinä, että se välittää totuuden eri tasolla kuin historiallisten tapahtumien raportointi?
H. C. Andersenin Keisari ilman vaatteita on mielestämme älyttömän oivaltava satu, vaikka ymmärrämmekin, ettei sen alasti patsastelevaa päähenkilöä ole oikeasti ollut olemassa. Kertomus avaa silmämme, vaikka sen juonelliset puitteet ovat täysin sepitteellisiä, tuulesta temmattuja.
Sodoma tuhoutui, mutta tekikö Jumala sen vai ajateltiinko Hänen tehneen sen? Tulivatko tulikivet tyhjästä vai oliko se meteoriitti tai maanjäristys?
Eikö sieltä sitten löytynyt yhden yhtäkään ”kelvollista” ihmistä? Miksi Jeesus sanoo, että jos jotain tapahtuu, se ei tarkoita, että tapahtumassa kuolleet olisivat syntisempiä kuin muut? Näitä muun muassa ihmettelen. VT on vaikeasti ymmärrettävä nimenomaan Kristuksesta katsoen.
Kari, miksi arvelet, että Sodoma ihan oikeasti tuhoutui? Miksi et epäile sitä, vaikka epäilet jossain määrin Jumalan vastuullisuutta asiassa?
Ei sitä ainakaan enää ole… heheh.
En nyt lähde tässä niin pitkälle kyseenalaistamaan.
Mietin vain sitä, miten asia nähtiin ja ymmärrettiin silloin, kun tekstejä kirjoitettiin.
Anssi, mitä lienee tuo vertauskuvallisuus tarkoittavan ”totuuden eri tasoilla” liitettynä Sodomaan ja muihin tasangon kaupunkeihin, mikäli tuo kertomus on täysin tuulesta temmattu satua ja sepitteellistä?
Lutherin opetus Raamatun selvyydestä on Raamatun sanan selvyyttä, sen kirjaimellisessa merkityksessä ja tässä kirjaimellisessa merkityksessä olevan asian selvyyttä. Tässä tapauksessa Sodoman tuho on realiteetti sanan varsinaisessa merkityksessä. Samalla kirjaimellinen merkitys on samalla sen teologinen merkitys, mikäli Lutherin mukaan asiaa tarkastellaan.
Kari,
Mikäli luet tuon luvun (1Mo:19) niin, mitä itse ajattelet, kun tuo luku alkaa näin: ”Ja ne kaksi enkeliä tulivat Sodomaan, ja Loot istui Sodoman portissa….” Miltä tuo teksti kuulostaa? Tietääkö kirjoittaja varmasti, että enkelit tulivat, vai ajatteliko kirjottaja, että enkelit tulivat, jolloin kirjoittaja ei tiedä sitä varmasti, tulivatko he vai eivät. Samoin asia on tuon Herran tuhon kanssa. En minä ainakaan tuota lukua muuten voi ymmärtää.
Raamatun ydin ei ole siinä, kertooko se todella tapahtuneista asioista yksityiskohtaisen tarkasti oikein. Sen merkitys on siinä, miten sen kirjoitukset puhuttelevat minua ja sinua juuri nyt, mitä se kertoo Jumalasta ja ihmisestä, ihmisten välisistä suhteista ja ennen kaikkea Jumalan suhteesta ihmiseen.
Olisi kenties hyvä myös selvittää mitä nuo ’enkelit’ eli malakim-(sanatarkasti ’kulkijoilta’)ovat aikuisen oikeasti olleet? Mihin nuo aineettomat henkiolennot, jos ovat aineettomia olleet, ovat ilmatilassa kulkiessaan ’siipiä’ ja ’pyöriä’ tarvinneet?
Martti,
Kyllä nuo Raamatun kertomukset riittävän tarkkoja ovat, että ne ymmärryksen valaisevat. Kuten esim. sen, montako kertaa Aabraham rukoili, ettei Jumala Sodomaa tuhoaisi. Onhan se myös riittävän tarkkaa, että Sooar oli vähän matkan päässä ilman Lootin tarkkaa askelmäärää.
Seppo, eivät nuo enkelit pelkkiä aineettomia olleet, kun Loot näki silmillään kerran heidän ruumiinsa. Siivillä ja pyörillä ei tässä yhteydessä ole tekemistä.
