”Varokaa tuomasta hurskaita tekojanne ihmisten katseltavaksi, muuten ette saa palkkaanne taivaalliselta Isältänne. Kun siis autat köyhiä, älä toitota siitä niin kuin tekopyhät tekevät synagogissa ja kujilla, jotta ihmiset kiittelisivät heitä. Totisesti: he ovat jo palkkansa saaneet.” -Jeesus, Matteuksen evankeliumi 6:1-2.
Menneellä viikolla verkkolehdissä oli uutinen, joka kertoi lompakon tulleen palautetuksi omistajalleen. Uutinen siis tehtiin siitä, kuinka joku kansalainen toimi lain ja etiikan edellyttämällä tavalla, eikä varastanut. Loppuviikosta some-kansan huulille pääsi lehdistön kautta kaupan kassatyöntekijä, joka auttoi ystävällisesti ja asiaankuuluvasti liikuntarajoitteista asiakasta. Molemmat näistä tapauksista oli levinnyt kaupalliseen mediaan asti facebook-päivistysten kautta, eivätkä nämä mainitsemani esimerkit todellakaan ole mitään yksittäistapauksia. Sosiaalinen media on täynnä tykättäväksi ja jaettavaksi tarkoitettuja tarinoita omista ja toisten hyvistä teoista. Toki, myös huonosta käytöksestä ja palvelusta somen viidakkorumpu herkästi rankaisee. Molemmat ilmiöt ovat varsin kyseenalaisia kristityn somekäyttäjän näkökulmasta.
Elän sellaisessa harhaluulossa, että näiden uutisten ja tykkäysten ja jakojen kohteena oleva käyttäytyminen on normaalia ja muunlainen käytös ehdottomasti tuomittavaa ja väärää. Liikuntarajoitteisen asiointia on autettava. Lompakko on palautettava omistajalleen. Näiden asioiden tapahtumisen ei tulisi nostaa uutiskynnystä, eikä niiden oikeastaan pitäisi olla edes mainitsemisen arvoisia asioita.
Monet kommentoivat, kuinka nämä uutiset ”palauttavat uskon ihmisiin”, mutta minun kohdallani tällaisessa uutisoinnissa käy kyllä täysin päinvastoin. Reaktiot – ja uutiset normaalista inhimillisestä ja hyveellisestä käytöksestä – osoittavat, kuinka tavallisesta joka miehen ja naisen velvollisuudesta – toisten huomioimisesta ja auttamisesta – on tehty ihailtava ja kuulutettava harvinainen hyve.
Yleisesti ottaenhan näistä FB-päivityksistä, joissa ihminen itse tai joku muu toimii hyveellisen normaalisti, on tullut muoti-ilmiö, joita kuuluu peukuttaa ja jakaa. Ilmiö on sinällään aika vastenmielinen, koska siinä glorifioidaan oikeaa käytöstä. Ihmisen kuuluu tehdä tiettyjä asioita ihan hyveellisyyden tähden, hakematta siitä suosiota.
Jaksan toivoa, että ihmiset yhä käyttäytyvät pääsääntöisesti hyveellisesti, ja nämä uutiset ovat vain osoituksia mätäkuun jutuista tai jostain ”töykeyden kuplasta”.
Somen aallokoissa voi tulla paineita jatkuvasti asemoida itseään ja huudattaa omia arvostuksiaan. Ja olla tuo hyvä parempi paras ihminen: Linkitän kantaaottavia uutisia ja aloitteita, huomaattehan? Tykkään tästä ja tuosta, näettehän varmasti? Toivottavasti saatte minusta hyvän ja oikean, ette missään nimessä väärän, käsityksen.
Hyvien asioiden peukuttaminen sinänsä on kannatettavaa, mutta somessa näyttäisi suhteellisuudentaju heittävän systemaattisesti kuperkeikkaa. Olenkohan itsekään täysin vapaa somen manipulatiivisesta otteesta?
Somen kautta olen saanut kertomalla työstäni Intian köyhien heimoalueiden orpojen kohdalla ainakin 20 orvolle tukijat ja ainakin kahdelle pastori/lähettiperheelle tukijat ja moneen muuhun asiaan tukijat. Olen haastanut ihmisiä mukaan eri kanavilla. Olisi tietysti hienompaa, jos toimittajat tekisivät juttuja eikä tarvitsisi niistä itse kertoa, kuten Paavalikin kertoi tekemisistään opiksi eri seurakunnissa.
Missä ovat some-toimittajat? Eiköhän some-kerronnan tavoite ratkaise sen, onko sen tavoite hyvä vai itsekäs. Kuka haluaisi Intiasta orvon (30 euroa/kk) tai lähetti/pastoriperheen (perustuki 70 euroa/kk) eli perustettavan seurakunnan vastuulleen? Kuka haluaisi rahoittaa porakaivon ja antaa puhtaan veden siten 500-1400 hengelle?
Uskottavuuden johdosta olen kertonut omista tekemisistäni ja saamistani vahvistusviesteistä eli mm. valokuvista tuen perille menosta Intiaan. Jeesus kaivokuvat ovat puhuttelevia, kuten tietysti orpojen ja pastoriperheiden ja seurakunnan kuvat ja kirjeet.
Viestintäni ja tekemisieni ansiosta olen saanut kaikkiaan lähes sadalle lapselle ja 18 pastorille (kehittyvällä seurakunnalle) tukijan. Itse saan seitsemän seurakunnan kirjeet kaksi kertaa vuodessa Intiasta ja kuvia orpolapsista ja Tekulapallin kylän 50 lapsen projektista säännöllisesti. Siellä kirkko toimii kahdessa vuorossa, kun yhteen kirkonmenoon kaikki eivät mahdu.