Risto Soramiehen vastine Tampereen hiippakunnan tuomiokapitulille tekee asian jatkokäsittelyn varsin yksinkertaiseksi. Soramies nimittäin sanoo, että hän ei noudata eikä aio noudattaa kirkkojärjestystä sellaisena kuin se kirkossa yleisesti ymmärretään. Soramies ilmoittaa noudattavansa kirkkojärjestystä sillä tavoin kuin hän ja hänen tukijoukkonsa asian ymmärtävät.
Voisivatko Suomen evankelis-luterilainen kirkko ja Lähetyshiippakunta sopia asioista? Soramiehen vastine tuomiokapitulille vastaa tähän kysymykseen omalla tavallaan. Hän perustelee Lähetyshiippakunnan perustamista kirkon toimilla.
Kirkon johto on tehnyt kaksi päätöstä, joilla se on itse noussut Jumalan sanaa ja tunnustusta vastaan:
Ensimmäinen, vuonna 1986 tehty päätös vihkiä myös naisia pappisvirkaan on Jumalan sanan ja kristikunnan lähes 2000-vuotisen vakaumuksen ja käytännön vastainen, käytännön, jota edelleen ylivoimaisesti suurin osa kristikuntaa noudattaa.
Toinen tunnustuksen vastainen päätös oli yhtäältä kirkolliskokouksen vuonna 2010 piispainkokoukselle antama tehtävä laatia ”pastoraalinen ohje vapaamuotoisesta rukouksesta parisuhteensa rekisteröineiden kanssa ja heidän puolestaan” ja toisaalta piispainkokouksen suostuminen tähän tehtävään laatimalla kyseinen ohje v. 2011. Piispojen olisi pitänyt ehdottomasti kieltäytyä tästä Jumalan sanan vastaisesta tehtävästä, antaahan mainittu ohje kirkollisen muodon synnin harjoittamiselle. (Vaikka ”ohje” ei puhu expressis verbis homoseksuaalisista suhteista, tiesi piispainkokous itse, samoin kuin koko kirkollinen ja maallinen julkisuus, mistä on kysymys. Kaikki muu tulkinta on saivartelua.)
Ensimmäisen, v. 1986 päätöksen tehdessään kirkko antoi ymmärtää, että ne, jotka pitäytyvät kristikunnan yleiseen ja aikaisemmin yhteiseen käsitykseen pappisvirasta, saavat kuitenkin kirkossa kotipaikkaoikeuden. Kun myöhemmin kirkon käytäntö on muuttunut, ovat monet kristityt joutuneet kodittomiksi.
Toinen, vuoden 2011 päätös taas on aiheuttanut sen, että tunnustukseen pitäytyvät kristityt ovat menettäneet luottamuksensa piispoihin. ”Miten voin pitää sellaisia piispoja ja pappeja sielunpaimeninani, jotka puolustavat homoseksuaalista käyttäytymistä tai eivät ainakaan sanoudu irti virkatovereittensa harhasta tässä asiassa.” Näin totesi murheissaan muuan perheenisä, joka oli uskollisesti vienyt koko perheensä joka pyhä kirkkoon eikä voinut sitä enää omalla paikkakunnallaan tehdä.
Neuvottelujen eräänlaiseksi ennakkoehdoksi tai lähtökohdaksi on tässä asetettu se, että kirkko tunnustaa naispappeuspäätöksen olevan luterilaisen tunnustuksen vastainen. Soramies näkee asian näin, kirkon enemmistö ei. Kirkollisen kotipaikkaoikeuden ehdoksi on itse asettu se, että kirkko luopuu omasta uskontulkinnastaan.
Soramiehen suhtautuminen Pastoraaliseen ohjeeseen vapaamuotoisesta rukouksesta parisuhteensa rekisteröineiden kanssa ja heidän puolestaan johtaa myös mahdottomiin vaatimuksiin. Viesti, joka on ilmaistu seurakuntalaisen suulla, kertoo, että sateenkaariväeltä ja jopa niitä, jotka eivät ole häätämässä heitä, pitäisi evätä kotipaikkaoikeus kirkossa.
