[Heli Karhumäki:] Olen körttiläiseen tapaan avoimen hyväksyvä naispappeus- ja seksuaalivähemmistöasioissa, ja asiatasolla usein samaa mieltä kuin Helsingin seurakuntayhtymän viestintäjohtaja, Kirkko ja Kaupunki –lehden päätoimittaja, pastori Seppo Simola. Tiukan konservatiiviset kannat ovat omiaan vaikeuttamaan esim. seksuaalivähemmistöjen elämää, ja on selvää, että naispappien väistäminen seurakuntatyössä on kitkettävä perin juurin.
Se mitä en hyväksy, on Simolan tahallisen loukkaava tapa ajaa ”suvaitsevaisuuden” agendaansa. En lukeudu raamatullisiin konservatiiveihin, mutta koska he ovat kristittyjä sisaria ja veljiä, koen Simolan tahalliset loukkaukset heitä kohtaan myös omissa nahoissani, Kristuksen ruumiin jäsenenä. Ihmettelen, miten ongelmattomasti Simolan hengenheimolaiset hyväksyvät tämän koulukiusaamiseen verrattavan nolaamisen, ilkkumisen ja yläpuolelle asettumisen.
Simolan ongelmana on myös tiukka lokeroiminen ja yksinkertaistaminen. Hänen kirjoituksissaan vitoslaisuuteen kuuluvien useiden järjestöjen kannattajat näyttäytyvät yhtenäisenä massana, jotka eivät ole meitä vaan niitä toisia. Eikö kokeneella papilla ole minkäänlaista kokemusta viidesläisen suunnan yksittäisten kristittyjen keskustelevuudesta, itsetutkiskelusta, omantunnonherkkyydestä ja nöyryydestä Jumalan edessä? Minä tunnen tällaisia vitoslaisia kasapäin, ja pidän Simolan näköalaa siksi harhaanjohtavana. Se ei ole kunniaksi papille eikä kirkolliselle journalistillekaan. Se ei myöskään palvele lukijoiden oikeutta saada oikeita ja olennaisia arvioita kirkostamme. Meillä on kirkossa monia terävästi kirjoittavia toimittajia, jotka ilman sumentavaa karsinointia ja tahallista loukkaamista saavat asiansa sanotuksi. Uskon, että he pystyvät myös avartamaan asenteita paljon tehokkaammin kuin Simola.
Simolalla on paljon tukijoita, jotka kehuvat häntä sitä riemukkaammin, mitä rumemmin hän viidesläisiä kyykyttää. Tätä ihmettelen. Jos tukijat ovat aidosti Simolan ja kirkon puolella, minusta rakkauden ja totuuden vaatimus edellyttäisi hänen arviointiaan kokonaisvaltaisemmin. Jotkut puolustavat Simolaa sillä, että hän on mukava mies. Sitä hän on minunkin mielestäni, sen verran on kokemusta illanistujaisista. Mutta onko ”mukavalla” oikeus loukata? Ja mitä ansiota siinä on, jos on mukava vain omilleen?
Kirjoitin viime viikolla Facebookissa pari kriittistä kommenttia Simolasta ja jaoin linkin piispa Jari Jolkkosen ja teologian tohtori Kari Kuulan ansiokkaisiin kirjoituksiin Räsäs-kohusta. Ihmettelin myös hänen saamiaan kehuja kohukolumnistaan ja totesin, että koulukiusaajillakin on hännystelijänsä. Se oli Simolalle liikaa: hän toppuutteli kommentointiani Facebook-sivullani ja neuvoi rauhoittumaan, ihan kaverina, kun hänen mielestään käyn ylikierroksilla. Kovin oli somaa huolenpitoa.
