Some-ajan viinipuu

Jeesuksen sana: “Minä olen viinipuu ja te olette oksat” muotoutui motoksi kirkollisvaalien uudelle tulokkaalle, Viinipuu-listalle. Listamme toi kirkolliskokoukseen Helsingistä monissa neljännen sektorin verkostoissa aktiivisen pastori Marjaana Toiviaisen ja hänen lisäkseen hiippakuntavaltuustoon kokeneen kirkon kansainvälisen työn vaikuttajan Tapio Leskisen. Uusi, huolellisesti ja harkiten koottu lista sai nopeasti muotoiltua konkreettisen ohjelman. Viinipuu on mielestäni ainoa lista, joka on muotoillut selkeästi käsityksensä kirkko-opista. Seurakuntarakenteen ja kirkon hallinnon uudistamisen osalta muilla listoilla ei vaikuta olevan selkeää ohjelmaa.

Moni ihminen on lyhyessä ajassa löytänyt Viinipuusta ryhmän, jonka kautta voi vaikuttaa kirkkoon ja kirkolliseen keskusteluun sekä tuoda siihen uutta kunnioituksen henkeä. Listan vaalitulos oli hyvä, ottaen huomioon sen, että koko listan ajatus syntyi vasta viime kesänä. Äänestäneistä papeista 115 eli 25% äänesti Helsingissä Viinipuuta. Myös muilla paikkakunnilla Viinipuulla oli ”hengessä mukana” -ehdokkaita, ja liike varmasti laajenee. Ryhmässä on ollut vapaaehtoisuuteen perustuvaa innostusta, joka voi luoda paljon uutta. Ryhmä on kiistämättä myös some-heimo: iso osa työskentelystä on tapahtunut avoimilla nettifoorumeilla sosiaalisessa mediassa, ei perinteisen mallisissa kokouksissa.

Odotan, että keskustelu kirkosta virkistyy ja avautuu suurelle yleisölle tulevan kirkolliskokouskauden aikana uudella tavalla. Edustajilla on, niin halutessaan, jo pelkästään sosiaalisen median avulla käytössään monia työkaluja vuorovaikutukseen kentän, seurakuntalaisten ja työntekijöiden kanssa.

Facebook ei ehkä yksin mullista demokratiaa, mutta senkin kautta voi lyhyessä ajassa etsiä uusia näkökulmia erilaisilta ihmisiltä. Voi vaikkapa selvittää vaivattomasti, mitä ajatuksia johonkin käsitteillä olevaan asiaan on itseä rikkaammalla, köyhemmällä, terveemmällä, sairaammalla, nuoremmalla tai vanhemmalla planeetan tallaajalla.

Radikaalisti nykyistä avoimempaa viestimistä kirkolliskokouksen tehtävästä tarvitaankin nyt. Menneillä kausilla mielenkiintoista ja tärkeää työtä ovat olleet lukuisat blogit ja videot ja tviittaukset, joiden kautta muutamat edustajat ovat avanneet kirkolliskokouksen työskentelyjä kaikelle kansalle. Vuorovaikutteisuudessa tulee edetä: yhä aktiivisempi reaaliaikainen kommunikointi oman ryhmän ja laajemman kansanjoukon kanssa tulee varmasti olemaan tämän kirkolliskokouskauden arkipäivää. Näin kirkko voi pikkuhiljaa ottaa toimintatavoissaan askelia neljännen sektorin toimintatapojen suuntaan, jotka muualla yhteiskunnassa ovat jo käytössä.

Niin seurakuntien hallintorakenteen uudistaminen kuin kirkon taktiikka tasa-arvoisen avioliittolain yhteiskunnassa ovat asioita, joiden käsittelyssä tarvitaan avointa ja luovaa asennetta sekä jatkuvaa rukousta. Samalla pitäisi löytyä rohkeus katsoa maailmaa ympärillämme ja ottaa käsittelyyn ajankohtaisia teemoja. Mikä on kirkon diakoninen näky nykyajassa? Globaali oikeudenmukaisuus ja ympäristöasiat loistivat poissaolollaan monessa paneelissa ja lehtijutussa vaalien alla. Massatyöttömyys, kohtuuden ja ahneuden teemat, ilmastokriisi ja pakolaisuus ovat osa myös kirkon elämää.

Toivon, että Viinipuu saa omalta osaltaan demokratisoitua kirkkoa siten, että yhä useampi seurakuntalainen ja kirkon työntekijä ymmärtäisi kirkolliskokouksessa käsiteltävien asioiden yhteyden omaan arkipäivään – ja äänestäisi ensi vaaleissa.

Minulle vaalityön tekeminen on avoimen kansalaisyhteiskunnan vaalimista. Pidän arvona itsessään sitä, että seurakuntalaiset ja papit opiskelevat, kuinka kirkon päätöksentekojärjestelmä toimii ja selvittävät kuinka sitä voi tarvittaessa uudistaa. En halua, että kirkko, tai sen puoleen mikään muukaan instituutio yhteiskunnassa, muodostuu jonkinlaiseksi “kastilaitokseksi”, jossa vain ennestään tunnetuilla hahmoilla ja perhetaustan puolesta kirkollisesti marinoituneilla on mahdollisuuksia vaikuttaa. Siksi lähdin itse mukaan ehkä vallattomaltakin vaikuttavaan, radikaalien vastakulttuuristen rakkaudentekojen luonnehtimaan Viinipuuhun.

Huomaan, että Viinipuun tavat sanoittaa ajatteluaan ja ajatukset kirkosta ovat kelvanneet joillekin muidenkin listojen ehdokkaille. Tämä ei ole mikään ongelma. Viinipuu ei varmaankaan ole itsetarkoituksellinen tai oman asemansa pönkittämisestä kiinnostunut ryhmä. Siihen saa kuitenkin liittyä!

Uuden listan toivon virittävän kriittistä ajattelua myös vanhoissa toimijoissa. Miltä osin omissa kannoissa olisi tarkentamisen varaa? Ovatko toimintatavat ja keskustelukulttuuri aidosti avoimia uusille tulokkaille? Onko asioiden valmistelussa avoimesti etsitty tapoja kuulla niin kirkkoon kuuluvia kuin kuulumattomiakin ihmisiä, joiden elämään päätökset vaikuttavat? Yksi asia on jo nyt selvää: nuorten foorumi kirkolliskokous ei edelleenkään ole. Tällä saralla on paljon työtä edessä, kuten esimerkiksi Navi-ryhmän kannanotto toteaa.