”Seppo, eivät nuo enkelit pelkkiä aineettomia olleet, kun Loot näki silmillään kerran heidän ruumiinsa. Siivillä ja pyörillä ei tässä yhteydessä ole tekemistä.”
Kummia enkeleitä, toisinaan lentelevät siivillä ja laskeutuvat pyörillä ja toisinaan ovat ruumiillisia syövät ja juovat ja käyvät kai huussissa ja toisinaan painelevat seinien läpi.
Luther kirjoitti, että Jumala on nähtävä ja uskottava yksin Kristuksessa ilmestyneen Rakkauden kautta, sillä ilman Kristusta Jumalan Valtasuuruus käy ihmiselle ylivoimaiseksi ja Jumala näkyy meille vain julmana despoottina. (Hyvin yleinen, inhimillinen ja sekulaari käsitys Jumalasta)
Moni sanoo etsivänsä totuutta ja Jumalaa, kuitenkin hyljäten Kristuksen, jolloin hän etsii Jumalaa kaikkialta muualta, kuin mistä Hänet voidaan löytää.
Eikö Jumala näytä aika julmalta VT:ssa? Sitä on vaikea selittää pois juuri siksi, että Kristus antoi Jumalasta erilaisen kuvan. Kuka on ymmärtänyt väärin?
”Eikö Jumala näytä aika julmalta VT: ssa? Sitä on vaikea selittää pois juuri siksi, että Kristus antoi Jumalasta erilaisen kuvan. Kuka on ymmärtänyt väärin?”
Taitaa olla niin, että Jeesuksen Taivaallinen Isä ei ole sama kuin Vt:n Jahve, jonka lapsia Jeesus itse asiassa sanoo ’Isän Perkeleen lapsiksi’. Jeesus ei mainitse nimeä JHVH Ut:ssa kertaakaan.
Seppo, kiinnostava ja kirpeän hereettinen gnostilainen tulkinta tradition näkökulmasta. ? Mutta miten selität sen, että Jeesus Jumalasta puhuessaan ilmiselvästi samastaa hänet maailman ja ihmisen luojaan (esim. Mk. 10:6) ja muutenkin käyttää opetuksissaan VT:n aineistoa, jota vaikkapa Markion ei suostunut käyttämään. Gnostilaisuushan ei samastanut maailman luojaa ja Todellista Jumalaa™ ollenkaan. Etkö ylipäätään näe VT:n jumalauskon ja Jeesuksen opetusten välillä minkäänlaista jatkumoa? Tai miten selität sen, että VT:ssa vain muutaman kerran mainittu Perkele on Raamatun ”ykkösosassa” selkeästi eri hahmo kuin Jahve?
Karin mainitsema ongelma on silti olemassa. Itse selittäisin eroja jumalauskossa tapahtuneen pitkäaikaisen kehityksen avulla. Kanaanilaisesta, polyteistisesta kontekstista ponnistaneen muinaisen Jahve-uskon ja Jeesuksen ajan juutalaisuuden välillä on vähintään useiden satojen vuosien välimatka. Jumalausko alkoi henkistyä ja muuttua abstraktimmaksi jo VT:n nuorimmissa osissa. Uskoakseni tähän liittyy mytologiselta kalskahtavan Jahve-nimen jääminen pois käytöstä. En ole oikein koskaan pitänyt uskottavana ”virallista” näkemystä, jonka mukaan sitä ei vain enää uskallettu lausua ääneen.
Jumalauskon muodoilla on aina ajan saatossa taipumus kehittyä konkreettisesta ja primitiivisestä abstraktimpaan ja henkisempään suuntaan. Tämä näkyy myös UT:n aikaa ja kirkkoisien aikaa vertailtaessa.
Anssi, gnostilaiset katsoivat Jahven Demiurgiksi, joka oli saanut luoda näkyvän maailman mutta joka epäonnistui työssään ja maailmasta ja ihmisestä tuli huonoja koko universumin takana oli NIMETÖN Korkein jumaluus.
Jännittävästi myös Raamattu mainitsee Demiurgin tekijänä.
Niinpä, mutta mitä näyttöä on siitä, että juutalainen Jeesuskin oli gnostilainen ja piti ”taivaallista Isää” ja maailman ja ihmisen luonutta Jumalaa eri henkilöinä? Jeesushan siteeraa paljon VT:a, joka gnostilaisen käsityksen mukaan sisältää juuri tuon pahamaineisen demiurgin kootut seikkailut.
