Risto Soramiehen vastine Tampereen hiippakunnan tuomiokapitulille tekee asian jatkokäsittelyn varsin yksinkertaiseksi. Soramies nimittäin sanoo, että hän ei noudata eikä aio noudattaa kirkkojärjestystä sellaisena kuin se kirkossa yleisesti ymmärretään. Soramies ilmoittaa noudattavansa kirkkojärjestystä sillä tavoin kuin hän ja hänen tukijoukkonsa asian ymmärtävät.
Voisivatko Suomen evankelis-luterilainen kirkko ja Lähetyshiippakunta sopia asioista? Soramiehen vastine tuomiokapitulille vastaa tähän kysymykseen omalla tavallaan. Hän perustelee Lähetyshiippakunnan perustamista kirkon toimilla.
Kirkon johto on tehnyt kaksi päätöstä, joilla se on itse noussut Jumalan sanaa ja tunnustusta vastaan:
Ensimmäinen, vuonna 1986 tehty päätös vihkiä myös naisia pappisvirkaan on Jumalan sanan ja kristikunnan lähes 2000-vuotisen vakaumuksen ja käytännön vastainen, käytännön, jota edelleen ylivoimaisesti suurin osa kristikuntaa noudattaa.
Toinen tunnustuksen vastainen päätös oli yhtäältä kirkolliskokouksen vuonna 2010 piispainkokoukselle antama tehtävä laatia ”pastoraalinen ohje vapaamuotoisesta rukouksesta parisuhteensa rekisteröineiden kanssa ja heidän puolestaan” ja toisaalta piispainkokouksen suostuminen tähän tehtävään laatimalla kyseinen ohje v. 2011. Piispojen olisi pitänyt ehdottomasti kieltäytyä tästä Jumalan sanan vastaisesta tehtävästä, antaahan mainittu ohje kirkollisen muodon synnin harjoittamiselle. (Vaikka ”ohje” ei puhu expressis verbis homoseksuaalisista suhteista, tiesi piispainkokous itse, samoin kuin koko kirkollinen ja maallinen julkisuus, mistä on kysymys. Kaikki muu tulkinta on saivartelua.)
Ensimmäisen, v. 1986 päätöksen tehdessään kirkko antoi ymmärtää, että ne, jotka pitäytyvät kristikunnan yleiseen ja aikaisemmin yhteiseen käsitykseen pappisvirasta, saavat kuitenkin kirkossa kotipaikkaoikeuden. Kun myöhemmin kirkon käytäntö on muuttunut, ovat monet kristityt joutuneet kodittomiksi.
Toinen, vuoden 2011 päätös taas on aiheuttanut sen, että tunnustukseen pitäytyvät kristityt ovat menettäneet luottamuksensa piispoihin. ”Miten voin pitää sellaisia piispoja ja pappeja sielunpaimeninani, jotka puolustavat homoseksuaalista käyttäytymistä tai eivät ainakaan sanoudu irti virkatovereittensa harhasta tässä asiassa.” Näin totesi murheissaan muuan perheenisä, joka oli uskollisesti vienyt koko perheensä joka pyhä kirkkoon eikä voinut sitä enää omalla paikkakunnallaan tehdä.
Neuvottelujen eräänlaiseksi ennakkoehdoksi tai lähtökohdaksi on tässä asetettu se, että kirkko tunnustaa naispappeuspäätöksen olevan luterilaisen tunnustuksen vastainen. Soramies näkee asian näin, kirkon enemmistö ei. Kirkollisen kotipaikkaoikeuden ehdoksi on itse asettu se, että kirkko luopuu omasta uskontulkinnastaan.
Soramiehen suhtautuminen Pastoraaliseen ohjeeseen vapaamuotoisesta rukouksesta parisuhteensa rekisteröineiden kanssa ja heidän puolestaan johtaa myös mahdottomiin vaatimuksiin. Viesti, joka on ilmaistu seurakuntalaisen suulla, kertoo, että sateenkaariväeltä ja jopa niitä, jotka eivät ole häätämässä heitä, pitäisi evätä kotipaikkaoikeus kirkossa.
