Diakonia-ammattikorkeakoulu on kouluttanut ja kouluttaa sosiaalialan ammattilaisia Kainuuseen, jossa paikallisella ammattikorkeakoululla ei ole sosiaalialan tutkinnonanto-oikeutta. Minut oli kutsuttu ensimmäiseen valmistumisjuhlaan juhlapuhujaksi, koska olin aikoinaan käynnistämässä tätä koulutusta. Seuraavassa ajatuksiani:
Tämä on teidän valmistuvien, teidän läheistenne, teitä kouluttaneiden ja meidän kaikkien suuri juhla. Me juhlimme sitä, että käytännön työhön valmistuu korkeakoulutettuja, vankkoja ammattilaisia. Me juhlimme korkeakoulujen – Diakonia-ammattikorkeakoulun ja Kajaanin ammattikorkeakoulun – saumatonta ja tuloksellista yhteistyötä. Me juhlimme työelämän ja korkeakoulujen saumatonta yhteistyötä, joka on monin eri tavoin toteutunut tämän koulutuksen aikana.
Me juhlimme perheiden, läheisten ja nyt valmistuvien yhteistyötä, koska koulutus on vaatinut paljon työtä opiskelijoilta ja tukea läheisiltä. Me juhlimme Diakin henkilökunnan ja valmistuvien opiskelijoiden yhteistyötä, kun monimuotokoulutusta on edelleen kehitetty ja laajennettu. Lähijaksot ovat vaatineet paljon järjestelyjä ja matkustamista. Lämmin kiitos kaikille, aivan kaikille teille eri rooleissanne.
***
Pyydän anteeksi, että tässä alussa synkistelen, mutta lupaan valoisampaa loppua. Viime viikolla Terveyden ja hyvinvoinnin laitos julkaisi raportin sosiaalityön tilasta (Sanna Blomgren ym.: Sosiaalityö, palvelut ja etuudet muutoksessa THL, Raportti 4/2016). Kohteena oli 12 kuntaa ja yksi liikelaitoskuntayhtymä. Raportti tosiasiallisesti koskettaa myös sosiaaliohjausta, vaikka otsikossa on sosiaalityö – jakohan on perin keinotekoinen. Raportti on monilta osin lohdutonta luettavaa:
”Käytetyt työmenetelmät ovat vahvasti toimisto- ja toimeentulotukikeskeisiä. Tavoitteelliseen ja prosessimaiseen työskentelyyn ei ole riittäviä edellytyksiä. Vaikka monenlaisia palveluja on tarjolla, niitä tarvitsevia ihmisiä ei pystytä välttämättä ohjaamaan oikeisiin paikkoihin. … Huolta aiheuttavat sosiaalityön palvelusta syrjäytyvät, palveluista kokonaan katoavat ja he, jotka jäävät pyörimään niin sanottuihin pohjimmaisiin järjestelmiin.
Edelleen raportissa ”johtopäätöksinä todetaan, ettei sosiaalityö läheskään aina tavoita kaikkein heikoimmassa asemassa olevia ihmisiä, jotka tarvitsisivat palveluita”. Yksilöidymmin varsinaisessa artikkelissa todetaan näin: ”Hieman hälyttävänä voi pitää̈ sitä, että̈ vaikeat asiakastapaukset jäävät suurimman osan mukaan suunnitelmallisen työn ulkopuolelle. Tällaisia ovat mielenterveysongelmaiset, päihdeongelmaiset, moniongelmaiset, kriminaalit ja aggressiivisesti käyttäytyvät asiakkaat. Näihin tapauksiin voi lukea myös ne asiakkaat, jotka jäävät ulkopuolelle siksi, etteivät kykene sitoutumaan suunnitelmalliseen työskentelyyn tai jättävät saapumatta varatuille ajoille.”
Pari vuotta sitten tutkija Päivi Kivelä tutki uusien liitoskuntien reuna-alueiden palveluiden kehitystä. Hänen johtopäätöksensä oli, että ”hyvinvointivaltio on muuttanut kaupunkiin”. Tämä tuoreempi THL:n selvitys osoittaa, että hyvinvointivaltio on huonossa hapessa eräiden ryhmien osalta myös kaupunkikunnissa.
