Sote-ratkaisun olisi vahvistettava paikallista kestävyyttä

Varsin laajaa poliittista ja asiantuntijakeskustelua on käyty ja käydään edelleen sote-alueiden määrästä. 18 maakunnan määrää on pidetty liian suurena varsinkin terveyspalveluiden osalta.  Sosiaalityön osalta 18 maakunnan määrää voi taas pitää liian pienenä. Kompromissina ratkaisu on hyvä, jopa erinomainen.

Sosiaalityössä on välttämätöntä alue- ja yhteisölähtöinen työ sekä paikallisten olosuhteiden tuntemus. Kun Eurooppaan on muodostunut taloudellisesti taantuvia, työttömyyden vaivaamia ja yhä enemmän tukiriippuvia alueita, myös OECD näkee tärkeäksi vahvistaa paikallista kestävyyttä (community capacity building). EU:n laajuisten hyvinvointivaltion tutkimusohjelmien mukaan ollaan menossa hajasijoitukseen, paikallistason vahvistamiseen ja pienten organisaatioiden politiikkaan. Iso-Britanniassa, joka painiskelee Suomen lailla julkisen taloutensa kanssa, on jo pitkään hahmoteltu Suurta yhteiskuntaa, Big Societyä. Tavoitteena on lisätä paikallisyhteisöjen valtaa ja toimeliaisuutta.

Suomessa sosiaalipalveluja ja sosiaalityötä tuottavan verkon on katsottu olevan hajanainen ja palvelujen saatavuuden vaihtelevan kuntien suurista kokoeroista johtuen. Uudistuksella tavoitellut leveämmät hartiat eivät välttämättä poista näitä ongelmia. Päivi Kivelä (2014) tutki hiljakkoin muodostuneita suurkuntia ja yhteistoiminta-alueita. Tutkijan johtopäätös on se, että hyvinvointivaltio on muuttanut kaupunkiin.

Osa ongelmista saattaa olla ylimenovaiheen ongelmia, mutta tutkimus paljasti myös palveluiden rakentamiseen ja ylläpitämiseen liittyviä rakenteellisia ongelmia. Paikallinen tieto häviää suuralueiden johdolta. Sosiaalityöntekijöiden piipahdukset paikan päällä eivät synnytä luottamusrakenteita asiakkaisiin eikä yhteistyöverkostoja muihin toimijoihin. Piiloon jäävät ne huono-osaiset, jotka asuvat etäällä harvaan asutulla maaseudulla. Heistä ei välttämättä edes tiedetä mitään, koska he ovat poissa silmistä.

Paikallisen verkostoyhteistyön ja yhdessä tekemisen aktiivisimpia ylläpitäjiä useimmilla tutkimuspaikkakunnilla Kivelän mukaan olivatkin sitten kunnan väistyessä yhtäältä seurakuntien diakoniatyöntekijät sekä toisaalta erilaisten sosiaali- ja terveysjärjestöjen työntekijät ja aktiivit. Järjestöjen työntekijöiden ongelmana oli se, että he toimivat usein erilaisilla lyhytaikaisilla projektirahoituksilla. Projektin päätyttyä koordinointivastuun siirtäminen kunnan toimijoille oli onnistunut vain harvoin. Sen sijaan diakoniatyöntekijöille oli tutkimuspaikkakunnilla ominaista paikallinen pysyvyys.

Sosiaalipalveluita, varsinkaan päihde-, mielenterveys- ja aikuissosiaalityötä, ei saa ymmärtää vain selkeästi rajattavissa olevina apu-, keskustelu-, neuvonta- tai ohjausakteina. Sosiaalityön luonne tulee nähdä myös prosessinomaisina suhteina, verkostotyönä ja alue- ja yhteisölähtöisenä työnä – varsinkin nyt, kun toimeentulon maksatus siirtyy Kelalle.

Mitä vaikeimmista ja haastavimmista ongelmista on kyse, sitä enemmän tarvitaan erilaisia yhteistyökumppanuuksia ja verkostoja pulmien lieventämiseen tai ratkaisemiseen. Toiminnan on oltava pitkäjänteistä niin, että luottamus voi syntyä. Toiminnan on oltava koordinoitua, yhteistyöprosessien selkeitä ja johtamisen tavoitteellista.

Yleinen hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen ovat sote-valmistelun mukaan niin maakunnan kuin kunnankin vastuulla, mutta samaan päämäärään tähtäävä päihde- mielenterveys- ja aikuissosiaalityön alue- ja yhteisölähtöinen työ on maakunnan vastuulla. Kun kaksi tahoa vastuutetaan, on vaarana se, että kukaan ei lopulta otakaan vastuuta.

Mats Brommelsin johtaman, valinnanvapautta käsittelevän työryhmän yhtenä ehdotuksen oleva omatiimi vastaisi Tanskan ja Keski-Euroopan maiden perhelääkärimallia. Siihen sisältyisi sosiaaliohjaus, sosiaalityöntekijän itsenäinen vastaanotto, terveydenhoitajan ja sairaanhoitajan itsenäinen vastaanotto sekä yleislääkärin vastaanotto. Keski-Suomen sote-valmistelussa on pohdittu sairaanhoitajan ja sosiaaliohjaajan vastaamia hyvinvointitupia lähipalveluihin.

Ehdotuksissa on hyviä aineksia. Mutta kun maaseudulla ei ole välttämättä aitoja markkinoita, toimijakenttää ei ole syytä pirstoa kilpailuttamisella. Ja jos kilpailuttamiseen halutaan mennä, olisi luotava neuvottelumenetellyllä ja erilaisilla allianssimalleilla kaikkia voimavaroja kokoavia yhteistyörakenteita.

Sote-uudistuksen tavoitteena ovat eheät palveluprosessit. Kilpailuttamiselle luonteenomaista on kilpailuttaa enemmänkin konkreettisia palveluita kuin asiakkaan kokonaisia palveluprosesseja ja siihen liittyviä sosiaalisesti kannattelevia verkostoja. Uudistus epäonnistuu, ellei kyetä rakentamaan väestövastuullisia, vaikutuksiin ja tuloksiin perustuvia järjestämismalleja myös haja-asutusalueille.