Susikanta on romahtanut viidessä vuodessa puoleen. Viime talvena oli jäljellä 120-135 sutta. Kannan romahduksen lienee aiheuttanut salametsästys. Harventunutta kantaa uhkaavat sukusiitokset ja geneettinen heikkeneminen. Nyt on viimeinen hetki säilyttää susi elinvoimaisena. Tieto kannan heikkenemisestä perustuu pantasusien ja niiden laumojen tarkkailuun. Helsingin Sanomissa oli aiheesta kiihkoton ja asiantunteva artikkeli (HS 29.5.).
Viimeisten vuosien aikana susikeskustelu on loiskunut yli äyräiden. Susien reviireillä ihmiset pelkäävät lastensa ja kotieläintensä puolesta. He odottavat valtiolta toimia susien karkottamiseksi kauemmaksi ja petovahinkojen korvaamista täysmääräisesti. Ymmärrän näiden maaseudun ihmisten hätää, vaikka ilmassa on myös ilmiön tuomaa ylimääräistä huolestumista.
Toisaalta maaseudun asutus harvenee kaiken aikaa ja kotieläintilojen määrä vähenee. Suomi on Euroopan harvaan asutuimpia ja metsäisimpiä alueita. Kuinka harventunut susikanta olisi edelleen suuri ongelma?
Toinen puoli asiassa on oman käden oikeuteen tarttuminen. Syynä kannan romahdukseen on salametsästys. En ymmärrä Perhon salametsästyksen kaltaisia laittomuuksia. Salametsästäjät ovat jopa tiedostusvälineissä kehuskelleet tappamillaan susilla. On päästävä siitä, että suurpetojen laittomia kaatoja pidetään jonkinlaisina sankaritekoina. Kyse on rikoksista, joihin on puututtavan lain edellyttämällä ankaruudella. Varsinkin metsästysseurojen ja –yhteisöjen on karsittava tällainen keskuudestaan.
Minua ovat jääneet mietityttämään jotkut yksittäiset tapaukset. Pihapiireissä kiertelevien häirikkösusien kaatoon on saatu lupa. Jonkun tällaisen suden (Pantasusi Auli, kaadettu 2012) ruumiista löytyi merkkejä salametsästyksestä, nimittäin koteloituneita hauleja. Onko susia päätynyt ”häirikkösusiksi” ja pihoja kiertämään siksi, että salametsästäjät ovat haavoittaneet niitä tai kaataneet niiden lauman? Vajaakuntoisena ja yksin susi ei kykene itse kaatamaan riistaa. Ehkä se on siksi hakeutunut pihoihin? Luontaisesti ja hyvässä kunnossa susi väistää ihmistä. Minusta on ylipäänsä raukkamaista pyytää susia myrkyllä, naruansoilla tai haulikolla. Jos on ammuttava, on myös osuttava kuolettavasti.
Itse en metsästä, mutta tunnen Sodankylässä asuneena metsästäjiä ja metsästystä. Varuskunta-alueen sadat koirat tarhahäkeissään nostivat iltaisin haukun, joka oli osa äänimaisemaa. Useimmat pojat ostivat mopon lisäksi haulikon ja lähtivät syksyllä lintuja naakimaan. Luodikko ja kahdesti laukeava haulikko olivat arvossaan. Makasiinilla varustetut pumppuhaulikot olivat teurastajille, joiden jäljiltä jäi kaislikkoon raavilaita. Arvostan riistanhoitoa ja vastuuntuntoista, lain mukaista metsästystä.
Suomi on osa pohjoista havumetsävyöhykettä ja tundraa. Sen luontaisiin eläimiin kuuluvat susi, karhu, ilves ja ahma. Meillä on peruuttamaton vastuumme säilyttää Suomen eläimistö ja niiden elinympäristöt.
Viime aikoina on kirjoitettu myös armeijan harjoitusalueista, kuten Rovajärvestä, Lohtajasta ja Vuosangasta. Paikallisten asukkaiden keskuudessa on niitä, jotka vastustavat harjoitusalueita. Tosiasia on, että armeijan alueet tarjoavat yleensä luonnolle sekä harvinaisille kasveille ja eläimille rauhallisen reservaatin. Näillä alueilla, kuten linnakesaarilla tai paahteisilla harjuilla on tavattu harvinaisia biotoopeja kasveineen ja eläimineen. jarmo Niemisen Santahamina-kirja on osoitus saaren luontoaarteista. 4.6. aukeaa Helsingin kaupungintalolla aiheesta valokuvanäyttely ”Aarresaari”. Laajoilla ampuma-alueilla, kuten Vuosangassa, sudet saavat elää rauhassa.
Kansan oikeustajulla ei kannata pyyhkiä pöytää.
Suomalainen ei alistu sellaiseen komentoon.
Joku vääräleuka voisi todeta, että onneksi Raamatusta löytyy tähän(kin) ongelmaan selkeät ohjeet:
3 Moos.26:3-6
3 Moos.26:14-22
Selvyyden vuoksi todettakoon, että nämä tulivat vastaan täällä eivätkä vastaa omia mielipiteitäni asiasta
Kuitenkin foorumin luonteen huomioon ottaen, lienee mielenkiintoista käsitellä asiaa erityisesti kristinuskon kannalta. Kristittyjen mukaanhan ihmiselämä on äärettömän pyhää ja arvokasta, joten kaikki toimenpiteet sen suojelmiseksi ovat sallittuja (vrt. aborttikeskustelu).