Mielenkiintoisia kommentteja. Muutama huomio:
Jumala pitää yllä ja ohjaa koko maailmanhistoriaa. Meidän ei tarvitse pohtia sitä, oliko Sodoman tuho meteoriitin vai Jumalan ihmeenomaisen työn vaikuttamaa, koska Jumala toimii tässä maailmassa myös luomiensa luonnonlakien välityksellä olematta niihin sidottu.
Luther ei lähestynyt Genesistä sen enempää meidän kysymyksenasetteluistamme, raamatuntutkimuksestamme kuin historiankäsityksestämmekaan käsin. Genesiksen Sodomaa on etsitty mm. ruotsalaisten arkeologien toimesta. Ongelma on siinä, että löydetyt rauniot ovat reilusti Abrahamin aikaa vanhempia tai nuorempia.
Tarkkaan ottaen Sodoman tuho ei kuulu Raamatun alkukertomuksiin vaan Abrahamin historiaan. Samalla sillä on vakava sanoma meille: Jumala rankaisee pahuuden ihan oikeasti samalla kun hänen toimintansa kutsuu meitä parannuksen tekoon ja muistuttaa meitä kristittynä elämisen tarpeellisuudesta. Tämänhän vahvistavat myös monet muut Raamatun tekstit, sekä yksilö- että yhteisötasolla. Kristillinen usko ei siis ole henkeviä ideoita vaan realisoituu todellisuudessa. Ajatukselle uskon jatkuvasta ”henkistymisestä” löytyy toki katetta, mutta myös päinvastaisista prosesseista.
On oikeastaan hienoa, että näitä Raamatussa kerrottuja asioita voidaan tulkita niin monin tavoin.
Ei välttämättä ole olemassakaan mitään yhtä ehdottoman oikeaa tulkintaa. Saamme edelleen vuonna 2000 ja risat pähkäillä samoja asioita mitä on koko tuon ajan pähkäilty. Tulkintoja on tuomittu harhaopeiksi ja kristikunta on jakautunut moniin palasiin erilaisten tulkintojen myötä. Onko lopulta ihan turhaa yrittääkään etsiä mitään oikeaa, puhdasta oppia? Se voikin olla ”harhaa”. Ehkä Jumala haluaakin pitää meitä lähellään tämän kaiken pohtimisen ja ihmettelyn kautta. Hän on rikas antaja ja haluaa jakaa meille erilaisia näkökulmia asioihin. Mitäs mieltä olette tästä?
Kysely ja ihmettely ja tulkinnanvapaus ovat minustakin tärkeitä asioita. Elävässä traditiossa keskustellaan ja sallitaan erilaisia näkemyksiä. Joskus kyseenalaistetaan vanhoja vastauksia ja löydetään uusia. Tätä tapahtuu jo Raamatun sisällä, miksei siis myöhemmässä teologiassakin.
Voisiko Kari olla todella niin, että Jumala olisi halunnut jättää meidät epätietoisuuden varaan. Eikä selväsanaisesti olisi ilmaissut tahtoaan ja sitä, miten pääsemme yhteyteen Hänen kanssaan? Olisiko Raamattu annettu meille vain siksi, että voimme loputtomasti sen tekstien merkitystä pohdiskella?
Tuo tekstini oli sellainen ahaa-elämys kaiken tämän pohdinnan ohessa. Olen kyllä sitä ennenkin miettinyt. Monet sanovat, että Raamattu on selkeä, mutta en ole kyllä niin kokenut. Jos sitä lukee tietyin ennakkokäsityksin, niin se saattaa näyttää selkeältä. Silloin tosin täytyy jättää epäselvät kohdat sujuvasti huomiotta. Jeesuksen sanojen tulkinta on jo vaikeaa ja Raamatussa itsessään jo todistetaan myös Paavalin sanoissa olevan yhtä ja toista vaikeatajuista. Jo ensimmäiset apostolit näkivät asioita eri tavalla, samoin kirkkoisät ja myös nykyiset kirkkokunnat. Mikä siis on selkeää?
