Suomi teki kalliin ratkaisun leikkaamalla kehitysyhteistyöstä 200-300 miljoonaa euroa. Äärimmäinen köyhyys tuottaa jatkuvasti yhä pahenevia konflikteja ja ääriliikkeitä Aasiassa ja Afrikassa. On aina halvempi hoitaa katastrofin perussyitä ennaltaehkäisevästi kuin jo puhjenneita katastrofeja ja konflikteja.
Suomi näyttäytyy nyt itsekkäänä kansainvälisesti. Tämä vaikuttaa kielteisesti julkisuuskuvaamme. Sillä on myös käytännön merkitystä Suomen kansainvälisiin vaikuttamismahdollisuuksiin. Kehitysyhteistyömäärärahojen pudotus on toiseksi suurin leikkausmomentti koulutuksen jälkeen.
Onneksi tuore kehitysyhteistyöministeri Lenita Toivakka itse totesi, ettei hän haluaisi leikata kehitystä. Toivakka sanoi ensimmäisessä haastattelussaan, että tavoitteena on, että suomalainen auttamisen taso ei vaarannu. Rakennetut painopisteet hänen mukaansa säilyvät.
Tietoa pitkäjänteisestä työstä ja työn tuloksista meillä Lähetysseurassa on – kumppanit ovat saaneet koulunsa, sairaalansa ja kirkkonsa kuntoon. He kantavat huolta yhteisöstään ja ulottavat apunsa myös oman seurakunnan ulkopuolelle. He tarvitsevat kuitenkin kumppanuuttamme ja varojamme erityisesti koulutukseen, vaikuttamistyöhön ja heikoimpien auttamiseen. Näin he itse kommentoivat kumppanuusneuvotteluissamme vuosi sitten.
Tukea tarvitaan juuri heikoimmassa asemassa oleville. Toivomme ja uskomme, että tämä tarkoittaa esimerkiksi vammaisten parissa tehtävän kehitysyhteistyön jatkumista. Erityisesti leikkaukset koskettavat kumppaneitamme, jotka tekevät pitkäjänteistä työstä hauraissa yhteiskunnissa.
Suomen Lähetysseuran kehitysyhteistyö alkoi jo ennen kuin itsenäistä Suomen valtiota oli olemassakaan – ja yli sata vuonna ennen kuin Lähetysseura alkoi saada siihen valtion tukea. Eri tutkimuksissa Lähetysseuran tekemä työ on todettu sekä laadukkaaksi että tehokkaaksi. Päätehtävämme on tukea niitä, joilla on heikoin ääni. Siihen tarvitaan kehitysyhteistyömäärärahoja mutta myös vapaaehtoista tukea.
Itse aion lisätä omaa tukeani Suomen Lähetysseuran työlle, joka on ollut suunnannäyttäjä suomalaisen kehitysyhteistyön periaatteille. Esimerkiksi kummina voin tukea koululaisia ja kulkea lasten ja nuorten rinnalla. Samalla opin siitä todellisuudesta, missä suurin osa maailman ihmisistä elää.
Seppo Rissanen
Suomen Lähetysseuran toiminnanjohtaja
Vastuunalaisen yhteiskunnan tärkein velvollisuus on huolehtia omista kansalaisistaan ja sen jälkeen katsoa mihin resurssit riittävät. Tukea tosiaan tarvitaan heikoimmissa asemissa oleville ja heitä on maassamme riittävästi vastuullamme. Siinä me saadaan realistista tulosta. Aasian ja Afrikan muutaman miljardin ihmisen auttaminen on luonnollisesti hyvä asia eettisesti, mutta sen tuloksellisuus tominnassamme on todella vähäpätöistä.
En tällä tarkoita etteikö meidän pitäisi olla mukana tässä maailmanlaajuisesa auttamistyössä mutta toiminnan realistisuus pitäsi ehdottomasti ymmärtää. Tosiaan omat kansalaisemme, ihmsemme, ovat ensisijassa ja heitä avun tarvitsevia riittää.
Lähetysseuran toiminnanjohtaja Seppo Rissanen painottaa, että kyse on sovitusta vastuustamme sitoutua kansainväliseen osuuteen eli 0,7% osuuteen BKT:sta. Tämä on sama kaikille eikä se ole ristiriidassa omien kansalaisten hyvinvoinnin turvaamisen kanssa.
Iiris Kivimäki
On totta, että kansainvälisen yhteisön ajatus on 0.7 prosenttia BKT:sta. Tietääkseni emme ole kertaakaan yltäneet siihen oman taloutemme pohjalta, joka nyt on tässääkin asiassa kriisitilanteessa. Tämä on läheisesti yhteydessä omien kansalaisten hyvinvoinnin turvaamisen kanssa.
Jos olen väärääsä antamamme tuen määrässä, niin ystävällisesti oikaiset minua.
Ottamatta kantaa kehitysavun määrään niin kyllä Suomi saa itse päättää sen suuruudesta. Ei ole olemassa mitään elintä joka voisi määrätä sen suuremmaksi. Eduskunta päättää.
Lopulta se on niin, että kansa päättää. Jo vuoden 2011 vaalien yhteydessä Kirkon Ulkomaanavun tavatessa puolueiden puheenjohtajia ja muuta johtoa kävi selväksi, että kansainvälinen vastuu ei ole puolueiden johdolla etusijalla, sillä he kokivat, ettei niillä saada ääniä. Tutkimusten mukaan 80% suomalaisista kokee kehitysyhteistyön tärkeäksi. Mutta äänekäs tämä joukko ei ole. Ne – ketä nämä leikkaukset koskevat todella – eivät valitettavasti ole äänioikeutettuja Suomen eduskuntavaaleissa.