Jorma, suomalaisten oikeustajun mukaista ei liene karhujen ja niiden poikasten luvatta pesältä ampuminen, ahman ajaminen kuoliaaksi moottorikelkalla, tai Itä-Suomen susien salametsästäminen, jolloin viimeiset hajanaiset laumat etsivät uusia reviirejä Satakunnnasta ja Varsinais-Suomesta, missä asutus on tiheämpää kuin itärajan pinnassa. Yhtä vähän kansan oikeustajun mukaista on, että Suomeen saapuvia muuttolintuja pyydetään verkoilla ja ammutaan massoittain, kun ne laskeutuvat levähtämään Välimeren ylityksen jälkeen Maltalle, Kreikkaan tai Italiaan. Jos viittaat kansan oikeustajuun Puolustusvoimien harjoitusalueiden asiassa, toivon niissä oikeuden toteutumista. Samalla on pidettävä huolta armeijan harjoittelumahdollisuuksista. Tätä maata ei puolusta kukaan muu kuin suomalainen.
Otto, sinänsä hupaisa näkökohta. Täytyy kuitenkin ottaa huomioon, että 2000 vuodessa ihmisen tekninen ylivoima on kääntänyt voimasuhteet ihmisten ja petojen välillä toisinpäin. Tämän päivän vaarallisin ja tuhoisin peto – jäljist päättäen – on ihminen. Jos ennen sanottiin ”homo homini lupus”, voidaan se huoleti kääntää ”homo lupi hominus” – ”ihminen on susille ihminen”.
Pekka-piispa tuskin panee pahakseen, jos mainostan tässä blogissa toissapäivänä ovensa avannutta Suomen luontokeskus Haltiaa.
http://www.haltia.com/#&panel1-1&panel3-1
Hienoa, että pääkaupunkiseudulla Espoossa on jotain tällaista. Luontokeskusta tärkeämpiä ovat tietenkin itse luontokohteet, kuten koko Nuuksio, Sipoonkorpi ja Tammisaaren saaristo. Muualla Suomessa kun luonto on aina tarjottimella, niin meille 1½ miljoonalle uusmaalaiselle sitä täytyy erikseen järjestää.
Itse blogin aiheesta olen sitä mieltä, että silloin kun kadotamme yhteyden luontoon, kadotamme itsemmekin.
Susi ei kuulu asutuskeskuksiin, ja siksi tulee pitää vapaasta luonnosta parempi huoli, ettei susi eksy ihmisten ilmoille. Kiitos tästä blogista.
Kiitos Teemu Suomen luontokeskuksen uuden Haltian toimipisteen mainostamisesta ja ajatuksesta suden luonnollisen ympäristön puolesta.
On täysin käsittämätöntä, että salametsästystä ei saada tässä maassa kuriin! Ala-arvoista! Eikös siitä ole tullut huomautus jo EU:stakin!
Hienoa, että kirkonkin edustaja ottaa asian puheeksi! Yleensähän kirkon joukolle ynnä muillekin kelpaa vain katsella ”lintua oksalla puun…”! Paitsi jos se on jo monin paikoin uhanalainen metso tai teeri, jolloin eikun pyssy käteen. Jopa papeilla ja piispoilla!
Olen asunut itärajalla yli 20 vuotta ja susia on, vaan yritäpä nähdä yksikin! Ei ole onnistunut minulta eikä ukoltanikaan, joka on asunut täällä metsiä kierrellen 70 vuotta.
Ihmiset ovat vain ylettömän hysteerisiä. Miehelleni selitti joku männä vuonna, että järven yli on jolkutellut susi. Kun jäljet tarkistettiin, niin koirahan se oli ollut. Eli tälleen! Nyt kun ”suden jälkiä” ei lumettomassa maassa näe niin johan on karhut kauhuna! Ja tämä jatkuu ja jatkuu kunnes meidän upea villieläinkanta on tuhottu pahimman ympäristön tuhoojan eli ihmisen tieltä! Järkyttävää!
Tarja, kiiitos näkökulmastasi itärajan tuntumasta. Epäilemättä monet ovat nähneet – paitsi koiran – myös suden jälkiä. Susien reviirit ovat laajoja ja ne kulkevat vuorokaudessa jopa satoja kilometrejä. Jälkien havaitsemisen jälkeen eläin on jo ehtinyt kauas. Päijät-Hämeessä oli pari vuotta sitten havaittu suden liikkuneen Kelventeen saaren lähellä jäällä, mutta kulkeneen sen jälkeen kauas. Pelkkien jälkien näkemisestä ei vielä seuraa susivaaraa. Toinen voi olla tilanne, jos susi viipyy asutuksen lähellä pidempään.
Kiitos, Pekka, hienosta kirjoituksestasi!
Kyllä tosiaan, pahin peto on ihminen, ja Suomen vaarallisin eläin on punkki.
Että tältä pohjalta hiukan suhteellisuudentajua susihysteriaan.