Vastaan Kostille, joka kysyi edellä Sodoma-kertomuksen vertauskuvallisesta tulkinnasta, sekä Markolle, jonka kirjaimellisen tulkinnan mukaan kertomuksessa on kyse siitä, että ”Jumala rankaisee pahuudesta ihan oikeasti”.
Sodoma-kertomuksen sanoma olisi kai pelkästään Jumalan rangaistus, jos kertomusta ei edeltäisi erikoinen vuoropuhelu, jossa Abraham käytännössä yrittää saada Jumalan luopumaan paljastamastaan hankkeesta. Tekstin kirjoittaja on ilmiselvästi ymmärtänyt, että vanhurskaiden ja jumalattomien surmaaminen samassa rysäyksessä on väärin – vaikka vanhurskaita olisi vain kourallinen. Pitkän ja oudon tinkaamisen (joka paljastaa että tarinassa on kyse harkitusta kirjallisesta sommitelmasta eikä suinkaan muistiin merkitystä elävästä elämästä) jälkeen antropomorfinen Jumala suostuu myöntämään ”sokraattisena kätilönä” toimineelle Abrahamille, että joo, no okei, kymmenenkin vanhurskasta riittäisi säästämään koko kaupungin.
Kertomus tietysti loppuu kaupungin tuhoon, ja Karin tavoin voisimme kysyä, että ”eikö sieltä sitten löytynyt yhden yhtäkään kelvollista ihmistä”. No, ehkä sieltä löytyi vain 1–9. ? Joka tapauksessa, Jumalan vihasta ja rangaistuksista mielellään puhuvat haluavat korostaa kertomuksen väkivaltaista loppua eivätkä Abrahamin ja Jumalan dialogia, mutta mielestäni kertomuskokonaisuuden varsinainen sanoma liittyy juuri tuohon dialogiin ja on suurin piirtein tällainen: ”Pienikin määrä vanhurskaita voi pelastaa maailman.” ”Yhteisöllä on aina toivoa, vaikka oikeamielisiä oli vain muutamia.” ”Sellaista kaupunkia ei olekaan, jossa kaikki vauvasta vaariin olisivat tulikivisuihkun tarpeessa.”
Yhtä myyttinen ja symbolinen kertomus Nooasta ja vedenpaisumuksesta menee Jumalan armon ja pitkämielisyyden korostamisessa vielä pidemmälle: siinä Jumalan aiheuttama katastrofaalinen tuho (joka kerrotaan vain siksi, että juonessa päästäisiin kliimaksiin, kertomuksen varsinaiseen sanomaan) perutaan ja mielensä täysin muuttanut, antropomorfinen Jumala lupaa uhrisavua haistellessaan: ”Minä en enää koskaan kiroa maata ihmisen tähden, VAIKKA ihmisen ajatukset ja teot ovat pahat nuoruudesta saakka, enää en hävitä kaikkea elävää, niin kuin tein.” (1. Ms. 8:21)
Kertomuksessa on aivan erilainen henki kuin Sodoma-kertomuksessa. Tai olisi, jos Sodoma-kertomuksesta puuttuisi Abrahamin ja Jumalan erikoinen vuoropuhelu, joka on Sodoma-kertomuksen varsinainen ydin ja opetus. Pohjimmiltaan molemmat kertomukset tähtäävät samaan suuntaan. Ne eivät ole historiaan perustuvia opetus- ja pelottelukertomuksia Jumalan vihasta ja rangaistuksista, vaan läpikotaisin myyttisiä ja symbolisia kertomuksia Jumalan armosta ja pitkämielisyydestä.
On mielenkiintoista, että VT kypsimmillään alkaa kritikoida toimintaohjetta ”hävittäkää paha keskuudestanne”, vaikka sekin on peräisin VT:sta. Ohje kun on täysin käymätön, alkukantainen ja tekopyhä syntiongelman ratkaisussa. Mitään ei saavuteta sillä, että hyvät jätetään ja pahat tapetaan, koska pahuus pujahtaa paratiisiin myöhemmin uudestaan. Ihmisiä ei lopulta voi jakaa muka täysin hyviin ja muka täysin pahoihin, koska hyvän ja pahan jakolinja ei kulje ihmisten välillä, vaan jokaisen ihmisen omassa sydämessä.
