Risto Soramiehen vastine Tampereen hiippakunnan tuomiokapitulille tekee asian jatkokäsittelyn varsin yksinkertaiseksi. Soramies nimittäin sanoo, että hän ei noudata eikä aio noudattaa kirkkojärjestystä sellaisena kuin se kirkossa yleisesti ymmärretään. Soramies ilmoittaa noudattavansa kirkkojärjestystä sillä tavoin kuin hän ja hänen tukijoukkonsa asian ymmärtävät.
Voisivatko Suomen evankelis-luterilainen kirkko ja Lähetyshiippakunta sopia asioista? Soramiehen vastine tuomiokapitulille vastaa tähän kysymykseen omalla tavallaan. Hän perustelee Lähetyshiippakunnan perustamista kirkon toimilla.
Kirkon johto on tehnyt kaksi päätöstä, joilla se on itse noussut Jumalan sanaa ja tunnustusta vastaan:
Ensimmäinen, vuonna 1986 tehty päätös vihkiä myös naisia pappisvirkaan on Jumalan sanan ja kristikunnan lähes 2000-vuotisen vakaumuksen ja käytännön vastainen, käytännön, jota edelleen ylivoimaisesti suurin osa kristikuntaa noudattaa.
Toinen tunnustuksen vastainen päätös oli yhtäältä kirkolliskokouksen vuonna 2010 piispainkokoukselle antama tehtävä laatia ”pastoraalinen ohje vapaamuotoisesta rukouksesta parisuhteensa rekisteröineiden kanssa ja heidän puolestaan” ja toisaalta piispainkokouksen suostuminen tähän tehtävään laatimalla kyseinen ohje v. 2011. Piispojen olisi pitänyt ehdottomasti kieltäytyä tästä Jumalan sanan vastaisesta tehtävästä, antaahan mainittu ohje kirkollisen muodon synnin harjoittamiselle. (Vaikka ”ohje” ei puhu expressis verbis homoseksuaalisista suhteista, tiesi piispainkokous itse, samoin kuin koko kirkollinen ja maallinen julkisuus, mistä on kysymys. Kaikki muu tulkinta on saivartelua.)
Ensimmäisen, v. 1986 päätöksen tehdessään kirkko antoi ymmärtää, että ne, jotka pitäytyvät kristikunnan yleiseen ja aikaisemmin yhteiseen käsitykseen pappisvirasta, saavat kuitenkin kirkossa kotipaikkaoikeuden. Kun myöhemmin kirkon käytäntö on muuttunut, ovat monet kristityt joutuneet kodittomiksi.
Toinen, vuoden 2011 päätös taas on aiheuttanut sen, että tunnustukseen pitäytyvät kristityt ovat menettäneet luottamuksensa piispoihin. ”Miten voin pitää sellaisia piispoja ja pappeja sielunpaimeninani, jotka puolustavat homoseksuaalista käyttäytymistä tai eivät ainakaan sanoudu irti virkatovereittensa harhasta tässä asiassa.” Näin totesi murheissaan muuan perheenisä, joka oli uskollisesti vienyt koko perheensä joka pyhä kirkkoon eikä voinut sitä enää omalla paikkakunnallaan tehdä.
Neuvottelujen eräänlaiseksi ennakkoehdoksi tai lähtökohdaksi on tässä asetettu se, että kirkko tunnustaa naispappeuspäätöksen olevan luterilaisen tunnustuksen vastainen. Soramies näkee asian näin, kirkon enemmistö ei. Kirkollisen kotipaikkaoikeuden ehdoksi on itse asettu se, että kirkko luopuu omasta uskontulkinnastaan.
Soramiehen suhtautuminen Pastoraaliseen ohjeeseen vapaamuotoisesta rukouksesta parisuhteensa rekisteröineiden kanssa ja heidän puolestaan johtaa myös mahdottomiin vaatimuksiin. Viesti, joka on ilmaistu seurakuntalaisen suulla, kertoo, että sateenkaariväeltä ja jopa niitä, jotka eivät ole häätämässä heitä, pitäisi evätä kotipaikkaoikeus kirkossa.
