Naimisiin kaikki hinkuu, koska ihanteet, odotukset ja unelmat. Vinkuminen voi alkaa sitä nopeammin, mitä vauhdikkaammin pilvilinnat sortuvat, pilvistä pudotaan ja arki alkaa. Georg Bernard Shaw’n mukaan: Kun kaksi ihmistä on hillittömimmän, mielettömimmän, petollisimman ja kevytmielisimmän intohimon valtaamia, heitä vaaditaan vannomaan, että he pysyvät tässä kiihottavassa, epänormaalissa ja näännyttävässä tilassa keskeytyksettä siihen asti, kunnes kuolema heidät erottaa.
Kuten lukija ensimmäisen kappaleen perusteella voi jo päätellä, tässä bloginassa suunvuoron saavat ne, joilla syystä tai toisesta on tarve sanoa avioliitosta jotakin ilkeää. Kuten esimerkiksi Jean Kerr, joka toteaa: Kun solmii avioliiton miehen kanssa, on kuin ostaisi tavaran, jota on kauan ihaillut näyteikkunassa. Kotiin kantaessaan sitä rakastaa, mutta aina se ei sovi yhteen muun sisustuksen kanssa. Kuherruskuukausi on Helen Rowlandin mukaan ohi silloin, kun lopetamme huokauksiemme pidättelemisen ja alamme pidätellä haukotuksia. Tuossa vaiheessa monista prinsessoista on jo tullut unelmiensa prinssien leskiä.
Olle Carle/Cello tietää kertoa, että ennen avioliittoa naiset ovat onnettomia siitä, että heidän elämässään ei ole miestä. Avioliitossa siitä, että heidän miehessään ei ole elämää.
Aleksis Kivi muistuttaa, että parempi tippuvan räystään alla kuin yhteen liitettynä häijyn ämmän kanssa. Mahtaako Kivi ulkomuistista siteerata väärin Raamatun sananlaskujen kirjaa 21:9, jossa sanotaan, että on parempi asua katon kulmalla kuin toraisan vaimon huonetoverina? Raamatullinen ajatus siis paeta katolle, kun taas Kivi suosittelee rankempaa vaihtoehtoa, nimittäin kiinalaista vesikidutusta.
Hollantilainen sananlasku tarjoaa varmalta kuulostavan vinkin kestävään parisuhteeseen: Kuuro mies ja sokea vaimo muodostavat aina onnellisen avioparin. Suomalainen sananlasku taas tietää näin: Nainen on kala, mies kalastaja, suutelo syötti, rakkaus koukku, avioliitto paistinpannu.
Hippolyte Taine kertoo, miten ns. 30-vuotinen sota etenee: Me tutustumme toisiimme kolme viikkoa, rakastamme kolme kuukautta, kinastelemme kolme vuotta, siedämme toisiamme kolmekymmentä vuotta. Ja sitten lapset taas aloittavat saman alusta.
Avioliittoon sisältyy paljon kärsimyksiä, mutta selibaattiin ei yhtään ilonaihetta. Minulla ei ole harmaintakaan hajua, miten Samuel Johnson tuon tietää…
Alexandre Dumas nuorempi arvelee avioliiton kahleitten painavan niin paljon, että niitä kantamaan tarvitaan kaksi – joskus jopa kolme.
Herkät ihmiset voivat tässä vaiheessa hetkeksi lopettaa lukemisen ja pyyhkiä silmäkulmansa ja nenänsä. Taidepaussin jälkeen me vielä lopuksi annamme ankeuttajapuheenvuorot kahdelle suomalaiselle naiskirjailijalle.
Ensin Maria Jotuni: ”Avioliitto voi olla hirvittävä kahle, jonka vakavuutta ei nuorena onneksi ymmärrä, jonka julmuutta ei keski-iällä ole aikaa surra ja jonka arpeutuneita jälkiä ei vanhana onneksi enää tunnne eikä pode”.