Anssi, miksi sanot Aabrahamin pyyntöjä Herralle ”oudoksi tinkaamiseksi”, joka on tietenkin po. asiassa varsin oleellinen koko tapahtuman kannalta. Luther toteaa, ettei kerro Sodoman tuhosta mielellään, niin paljon asia häntä kauhistuttaa, mutta ei voi tietenkään vaieta siitä. Aabrahamin sääli ihmisiä kohtaan panee hänet rukoilemaan Herraa, että hän säästäisi Sodoman asukkaat. Hänen menee pyynnöissään niin pitkälle, että päätyy tuohon lukuun 10. Toteat, että kysymys on mielestäsi ”kirjallisesta harkituista sommitelmasta, eikä elävästä elämästä.” Tässä meidän tiemme taitavat erota.
Vähän myös ihmettelen sitä, kun sanot: ”No ehkä Sodomasta löytyi 1-9 vanhurskasta.” Miksi käytät nauruhymiötä tuon kommenttisi yhteydessä? Tätä en ymmärrä. En myöskään sitä, kun Raamatussa kerrotaan Jumalan armosta ja vihasta, toteat, että ne olisivat ”läpikotaisin myyttisiä ja symbolisia tarinoita.” Hyvän ja pahan kannalta voi miettiä myös sitä, miksi noiden kaupunkien tuhon jälkeen Loot ja hänen tyttärensä lankesivat sukurutsaukseen? Kysymys ei ole mielestäni mm. tähän asiaan liittyvästä Raamatun tulkinnasta, vaan erilaisesta raamattunäkemyksestä. Se tietenkin sallittakoon.
Aika erikoista tuollainen vänkääminen minusta on. Kuka sellaista harrastaa Jumalan kanssa normaalielämässä tai edes muualla Raamatussa? Abrahamhan vaikuttaa kertomuksessa tiedostavammalta ja myötätuntoisemmalta kuin Jumala ja suostuttelee häntä koko ajan vähentämään tarvittavien vanhurskaiden määrää. Tarinan ja symboliikan tasolla tuo kaikki toimii loistavasti, mutta kirjaimellisesti ymmärrettynä kertomus on päätön.
Hymiön pistin siksi, että ei kai ole kovin eri asia, kuoleeko tulikivisateessa 9 vai 10 vanhurskasta. Yhdenkin vanhurskaan kuolema on väärin. Yhdeksässä menee kuitenkin raja, jos kertomus päätetään ottaa kirjaimellisesti.
Anssi, luulisin, että Herran rukoilemista harrastaa yksi ja toinen. Vai voiko sitä kutsua vänkäämiseksi? Kumpikohan on armollisempi, Herra vai Aabraham, joka on hänet ja meidät kaikki luonut? Et sitä paitsi ole lukenut kertomusta tarkasti.
Mikäli olisi löytynyt 10, jotka olisivat ottaneet Jumalan sanasta vaarin kaikki mainitut kaupungit olisivat pelastuneet, mutta ei löytynyt kuin Loot, hänen vaimonsa ja tyttärensä. Yhteensä 4. Eikö Jumalan armo ole nimenomaan suuri juuri siksi, että 10 tähden kaikki olisivat pelastaneet kirjaimellisesti ymmärrettynä.
Minusta Abraham ei rukoile vaan keskustelee Jumalan kanssa kasvotusten. Jumala mielletään kertomuksessa ruumiilliseksi olennoksi.
Onhan se toki suurta armoa, jos kokonaisia kaupunkeja säästetään 10 ihmisen vuoksi, mutta vielä suurempaa armoa olisi säästää kaupunkeja 1 ihmisen vuoksi, tai olla tuhoamatta niitä ollenkaan. Juuri jälkimmäisen kaltaiseen ratkaisuun Jumala päätyy vedenpaisumuskertomuksessa. Hän huomaa pahojen ihmisten surmaamisen olleen virhe. Edellä mainittu jae (1. Ms. 8:21) on mielestäni Raamatun ihmeellisimpiä.
Totta, Aabraham keskustelee nimenomaan ruumiillisesti ja kasvotusten. Kun nuo kolme miestä ilmestyivät ikuisuudesta aikaan Aabraham kumartui maahan asti. Ketä Aabraham voisi kumartua maahan asti, muuta kuin Jumalaa. Kun miehet lähtivät, niin Aabraham jäi vielä Herran eteen, kuten teksti kertoo.