Voin kertoa, että Simolan kirjoittelu ei saa minua ylikierroksille. Se saa minut surulliseen tuskaantumiseen, joka velvoittaa puuttumaan, vaikkei yhtään huvittaisi. Olen kommentoinut hänen kirjoitteluaan ennen tätä heinäkuun Räsäs-kohua yhdessä ainoassa kolumnissa pari vuotta sitten eli hyvin laiskasti. Nyt olen päättänyt ruveta ahkeroimaan ja kommentoimaan jokaista tölvivää kirjoitusta. Katson aiheelliseksi asettua kiusattujen tueksi vaikkapa vain Facebookissa ja verkkopalstoilla, kun Kirkon ja kaupungin toimitusneuvosto ja kirkkoneuvosto nähtävästi antavat hänen mellastaa rauhassa. Simola on loukannut tahallaan niin monia, että saa luvan kestää tämän vähäisen kiven, joka ei hänen kengästään poistu.
– Heli Karhumäki –
Kirjoittaja on eteläpohjalainen sanankäyttäjä ja Lapuan seurakunnan tiedotussihteeri.
Kuva: Jyrki Tervo
EI Jeesus kuitenkaan armollisuudessaan katsonut syntiä läpi sormien.
Johanneksen evankeliumi;
8:10 Ja kun Jeesus ojensi itsensä eikä nähnyt ketään muuta kuin naisen, sanoi hän hänelle: ”Nainen, missä ne ovat, sinun syyttäjäsi? Eikö kukaan ole sinua tuominnut?”
8:11 Hän vastasi: ”Herra, ei kukaan.” Niin Jeesus sanoi hänelle: ”En minäkään sinua tuomitse; mene, äläkä tästedes enää syntiä tee.”
Kun elämme Pyhän Hengen ohjauksessa meidän tulee myös varoittaa synnin tekemisestä, sekä tarkata omaa elämäämme.
Jaakobin kirje:
5:20 niin tietäkää, että joka palauttaa syntisen hänen eksymyksensä tieltä, se pelastaa hänen sielunsa kuolemasta ja peittää syntien paljouden.
Rakkautta ei ole kaiken hyväksyminen.
Minkä Raamattu ilmoittaa synniksi, se myös on sitä. Turha synnin tekemistä on puolustaa, vedoten suvaitsevaisuuteen.
Aika paljon kompaan noita Teemun kirjoituksia. En puutu nyt tuon yhden päätoimittajapapin sanamuotoihin, vaan tuohon alentuvaan suhtautumiseen. Ei ongelma ongelma pelkästään viidesläisiin. Aika paljon ihan yleisellä tasolla joutuu lukemaan tekstiä, joka saa silmät pyörimään. Tarkoitan tällä, että asioita voisi laittaa yksikköön. Jos on kohdannut jonkun, jonka pitäisi sitä pipoa löysätä, niin käy sanomassa sille. Ihan turhaa on koko ihmisryhmää nöyryyttää oikeassa olemisessa. Päätoimittajan kirjoitus kuitenkin kertoo lehden linjasta. Tämä enemmänkin kertoo, että vuorovaikutustaidot ovat ruosteessa. Aika monelle tuon ikäryhmän papille ehdottaisin sosiaalipsykologian johdanto kurssia pakollisena, jos ei sitä tietoa ole saanut muuten. Kun ne kuitenkin ääneen päästetään. Tämän päivän lukiolailla yksi sosiaalipsykologian kurssi on pakollinen.
Jouni Turtiainen, kyllä etenkin siinä mielessä, että se ehkä tarjoaa viidesläisille mietittävää sovinnollisessa muodossa.
Kiitos Heli Karhumäelle hyvästä blogista sekä Maija Mäkelälle ja Teemu kakkurille kommenteistaan.
Teemu, kyllä, puhuit alentuvasta suhtautumisesta. Ajattelen niin, että alentuvaa suhtautumista siinä missä sanailuakin ilmenee eri ryhmittymien välillä ja suhteessa niihin joulukirkkokristittyihin, lähetysmummoihin jne. Siksi niputin nuo asiat toisin kuin ensimmäisessä, vain sinulle osoittamassani viestissä.
Tämä blogi on yksi tarpeellinen lisä ajankohtaiseen keskusteluun.
En nyt koe enää tarvetta hämmentää soppaa aiempaa enempää.
