Sovinto

Muutama päivä sitten tuli 79 vuotta siitä, kun talvisota alkoi. Se alkoi 30.11.1939 ja kesti 105 kunnian ja taistelujen päivää – kuten siitä sanotaan.

Maamme ei halunnut sotaa, mutta sota tuli. Maamme itsenäisyys ja vapaus joutui vaakalaudalle ja uudelleen jälleen kesällä 1944 jatkosodan suurhyökkäyksen ja peräytymistaistelujen aikana. Itsenäisyys ja vapaus olivat uhattuina, mutta ne säilyivät suurten uhrausten myötä.

En aio saarnata sodasta, mutta halusin aloittaa talvisodasta ja talvisodan ihmeestä. Niin tuota maamme tilannetta ja urhoollista puolustustaistelua kuvattiin maailmalla ja myös täällä koto-Suomessa. Talvisodan ihme! Suomen ihme!

Talvisodan ihme oli se, että maatamme kyettiin puolustamaan ylivoimaisen vihollisen edessä. Ehkä yksi talvisodan ihme oli siinä, miten maamme oli yhtenäisenä tuossa tukalassa tilanteessa.

Vain hieman yli 20 vuotta aikaisemmin maassamme käytiin sisällissota, jolla on perustellusti useampi nimi. Itse kutsun sitä useimmin kansalaissodaksi. Sitä kutsutaan myös veljessodaksi ja vapaussodaksi.

Viime vuonna juhlimme itsenäisyyspäivää juhlavuoden ja Suomi 100 vuotta teeman merkeissä. Tänä vuonna on Sovinto100-muistovuosi. Monissa eri yhteyksissä on käsitelty kansalaissotaa, sen tapahtumia ja siihen johtaneita tapahtumia. On käsitelty myös sitä, mitä tapahtui heti kansalaissodan jälkeen.

Nykypäivän ja viime aikojen Suomea ajatellessamme tuntuu hurjalta, että 100 vuotta sitten veli nosti aseen oman maan veljeä vastaan. On hurjaa ja pysäyttävää ajatella, että se kaikki tapahtui täällä omassa maassamme. Oma alueemme ei ollut kansalaissodan näyttämönä ja siksi asia ei ole täällä niin kipeä ja konkreettinen kuin jossakin muualla Suomessa.

Kansalaissota jätti pitkään säilyneet kipeät jäljet monien ihmisten mieliin. Siksi on ihmeellistä, että talvisodassa ei ollut enää punaisia ja valkoisia vaan oli sinivalkoisia suomalaisia. Sama jatkui jatkosodassa. Eikä kyse ollut vain sodista vaan myös rauhan aikoina tapahtuneesta kehityksestä. Tällä viikolla vietimme kansanvallan päivää ja muistelimme ensimmäisiä vaaleja 100 vuotta sitten itsenäistyneessä Suomessa. Kansalaissodan jälkeen nuoressa valtiossa alkoi nopea demokratian kehitys, jolloin ihmiset saivat äänensä kuluviin vapaissa vaaleissa.

Suomi100 teeman rinnalle nostettiin siis Sovinto100 teema. Sovinto teema näkyy monissa tunnuksissa yhteen liitettyinä käsinä. Näin on niin aatteellisesti vasemmalla, keskellä ja oikealla. Yhteen liitetyt kädet ovat merkki siitä, että voidaan paiskata kättä, voidaan tulla toista lähelle, voidaan olla vuorovaikutuksessa ja yhteydessä. Sopimukset vahvistetaan kättelyllä!

Täällä itäisessä Suomessa tervehtiminen on hyvä tapa ja usein se tehdään juuri kädestä pitäen. Se on myös kirkollinen tapa. Käden kohottaminen tervehdykseen on ollut jo vaikkapa intiaaninen tapa lähestyä toista rauhanomaisin ajatuksin. Kun käden nostaa tervehdykseen tai kättelyyn, silloin osoittaa, että kädessä ei ole asetta ja että kanssakäyminen tapahtuu ystävällisissä merkeissä.