Käytännössä ’neuvottelutarjous’ kirkolle on: Muuttukaa sellaisiksi, kuin me haluamme, niin meillä on kotipaikkaoikeus kirkossa. Mihin tällaisella ylimielisellä ’neuvottelutarjouksella’ pyritään. 1) Kuvitellaan, että kirkko kuulee nuhteen ja tekee parannuksen; täysin epärealistinen ajatus, koska useimmille kirkon jäsenille ja papeille kysymys ei olisi parannuksesta vaan lankeemuksesta. 2) Kuvitellaan, että kirkko kuulee näiden seurakuntalaisten hädän ja ottaa Lähetyshiippakunnan osaksi organisaatiotaan; samalla kirkko päättäisi, että sen toiminnassa voidaan noudattaa esimerkiksi yhdenvertaisuuslakia tai sitten ei: ei tule tapahtumaan. 3) Saadaan taas yksi tunnustusdokumentti liitettäväksi omaan marttyyrioon; riippumatta siitä, onko tämä alkuperäinen tarkoitus, lopputulos se ainakin on.
Hieman ironisoiden voisi sanoa: Soramies saa mitä tilaa: hän ei aio olla kuuliainen Tampereen piispalla; kun erotetaan pappisvirasta, niin ei tarvitsekaan!
Jumala on sinulle Osmo tänään armollinen. Saat syntisi anteeksi jos painat tykkää nappia toisen kerran.
Kiitos sinulle ja Jumalalle myöntämästäsi synninpäästöstä Jusu.
Historiaa pääaineenani opiskelleena tuli mieleen 1600-luvun Suomen historiasta eräs tosikertomus Turun akatemian tieteellisestä tasosta. Joku sai läpi väitöskirjan, missä todistettiin, että Aatami aikoinaan perusti Ruotsin kirkon ja Nooan suorittama piispantarkastus kohotti huomattavasti Pohjolan kirkollisia oloja. Lähteinä olivat Raamattu, perimätieto ja oma järki. Jotenkin tuntuu, että eräissä nykyajan suomalaisissa ns. uskovaisten piireissä uskotaan edelleenkin tällä lailla. Tosin pikkuisen vilautellaan lähteinä myös luterilaisia tunnustuskirjoja, kuitenkin oman järjenjuoksun mukaan hiukan sovellettuina. Tällaisille uskovaisille ns. lähetyshiippakunta on varmasti parhain ja turvallisin koti. Siellähän ei harrasteta nykyaikaisempaa raamatuntutkimusta, joka alkoi vasta 1700-luvulla. Tosin jo Martti Lutheria pidetään ns. kriittisen raamatuntutkimuksen isänä (Jaakobin kirje on ”olkikirje” jne) . Mutta eihän se hetkauta näitä fundamentalistisia hermeneutikkoja, jotka yleensä kuuluvat maallikoiden säätyyn.
Näiden rakenteiden sisälle kuuluu mahtua:
I ”Raamatun Sana on opin ja elämän ylin ohje.”
II) ”Olen uskollisesti ja puhtaasti pysyvä Jumalan pyhässä Sanassa, joka on ilmoitettu VT:n ja UT:n profeetallisissa ja apostolisissa kirjoituksissa sekä ev. lut. kirkon siihen perustuvassa tunnustuksessa, niin etten julkisesti julista ja levitä enkä salaisesti edistä enkä suosi sitä vastaan sotivia oppeja” KL § 96.
Pappi ei ole työpaikkaa vastaanottaessaan sitoutunut kirkon oppiin.
Pappi on sitoitunut Sanaan ja s i i h e n perustuvaan tunnustukseen.
Näiden rakenteiden sisällä toimiville työtekijöille on mielestäni arvokasta antaa toiminnan vapaus luterilasessa kirkossamme.
Kun evankelisluterilainen pappi kieltää jumalallisen inkarnaation, Jeesuksen kuoleman Jumalan ilmoittamana syntiuhrina, Jeesuksen historiallisen ylösnousemisen, apostolisen kirkon Jeesuksen perustamana sekä kasteen ja lähetyksen Jeesuksen asettamana,
hän saa olla pappina.
Hallinto ei tee asialle mitään. Näin pappi siis voi asettua apostolisen ja evankelisluterilaisen tunnustuksen ulkopuolelle ja rikkoa avoimesti pappislupauksensa. Pappislupauksen rikkomisen takia pappia ei eroteta.
”Pappi on sitoitunut Sanaan ja s i i h e n perustuvaan tunnustukseen.” Olisiko kohteliaampaa käyttää sanaa Hän, jos Sana kirjoitetaan isolla kirjaimella? Niinhän Johanneskin tekee: ”Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme. Me saimme katsella hänen kirkkauttaan, kirkkautta, jonka Isä ainoalle Pojalle antaa.”