Käytännössä ’neuvottelutarjous’ kirkolle on: Muuttukaa sellaisiksi, kuin me haluamme, niin meillä on kotipaikkaoikeus kirkossa. Mihin tällaisella ylimielisellä ’neuvottelutarjouksella’ pyritään. 1) Kuvitellaan, että kirkko kuulee nuhteen ja tekee parannuksen; täysin epärealistinen ajatus, koska useimmille kirkon jäsenille ja papeille kysymys ei olisi parannuksesta vaan lankeemuksesta. 2) Kuvitellaan, että kirkko kuulee näiden seurakuntalaisten hädän ja ottaa Lähetyshiippakunnan osaksi organisaatiotaan; samalla kirkko päättäisi, että sen toiminnassa voidaan noudattaa esimerkiksi yhdenvertaisuuslakia tai sitten ei: ei tule tapahtumaan. 3) Saadaan taas yksi tunnustusdokumentti liitettäväksi omaan marttyyrioon; riippumatta siitä, onko tämä alkuperäinen tarkoitus, lopputulos se ainakin on.
Hieman ironisoiden voisi sanoa: Soramies saa mitä tilaa: hän ei aio olla kuuliainen Tampereen piispalla; kun erotetaan pappisvirasta, niin ei tarvitsekaan!
Surullista.
Kirkko harppoo pitkin askelin etäämmälle kristinuskon tunnustuksesta ja Raamattuun kirjatusta Jumalan tahdosta.
Jusu, piispa Risto Soramies on uskollinen Kristukselle. Jumalan tahto ei ole, että uskollinen Kristuksen palvelija menettäisi pappisoikeudet.
Myönnän, etten ole asiantuntija tässä asiassa, mutta vilpitön käsitykseni on, ettei ev.lut. kirkko myönnä pappisoikeuksia myöskään ortodoksisen tai katolisen kirkon suomalaisille papeille tai muillekaan, jotka eivät kuulu ev.lut. kirkon piispojen kaitsennan alaisuuteen.
Miksi Soramiehen kohdalla pitäisi tehdä poikkeus?
Jusu, mielenkiintoinen juttu. Piispa Risto Soramies on evl-kirkon pappi ja kuuluu Tampereen hiippakunnan alaisuuteen. Ihan ei mennyt nuo katoliset jakeluun, koska heillä on piispoistamme eri käsitys kuin meillä luterilaisilla.
Minulla on se käsitys, että Risto Soramies ei ole Tampereen hiippakunnan alaisuuteen kuuluva pappi eikä tunnusta piispa Repoa paimenekseen vaan hän on evankelisluterilaisesta kirkosta erkaantuneen erillisen hiippakunnan piispa.
Minun käsitykseni mukaan Lähetyshiippakunta, jota Soramies johtaa, ei ole Tampereen hiippakunnan alaisuuteen kuuluva ”alihiippakunta” vaan erillinen kirkko.
Jusu, jos asia olisi noin, ei Tampereen hiippakunnan tuomiokapitulilla olisi mitään käsiteltävää.
Heinilä: Risto Soramies on uskollinen Kristukselle. Jumalan tahto ei ole, että uskollinen Kristuksen palvelija menettäisi pappisoikeudet.
Igen och igen Heinilä ilmoittaututuu Jumalan tahdon tietäjäksi. Missähän kohtaa Raamattua tämä pappisoikeuden menettäminen/säilyttäminen on säädetty? On se vain niin kummallista, että jos ei pastori voi olla uskollinen omalle piispalleen (joka on Kristuksen kirkon asettama paimen), niin miten hän voi olla uskollinen Kristukselle (joka on asettanut piispan kaitsemaan laumaansa)? Heiniläläinen logiikka tallaa omia polkujaan.
”Jos asia olisi noin, ei Tampereen hiippakunnan tuomiokapitulilla olisi mitään käsiteltävää.” Toki olisi. Pitäähän se määritellä, voiko omin päin perustetun Lähetyshiippakunnan piispa olla pappina Tampereen hiippakunnassa ja Suomen kirkossa.
Martti Pentti, paremminkin voiko Kristukselle uskollinen pappi olla evl-kirkossa. Mielenkiintoista nähdä, keitä kaikkea odottaa tulevaisuudessa pappisoikeuksien menetys ja millä perustein.
Kilpeläinen, paimenen kelpoisuusvaatimukset löytyvät Raamatusta 1. Tim. 3:1-7 ja Tit. 1:5-9. Jeesuksen kirjeet 7:lle piispalle ovat antoisia (katso Ilm. 2. ja 3. luku). Pappisvalaa on myös hyvä pohtia. Ymmärrän niin, että Kristuksen kirkon papin pitää olla uskollinen Kristukselle. Sen ymmärrän, että jos pappi luopuu Kristuksesta, niin menettää pappisoikeudet. Toki on hyvä, jos on piispalle uskollinen, mutta Kristuksen kirkon kustannuksella ei saa olla.