Kirkossa messussa liturgi kohottaa kätensä toivottaessaan Herra olkoon teidän kanssanne tai Jumalan rauhaa. Se on myös siunauksen ele.

Sovinto on sekä yhteiskunnallinen että kristillinen, hengellinen asia. Lopulta on kyse kuitenkin samasta asiasta. On kyse siitä, että voimme ja saamme olla erilaisia mutta voimme tehdä yhdessä työtä, voimme olla rinnatusten rakentamassa ja puolustamassa maatamme.

Meidän maamme on ollut siunattu hyvällä demokratialla ja sovinnollisella yhteistyöllä. Sellaista tarvitaan edelleen ja ehkä erityisesti juuri näinä aikoina.

Vapautemme ja rauhamme on tuonut esille myös ilmiöitä, joissa ihmiset ja aatteet asetetaan hyvin jyrkästi vastakkain. Tällöin puhutaan ääri-ilmiöistä, joka voi ilmaisuna olla tietysti joidenkin mielestä väärällä tavalla leimaava tai arvottava. Ilmaus ääri-ilmiö pätee kuitenkin siten, että se on jotakin tavallisesta yhteisestä elämänmenosta poikkeavaa. Puhutaan myös polarisoitumisesta, joka tarkoittaa juuri asioiden ja ihmisten joutumista eri leireihin ja vastatusten toistensa kanssa. Meidän tulee yhdessä torjua tällaista kehitystä ja rakentaa maatamme niin, että kaikki ovat osallisia Jumalan hyvistä antimista, että kaikilla on paikka tässä yhteiskunnassa.

Sovinto on tulemista toista vastaan ja pyrkimistä yhteyteen eikä erilleen. Sovinto ei tarkoita sitä, että omista mielipiteistä pitäisi luopua tai ettei saisi pitää puoliaan. Se tarkoittaa kuitenkin, että omia puolia pidettäessäkin muistetaan yhteinen hyvä. Sovintoon liittyy anteeksiantamus. Se ei ole yhteiskunnassa ja politiikassa kovin tavallinen asia, mutta se koskee kuitenkin kaikkea yhteiselämää. On tärkeä pyytää anteeksi ja antaa anteeksi!

Sovinto ja yhdessä taisteleminen ja työn tekeminen ovat tehneet maastamme sen, millainen tämä maa on: Tämä maamme on yksi maailman parhaimmista maista monella mittarilla mitattuna!

Yhteistyötä ja sovintoa tarvitaan täällä Etelä-Savossa ja koko itäisessä Suomessa, jotta voimme koota voimavaroja ja jotta voimme löytää ratkaisuja alueemme kysymyksiin. Tarvitaan sovinnon ja yhteistyön rakentajia.

Henkilökohtaisella ja hengellisellä tasolla sovinto kytkeytyy siihen sovitukseen, jonka Vapahtajamme Jeesus Kristus toteutti. Sana sanoo, että Jumala Kristuksessa sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan. Tätä sovintoa saamme muistaa, kun pian vietämme Vapahtajamme syntymäjuhlaa. Hän, Kristus, tuli maailmaan syntiemme Sovittajaksi ja rauhan tuojaksi. Hänessä olemme kaikki sisaria ja veljiä. Jumalan luomina ja lunastamina olemme sisaria ja veljiä.

Suostukaamme sovintoon Jumalan kanssa! Ja suostukaamme sovintoon toistemme kanssa!

Olkoon rukouksemme virren rukous: Sovinnossa meidän suo maata rakentaa,että jokaiselle se kodin tarjoaa.Kädestäsi maamme siunauksen saa,ohjaa esivaltaa ja viisautta jaa! (581:2) – Saarna 6.12.2018 Kerimäellä itsenäisyyspäivän jumalanpalveluksessa (Matt. 20: 25-28, Jaak. 3: 13-18)

Toivo Loikkanen