Jos työmenetelmät ovat nyt vahvasti toimisto- ja toimeentulotukikeskeisiä, niin ensi vuoden alusta ne ovat vain toimistokeskeisiä, kun perustoimeentulotuki siirtyy Kelan hoidettavaksi. Näin käy, jos toimintaa ei kyetä uudistamaan ja kehittämään.
***
Mutta synkistelyyn ei ole aihetta, jos päättäväisesti pyrimme muuttamaan tilannetta. Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksessa eli sote-uudistuksessa on tavoitteeksi asetettu hyvinvointi- ja terveyserojen kaventaminen ja kustannuskehityksen hillitseminen. Te kainuulaiset olette eturintamassa, koska Kainuun sote toteuttaa jo monia sote-uudistuksen periaatteita. Monilla teistä valmistuneista joko on tai tulee olemaan työpaikka tässä eturivin organisaatiossa.
Huono-osaisten palveluiden parantaminen on perusteltua inhimillisesti, yhteiskunnallisesti ja myös taloudellisesti. Jokainen ihminen on arvokas ja ainutkertainen. Tasa-arvoisemmassa yhteiskunnassa on turvallisempaa ja onnellisempaa elämää kaikille. Oulussa tehdyn selvityksen mukaan 10 prosenttia väestöstä on palveluiden monikäyttäjiä ja he aiheuttavat 70-80 prosenttia kustannuksista. Mitä oikea-aikaisemmat ja vaikuttavat heidän käyttämänsä palvelut ja palveluketjut ovat, sitä suurempi taloudellinen hyöty saadaan – inhimillisyydestä puhumattakaan.
Varsin laajaa poliittista ja asiantuntijakeskustelua on käyty ja käydään edelleen sote-alueiden määrästä. 18 maakunnan määrää on pidetty liian suurena varsinkin terveyspalveluiden osalta. Sosiaalityön osalta 18 maakunnan määrää voi taas pitää liian pienenä. Jopa Helsingin Sanomien pääkirjoitus totesi 8.4.2016: ”Väittely alueiden lukumääristä synnytti käsityksen, että yksi koko sopisi kaikkiin tarkoituksiin. Todellisuudessa aluejako on palvelujen näkökulmasta usein väärä. Joihinkin asioihin pienikin alue voi olla liian suuri ja toisiin suuri on liian pieni.”
Sosiaalialan työssä korostuu alue- ja yhteisölähtöinen työ sekä paikallisten olosuhteiden tuntemus. Tulevaisuudessakin kunnilla on edelleen merkittävä rooli hyvinvoinnin edistämisessä ja mm. työllisyysasioiden hoidossa. Sote-toimijoiden, kuntatoimijoiden ja kansalaisyhteiskunnan tulee olla jatkossakin kiinteässä yhteistyössä. Toivon, että koulutus olisi antanut teille lisää valmiuksia moniammatilliseen kuin ennen kaikkea monitoimijaiseen yhteistyöhön ja kykyjä verkostojen rakentamiseen.
Sote-uudistus toteutetaan aikana, jona digitalisaatio tuo aivan ennennäkemättömiä mahdollisuuksia niin digitaalisten palveluiden kehittämiseen kuin tietojärjestelmien parantamiseen. Helsingin kaupungin johtava terveyskeskuslääkäri Risto Mäkinen arvioi, että jopa 70-80 prosenttia terveyskeskuskäynneistä voidaan siirtää verkkoon. Kaikki nämä mahdollisuudet on ennakkoluulottomasti hyödynnettävä myös sosiaalialalla. Monet pelkäävät ensi vuoden vaihdetta, kun Kela ottaa suuren työmäärän pois sosiaalityöstä perustoimeentulituen maksatuksen siirtyessä Kelaan. Odotan muutosta kuitenkin positiivisella mielellä; mitä kaikkea tehostetut prosessit ja ajanmukaiset tietojärjestelmät saavatkaan aikaan!
Muutos pakottaa ja mahdollistaa sosiaalialan työn uudistumista. Jos sote-uudistuksessa tuudittaudutaan siihen, että ongelmat ratkaistaan Mats Brommelsin työryhmän kaavailemassa mallissa ”sosiaalityöntekijän itsenäisellä vastaanotolla” sosiaali- ja terveyskeskuksessa, ollaan pahasti hakoteillä. Toki vastaanottoakin tarvitaan, mutta enemmänkin pitäisi puhua tukikohdasta.