Mielestäni unohdat keskeisen asian tässä kertomuksessa. Nimittäin synnin ja ihmisen langenneen luonnon. Sodomassa Jumalan kärsivällisyys loppui ja seuraukset olivat sen mukaiset.
””Minusta Abraham ei rukoile vaan keskustelee Jumalan kanssa kasvotusten.” Eikö juuri se ole oikeaa rukousta?
Ei kertomuksessa ole mitään päätöntä. Jumala kun varmasti edeltä tiesi keskustelun kulun. Ei pyynnöt tulleet hänelle minään yllätyksinä. Kertomus kuvaa kuitenkin elävästi Jumalan ja Aabrahamin syvää ystävyyttä. Aivan samankaltaisesta ystävyydestä Jeesus puhui opetuslapsilleen. Samasta ystävyydestä, jota jokainen opetuslapsi pääsee päivittäin kokemaan.
Kosti Vasumäki: ”Eikö Jumalan armo ole nimenomaan suuri juuri siksi, että 10 tähden kaikki olisivat pelastaneet kirjaimellisesti ymmärrettynä.”
Kyllä! Amen!
Anssi Saarela: ”Onhan se toki suurta armoa, jos kokonaisia kaupunkeja säästetään 10 ihmisen vuoksi, mutta vielä suurempaa armoa olisi säästää kaupunkeja 1 ihmisen vuoksi, tai olla tuhoamatta niitä ollenkaan. Juuri jälkimmäisen kaltaiseen ratkaisuun Jumala päätyy vedenpaisumuskertomuksessa. Hän huomaa pahojen ihmisten surmaamisen olleen virhe. Edellä mainittu jae (1. Ms. 8:21) on mielestäni Raamatun ihmeellisimpiä.”
Jumala oli säästänyt Sodomaa jo varmaan kauan ja odottanut että sen ihmiset tekevät parannuksen, mutta Jumalan kärsivällisyys ei ollut eikä ole loputon. Jumalan oikeudenmukaisuus vaatii myös että pahuus saa palkkansa ja sille tulee loppu.
En ymmärrä mitä ihmeen armoa se olisi, jos jumalattomat saisivat vainota vanhurskaita maailman tappiin asti eivätkä koskaan joutuisi tuomiolle pahuudestaan? Se olisi vasta todellinen helvetti! Onneksi näin ei tule olemaan, koska Jumala on oikeudenmukainen ja vanhurskas ja tulee lopulta tuomitsemaan pahan maailman.
Paavali: ”Noita tietämättömyyden aikoja Jumala on kärsinyt, mutta nyt hän tekee tiettäväksi, että kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus. Sillä hän on säätänyt päivän, jona hän on tuomitseva maanpiirin vanhurskaudessa sen miehen kautta, jonka hän siihen on määrännyt; ja hän on antanut kaikille siitä vakuuden, herättämällä hänet kuolleista.” Ap. 17:30-31
Tämä päivä lähenee päivä päivältä. Jumala kutsuu syntisiä parannukseen ja ottamaan vastaan evankeliumi hänen Pojastaan. Jumala kutsuu meitä tulevaan valtakuntaansa. Älä jää ulkopuolelle!
Seppo Heinola, vastaus taannoiseen kommenttiisi minulle.”Mutta kiitos olkoon Jumalan, joka aina kuljettaa meitä voittosaatossa Kristuksessa ja meidän kauttamme joka paikassa tuo ilmi hänen tuntemisensa tuoksun! Sillä me olemme Kristuksen tuoksu Jumalalle sekä pelastuvien että kadotukseen joutuvien joukossa: näille tosin kuoleman haju kuolemaksi, mutta noille elämän tuoksu elämäksi. ” 2. Kor. 2:14-16
”Sillä me olemme Kristuksen tuoksu Jumalalle sekä pelastuvien että kadotukseen joutuvien joukossa: näille tosin kuoleman haju kuolemaksi, mutta noille elämän tuoksu elämäksi. ”
Ikävä kyllä tuo kristittyjen tuoksu on nimenoman usein ollut kuolemantuoksua. Tai palavan lihan käryä. Oli myös aika, jolloin kristityt pitivät alapesua synnillisenä ja uskovat tunnisti nimenomaan pistävästä hajusta.