Käytännössä ’neuvottelutarjous’ kirkolle on: Muuttukaa sellaisiksi, kuin me haluamme, niin meillä on kotipaikkaoikeus kirkossa. Mihin tällaisella ylimielisellä ’neuvottelutarjouksella’ pyritään. 1) Kuvitellaan, että kirkko kuulee nuhteen ja tekee parannuksen; täysin epärealistinen ajatus, koska useimmille kirkon jäsenille ja papeille kysymys ei olisi parannuksesta vaan lankeemuksesta. 2) Kuvitellaan, että kirkko kuulee näiden seurakuntalaisten hädän ja ottaa Lähetyshiippakunnan osaksi organisaatiotaan; samalla kirkko päättäisi, että sen toiminnassa voidaan noudattaa esimerkiksi yhdenvertaisuuslakia tai sitten ei: ei tule tapahtumaan. 3) Saadaan taas yksi tunnustusdokumentti liitettäväksi omaan marttyyrioon; riippumatta siitä, onko tämä alkuperäinen tarkoitus, lopputulos se ainakin on.
Hieman ironisoiden voisi sanoa: Soramies saa mitä tilaa: hän ei aio olla kuuliainen Tampereen piispalla; kun erotetaan pappisvirasta, niin ei tarvitsekaan!
Heikki, piispa Risto Soramies voi menettää pappisoikeudet kuten kirjoitit ja tämähän sopii Setalaisille papeille ja niille, joille Setan tavoitteet ovat tärkeämmät kuin kirjoitettu Jumalan sana, Pyhä Raamattu. Minun mielestä on väärin ja Jumalan tahdon vastaista, jos Tampereen piispa Matti Repo tuomiokapitulin kanssa ottaa pappisoikeudet pois Kristuksen palvelijalta.
Juha Heinilä tuntuu nyt rakentaneen Setasta jonkinlaisen keppihevosen, jolla hän tykkää ratsastella.
On kuitenkin oikeutettua kysyä, mitä ihmettä Setalla on tekemistä tämän kanssa. Seta ei ole vaatimassa Soramiehen pappisoikeuksien poistamista. Seta ei ole myöskään taho, jolla on intressejä tekstissä viitattuun naispappeuskysymykseen. Myöskin mainittu rukous parisuhteensa rekisteröineen parin kanssa on kirkon sisäinen asia, ei suinkaan Setan agendalla.
Sikäli kun olen asiasta jotain ymmärtänyt, Seta ei ota kantaa kirkon sisäisiin asioihin eikä toimintatapoihin tai kenenkään henkilön pappisoikeuksiin.
Juha Heinilä voisi etsiä itselleen uuden keppihevosen.
Minusta asia tulisi nähdä laajemmasta näkökulmasta kuin vain kirkkojärjestystä soveltamalla. Mikäli olen oikein ymmärtänyt niin jo Ilkossa käydyt keskustelut jättivät kysymykset pappeudesta levälleen. Siellä kaiketi sorvattiin jonkinlainen nahkapäätös. Asiasta paremmin tietävät korjatkoot näkemykseni. Myöhemmin kuuluisa Heikan paperi lisäsi löylyä kiukaalle.
Taustalla on ymmärtääkseni vielä mukana muut opilliset näkemykset. Eli Soramiehen vastineessa nostettiin esiin mm. muslimit ja heille suotuisa tilojen lainaaminen. Samoin kaikki muut epämääräiset toimet kirkossa. Mm. vihkikaava, joka ei ole vihkikaava ja muu tällainen häsmäröinti.
En tiedä onko ongelmaan löydettävissä rauhanomaista ratkaisua, kun se kenellä on voimaa eniten sitä yleensä myös käyttää. Jostakin pitäisi löytyä sellaisia lihaksia minkä avuin ev. lut. kirkon linja voisi olla selkeästi tunnustuksen mukainen ja kaiken ylimääräisen roinan saisi yli laidan. Mieluummin hyväksyn säätiöläiset kuin leväperäisen kaikki käy tyylin, jossa kristinusko lentää roskiin.
