Tutkimusten mukaan perhe on keskeinen uskonnollisen kehityksen ja perinteen siirron konteksti. Vanhempien uskonnollisuudella on merkittävä vaikutus siihen, millaiseksi lapsen uskonnollisuus muodostuu. Maltillinen uskonnollinen ympäristö on suotuisin kasvuympäristö myöhemmälle uskonnolliselle aktiivisuudelle.
Luonnollisesti toki lapsuuden vahvakin uskonnollisuus voi säilyä aikuisuudessa jos yksilö on elänyt vahvan uskonnollisen yhteisön tukemana ja yksilö pysyy yhteisön sisällä aikuisena. Tutkimusten mukaan jos vahva yhteisöllisyys puuttuu, yksilön lapsuuden ja nuoruuden kokema voimakas uskonnollinen kotiympäristö vaikuttaa myöhemmin uskonnolliseen aktiivisuuteen negatiivisesti. Toki uskonnollisuus voi muotoutua erilaiseksi riippumatta kodin uskontakasvatuksesta.
Mielenkiintoista tässä on se, että oman sukupuolen vanhemman esimerkki on merkittävän tärkeä niin lapsuudessa kuin aikuisuudessa. Tutkimusten mukaan miehen myöhempää uskonnollista osallistumista selittää erityisesti isän osallistuminen kirkollisiin tilaisuuksiin. Vaikka poika osallistuu äidin kanssa paljon kirkollisiin tilanteisiin, ei sillä ole niin suurta merkitystä myöhemmälle uskonnolliselle aktiivisuudelle verrattuna jos isä osallistuu yhdessä poikansa kanssa.
Niin kauan kuin on tutkittua tietoa saatavilla, on tosiasia, että naiset ovat uskonnollisesti aktiivisempia kuin miehet. Miehet ovat myös vähemmän läsnä kotien uskontokasvatuksessa. Tyypillisimmin äiti vie lapsia useammin kirkkoon kuin isä.
Kirkolle tässä olisi tärkeä paikka panostaa entistä enemmän isä-poika -työhön, jotta nuorten miesten ja myöhemmin aikuisten miesten vähäisempi aktiivisuus seurakuntien toiminnassa saataisiin kääntymään nousuun. Onneksi seurakunnissa sitä paljon tehdäänkin, mutta vielä voisi tehdä enemmänkin.
Nyky-yhteiskunnan yksi trendi on sukupuolineutraalius ja sukupuolineutraali kasvatus. Kuitenkin, sukupuolella on edelleen väliä.
Jos kirkko haluaa panostaa nuorten miesten kirkossa käymiseen, sen on syytä satsata ennen muuta vanhoillislestadiolaiseen herätysliikkeeseen. Vl-liikkeen tilaisuuksissa käy eniten nuoria miehiä. Hyviä kirkon isä-poika-työn tukikohteita olisivat myös evankelinen liike ja kansanlähetys. Myös ne ovat nuorten miesten suosiossa. Eikä ole syytä tässä suhteessa unohtaa Luther-säätiötä. Siellä missä näiden herätysliikkeiden(+Luther-säätiön) kannatus on vahva, siellä löytää paljon isiä ja poikia kirkon tilaisuuksissa.
Kari-Matti, tosiaan kun katsoo kävijäprofiilia jossakin kirkon herätysliikkeen tai vaikka helluntaiseurakunnan tai vapaakirkon tilaisuuksissa, niin näyttää ihan toisenlaiselta kuin ev.lut kirkon jumalanpalveluksessa tai vapaamuotoisemmassakin tilaisuudessa. Nuoria on paljon, ja siis myös nuoria miehiä.
Isä-poika – leirityötä joskus kauan sitten tehneenä voisi olla parannuksenteon paikka tässä asiassa…
Kuriositeettina mainittakoon, että oma isäni on eronnut kirkosta, ja minä varmaan ihan vain hänen kiusakseen yhä jäsenenä pysyn…
Minunkin isäni erosi aikoinaan kirkosta. Poika opiskelee teologisessa. 2000-luvun isäkapinaa?
Sitä se varmaan on. Jotenkin muutenkin oma kokemukseni ei ole sellainen, että automaattisesti mentäisiin teit’isäin astumaan.
Miestyötä on vaikea tehdä, kun miehiä ei saa mihinkään kaljatuoppien ääreltä, koska uskonnollisissa ympyröissä kun ei juoda kaljaa. Miehet haluavat jutella kännissä saunoissa. Sellainen ei käy kirkoissa, joten se karkottaa miehiä.
Feministit katsovat, että miestyö ei edistä tasa-arvoa, joten he änkevät sinne mukaan häiritsemään ja mieluummin estämään. Feministivapaatavyöhykettä ei ole olemassakaan.
Tuhoon tuomittu ajatus. Naispapit tekevät selvän lopusta.
Janne mainitsi miesten halun keskustella saunomisen yhteydessä. Omalla paikkakunnallani ev.lut.kirkko. vapaaseurakunta ja helluntaiseurakunta järjestävät kukin miesten saunailtoja ja kaikiiin riittää kuukema saunojia ja miehille ei ole kuulema niin väliä minkä seurakunnan miesten lämmittämä sauna kulloinkin lämpiää.
”Nyky-yhteiskunnan yksi trendi on sukupuolineutraalius ja sukupuolineutraali kasvatus. Kuitenkin, sukupuolella on edelleen väliä.”
Tämä on 100% totta. Sukupuolella on väliä.
Perhe on yhteiskuntamme ylivoimaisesti tärkein lähtökohta oikeastaan mille tahansa. Yhteiskuntamme heitti häränpyllyä, silloin kun siirryttiin puhumaan oikeuksista sen sijaan, että meillä on velvollisuuksia ja palvelutehtävä hoidettavana. Nyt kaikki keskustelu lähtee siitä, että joku toinen tarjoaa jotakin kuten tässä seurakuntaa huudetaan tarjoamaan isä-poika leirejä.
Minun ajatkukseni olisi toinen eli mitäpä jos perheen ja vanhemmuuden asemaa vahvistetaan antamalla velvollisuuksia sen sijaan, että he vaativat oikeuksia.
Otanpa esimerkin päiväkodista. Kun vanhehmmillaa on vapaapäivä niin lapset viedään päivähoitoon aiemmin kuin normaalisti ja haetaan myöhemmin kuin normaalisti. On vanhemmuuden vapaapäivä olevinaan – mutta kun oikeasti sellaista ei ole. Mitäpä jos vaatisimme yhdessäoloa perheeltä sen sijaan, että annetaan oikeuksia.
Lähtökohtaisesti oikeuksia vaatimalla olemme tähän ajautuneet. Kirkon uudistamisessa on sama ongelma – vaaditaan oikeuksia sen sijaan, että olisi velvollisuuksia.