Sanon vain sen, että kiusattuja tulee puolustaa eikä kiusata lisää.
Olen samalla kannnalla kuin Moilasen Eija, että voimiaan voi käyttää monella tavalla. Säästän omat voimani tuleviin taistoihin.
Minusta kirkon keskustelukulttuuri on jotenkin kauttaaltaan kärjistynyt. Onko se tämä nettikeskustelu, joka siinä on taustalla, että ihmiset eivät kohtaa kasvoista kasvoihin keskustellessa? Erimieltä pitäisi pystyä olemaan ilman kärjistyksiä ja henkilökohtaisuuksia. Minulle yksi kirkosta eronut sanoi jokin aika sitten, että lähti, kun ei halunut olla niin riitaisessa joukossa mukana.
Hyvä huomio. Mutta minne tämä ihminen meni? Löytyikö se riidaton joukko jostain muualta?
Kauniaisten khra Mauri Vihko muistutti Esse-lehden kirjoituksessaan Amerikan kokemuksistaan, kun hänelle oli siellä sanottu: ”jos jostain löydät täydellisen seurakunnan, liity oitis siihen, sillä sen jälkeen se ei enää ole täydellinen”.
Kirkko on ollut riitainen yhteisö jo apostolien ajoista alkaen, koska kirkossa on kyse – ei enempää eikä vähempää kuin – ihmisen suhteesta Jumalaan ja hänen iankaikkisuustoivostaan.
Miten tällaisessa yhteisössä eletään niin, että jokainen jäsen kokee olevansa tässä yhteisössä samanaikaisesti sekä ”oikeassa” että ”turvassa”?
Voiko mikään olla elämän perusteita järkyttävämpää, jos joku asettaa tämän toivon tai suhteen kyseenalaiseksi tai tuo siihen turvattomuuden tunteen?
Vasta sitten, kun kirkosta poistetaan kaikki ihmiset, siitä tulee tasapainoinen ja tyyni. Ihmisyhteisönä kirkko tulee aina olemaan jännitteinen ja riitaisa. Siis syntisten yhteisö, joka elää ja hengittää vain Jumalan armon varassa.
Miksi se muuten intohimoisesti julistaisi evankeliumia kuin juuri eniten omaan tarpeeseensa..?
Pitäisikö meidän siis rohkeammin julistaa sitä, mistä itse elämme, kuin puhua niin paljon siitä, mikä eniten aiheuttaa meissä turvattomuuden kokemusta ja tarvetta olla enemmän oikeassa kuin ”nuo toiset”?
Periaatteessa hyvä kirjoitus Heli Karhumäeltä. Itse en tunne Seppo Simolan kirjoituksia enkä voi niihin ottaa kantaa, mutta on vain pakko sanoa, että kyllähän toiseen suuntaan kohdistuneita ”mollauspuheita ja kirjoituksia” on ollut vuosikaudet. Niitä, joissa usein juuri ”vitoslaiset” polkevat koko kirkon piispoineen ja ”liberaaleineen” maan rakoon ilman minkäänlaista kunnioitusta. On ehkä tasapainottavaa vain, että joku arvostelee vaihteeksi ”vitoslaisiakin”. Toki en kannata minkäänmoista arvostelua mihinkään suuntaan, sillä se ei paljoakaan tätä seurakuntaa rakenna. Sitä kunnioittavaa keskustelua kaipailisin, jota jopa uusi paavikin kaipasi muslimien ja kristittyjen välille.
Twitteriä en käytä, Facebook’issa on tili että voin tarvittaessa lukea muiden tekstejä mutta on tili on ns ”blank” tili ja sellaisena pysyy. Miksi?
Olen havainnut että jos kirjoittamasi tesktin lukee viisi henkilöä, he ymmärtävät sen tasan viidellä eri tavalla ja itse et tarkoitit jotain muuta.
Joten Somessa Wiion 2 laki pitänee paikkansa ”Jos sanoma voidaan tulkita eri tavoin, niin se tulkitaan tavalla, josta eniten vahinkoa” http://osmo.wiio.net/wiion-lait/