Pappisoikeudet siinä merkityksessä, missä tuomiokapituli voi myöntää tai perua ne, on kirkkomme hallinnollinen käsite. ’Kristuksen palvelija’ viittaa taas lähinnä yleiseen pappeuteen, joka kuuluu kaikille kastetuille kristityille. Sitä ei minkään hiippakunnan kapituli ota eikä anna.
Juha,
sekoitat kaksi asiaa: keskustelun erilaisista uskontulkinnoista ja kirkollisen lainsäädännön noudattamisen. Keskustelua erilaisista uskontulkinnoista ei pidä käydä erilaisilla sanktioilla. Siksi ajatus, että jonkun potkut sopivat jollekin, on minulle vieras.
Kokonaan toinen asia on, että Kirkkojärjestyksen rikkomisesta seuraa tietyt sanktiot.
Mika Turunen,
Tämä viittaa siihen, että erilaisuudelle pitäisi antaa tilaa niin että vahvempi ei käyttäisi valtaa heikompaan. Eli erilaisia näkemyksiä ei jyrättäisi voimalla. Ihan hyvä ajatus.
No, tässä sitten toivotaan raakaa voimankäyttöä niitä kohtaan, joiden (vääristellyt) näkemykset eivät miellytä.
Heikki, evl-kirkossa tulee aina olemaan uskovia, vaikka meidät kaikki uskovaiset potkittaisiin kirkosta pois. Jumala pitää huolen, että ihmisiä tulee uskoon joka päivä. Olen varma siitä, että Kristuksen oppi on esillä myös tulevaisuudessa, eikä sitä maailmalliset piispat ja papit pysty estämään. Voit iloita näistä pikavoitoista, vaikka lopullinen voitto on Kristuksen kirkolla.
Smör bruder! Jumalan antamalla mandaatilla on paljon parempi toimia kuin piispan antamalla. Nimittäin Jumalan valtaoikusiin ei ole veto-oikeutta. Siitä ainakin itse iloitsen omalle kohdalleni.
Raaka voima? Minä muotoilisin ajatuksen mieluummin niin, että pitäisi löytää rajat sille mikä on hyväksyttyä ja mikä ei. Siinä mielessä symppaan säätiöläisiä, kun he ottavat kirkon tunnustuksen vakavasti. Siinä suhteessa asenne on ongelma, kun tunnustuksen rajat on säädetty todella tiukoiksi. Saattaa olla, että siinä sorrutaan jo vääränlaisiin muotoiluihin.
Noin yleisesti ajateltuna taas mikä tahansa ei käy. Siihen viittasin laidan yli heittämisellä. Säätiöläiset ovat selkeästi kritittyjä, kun taas moni muu ilmiö ei ole edes lähialueilla. Tässä suhteessa olisi rajanvedon paikka. En myöskään olisi ilahtunut jälleen yhdestä hallinnollisesta päätöksestä rajalinjoilla. Kuka kokoaisi teologit, piispat, satraapit & co. yhteen tilaan ja päästäisi ulos vasta rauhan savun ilmaannuttua piipusta?
Raamatun ennustukset toteutuvat. Saastainen saastuu, paha tulee pahemmaksi, mutta pyhät etenevät pyhyyden tiellä. Nyt saa jokainen sovittaa tämän ihan niinkuin haluaa, ettei tarvitse ruveta miekkaa hiomaan.
Kaikenlaisista kapituleista vapaana on todella hyvä olla. Jos joku haluaa kuulla häön kutsuu ja avaa oven. Joskus tulee niitä kaksoiskäyntejä: Ensimmäinen ja viimeinen. Mutta ei haittaa, sekin on raamatussa, etteivät kaikki ihmiset kärsi kuulla tervettä oppia ja siksi valitaan niitä korvien kutittelijoita.