Ja vielä Eila Pennanen: ”Kieltämättä rakkauteni sinuun oli valhetta. Se oli sitä rakkautta rakkauteen, josta kapitalismin loistoajan kirjailijat puhuivat. Mutta kun se antoi minulle illuusion, ja sai sinut vakuuttamaan, että olet onnellinen, niin eikö se ollut ainakin hyvää viihdettä?”
Summa summarum: Tämä bloginateksti on testi. Ruttopuiston rovasti näki jonkin verran vaivaa etsiäkseen lauseita ja ajatuksia, jotka mollaavat avioliittoa, tätä vanhanaikaista miehen ja naisen välistä sopimusta. Sala-ajatukseni tässä on se, että jos jotakin aihetta rutataan oikein kunnolla, niin lukijat alkavat puolustaa parjauksen kohdetta. Avioliiton puolustajat, astukaa esiin!
Mielenkiintoista olisi myös keskustella siitä, miksi avioliittoa niin usein pidetään kahleena tai ansana? Sitoutuminenko tässä myrkkyä on vai mikä? Onko avioliitto kenties arpapeliä, johon miehet panevat panokseksi vapautensa ja naiset onnensa? Vai voisiko tässä olla jotakin sellaista, jota äkkinäiset eivät helpolla huomaa?
Hannu. Ei rippikoulu vielä ole se aika jolloin asioista kantaa puhua kaikille. Tytöt kaipaisivat tietoa jo 12v. iässä. Pojat ei herää vielä riparilla. Vasta riparin jälkeen alkaa parhaat oppivuodet olla käsillä. Kasiluokalla on vielä sellaista naureskelua ja hihitystä.
Ysin keväällä on asiaan ihan toinen ote. Joten isoskoulutus on paras aika ja paikka.
Yleensä kuvitellaan nuorten hyvin olevan asioista perillä. Todellisuudessa heidän tietämyksensä tunnesuhteen hoitamisesta on melko olematonta.
Nuorna vitsa väännettävä. Pohjatyö riparilla, täydennystä isoskurssilla,, jonne tosin kaikki eivät hakeudu…
Parasta olisi tietysti, jos pikkulapsesta lähtien saisi vuosittain käydä vanhempiensa kanssa avioparityön perheleireillä. Näin meidän nuoriso pääsi näkemään toiminnan hyödyn. Nyt ovat sitten täysillä mukana.
Pekka Pesonen avioliittotyö on hyvä ja varmasti kannattava, en sitä kiellä.
Mitä on sitten todellinen Jumalan tahdon mukainen avioliitto, voiko sitä opettaa?
Tunsin aikoinaan muutaman ns ”hengellisen” avioliitto työn vetäjä pariskuntaa, siis kun tiesi heidän arki elämän niin kyllä sitä ihmetteli kuinka voi opettaa kun oma elämä on sellasta, onneksi Jumala avasi ymmärrykseni niin että ymmärrän ettei kaikki ole sitä mitä sanotaan.
Mihin kaikki elämä Jumalan valtakunnassa perustuu on Pyhän Hengen kautta vuodatettu Jumalan rakkaus, jos sitä ei ole niin kaikki opetus on pelkkää lihallista puuhastelua olipa sillä mikä nimi tahansa.
Avioliittokriisi jos osuu kohdalle, niin ei sinä auta omat taidot , tai tiedot. olipa kuinka koulutettu tahansa. Kaikille voi sattua mokia. Tunteet lähtee silloin sellaiseen mylläkkään, että oksat pois. Parasta on hakeutua puhumaan asioista ja saamaan apua muilta.
Jokaisella parilla on silti omat prosessinsa. Ei kannata kuvitella, että auttavalla parilla ei saisi olla mitään ongelmia. Kaikilla on aina jotain meneillään. Olemme sentään ainoastaan ihmisiä. Yhtä mahdotonta on löytää ongelmaton aviopari, kuin puutteeton ja seurakunta.