Perinteisen ja valtavirraksi muodostuneen toimisto- ja toimeentulotukityön sijaan on nyt mahdollista laajentaa työtä toisessa ääripäässä digitaalisiin etäpalveluihin että toisella laidalla vahvasti paikalliseen alue- ja yhteisölähtöiseen työhön. Siinä taas on mahdollista ja tärkeää aktivoida alueen omat voimavarat, asiakasryhmät ja heidän läheisensä, kansalaisyhteiskunta järjestöineen, yritykset ja kaikki alueen yhteisöt.
***
Kaikki tämä vaatii niin sosiaalityöntekijöiltä kuin sosiaaliohjaajilta laaja-alaista osaamista. Viime aikoina on alettu puhuakin T-osaamisesta, jossa yhdistyy T:n poikkiviivan laaja-alainen osaaminen ja T:n varren syvälle menevä substanssiosaaminen, erityinen sisältöosaaminen. Toivottavasti valinnanvapautta ei toteuteta liiaksi pirstomalla kilpailutuksella tuottajakenttää. Jos näin tapahtuu, osaamisen johtaminen vaikeutuu. Leveimmistä hartioista tulee täysi hyöty, kun monipuolinen erityisosaaminen on koko laajemman maakunnan käytössä eikä vain Yritys Oy:n omassa käytössä vain yhden kunnan tai seutukunnan alueella.
Te saatte olla korkeakoulutettuina ammattilaisina sekä kohtaamassa kansalaisia, asiakkaita, mutta myös omalta osaltanne kehittämässä palvelumuotoja ja palveluita.
Ammattikorkeakoululaki määrittää ammattikorkeakoulun tehtävän näin: ”Ammattikorkeakoulun tehtävänä on antaa työelämän ja sen kehittämisen vaatimuksiin sekä tutkimukseen, taiteellisiin ja sivistyksellisiin lähtökohtiin perustuvaa korkeakouluopetusta ammatillisiin asiantuntijatehtäviin ja tukea opiskelijan ammatillista kasvua”. Diakonia-ammattikorkeakoulussa olemme aina lukeneet viimeisen kohdan niin, että siinä tarkoitetaan ammatillista ja persoonallista kasvua. Ammattikorkeakouluilla on aina myös sivistystehtävä. Sosiaali- ja terveysaloilla työ tapahtuu merkittävältä osin myös persoonan kautta.
Tuore sosiaalialan selvitys korostaa, että ”asiakkaan luottamuksen saavuttaminen ja säilyttäminen on keskeinen tekijä palvelujen onnistumisessa”. Hyvinvointitutkimuksissa on toki aikaisemminkin osoitettu, että sosiaalisiin suhteisiin luottamuksensa menettäneet ovat hauraampia ja haavoittuvampia kuin muut. Sosiaalinen epäluottamus heikentää stressinsietokykyä ja lisää sairastuvuutta. Se indikoi myös sekä kasautuvia vaikeuksia että jäämistä tukien varaan.
Ei siis riitä, että ammattilaisella on kaikki tieto palveluista, hoidoista, terapioista, etuuksista, koulutus- ja työllistämismahdollisuuksista jne. Tarvitaan kykyä synnyttää luottamusta. Se on suuri haaste teille tuleville ammattilaisille: kohdata hyvin erilaisia ihmisiä hyvin erilaisissa elämäntilanteissa. Älkää ottako sitä ahdistavana haasteena vaan antakaa oman persoonallisen kasvunne tapahtua jatkossakin vapaasti ja pakottomasti.
Sote-uudistuksessa tarvitaan sitä, että kaikkia prosesseja tehostetaan ja sujuvoitetaan. Kaikkein haastavampien ryhmien kohdalla parasta tehokkuutta voi olla viipyilevä läsnäolo, jos tuloksia ja vaikuttavuutta halutaan saada aikaan.
***
Hyvät valmistuvat sosionomit! Elätte ensimmäiset ammatilliset vuotenne tällä tutkinnolla historiallista murrosvaihetta keskellä mittavaa sosiaali- ja terveydenhuollon uudistumista ja kehittymistä.
Teillä on valmius vastaanottaa muutoksia ja samalla pitää kiinni alanne eettisistä periaatteista ja ihanteista paremmasta ja tasa-arvoisemmasta maailmasta.
Valmistuneita ja hyvin työllistyneitä!
